Ikoni ja järvi patriarkka Bartolomeoksen vierailulla Nuuksiossa 2023
Minisaarna

Minisaarnat 1.–8.9.2024: Evankeliumin mukainen elämä lepää Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen varassa

Isä Marko Mäkisen laatimat Minisaarnat syyskuun 2024 ensimmäiselle viikolle.
| Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Jyri Pitkänen
Ikoni ja järvi patriarkka Bartolomeoksen vierailulla Nuuksiossa 2023

Sunnuntai 1.9.2024

Matteuksen viidestoista sunnuntai. Indiktio eli kirkkovuoden alku

Liturgiassa

Sunnuntaipäivän teksti

(Matt. 22:35–46)

Evankeliumissa eräs lainopettaja koettelee Jeesusta kysyen, mikä on lain suurin käsky. Jeesus sanoo suurimmaksi ja tärkeimmäksi käskyä, joka kehottaa rakastamaan Herraa Jumalaa koko sielusta ja mielestä. Toinen yhtä tärkeä on käsky, joka kehottaa rakastamaan lähimmäistä kuin itseään. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.

Oppineiden ollessa koolla Jeesus kysyy, kenen poika Messias on. He sanovat tämän olevan Daavidin poika. Jeesus kysyy, miten sitten on mahdollista, että Daavid Hengen innoittamana kutsuu häntä herraksi, joka istuu Herran oikealle puolelle ja jonka jalkojen alle Herra kukistaa hänen vihollisensa.

Kukaan heistä ei kykene vastamaan Jeesukselle eikä kukaan siitä päivästä lähtien rohkene kysyä häneltä enää mitään.

***

Evankeliumin mukainen elämä lepää Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen varassa. Tästä ovat todistaneet lukuisat pyhät ihmiset.

Evankeliumin mukainen usko lepää myös sen totuuden varassa, että Jeesus on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, sekä Daavidin poika että Daavidin Herra. Siksi kutsumme Neitsyt Mariaa myös Jumalansynnyttäjäksi.

Kolmiyhteisen Jumalan persoona, Jeesus Kristus, oli ihmisrakkaudessaan aikansa oppineiden luona, mutta he eivät tahtoneet tätä ymmärtää. Siksi he joutuivat kysymyksineen vaikenemaan. Meitä kutsutaan kuuntelemaan, ymmärtämään ja elämään Jumalaa ja lähimmäistä rakastaen.

(Kirkkovuoden alkuun liittyen luetaan Luuk. 4:16‒22, joka luetaan myös Luukkaan ensimmäisen viikon torstaina)

Maanantai 2.9.2024

Matteuksen kuudennentoista viikon maanantai

(Mark. 6:54–7:8)

Evankeliumissa ihmiset tuovat suurin joukoin sairaita Jeesuksen parannettavaksi ja pyytävät, että he saisivat koskea edes hänen viittansa tupsua. Kaikki, jotka niin tekevät, parantuvat.

Jeesuksen luo tulee oppineita, jotka huomaavat opetuslasten syövän pesemättömin käsin vastoi perinnäissääntöjä, joita he noudattivat tarkoin elämän eri asioissa. He kysyvät Jeesukselta miksi opetuslapset eivät elä näiden sääntöjen mukaan. Jeesus sanoo heitä tekopyhiksi profeetta Jesajan ennustuksen mukaan: tämä kansa kunnioittaa Herraa huulillaan sydämen ollessa kaukana hänestä ja palvelevat Herraa turhaan opettaessaan ihmisten tekemiä oppeja ja käskyjä. Jeesus toteaa heidän hylänneen Jumalan käskyn ihmisten perinnäissääntöjen vuoksi.

***

Jeesuksen ihmeteot todistivat hänen alkuperästään. Kosketus Jumalan Pyhään toi ihmisille avun.

Oppineet eivät tätä ymmärrä. Heidän mielensä askaroi käskyissä ymmärtämättä niiden perimmäisitä pyrkimystä.

