Magdalan Maria – apostolien apostoli – on yksi kristillisen perinteen mystisimmistä henkilöistä. Varhaiset tekstit (Raamattu, Nag Hammadin tekstikääröt) kertovat hänen erityisasemastaan Jeesuksen rinnalla, ja jotkut ovat jopa leikitelleet ajatuksella, että Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen puoliso. Tällainen ajatus on ristiriidassa ortodoksisen käsityksen kanssa, joka selviää Magdalan Marian hagiografiasta.
Idän kirkon ikoneissa Magdalan Maria on perinteisesti kuvattu arvokkaana henkilönä, hiukset päähineellä peitettynä, kädessään öljyastia tai Kristuksen ylösnousemusta symbolisoiva värjätty kananmuna. Sen sijaan läntisen kirkon kuvaston maalauksissa Magdalan Maria esitetään usein aistillisena, Jeesuksen jaloissa armoa anelevana hahmona.
Kristinuskon varhaisina vuosina Magdalan Marian merkitystä vähäteltiin, ja esimerkiksi paavi Gregorius Suuri päätti saarnassaan vuonna 591 tehdä hänestä prostituoidun. Tämän perättömän väittämän kumosi vasta paavi Paavali IV vuonna 1969.
Raamatun mukaan Magdalan Maria tutustuu Jeesukseen tämän ajettua hänestä pois riivaajahenkiä.Garth Davisin ohjaama ja Helen Edmundsonin sekä Philippa Goslettin käsikirjoittama elokuva Maria Magdaleena (2017) esittää tulkinnan, jossa Maria hylkää vanhempiensa valitsemat aviopuolisoehdokkaat, minkä jälkeen vanhemmat leimaavat hänet järkensä menettäneeksi. Maria karkaa kotoaan ja lähtee seuraamaan Jeesusta.
Magdalassa sijaitsevan Magdala-instituutin johtaja Jennifer Ristine toteaa puolestaan Independent-lehden haastattelussa, että Magdalan Maria oli todennäköisesti varakas henkilö, jolla oli korkeahko sosiaalinen status. Hänen mukaansa Magdalan Maria seurasi Jeesusta ja tuki tätä sekä opetuslapsia varallisuutensa avulla.
Magdalan Maria oli ensimmäinen, joka näki ylösnousseen Jeesuksen ja juoksi kertomaan tästä muille opetuslapsille. Hän rohkaisi muita opetuslapsia näiden pelätessä omaa kohtaloaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, mutta todennäköisesti hän itse lähti Jerusalemista melko pian.
Provencen alueella Ranskassa uskotaan vahvasti, että Magdalan Maria joutui joko vapaaehtoisesti tai väkisin heitettynä laivaan, jota kukaan ei pystynyt ohjaamaan. Tämän tarinan mukaan hänen kanssaan olisivat olleet hänen sisaruksensa Martta ja Lasarus, mutta kerrotaan isommastakin ihmisjoukosta: esimerkiksi tuleva piispa Maximinus olisi ollut kyydissä mukana.
Rantauduttuaan maihin Magdalan Maria ryhtyi opettamaan evankeliumia. Tuolloin kristittyjä vainottiin, ja Magdalan Maria halusi saada tilanteeseen muutoksen. Hän toisti puheensa kuvernööri Hypatiukselle, joka oli tullut vaimonsa kanssa tuomaan uhria saadakseen lapsen. Kuultuaan Mariaa kolme kertaa hän avasi palatsinsa apostoleille ja pyysi saada opetusta kristinuskossa. Marian esirukouksien ansiosta hän sai lapsen. Hypatius ja koko hänen perheensä kastettiin, ja heistä tuli innokkaita totuuden julistajia.
Ortodoksinen kirkko opettaa, että Magdalan Maria lähti Galliasta ja kiersi julistamamassa Kristuksesta Egyptissä, Foinikiassa, Syyriassa, Pamfyliassa ja muissa paikoissa. Hän vietti jonkin aikaa Jerusalemissa, mutta lähti sitten Efesokseen, missä hän kuunteli pyhän Johannes Teologin opetuksia ja koki samoja koettelemuksia kuin apostolikin.
Ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan Magdalan Maria antoi sielunsa Herran käsiin lyhyen sairauden jälkeen, ja hänet haudattiin sen luolan suulle, jossa seitsemän efesolaista marttyyrinuorukaista (4.8.) myöhemmin nukkuivat. Paikalla tapahtui monia ihmeitä, kunnes hurskas keisari Leo VI Viisas lähes tuhat vuotta myöhemmin määräsi reliikkien siirron Konstantinopoliin. Hän kantoi niitä yhdessä veljensä Aleksanterin kanssa ja hautasi ne Pyhän Lasaruksen luostarin kirkon vasemmalle puolelle. Pyhän Magdalan Marian vasenta kättä kunnioitetaan nykyisin Athosvuoren Simonopetran luostarissa, joka pitää pyhää Magdalan Mariaa toisena perustajanaan.
Ranskassa paikalliseen uskomukseen pohjautuva tarina jatkuu täysin eri tavalla. Sen mukaan Magdalan Marian kerrotaan vetäytyneen asumaan noin kolmeksikymmeneksi viimeiseksi vuodekseen Sainte-Baumen vuorialueella sijaitsevaan luolaan, kun hän ensin oli julistanut kristinuskoa eri puolilla Provencea. Enkeleiden kerrotaan tuoneen hänelle taivaallisia aterioita, ja vaatteinaan hänellä olivat vain koko kehon peittävät pitkät hiukset. Ennen kuolemaansa hänen kerrotaan kohdanneen vuorialueelle tulleen erakon ja selittäneen tälle elämäntarinansa. Magdalan Marian kerrotaan pyytäneen erakkoa kertomaan Maximinukselle, että tämä vielä löytäisi hänet kappelistaan. Tämän tarinan mukaan enkelit veivät Magdalan Marian mukanaan vielä viimeiselle ehtoolliselle, ja piispa Maximinus hautasi hänen ruumiinsa paikkaan, jonka viereen hänen oma ruumiinsa myöhemmin laskettiin.
Pyhiinvaellus alkaa
Pyhiinvaellusmatkani seurailee sekä ortodoksisessa että Ranskassa paikallisessa perinteessä Magdalan Mariaan liitettyjä tärkeitä paikkoja – juttu ei ota kantaa teologisiin tai hagiografisiin kysymyksiin sinänsä. Olen matkakertomuksessani pyrkinyt selkiyttämään, mikä jutussa on ortodoksisen uskon tai tradition mukaista ja mikä taas paikallista tulkintaa.
Sainte-Baume sijaitsee alle kahdensadan kilometrin päässä Nizzasta länteen päin. Kun Nizzan seutu oli ennestään tuttua, ja tiesin alueen hyvin toimivan julkisen liikenteen, päätin tehdä pienen pyhiinvaelluksen dominikaaniveljien ylläpitämään paikkaan nimeltä Sanctuaire de Sainte Marie-Madelaine (Magdalan Marian pyhäkkö).
Koska matkani ajoittui helatorstain tienoille, varasin majoituksen Hôtellerie de la Sainte-Baumesta (edullinen paikka, vuorokausihinta 45 euroa, puolihoidolla parikymppiä enemmän) jo hyvissä ajoin ja maksoinkin sen. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että nilkkani murtuisi seitsemän viikkoa ennen matkalle lähtöä ja joutuisin jännittämään, pääsenkö lainkaan lähtemään. Lukuisat esirukoukset kuitenkin kantoivat. Onnen kantamoisena sain myös arkkipiispa Leon siunauksen matkalleni, sillä tapasin hänet eräässä Helsingin metropoliittakunnan säätiön järjestämässä tilaisuudessa lähtöä edeltävänä iltana.
Olin selvitellyt jatkoyhteyksiä Nizzasta Sainte-Baumeen ensin Google Mapsin avulla, mutta mielestäni saamani tiedot olivat epäloogisia. Kokeilin myös tekoälyä, ChatGPT:tä, ja kysyin siltä parhaita mahdollisia reittejä. Lopulta olin yhteydessä Hôtellerie de la Sainte-Baumeen, mistä minut ohjattiin ottamaan yhteyttä Saint Maximinin matkailutoimistoon. Vastaus kesti jonkin aikaa, mutta se olikin sitten täydellinen: kolmen bussin aikataulut mennen tullen ja lisäksi lista taksien puhelinnumeroista.
