Omassa nuoruudessani ei ortodoksisuutta käsittelevää tietokirjallisuutta oppikirjoja lukuun ottamatta tai idän kirkkoon viittaavaa kaunokirjallisuutta ollut juurikaan suomen kielellä. Ne muutamat lukemani opilliset kirjat, jotka eivät varmaankaan ole houkuttelevinta kesälukemista, on helppo muistaa: Ernst Benzin Idän kirkko, Nikolai Zernovin Idän ortodoksinen kirkko, Dimitri Tarvasahon Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset, Dimitri Padalkan Ortodoksisen kirkon uskonoppi, Tito Collianderin Kristityn tie, tuntemattoman kirjoittajan teokset Vaeltajan kertomukset ja Erämaan hedelmälliset puutarhat sekä Sisäinen kauneus, joka käsittää Irina Nikkasen saksan kielestä kääntämiä otteita Filokaliasta ja vielä Abba Dorotheoksen kaksitoista opetuspuhetta. Julkaisut olivat nopeasti luetut ja sisältävät ainoastaan kirkkohistoriaa, liturgiikkaa ja asketiikkaa. Kaunokirjallisuuden puolella löytyi ainoastaan käännöskirjallisuutta, erityisesti venäläisiä klassikkoja, kuten Nikolai Leskovin Lumottu vaeltaja ja Tuomiokirkon alttaripalvelijat tai Tito Collianderin Ristisaatto ja hänen elämäkertasarjaansa kuuluva Ateria. Venäläisten teosten käännöksissä saattoi havaita, ettei suomentaja hallinnut kirkollista käsitteistöä juuri lainkaan. Collianderin kohdalla oli toisin, sillä hän saattoi myös suomea puhuvana ohjeistaa kääntäjää suomenkielisen terminologian osalta.
Mainitut kirjat tuli luettua halulla, eivätkä mieleen edes pälkähtäneet kysymykset: ”Koskettavatko lukemani teokset mitenkään omaa elämäntilannettani tai muita arkielämää eläviä, työssäkäyviä ortodokseja?” tai ”Onko kirjoissa jotain itseeni soveltuvaa ja mieltä askarruttaneita uskonnollisia kysymyksiä selvittävää?” tai ”Pitäisikö osata vieraita kieliä päästäkseen käsiksi muunlaisiin kirkollista elämää käsitteleviin teoksiin – ja onko niitä edes olemassa?” Suomeksi oli vielä 1970-luvulla perin vähän ortodoksista kirjallisuutta. Vuosien myötä olen myös alkanut kaipailla opillisten ja askeettisten teosten rinnalle kirjoja, jotka olisi suunnattu lapsille, nuorille, nuorille aikuisille ja perheellisille. Sellaisia kirjoja, jotka eivät tarjoaisi vaihtoehtona vain askeettista ja ankaraa elämäntapaa, sillä olen ajatellut – vaikka munkki olenkin – että suurin osa kirkkomme jäsenistä elää ihan tavallista suomalaista perhe-elämän arkea eikä luostarikilvoitusta. Askeettista ja jatkuvan rukouksen ihannetta korostavat kirjat voivat olla joillekin jopa masentavia, sillä kirjoissa kuvatun mukaista elämää eivät työssä käyvät ja perhe-elämää elävät kykene elämään.
Voimme toki olla kiitollisia myös runsaasta askeettisesta kirjallisuudesta, jota meillä nyt on suomeksi, vaikka sen opetus ei kaikelta osin mahdollisesti ole omaan elämään sovellettavissa. Erityisen merkittäviä yksittäisten Valamon ja Lintulan luostarien kustantamien teosten lisäksi ovat Filokalia- ja Synaksarion-kirjasarjat. Ensin mainittu on nunna Kristodulin Kreikassa 1980-luvulla kääntämä klassikko, jonka Valamon ystävät ry. julkaisi ripeään tahtiin neljänä osana. Äiti Kristoduli toimitti 1990-luvun lopulla lisäksi Filokalian syntyhistoriaa käsittävällä, kirjoittajatiedoilla, asia- ja nimihakemistolla, käsitteistöä selvittävällä ja sanaselityksillä varustetun viidennen osan, joka helpottaa aiheenmukaisten tekstien löytymistä ja sisällön ymmärtämistä. Äiti Kristoduli oli mukana myös pyhien elämäkerroista koostuvan Synaksarion-kirjasarjan kääntäjänä yhdessä igumenia Ksenian ja arkkimandriitta Serafimin kanssa. Myös heidän yhteistyönään syntynyt kaksitoista kirjaa käsittävä sarja on merkittävä hanke useasta syystä. Ensiksikin siihen on valittu sekä kreikkalaisessa että venäläisessä Synaksarionissa olevien pyhien elämäkerrat, mutta jätetty pois ne, jotka ovat vain toisessa niistä. Teossarjasta löytyy lisäksi läntisten pyhien elämäkerrat, jotka puuttuvat noista kahdesta edellä mainitusta. Teossarja on poikkeuksellinen myös siksi, että se tuotettiin pienen kieliryhmän eli vain suomenkielisten tarpeita ajatellen. Näistä kahdesta kirjasarjasta löytyy hyvää hengellistä kesälukemista: Filokaliasta asiahakemistoa käyttäen omaan elämäntilanteeseen sopivaa ja Synaksarionista päivittäiseen elämäkertojen lukemiseen.