Kirkko seuraa Kristuksen käskyjä ja apostolista traditiotaan ja näin säilyttää pyhän uskon perintönsä. Jeesuksen sanat ovat silti varoitus myös meille. Mitä olisi kirkko, joka kunnioittaa Herraa vain muodon vuoksi sydämen ollessa hänestä kaukana? Mitä olisi kirkko, joka sen sijaan opettaisi ainoastaan ihmisten oppeja ja käskyjä?

(Tämä raamatunlukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)

Tiistai 3.9.2024

Matteuksen kuudennentoista viikon tiistai

(Mark. 7:5–16)

Evankeliumissa Jeesus moittii tekopyhiksi oppineita, jotka arvostelivat opetuslapsia pesemättömin käsin syömisestä. Kuten profeetta Jesaja kirjoitti, he kunnioittivat Herraa huulillaan, eivät sydämestään, ja palvelivat häntä turhaan opettaessaan ihmisoppeja ja -käskyjä. Siksi Jeesus sanoi heidän hylänneen Jumalan käskyn ihmisten laatimien perinnäissääntöjen vuoksi. He tekivät tyhjäksi Jumalan käskyn voidakseen noudattaa omia sääntöjään. Laki esimerkiksi kielsi kiroamasta omaa isää tai äitiä, mutta omilla lisäyksillään lakiin he laiminlöivät heistä huolehtimisen.

Jeesus kutsuu väkijoukon luokseen ja sanoo, ettei ihmistä voi saastuttaa mikään mikä tulee ulkoapäin sisään, vaan se mikä tulee hänen sisältään ulos.

***

Jumalan käskyillä on ihmistä ja elämää suojeleva ja varjeleva merkitys. Oppineet vääristelivät tätä omilla lisäyksillään ja sortuivat tekopyhyyteen aidon pyhyyden seuraamisen sijaan.

Jeesus opettaa ihmisiä näkemään käskyjen perimmäisen merkityksen, sisimmän todellisen muutoksen. Tässä tarvitaan arvostelukyvyn lahjaa.

Tästä syystä myös kirkko korostaa sitä, että käskyjä ja pyhää perinnettä on sovellettava niiden perimmäisen pyrkimyksen valossa. Tässä kohtaa on helppo astua harhaan ja langeta tekopyhyyteen, joka ei rakenna aitoa pyhää elämää.

(Tämä raamatunlukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)

Keskiviikko 4.9.2024

Matteuksen kuudennentoista viikon keskiviikko

(Mark. 7:14–24)

Evankeliumissa Jeesus opettaa kansaa sanoen, ettei mikään mikä menee ihmiseen ulkopäin voi saastuttaa häntä. Se saastuttaa, mikä tulee ulos sisältä.

Opetuslapset pyytävät jälkeenpäin Jeesusta selittämään arvoitukselliset sanansa. Jeesus ihmettelee heidän ymmärtämättömyyttään ja sanoo, ettei ulkoa tullut voi mennä ihmisen sydämeen, sillä se menee vatsaan. Näin Jeesus opettaa, että kaikki ruoka on puhdasta. Sen sijaan sydämestä lähtevät pahat ajatukset, jotka rikkovat Jumalan käskyjä, tulevat sisältä ja saastuttavat ihmisen.

***

Kirkon aika merkitsi entisten ruokasäädösten kumoutumista. Jo aiemminkin niiden tarkoitus oli opettaa etsimään sydämen puhtautta.

Etsiessämme kirkon yhteydessä evankeliumin mukaista elämää, huomio on kiinnitettävä sisäisen maailmamme muutokseen. Siihen myös ulkoiset ohjeet ja neuvot tähtäävät.

Rikkomukset Jumalaa, lähimmäistä ja itseä vastaan, pahat teot ja asenteet ovat lähtöisin sisältämme. Niitä ei voida korjata pelkästään ulkoisia asioita noudattamalla. Uuteen alkuun tarvitaan mielenmuutosta ja kääntymistä kohti uutta suuntaa, sisimmän uudistumista. Siinä auttaa Vapahtaja.

