Nunna Elisabetin kodissa Helsingin ydinkeskustassa toimii ortodoksinen kappeli, joka on pyhitetty Jumalansynnyttäjän syntymälle. Analogeilla on aina jokin ajankohtainen ikoni sekä nunnan oma nimikkopyhän Elisabetin, Johannes Edelläkävijän äidin ikoni.
– Ja nyt kun käännyt, näet työtilani, nunna Elisabet toteaa keskellä kappelia. Toden totta: seinän viereen mahtuu vielä työpöytä kannettavine tietokoneineen.
Koti sijaitsee Kaisaniemen puiston reunassa – paikassa, jossa kenenkään ei arvaisi asuvan – mutta perille löytää helposti. Ovipuhelimen luettelossa lukee sekä Nunna Elisabet että hänen maallikkonimensä. Kaikki kun eivät tunne nunnaa vaan Liisa Toppilan. Ja toisinpäin.
Liisa Toppila työskenteli valvontalääkärinä Valvirassa, kun ryhtyi nunnaksi. Kutsumus oli niin voimakas, että sitä oli noudatettava. Ortodoksisuuteen alun perin luterilainen Liisa oli tutustunut kolmikymppisenä Valamossa, jossa oli viettänyt pääsiäistä äitinsä kanssa. Kirkko veti häntä puoleensa, mutta hän ei aikonut liittyä siihen. Kului seitsemän vuotta, ennen kuin hänestä tuli ortodoksi.
Nyt nunna Elisabet kuuluu Jumalansynnyttäjän syntymän yhteisöön, jolla ei ole luostaria. Yhteisö sai alkunsa 2013, ja sillä oli omat tilat kulttuurikeskus Sofiassa. Nunna Elisabet ehti asuakin paikassa pari vuotta, mutta sitten talossa alkoi remontti ja yhteisö hajosi.
Nunna harkitsi muuttoa Lintulaan, mutta jäi Helsinkiin metropoliitta Ambrosiuksen kehotuksesta. Nyt hän kilvoittelee yksin omassa kodissaan – paitsi että seurana ovat kymmenet pyhät, jotka katsovat kodin ikoneista.
– Ihmiskavereita ei kauheasti tarvita, kun he ovat läsnä, nunna Elisabet naurahtaa. Olemus on lempeän huumorintajuinen.
Muslimiperhe opetti ortodoksiksi
Nunna Elisabetin ikoneista löytyy kaksi Egyptin pyhää, Antonius Suuri ja Paavali Erakko. Molemmat kilvoittelivat yksin autiomaassa 300-luvulla, mutta tapasivat toisensa Jumalan johdatuksesta. Antoniusta pidetään yhtenä luostarilaitoksen perustajista.
Nunna Elisabetia Egyptin pyhät muistuttavat myös Afrikasta, jossa hän työskenteli vuosikaudet sekä kehitysyhteistyössä että Suomen Punaisen Ristin lääkärinä useilla eri katastrofialueilla. Työ oli monipuolista ja antoisaa.
Afrikan maista hän asui juuri Egyptissä, Sudanissa, Etiopiassa ja Nigerissä. Työkomennuksilla lääkäri näki jatkuvasti sodan, nälän, tautien, psyykkisten traumojen ja kaikenlaisen väkivallan murjomia ihmisiä. Kuolema oli läsnä alituisesti. Miten sellaista kestää?
– Siellä, missä on ääretöntä pahuutta, on myös ääretöntä hyvyyttä. Jos olisi vain pahuutta, ei jaksaisi, mutta kun on myös hyvyyttä, jaksaa oikein hyvin.
Nunna Elisabet muistaa erityisen lämpimästi muslimeja, joita oli suuri osa pakolaisleirien asukkaista. Hän joutui neuvottelemaan heidän johtajiensa kanssa esimerkiksi ramadanin vietosta, sillä leiriläisillä oli aliravitsemusta.
Johtajat olivat inhimillisiä ja osasivat ottaa toiset huomioon. He joustivat enemmän kuin olisi odottanut ja tekivät yhteistyötä koko ramadankuukauden ajan.
– Kerroin faktat ja kysyin, miten he haluaisivat meidän menettelevän. Sain nopeat vastaukset. Ja kaikki olivat oppimattomia maaseudun uskonnollisia johtajia! Kunnioitin heitä ja opin heiltä todella paljon, nunna Elisabet kertoo.