Runsaan annin askeettista kirjallisuutta on tuottanut myös Lammilla toimiva Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö ry. Heidän julkaisujaan voi vaivatta hankkia yhdistyksen nettikaupasta. Julkaistavien teosten valitsijana ja kääntäjänä on toiminut teologian tohtori Hannu Pöyhönen. Veljestön julkaisuista voi kesälukemiseksi suositella ainakin arkkimandriitta Kerubimin Aikamme athoslaisia hahmoja I, pyhien joukkoon liitetyn arkkimandriitta Sofroni Saharovin teokset Rukouksesta ja Hengestä ja elämästä sekä arkkimandriitta Georgios Kapsaniksen kirja Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena. Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö ry;n julkaisut esittelevät yhtäältä pyhiä ja pyhää elämää eläneitä sekä toisaalta heidän opetustaan, josta toki muutkin kuin luostariasukkaat voivat löytää ohjeita elämäänsä. Onpa heiltä ilmestynyt myös viihdyttävää lukemista, nimittäin vuonna 2016 julkaistu arkkimandriitta Tiihonin kirja Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia. Se, jos mikä sopii kesälukemiseksi.
Kepeämpää ortodoksien kirjoittamaa kirjallisuutta löytyy kesän lukuhetkiin viimeksi mainitun lisäksi myös nuorille sekä lapsille suunnattuna. Vuonna 2020 edesmenneen Hellevi Salmisen laajasta tuotannosta löytyy nuorille kirjoitettuja eettisiä ja hengellisiä pohdintoja sisältäviä kirjoja, joista voisi kesän kuluessa lukea ainakin teokset Käppyrä, ja Niin mieletön ikävä sekä Siipiä vaille enkeli. Lastenkirjoista voi lämmöllä suositella Irina Zatulovskajan kauniilla kuvituksella varustettua Evankeliumi lapsille ja aikuisille, joka nimensä mukaisesti käy myös aikuisten luettavaksi. Joel Haahtelalta on ilmestynyt tasaiseen tahtiin kirjoja, joissa on hengellisten kysymysten pohdintaa. Niistä kannattaa lukea vaikkapa teokset Hengittämisen taito ja Jaakobin portaat. Dekkaristina profiloitunut metropoliitta Panteleimon on julkaissut monia menneille vuosikymmenille ja maaseutuympäristöön sijoittuvia, varsin puhdassydämisiä murhamysteerioita, joista kesäajan lukemiseksi sopivat hyvin Äänisen aallot ja Matkalla Kainuussa tai Kolme viestiä. Ja jos nämä eivät kiinnosta, niin sittenpä lukija voi tarttua johonkin Tito Collianderin 1970–80-luvuilla julkaisemaan teokseen. Niiden elämää pohdiskeleva sisältö kestää hyvin aikaa ja antaa vastauksia myös omiin mietiskelyihin.
Lyriikan ystävän on hyvä etsiä käsiinsä rovasti Aari Surakan hengelliset runouden klassikot: vuonna 1943 ilmestynyt Rukouslamppu, Aamukanooni vuodelta 1950, Jumalan siunaus yksinäisyydessä vuodelta 1961 tai vuonna 1974 ilmestynyt Yksinkertainen ilo tai hänen viimeinen runokokoelmansa Sielulitania vuodelta 1979. Uudempaa merkittävää ortodoksista runoutta edustavat Nina Karpin teokset. Vuonna 1990 häneltä ilmestyi Siunaavan käden alla -teos ja vuonna 1998 julkaistiin Polku puutarhassa. Runoilija-opettaja Nina Karpinin viimeiseksi jäänyt kokoelma Sinun armosi suojaan ilmestyi vuonna 2009.
Kesällä voi toki myös opiskella vaikkapa lukemalla historiaa. Elina Kahlan Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari on itäistä naapurimaata ajatellen ajankohtainen kirja. Toinen suositeltava, ansiokas tietoteos on viime vuonna ilmestynyt Jukka Korpelan Muinais-Venäjän myytti. Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia. Sitä lukemalla voi ainakin jossain määrin käsittää Venäjän imperialistisia tavoitteita.
Tässä mainitut kirjoittajat ja kääntäjät ovat kaikki kirkkomme jäseniä. Tänä kesänä voisimme olla sen verran kotiin päin katsovia, että lukisimme vain ”omien” teoksia. Kuten edellä kerrotusta selviää, niin niitä riittää yhden kesän lukemisiksi.
Pääkuva ylhäällä: Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni Valamon luostarissa kesällä 2023.
Juttu on julkaistu ensi kertaa kesän 2024 painetussa Aamun Koitossa 2/2024. Printtilehden juttuja julkaistaan myös verkkolehdessä ja toisin päin, jotta lehti tavoittaisi mahdollisimman monet.