Matkasin helatorstain aattona varhaisella aamulennolla Nizzaan, ja kun pääsin sinne, kaupunki alkoi vasta heräillä – kiitos aika- ja kulttuurierojen. Lentokentältä olisi päässyt jatkamaan matkaa suoraan bussilla nro 60 eteenpäin, mutta koska odotteluaikaa oli, suuntasin raitiovaunulla Nizzan keskustaan. Linja-autoasema, joka sijaitsi aikaisemmin aivan kaupungin keskustassa, olikin vaihtanut paikkaa syrjemmälle. Raitiovaunulla pääsi hyvin sinnekin, kunhan vaihtoi keskustassa vaunua kakkosesta ykköseen. Lähikuppilan edullisen aamiaisen jälkeen nousin bussiin nro 60 ja lähdin kohti Brignolesia. Tämä oli maaosuuden pisin taival, yli kaksi tuntia.
Matkalukemiseksi olin kopioinut ja kirjoitellut lainauksia Nag Hammadin kirjastosta, kohdista, jotka käsittelivät Magdalan Mariaa. (Nag Hammadin kirjastoksi kutsutaan Egyotistä al-Qasrin kylästä läheltä Nag Hammadia joulukuussa 1945 tehtyä tekstilöytöä, joka sisältää varhaiskristillisiä sekä gnostilaisia tekstejä. Osa näistä teksteistä on jopa vanhempia kuin Raamattuun valikoituneet tekstit.) Tunnetuin Nag Hammadin teksteistä on Tuomaan evankeliumi, mutta Magdalan Mariasta kerrotaan erityisesti Filippuksen evankeliumissa sekä hänen omassa evankeliumissaan, Marian evankeliumissa.
Filippuksen evankeliumissa käytetään Magdalan Mariasta nimitystä Jeesuksen kumppani. Se saattaa tarkoittaa aviokumppania, mutta niin Raamatussa kuin Nag Hammadin muissakaan teksteissä Magdalan Mariaa ei esitetä Jeesuksen aviopuolisona. Alkuperäisessä, Filippuksen evankeliumin koptinkielisessä tekstissä käytetään vaimosta puhuttaessa eri termiä. On mahdollista tulkita Magdalan Mariasta käytetyn nimityksen "kumppani" tarkoittavan hengellistä puolisoa. Näin ymmärrettynä Jeesus ja Magdalan Maria olisivat jo varhain muodostaneet hengellisen kumppanuussuhteen.
Näitä pohtiessani bussi saapuu Brignolesiin. Olin suunnitellut löytäväni sieltä jonkin kahvilan heti linja-autoaseman tuntumasta, mutta linja-autoasema on muutama bussikatos torin laidalla eikä kahviloita näy lähipiirissä. Löydän kuitenkin pienen sekatavarakaupan, josta ostan hedelmiä ja vettä loppumatkaa varten. Reilun tunnin odottelun jälkeen astun bussiin nro 94, suuntana Saint Maximin. Tämä taival kestää vain 30 minuuttia, ja seuraan maisemia jännittyneenä: sade yltyy ja taivas tummenee.
Päästessäni Saint Maximiniin totean "linja-autoaseman" olevan täälläkin vain muutama bussikatos paikallisen lyseon edustalla. Lukiolaisten koulupäivä on juuri päättynyt, ja opiskelijat ovat täyttäneet bussikatokset. Sade on muuttunut rankaksi. Nyt on päätöksen paikka: jäänkö odottamaan vasta tunnin kuluttua lähtevää bussia 114 vai otanko taksin? Kun kuulen nuorten puhuvan, että jokin toinen bussi ajaakin tänään bussin 114 reitin, päätän luovuttaa. Tavoitteeni oli nimittäin kävellä reitin viimeinen, alle neljä kilometriä pitkä osuus Plan d’Aupsin pysäkiltä Hôtellerie de la Sainte-Baumeen.
Taksin saaminen ei olekaan aivan helppoa. Olin saanut matkailutoimistosta neljän eri taksiyrittäjän puhelinnumerot, joita alan tapailla hiljalleen sateeseen liukenevasta paperista. Ensimmäinen kertoo ehtivänsä paikalle noin 40 minuutin kuluttua, seuraava kertoo olevansa yli 60 kilometrin päässä Marseillessa ja kolmas ei vastaa. Soitan uudestaan sille ensimmäiselle, ja hän tulee luvattuun aikaan paikalle. Tuntuu helpottavalta päästä lämpimään taksiin, pois sateesta ja lukiolaisten pössyttelystä. Vielä helpottuneemmaksi olo muuttuu, kun huomaan, että viimeinen osuus Plan d’Aupsista Hôtellerie de la Sainte-Baumeen olisikin ollut yhtä nousua pitkin kapeaa vuoristotietä.
Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleinen suojissa
Saavun perille suoraan illallispöytään. Täällä ruokailuajat ovat täsmälliset. Kun päiväohjelmassa lukee, että illallinen alkaa klo 19:15, ruokarukous käynnistyy tarkalleen silloin. Dominikaaniveljet valitsevat kullekin tulijalle istumapaikan niin, että pöydät täytetään mahdollisimman tiiviisti. Veljet myös tarjoilevat ruuat isoista vadeista ja vinkkaavat tarvittaessa jonkun avukseen.
Pääsen istumaan läheltä Sveitsin rajaa tulleen pariskunnan viereen. He osaavat jonkin verran englantia, ja ranskaksi pidetyn esittäytymiskierroksen jälkeen vaihdan heidän kanssaan englantiin. Ranskalaiseen tyyliin syödään kolmen ruokalajin illallinen. Viinipullot kiertävät pöydissä, ja ruoka on vaatimatonta perusruokaa, joskin hyvin maustettua.
Helatorstain messu pidetään kello 11:00 Sainte Baumen luolassa; siellä, missä läntisen tulkinnan mukaan Magdalan Marian uskotaan asuneen kolmenkymmenen vuoden ajan. Koska jalkani on vielä puolikuntoinen, lähden nousemaan vuorelle hyvissä ajoin ennen muita.
Luolalle johtaa kaksi reittiä, Chemin du Canapé ja Chemin des Roys. Molemmat ovat suunnilleen saman pituisia, alle kaksi kilometriä, mutta Chemin des Roys’n sanotaan olevan helpompi. Kun pääsen polkujen haarautumispisteeseen, päätän kuitenkin valita Chemin du Canapén, koska se vaikuttaa vehreämmältä ja jännittävämmältä. Polku on alkuun varsin helppokulkuinen: poimuuntuneet kalliot ja puunrungoilla pengerretty maa-aines muodostavat loivat portaat, joita pitkin on helppo nousta ylös. Välillä levähdän kaatuneista puunrungoista tehdyille penkeille ja katselen ikiaikaisia kallioita. Jos Magdalan Maria on täällä liikkunut, hän on nähnyt nämä samat kivimuodostelmat ja noussut luolalle samoja kivenmurikoita kierrellen.
Olen perillä hyvissä ajoin. Kiertelen ympäri luolaa, jota on vahvistettu erilaisin tukirakennelmin. Perällä on komea alttari ja jälkeenpäin rakennetun, tyylikkään fasadin ikkunoissa hienot lasimaalaukset. Luola on todella iso, paljon suurempi kuin kuvittelin. Tänne mahtuisi asumaan pienen kylän verran ihmisiä.
Luolaan alkaa valua väkeä, tuttujen hotelliasukkaiden lisäksi muualta tulleita. Jotkut tuovat mukanaan luonnonkukkia ja asettavat niitä isoina kimppuina alttarin eteen. Kynttilöitä on monta kokoa, ja sytytän omani sivualttarille syvemmälle luolaan. Papin aloittaessa puheensa en ensin alkuun hahmota siitä yhtään mitään. Kuuloni terästäytyy, kun kuulen lauseen “Ne me touche pas” eli “älä koske minuun”.
Pappi keskittää sanomansa tuohon Raamatun kohtaan, jossa Magdalan Maria kohtaa haudalla ylösnousseen Jeesuksen, eikä alkuun tunnista häntä, vaan luulee häntä puutarhuriksi. Harmittaa, että en osaa ranskaa niin hyvin, että ymmärtäisin kaikki papin puheen nyanssit. Tuo kyseinen Raamatun kohta on niin kiistelty, että olisi tärkeää kuulla hänen tulkintansa siitä.
