Sunnuntai 26. marraskuuta 2023. 26. helluntain jälkeinen sunnuntai. Joulupaasto (15.11.–24.12.)
Rautalammilla uhka torpattiin pyhäkköyhteisön talkoilla. Silti Rautalampi on esimerkkinä siitä, millaisia ponnistuksia Suomen ortodoksisella kirkolla ja sen seurakunnilla on edessään. Seurakuntien omistuksessa olevien kiinteistöjen määrä on liian suuri seurakuntien jäsenmäärään ja verotuloihin
Igumeni Damaskin (Damian Kononov 1795–1881) johti Valamon Kristuksen kirkastumisen luostaria peräti neljäkymmentäkaksi vuotta (1839–1881). Kouluja käymätön igumeni ystävystyi Pietarin Keisarillisen taideakatemian rehtorina toimineen Fedor Jordanin (Friedrich Ludwig Jordan, 1800–1883) kanssa ja
Arkkipiispa Leon tervehdys joulupaaston alkaessa Herran vuonna 2023.
Vuoden ohjaaja -tittelin sai tänä vuonna turkulainen nuori, vuoden kerho löytyy Pohjoisen seurakunnasta, hopeinen ansiomerkki myönnettiin neljälle. Myös somettavaa uskonnonopettajaa muistettiin.
Joulupaasto (15.11.–24.12.). 25. helluntain jälkeinen sunnuntai 19. marraskuuta 2023.
Ensimmäinen kokonaan ukrainankielinen liturgia toimitetaan Kotikirkossa 18. marraskuuta.
Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen paimenkirje jo kastettujen kirkkoon liittämisestä julkaistiin 16. marraskuuta 2023.
Toimintakeskuksen profiili on monissa asiakysymyksissä Suomen ortodoksisen kirkon linjauksista poikkeava.
Osallistu Samarialaisen matkassa -joulupaastokeräykseen – tuotto sodan rikkomille naisille Syyriassa
Tämänvuotisen joulupaastokeräyksen tuotto ohjataan Syyriassa jo neljättä vuotta jatkuvaan hankkeeseen.
Presidentti Martti Ahtisaari ja puolisonsa Eeva Ahtisaari lahjoittivat evankeliumikirjan Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkkoon 14.12.1999.
Joulupaasto alkaa 15. marraskuuta ja kestää aina 24. joulukuuta saakka. Sen kunniaksi Aamun Koitto kysyi ortodoksien kokemuksia paastosta. Paaston tehtävä on johdattaa meidät rukoukseen ja katumukseen – mutta onnistuuko sen noudattaminen aina? Jos ei, niin missä piilevät suurimmat kompastuskivet?
24. helluntain jälkeinen sunnuntai. Isänpäivä. Sunnuntaina 12. marraskuuta 2023.
Filantropia ry:n vieraat piipahtavat kaikissa hiippakunnissa.
Karjalan valistajat juurruttivat ortodoksisen kristillisyyden pohjoisille alueille ja edesauttoivat sen leviämistä länteen.
Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisista muodostuu vaikuttava surujuhla, jossa myös Suomen ortodoksinen kirkko on edustettuna.
23. helluntain jälkeinen sunnuntai, 5. marraskuuta 2023.
Poikkeuksen muodostaa Helsingin seurakunta, jossa vaalit siirtyvät toimitettavaksi vuoden 2024 puolella.
Äiti Theodora sanoi: "Puut eivät kanna hedelmää, elleivät ne ole ensin selvinneet talven myrskyistä. Samoin on meidän laitamme. Meidän on kestettävä tämän ajan talvimyrskyt, sillä sen raskaan kamppailun avulla kannamme tulevan valtakunnan hedelmää."
Filokaliasta voi löytää erämaakilvoittelijoiden
Suomen ortodoksisen autonomisen kirkon Tomos 100 vuotta -juhlan yhteydessä arkkipiispa Leo luovutti ekumeeniselle patriarkka Bartolomeokselle ja muille juhlallisuuksiin osallistuneille piispoille enkolpion-riipukset, joihin on kuvattu niin sanottu Evakko-Kristus. Piispalliset kaulariipukset
Kirjan rungon muodostavat eri aikakausina eläneiden, useita uskonnollisia suuntauksia edustaneiden naisten kirjoitukset.
Valamon luostarin skeemaigumeni Haritonin kuolinpäivä on 27. lokakuuta.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on lähestynyt kirjeitse Jerusalemin patriarkka Teofilosta.
"Suomen ortodoksinen kirkko rukoilee koko voimallaan rauhaa", kirjoittaa arkkipiispa Leo.
22. helluntain jälkeinen sunnuntai 29. lokakuuta 2023.
Antiokian patriarkaatin Pyhä Synodi katkaisi ehtoollisyhteyden huhtikuussa 2014 Qataria koskevan kiistan vuoksi. Nyt ehtoollisyhteys kahden vanhan patriarkaatin välillä on palautettu.
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni asetti nunna Ksenian Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin igumeniaksi sunnuntaina 22. lokakuuta toimitetun liturgian yhteydessä.
Dimitrin lauantaita vietetään Suomessa ennen pyhän suurmarttyyri Demetrios Tessalonikalaisen (karj., ja ven. ”Dimitri”) muistoa, ja se on yksi yhteisistä vainajien muistelupäivistämme.
Vastavoimia-näyttely, joka on esillä parhaillaan kirkkomuseo RIISAssa, käsittelee propagandaa Neuvostoliitossa.
Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä pidettiin syyskuun lopussa merkittävä kansainvälisen teoksen Suomen-julkistamistilaisuus.
Sunnuntaina 22. syyskuuta 2023.
Eräs talviloma kuljetti Sanna Kamulan somesta satumaiselle matkalle oman sielun maisemiin.
Päätöksen kanonisoinnista teki Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä Synodi.
Saavutettavuuskirjaston Celian asiakkaiksi voivat liittyä kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikeaa lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi.
19. helluntain jälkeinen sunnuntai 8. lokakuuta 2023.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa palkitsi kirkon viestijät myöntämällä heille Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin tunnustuksena toiminnasta kirkon hyväksi ja kiitoksena Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen vierailuun liittyvästä viestintätyöstä.
Muinainen kristillinen valtakunta hävisi silmiemme edessä. Pieni demokraattinen tasavalta, jonka kansalla ja kulttuurilla on vuosituhansien historia, ei kiinnostanut suurvaltoja. Siksi se voitiin pyyhkäistä pois ikiajoiksi.
Korona-ajan striimauksissa kouliintuneiden ortodoksinuorten työn jälkeä voi ihastella televisiossa 8.10., kun Yle TV 1 lähettää tallenteen patriarkaalisesta kiitosrukouspalveluksesta.
Rovasti Olavi Merras täytti heinäkuun lopussa 80 vuotta. Pappeus on ollut hänelle työtä ihmisten keskellä, ihmisten hyväksi.
Jumalanpalveluksia voi seurata tuttuun tapaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalla.
Kirkko uskoo, että Jumalanäiti on väsymätön esirukoilija Poikansa valtaistuimen edessä kaikkien hädässä olevien puolesta.