Erinomaisen opetuksen ortodoksina olemisesta hän sai niin ikään pakolaisleirin muslimiperheiltä. Heidän elämässään kaikki oli yksinkertaista ja selkeää. Uskoa elettiin todeksi arjessa, mitä Suomessa kukaan ei osannut opettaa. Nunna Elisabet piirtää ympyrän:
– Lännessä ajatellaan, että elämä on tässä ympyrässä ja Jumala on sen ulkopuolella. Muslimeilla Jumala on sisäpuolella, sillä elämä on Jumalan. Kaikki tulee Jumalalta ja kaikki tehdään Jumalalle. Muslimien ajattelu on itäistä ja yhteisöllistä. Se puhuttelee.
Töihin kehitysmaihin Liisa Toppila päätyi seuraamalla opiskelutoveriensa esimerkkiä. Hän kävi Suomessa ranskalaisen koulun ja opiskeli lääkäriksi roomalaiskatolisessa yliopistossa Ranskassa. Opiskelijoiden joukossa oli nunnia ja munkkeja, jotka valmistuttuaan lähtivät esimerkiksi Afrikkaan.
Ennen kehitysmaauraansa Liisa ehti asua vähän aikaa silloisen miehensä kotimaassa Yhdysvalloissa. Avioliitto jäi lyhyeksi, ja Liisa palasi Suomeen.
– Täällä oli märkää ja sateista. Marssin SPR:lle ja päädyin ensi töikseni Malesiaan.
Kirkko on aina vastarintaliike
Olohuoneen ikoniseinältä katselee myös pyhä autuas Ksenia Pietarilainen, Kristuksen tähden houkka. Hän on nunna Elisabetille hyvin tärkeä.
– Ksenia on auttanut paljon minua ja tänne tulevia ihmisiä esirukouksillaan, hän sanoo.
Ennen nunna Elisabetilla oli usein tapana käydä päiväseltään Pietarissa. Asemalta hän suunnisti aina pyhän Ksenian haudalle. Matkoiltaan hän osti paljon tarpeistoa pääkaupunkiseudun pyhäköihin.
Nyt reissut Pietariin on tehty, koska Ukrainassa ortodoksit tappavat toisiaan. Tragedia näkyy monin tavoin myös kirkossamme. Nunna Elisabet muistuttaa kuitenkin, että maailmassa käydään jatkuvasti "aseellisia konflikteja" (Toim. huom. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on Suomen ortodoksisen kirkon mukaan nimenomaan hyökkäyssota, ei mikä tahansa aseellinen konflikti.), joista Ukrainan ja Venäjän välinen on vain yksi.
– Miksi unohdamme ne kaikki muut? Miksi kirkossa rukoillaan rauhantahtoa vain Ukrainassa sotiville, kun sitä pitäisi rukoilla kaikille eri tahoilla sotiville? Se on minulle yksi vaikeimpia paloja, hän toteaa.
Nunna Elisabet on huomannut, että kirkossa esiintyy avointa vihamielisyyttä venäläisiä kohtaan. Kristittynä hän ei sitä hyväksy. Hyökkäyssota on tuomittava asia, mutta me emme tuomitse koko kansakuntaa.
– Vaikka yhteiskunnassa venäläisiä vieroksuttaisiin, kirkon kuuluu olla vastarintaliike. Aina. Kun sotilas kuolee, hänen puolisonsa, lapsensa ja vanhempansa itkevät ihan samat kyyneleet kansallisuudesta riippumatta.
Samalla nunna Elisabet muistuttaa kristityn vaikeasta velvollisuudesta:
– Me teemme hyvää niillekin, jotka tekevät meille pahaa, jos he tarvitsevat hyviä tekojamme. Se ei ole aina helppoa. Jos olet menettänyt miehesi rintamalla ja tulee joku vastapuolen edustaja, joka tarvitsee apuasi, autat, jos olet kristitty. Jos et auta, kadut.
Nunna Elisabetilla on kokemusta myös ruohonjuuritason rauhantyöstä. Hän ei halua mainita maata, mutta eräällä kriisialueella koko paikkakuntaa kohtasi katastrofi. Hän sai työryhmänsä kanssa kaksi toisilleen vihamielistä ryhmää tekemään yhteistyötä.
– Hyvä voi lähteä kasvamaan pienistä pesäkkeistä. Päästään hiljalleen eroon ajattelusta, että koska sinun isoisäsi isä teki sitä ja tätä, me emme voi olla kavereita.