Johanneksen evankeliumin 20. luvussa Jeesus sanoo: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Miksi Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun”
Lähden messusta, kun katolilaiset aloittavat ehtoollisensa. Käväisen vielä luolan suuaukon tuntumaan rakennetussa pyhiinvaeltajille tarkoitetussa tilassa. Kivisessä rakennuksessa on takka täynnä polttopuita, pitkä pöytä, penkit, astioita ja mikroaaltouunikin. Syön eväshedelmäni ja tyhjennän vesipulloni ennen kuin suuntaan alas vuorelta. Vesisade on yltynyt jo todella rankaksi, ja kallioiset portaat ovat muuttuneet liukkaiksi. Vaikka olin ajatellut palata takaisin sitä helpompaa reittiä, valitsen kuitenkin Chemin du Canapén. Luotan siihen, että sen ikivanhat penkereet pysyvät paikoillaan rankkasateellakin – siitä toisesta reitistä en tiedä. Alastulo on kuitenkin paljon vaativampaa kuin oletin. Maa-aines on liejuuntunut ja levinnyt liukkaille kiville. Koska nilkkani on vielä luutumistilassa, taiteilen jokaisen askeleen huolella, etten vain loukkaisi sitä uudelleen. Ukkonen on alkanut jyristä ja maa täristä. Jumalan kiitos, pääsen ilman kompurointia lopulta tasaiselle maalle.
Lounas on messun vuoksi tavallista myöhempään, ja huomaan ruokasalin täyttyneen koululaisryhmistä. Dominikaaniveli sijoittaa minut ilokseni jo edellisenä iltana tutuksi tulleen pariskunnan viereen. He kertovat lähtevänsä heti lounaan jälkeen Saint Maximiniin. Siellä basilikassa on Magdalan Marian pääkallona pidetty reliikki. Olin jotenkin unohtanut sen kokonaan! Olin kyllä lukenut pääkallosta ja sijoittanut sen mielessäni virheellisesti tänne Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleineen. Kun siitä ei ollut täällä mitään havaintoa, en muistanut koko asiaa.
Kaakaota ja evankeliumia
Lepäilen lounaan jälkeen huoneessani ja kuuntelen rajuilmaa. Ikkunan raoista tuulee sisään eikä huoneessa ole minkäänlaista lämmitystä. Vanhan kivirakennuksen lattia on jääkylmä, ja ainoa vähän lämpimämpi paikka on kylpyhuone. Käväisen alakerran kirjastossa selailemassa satoja vuosia vanhoja hauraita kirjoja – niin hauraita, että ne tuntuvat murenevan pelkästä kansien avaamisesta. Joidenkin kirjojen välistä löydän vankempaa tekoa olevia postikortteja, ehkä jonkun lukijan vanhoja kirjanmerkkejä. Yritän varata paikan illallispöytään, mutta kuulen koululaisryhmän täyttäneen ruokasalin niin, ettei sinne enää mahdu.. Pitäydyn sitten alkuperäisessä suunnitelmassani ja keskityn lukemaan Marian evankeliumista kopioimiani sivuja. Vaikutun kohdasta, jossa Magdalan Maria kuvataan muiden apostolien lohduttajana. Miten viisaasti Magdalan Maria toimiikaan! Todellinen apostolien apostoli, joka pystyy valamaan muihin opetuslapsiin rohkeutta ja luottamusta. Käväisen hakemassa kuumaa kaakaota alakerran automaatista. Se maksaa 50 senttiä kuppi, ja iloitsen, kun repustani löytyy peräti kaksi automaattiin sopivaa kolikkoa – saisin illan mittaan vielä toisenkin kaakaon.
Marian evankeliumi jatkuu tekstillä, jossa päädytään niin kutsuttuun Marian näkyyn. Muut opetuslapset alkavat keskustella Vapahtajan Magdalan Marialle lausumista sanoista. Maria kertoo näkynsä, joka käsittelee sielun matkaa taivaaseen.
Katselen ikkunaluukkujen välistä edelleen jylläävää sadetta. Haen alakerrasta illan viimeisen kaakaon ja päätän muuttaa suunnitelmiani. En jäisikään seuraavaksi päiväksi enää Sainte-Baumeen, vaan lähtisin Saint Maximiniin Magdalan Marian reliikille taksilla heti aamusta. Vuorille en uskaltaisi enää mennä liukastelemaan, eikä alueella ole oikeastaan muuta tekemistä, koska matkamuistokauppakin on jo koluttu. Lähetän tekstiviestin Taxi Cedricille, jolta sain kyydin hotellille ja kysyn, ehtisikö hän paikalle aamukymmeneksi. Kuittaus tulee välittömästi “Slt ok”.