(Tämä raamatunlukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)

Torstai 5.9.2024

Matteuksen kuudennentoista viikon torstai

(Mark. 7:24–30)

Evankeliumissa Jeesus menee salaa Tyyroksen alueelle ja kohtaa naisen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki. Nainen pyytää Jeesukselta apua, mutta Herra kehottaa, että hänen tulee antaa lasten syödä ensin: siksi ei ollut oikein heittää heille tarkoitettua ruokaa koiranpennuille. Nainen kuitenkin vastaa, että koiratkin saavat syödä pöydän alle lapsilta putoilevia palasia. Näiden sanojen vuoksi Jeesus parantaa naisen tyttären.

***

Jeesuksen tehtävä alkoi lupausten kansan keskeltä. Silti Jeesus meni salaa pakana-alueille. Tämä ennakoi ilosanoman tulevaa voittokulkua kaikkialla maailmassa.

Jeesus koetteli sanoillaan naisen uskoa. Nainen ei hätkähtänyt, sillä hän luotti saavansa Herralta avun.

Usko joutuu toisinaan koetuksiin. Näiden koetusten tarkoitus on vahvistaa meissä luottamusta Herraan, jota tarvitsemme kohdatessa elämän erilaisia haasteita. Vapahtaja on lähellä ja auttaa.

(Tämä raamatunlukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)

Perjantai 6.9.2024

Matteuksen kuudennentoista viikon perjantai

(Mark. 8:1–10)

Evankeliumissa Jeesuksen luo kokoontuu jälleen paljon ihmisiä. Herran käy heitä sääliksi, sillä he olivat olleet kauan syömättä eikä heitä voinut matkan pituuden vuoksi lähettää koteihinsa aterialle. Opetuslapset muistuttavat, että näin asumattomalla seudulla on mahdotonta hankkia heille syötävää. Heillä on kuitenkin seitsemän leipää.

Jeesus käskee kansan asettua istumaan, ottaa leivän, lausuu kiitoksen, murtaa leivät ja antaa palat opetuslapsille, jotka jakavat ne kansalle. Jeesus siunaa myös pienen kalan, josta riittää kaikille. Tähteeksi jää seitsemän korillista. Tällä kertaa väkeä oli koolla noin neljätuhatta.

***

Jeesus voi enentää vähätkin lahjat, jotka tuodaan hänen siunattavakseen. Tämän hän tekee rakkaudesta ihmisiä kohtaan.

Samalla tavoin saamme osallistua ehtoollisen lahjasta. Siitä riittää hengellistä syötävää kaikille.

Ihme muistuttaa arjen keskellä nauttimaan elämälle tarpeelliset lahjat rukouksella ja kiitoksella. Näin niistä jaettavaa myös toisille jopa silloin, kun jaettavaa on vähän. Palvellessamme toisia käytännön teoin pääsemme osallisiksi Jumalan ihmeistä ja tulemme todellisesti Kristuksen kirkoksi.

(Tämä raamatunlukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)

Lauantai 7.9.2024

Matteuksen kuudennentoista viikon lauantai. Jumalansynnyttäjän syntymän esijuhla Ristin ylentämistä edeltävä lauantai

Viikonpäivän teksti

(Matt. 24:34–37, 42–44)

Evankeliumissa Jeesus sanoo, ettei tämä sukupolvi katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta hänen sanansa eivät katoa. Kukaan ei tiedän hetkeä, eivät taivaan enkelit tai edes Poika, vaan ainoastaan Isä.

Samoin kuin kävi Nooan päivinä, käy myös silloin kun Ihmisen Poika tulee. Jeesus kehottaa valvomaan, sillä he eivät tiedä koska heidän Herransa tulee. Jos isäntä tietäisi mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi tämän murtautua taloonsa. Siksi heidän tulee olla valmiina, sillä Ihmisen Poika tulee hetkenä, jota he eivät aavista.

***

Jeesuksen ajan sukupolvi näki kirkon ajan koittavan. Jeesuksen paluun ajankohtaa ei kuitenkaan tiedä kukaan ihminen.