Avoin olohuone on turvavyöhyke
Vaikka ikonien pyhät usein riittävätkin nunna Elisabetille seuraksi, ei hän kaihda myöskään ihmisiä. Kappelin lisäksi hän pitää kodissaan avointa olohuonetta torstaista lauantaihin, pari tuntia päivässä. Kävijät saavat olla vapaasti: mennä kappeliin, lukea, tehdä käsitöitä, jutella tai olla juttelematta. Tarjolla on kahvia, teetä ja pientä purtavaa.
– Täällä ei odoteta ihmiseltä mitään. Ei tarvitse kertoa itsestä, sillä tämä on turvavyöhyke. Joskus meillä on hyvinkin vakavat keskustelut, joskus kevyet. Täällä saa olla sellainen kuin on.
Torstaipäiviksi nunna Elisabet valmistelee usein alustuksen aihepiiristä Usko arjessa. Teemoja ovat esimerkiksi lähimmäiset tai Jeesuksen rukous. Lähtökohta on kirkon opetuksen mukainen, mutta näkökulma hyvin käytännöllinen.
– Papithan puhuvat kirkossa usein hirveän hienoja. Kaikkea ei ilkeä tai uskalla kysyä heiltä.
Niinpä olohuoneessa pohditaan, miten pitäisi elää kristittynä, jotta usko heijastuisi positiivisesti omassa elämänpiirissä. Toisaalta naisia saattaa esimerkiksi askarruttaa, sopiiko kuukautisten aikana mennä kirkkoon. Ikivanha sääntö kun kieltää sen.
– Vastaan, että jos on kovat kivut, ei pidä lähteä mihinkään, mutta järkeä saa käyttää. Nykyisin on hyvät kuukautissuojat. Sääntö on ajalta, jolloin niitä ei tosiaankaan ollut.
Avoimessa olohuoneessa asioista puhutaan yleisellä tasolla. Kun joku haluaa keskustella kahden kesken, nunna Elisabet sopii tapaamisen erikseen. Hän kuulee sellaisiakin asioita, joista ei tohdita puhua heti rippi-isälle. Kävijät käyttävät nunnaa koekaniinina.
– Minulle näiden ihmisten auttaminen on kilvoituksen paikka. Koulutuksesta on hyötyä, mutta minähän en toimi heidän lääkärinään. Minun täytyy erottaa lujasti, mikä on hengellinen puoli, ja pitää lääkäriys erossa, nunna Elisabet kertoo.
Joskus autettavalla on mielenterveyden ongelmia, joihin hän kaipaa hoitoa.
– Silloin sanon, että nunna Elisabet lähti nyt kotiin, ja tässä puhuu Liisa Toppila. Olisi kauhea karhunpalvelus, jos sotkisin roolit. Valviran valvontalääkärinä eteeni tuli tapauksia, joissa ne olivat menneet sekaisin. Sellainen ei ole hyväksi.
Kesällä käydään minipyhiinvaelluksilla
Tänä kesänä nunna Elisabet on ehtinyt jo matkustaa Armeniaan. Siellä hän ei ollut ennen käynyt, ja maailman ensimmäinen kristitty valtio lukuisine pyhäköineen kiehtoo häntä. Maa osoittautui odotettuakin vaikuttavammaksi.
– Armenian halusin kokea ennen kuolemaa.
Lisäksi nunna Elisabet järjestää kesällä ohjelmaa avoimessa olohuoneessa kävijöille: pieniä pyhiinvaelluksia lähiseudun tsasounoihin. Nunnan autoon mahtuu kuljettajan lisäksi kolme, mutta joskus vuokrataan vähän isompi auto.
– Yritän, että mahdollisimman moni pääsisi edes johonkin. Kaikilla ei ole autoa eikä kesämökkiä. Laitan nettisivuille ilmoitukset retkistä.
Nunna Elisabetin yhteystiedot ja avoimen olohuoneen ohjelma löytyvät osoitteesta https://theotokos.fi/
Pääkuva ylhäällä: Nunna Elisabetin kotikappelissa on ehtoollisen asettamista kuvaava ikoni. Se on peräisin Hämeenlinnan ortodoksisen sotilaskirkon ikonostaasista ja lainassa seurakunnalta.
Juttua on muokattu 22.7.2024 klo 13:38 lisäämällä tekstiin selvennyksen vuoksi toimituksen huomautus koskien Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, jotta Suomen ortodoksisen kirkon näkökanta asiaan olisi mahdollisimman selkeä.