Saint Maximinin basilika on nimetty aiemmin mainitun piispa Maximinuksen mukaan. Se on reliikkiensä vuoksi kuuluisa pyhiinvaelluskohde. Taksi tuo minut suoraan sen pääoven eteen ja huikkaa perääni “Bon courage!”.
Basilikassa on näin varhain vain muutamia turisteja. Lähden kiertelemään isoa tilaa ja luotan, että Magdalan Marian pyhänä pääkallona pidetty reliikki tulee kyllä vastaan. Jostakin kuuluu laulua, mutta äänen suuntaa on vaikea hahmottaa. Lopulta, kun olen kiertänyt koko basilikan, huomaan, että laulu tulee alhaalta kryptasta. Huomaan myös kryptan edustalla olevan kyltin, joka kertoo, että siellä se reliikki on.
Ahtaassa kammiossa on jonkinlainen palvelus meneillään, ja jään odottamaan sen päättymistä. Laskeudun sitten ikivanhoja portaita alas ja hahmotan ensin vain kryptan seinustalla olevat sarkofagit. Tilaan jäänyt pappi kääntyy puoleeni ja kysyy, haluanko nähdä Magdalan Marian reliikin. Kun vastaan myöntävästi, hän osoittaa suoraan edessäni olevaa, kultaisten enkeleiden ympäröimää pääkalloa. Jostakin syystä en huomannut sitä, vaikka se hohtaa voimakkaasti pienessä tilassa. Näky on vaikuttava. Tummunut kallo ja mustat silmäaukot muodostavat kullan kanssa rajun kontrastin.
Kylmäävä ajattomuuden tunne virtaa tilaan. Onko tuossa otsa, jota Jeesus on suudellut? Ajatus on tosi yhtä paljon kuin epätosi. Vaikka ei se olisikaan totta, niin monet tuhannet ihmiset ovat seisseet tässä ja ajatelleet sen todeksi.
Kun pääsen ulos kryptasta ja basilikasta, lähden kiertämään pientä ja idyllistä Saint Maximinin kaupunkia. Aurinko on alkanut paistaa. Reliikki vetää kuitenkin magneetin lailla puoleensa, ja palaan basilikan edustan kahvilaan tunnelmoimaan ja miettimään vanhojen luunpalasten merkitystä. Kristityt ovat toiselta vuosisadalta lähtien vaalineet marttyyreille ja muille pyhille kuuluneita luunpalasia ja muita jäänteitä uskoen, että nämä tuonilmaisiin menneet henkilöt olivat läheisemmässä yhteydessä Luojaan ja voisivat siksi toimia meidän esirukoilijoinamme ja suojelijoinamme. Siksi heidän reliikkejäänkin alettiin etsiä ja taltioida.
Magdalan Marian reliikkejä uskotaan olevan muuallakin: Vezelayn kirkossa Burgundissa, minne ne todennäköisesti on siirretty Saint-Maxiministä. Vähän ennen pyhiinvaellusmatkaani kuulen yllättäen kerrottavan, että myös Föglön kirkosta Ahvenanmaalta on todennäköisesti löydetty hänen pieni reliikkinsä. Se on sittemmin kadonnut. Mutta onhan sen oltava jossakin, mietin, ja jos se on jossakin, se on myös löydettävissä.
Palaan Nizzaan samaa reittiä kuin tulinkin, eli Saint Maximinista Brignolesiin ja sieltä Nizzan linja-autoasemalle. Vietän Nizzan ihmisvilinässä vielä yhden yön ja päivän ja totean, että matka olisi ollut viisaampaa ajoittaa niin, että ensin olisin viettänyt muutaman päivän Nizzassa ja lähtenyt vasta sitten pyhiinvaellukselle. Paluu pyhäkön rauhasta turistikaupunkiin on nimittäin pieni shokki, vaikka kaupunki on yhtä ihana kuin joskus ennenkin.
