Tulipallo maastossa
Ajassa

Kiivas Elia oli äärimmäisyyksien profeetta

Rajujen vaiheiden jälkeen Elia kohtasi Jumalan hiljaisessa huminassa.
19.07.2021 - 10:41 | Teksti: Lars Ahlbäck | Kuva: Pixabay.com

Israelin valtakunnassa oli 800 eKr. vallassa Omrin kuningashuone. Tuon ajan Israelia voidaan pitää jopa paikallisena suurvaltana. "Omrin huone" mainitaankin kunnioittavasti ei-raamatullisissa lähteissä.

Raamattu ei sen sijaan arvosta Omrin huoneen kautta, vaan pitää sitä hengellisesti pimeänä luopumuksen aikana.

Historiankirjoitus Raamatussa kuvaa päämäärähakuisesti “ihmisten uskollisuutta Jahvea kohtaan tai vaihtoehtoisesti heidän luopumustaan”, toteaa teologian professori Antti Laato. Jahve on Raamatussa Jumalan itsensä ilmoittama ikioma nimi.

Mistä Omrin huoneen väitetty hengellinen pimeys kumpuaa? Erityisenä kauhistelun aiheena oli Baalin palvonta ja sen suosio kuningashuoneessa. Kansa palvoi siis Baalia - toki siinä sivussa myös Jahvea ja ties mitä muita jumalia.

Ajatus yhdestä ainoasta Jumalasta oli tuolloin suurelle osalle ihmisistä perin outoa puhetta. Siksi kansa vaikeni, kun profeetta Elia haastoi heitä, sillä he eivät tainneet edes ymmärtää kysymystä: "Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?"

Raamattu pitää Eliaa valopilkkuna pimeydessä. Hänen kiivailunsa Jahven puolesta oli ankaraa. Jo nimi Elia on iskulause ja tarkoittaa: jumalani on Jahve.

Kertomukset Eliasta ovat täynnä äärimmäisyyksiä. Hän ei ole ristiriidaton henkilö, eikä häntä ole helppoa vain ihailla. Hän syyllistyi äärimmäisiin julmuuksiin. Hänen kerrotaan teurastaneen yli neljäsataa ihmistä.

Eräs kirkkoisä näkee tässä Elian huolenpitoa kansasta. Hän yksin syyllistyi teurastukseen ja otti koko julmuuden kannettavakseen. Selitys on vähän kömpelö, mutta tuo edes pientä eettistä tulokulmaa veritekoon.

Elia ilmestyi kuin tyhjästä julistamaan kuningas Ahabille vuosien kuivuutta. Jo tämä oli hyökkäys Baalia ja harjoitettua politiikkaa kohtaan. Baal oli sademyrskyn ja hedelmällisyyden jumala.

Elia sinnitteli pitkään puronuomassa kuivuutta paossa. Kuuluisa on kuvaus linnuista tuomassa aamuin illoin hänelle ruokaa. Juotavaa tarjosi itse puro. Ankara kuivuus pakotti Elian kuitenkin siirtymään eteenpäin. Hänet johdatettiin vierasmaalaisen lesken luokse. Nainen oli esimerkillisen vieraanvarainen. Hän jakoi vähästään pulan keskellä. Älä pelkää, Elia rohkaisi häntä – ja ruokaa riitti ihmeellisesti jatkossakin.

Vuosien kuivuuden jälkeen Elia palasi Israeliin. Ahab ja Elia syyttelivät toisiaan. Molemmat olivat sitä mieltä, että toinen oli syypää maan kurjuuteen kuivuuden aikana.

Elia haastoi Baalin profeetat kisaan vuorella. Elia esitti voiton ehdoiksi seuraavan: "Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala." Tämä sopii Baalin profeetoille.

Jumalan tuli sytyttää roihu uhrialttarilla. Baalin profeetat aloittivat: "Baal, Baal, vastaa meille!" Näin he jatkoivat aamusta keskipäivään. Elia pilkkasi heitä: "Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta."

Vastausta ei kuulunut. Profeetat viilsivät itseään ja huusivat hurmoksessa. “Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut”, Raamattu tylyttää.

Tuli Elian vuoro. Hän pyysi kansaa lähestymään. “Tulkaa tänne luokseni”, hän kehotti. Ilmeisesti aikomuksena oli liittää eksyksissä oleva kansa Jahven yhteyteen. Elia korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. Vertauskuvallisesti hän nosti siihen kaksitoista kiveä kuvaamaan kansaa.

Elia paloitteli sonnin uhriksi. Osat asetettiin puiden päälle. Alttarin ympärille kaivettiin oja.  Kaiken päälle kaadettiin runsaasti vettä. Elia korotti näin kertoimet äärimmäisyyksiin.

“Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”

Tuli iski alas. Koko uhri paloi poroksi ja vesi kuivui ojaa myöten. Elia käski kansaa ottamaan Baalin profeetat kiinni. Yksikään ei saisi päästä pakoon. “Elia vei heidät alas Kisoninpurolle ja surmasi heidät siellä”, Raamattu toteaa kylmästi.

Elia rukoili ja kauan kaivattu sade tuli rankkasateena. Kuivuus oli ohi.

Kuningatar Isebel oli raivoissaan Baalin profeettojen tappamisesta. Elia pakeni peloissaan. Autiomaassa hän toivoi kuolemaansa: “Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni.”

Yölevon jälkeen Elian olo oli kuitenkin parempi. Raamatun mukaan enkeli kosketti häntä. Ruoka maistui taas. Hän jaksoi nyt vaeltaa Jumalan vuorelle.

Öinen kohtaaminen Jumalan vuorella on salaperäinen. “Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.”

Äärimmäisyyksiin menevä Elia vaatii nykyään tulkintaa. Kristuksen jälkeen ei voi muuta.

Jumalanpalvelustekstit ylistävät toki Elian kiihkoa, mutta myös maltillisempaa asennetta löytyy. Yhden veisun mukaan Elia huusi “laupiaalle Jumalalle laupeudettomia sanoja”. Hänen pyyntönsä “ei kuitenkaan täyttynyt, sillä ihmisiä rakastava ei surmannut luopuneita vaan odotti kaikkien katumusta”.

Irenaeus Lyonilainen opettaa, että Jumalan kohtaaminen hiljaisessa huminassa oli Elialle huomautus liiallisesta kiihkosta.

Kristus vertasi itseään Eliaan. Hänkin oli tullut kutsumaan vastahakoista kansaa takaisin. Kristus piikitteli kuulijoitaan ja kertoi, kuinka Eliakin oli lähetetty vierasmaalaisen lesken luokse.

Kirkko nostaa Eliaa keskiöön tämän rajoja ylittävän puolen ja vierasmaalaisen kunnioittavan kohtaamisen. Juuri tästä kuulemme juhlan evankeliumin lukukappaleessa.

Opetuslapset haaveilivat kerran jopa tulen lähettämisestä ihmisten niskaan. He halusivat tuhota heidät kuten Elia teki. “Silloin Jeesus kääntyi ja moitti heitä”, toteaa Uusi testamentti.