Kotiin päästyäni huomaan kaipaavani vielä lisävalaistusta kaikkeen lukemaani ja kokemaani. Mietin pitkään, uskallanko ottaa yhteyttä emeritusprofessori Antti Marjaseen, jonka kirjoittamia tekstejä olen paljon lukenut ja siteerannut. Löydän hänen yhteystietonsa Helsingin yliopiston sivuilta ja kirjoitan viestin. Antti Marjanen vastaa muutamien päivien kuluttua ja suosittelee luettavakseni Susan Haskinsin kirjaa Mary Magdalen – Myth and Metaphor. Lataan kirjan välittömästi Amazonista ja täydennän tekstiäni erityisesti Magdalan Marian Provenceen saapumiseen, siellä vietettyihin alkuvuosiin sekä reliikkeihin liittyvillä tiedoilla ja uskomuksilla.
Retki Efesokseen
Mieltä jää askarruttamaan vielä idän kirkon opetus Magdalan Marian kohtalosta. Sen mukaanhan hän olisi lähtenyt Jerusalemista yhdessä apostoli Johanneksen ja Jeesuksen äidin, Marian, kanssa Efesokseen. Efesos kuuluu nykyään Turkkiin, mutta Kreikan Samokselta voi tehdä sinne edestakaisen laivamatkan päiväseltään. Kesäkuussa 2024 lähdemme perheen kanssa lomalle Samokselle, mistä sitten teen yksikseni retken Turkin puolelle.
Muutaman tunnin Egeanmeren syvänsinisillä aalloilla seilattuaan laiva on perillä Kuşadasissa, mistä retkeni jatkuu kansainvälisen ryhmän mukana pikkubussilla kohti Efesosta. Matkaa johtaa paikallinen turkkilainen opas, reipas naisihminen, joka tekee heti alkuun selväksi, että hänen näkökulmansa kaupungin historiaan ei ole kovinkaan kristillinen. Saamme kuulla paljon amazoneista, naissotureista – jotka oppaan mukaan perustivat Efesoksen – sekä Artemiksesta, hedelmällisyyden jumalattaresta, jota kaupungissa palvottiin ennen kristinuskon tuloa ja vielä kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana.
Valkoisilla marmorilaatoilla päällystettyjä leveitä katuja pitkin kulkiessamme opas kyllä mainitsee apostolit Johanneksen sekä Paavalin. Jonkinlaisen silmiä avaavan näyn koen tajutessani, miten hienossa ympäristössä he ovat julistaneet kristinuskoa. Tietenkin täällä – täällä ovat olleet sen ajan arvovaltaisimmat henkilöt, ja heidän käännyttämisensä pois Artemiksen palvonnasta on ollut tärkeää. Voin hyvin kuvitella apostoli Johanneksen viihtyneen Efesoksessa pitkäänkin kirjoittamassa omaa evankeliumiaan.
Jerusalemin patriarkka Modestus (632–634) on esittänyt, että Magdalan Maria olisi tullut Efesokseen vasta Jeesuksen äidin kuoleman jälkeen. Mielenkiintoinen teoria tämäkin.
Ensimmäisten vuosisatojen aikana Efesos oli vielä satamakaupunki. Nykyään se sijaitsee noin viisi kilometriä syvemmällä sisämaassa, sillä joen suisto on vuosisatojen aikana pikkuhiljaa liettynyt. Satamasta on oletettavasti voinut melko helpostikin lähteä Välimerelle ja kohti Provencen rannikkoa. Jospa Magadalan Maria olisikin lähtenyt ensin Provenceen, tullut sieltä sitten apostoli Johanneksen seuraksi Efesokseen ja ehkä palannut taas elämänsä loppuvuosiksi Provenceen. Ranskan etelärannikolla on kaupunki nimeltä Saintes-Maries-de-la-Mer, jota on kutsuttu myös nimellä Artemis. Tarinan mukaan sinne saapuneet pyhät (saintes) tulivat Efesoksesta, jossa palvottiin Artemista.
Lähteet:
Raamattu, Uusi testamentti
Antti Marjanen: The Woman Jesus Loved – Mary Magdalene in the Nag Hammad Library & Related documents (Brill 1996)
Ismo Dunderbergin ja Antti Marjasen kirja Nag Hammadin kätketty viisaus – Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. (WSOY 1999)
Susan Haskins: Mary Magdalen – Myth and Metaphor (Pimlico 2005)
Isabela Miszczak: The Secrets of Ephesus (ASLAN Publishing House 2020)
https://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/mary-magdalene-fem…