Paluu tapahtuu yllättäen kuin Nooan ajan vedenpaisumus tai kuin varas, joka tulee yöllä.

Kirkkoa ja kristittyjä ei ole kutsuttu laskeskelemaan ajan merkkejä, vaan valvomaan eli pyrkimään askel kerrallaan kohti Jumalan tarkoittamaa ihmisyyttä ja elämää. Näin voimme olla aina valmistautuneita, lähellä ihmisiä rakastavaa Jumalaa.

(Ristin ylentämistä edeltävän lauantain tekstinä luetaan Matt. 10:7‒11:1, joka luetaan myös Matteuksen seitsemännen viikon lauantaina.)

Sunnuntai 8.9.2024

Kaikkeinpyhimmän Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymä

(Luuk. 10:38–42, 11:27–28)

Evankeliumissa Jeesus saapuu vieraaksi Martan ja Marian kotiin. Maria asettuu kuuntelemaan Jeesuksen opetusta Martan hääriessä tehtävissään. Martta hätäili monista asioista, vaikka vain yksi oli tarpeen, Jeesus sanoo, mutta Maria oli valinnut hyvän osan. Myöhemmin eräs nainen väkijoukosta kutsuu Jeesuksen synnyttänyttä ja imettänyttä äitiä autuaaksi. Jeesus sanoo, että autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.

***

Kirkon perinteen mukaan Neitsyt Maria syntyi lapsettomille Joakimille ja Annalle. Ihmiskunnan pelastuksen aika lähestyi. Iloitsevat vanhemmat lupasivat pyhittää lapsensa Jumalalle.

Mariaa johdattelivat Jumalan mielen mukaiseen elämään rakastavat vanhemmat. Kaikille vanhemmille ja lasten läheisille onkin annettu tärkeä kasvatuksellinen ja rukouksellinen tehtävä.

Evankeliumissa kerrotaan toisesta hyvän osan valinneesta Mariasta. Sellaisen osan valitsi myös Jeesuksen äiti, joka suostui Jumalan tahtoon synnyttääkseen koko maailman Vapahtajan ja jota kirkko siksi ylistää autuaaksi. Neitsyt Marian tavoin autuaita eli ikionnellisia ovat ne, jotka tekevät hyvän valinnan, ottavat vastaan Jumalan sanan ja seuraavat sitä elämänsä kilvoitusmatkalla.

Ristin ylentämistä edeltävä sunnuntai
(Joh. 3:13–17)

Evankeliumissa Jeesus julistaa, ettei kukaan muu ole noussut taivaaseen kuin Ihmisen Poika, joka on sieltä myös tullut. Samoin kuin Mooses kohotti käärmeen autiomaassa, myös Jeesus korotettaisiin ristille ihmisten pelastukseksi. Jumala ilmaisee rakkautensa Pojassaan: yksikään häneen uskova ei joudu tuomittavaksi.

***

Jeesus puhuu ristiinnaulitsemistaan, mutta kertoo edeltä myös taivaaseen ottamisestaan. Ristin kuolemassa toteutuvat Vanhan Testamentin ennustukset ja lupaukset.

Ihmiseksi tullessaan Jumalan Poika omaksui todellisesti ihmisyytemme ja uudisti sen itsessään tehdäkseen meistä Jumalan lapsia. Tämä kertoo Jumalan suuresta rakkaudesta langennutta maailmaa kohtaan.

Jeesuksen sanat ovat lupaus elämänsä suunnan kadottaneille. Isä lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan meidät turmeluksesta, pettymyksestä, katkeruudesta, vihasta, tuomiosta ja kuolemasta. Kunnioitettu risti merkitsee kutsua, paluuta ja särkyneen korjaamista. Risti on elämän puu, rakastavan Jumalan lahja.

Matteuksen kuudestoista sunnuntai

Liturgiassa

Sunnuntain teksti

(Matt. 25:14–30)

Evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen miehestä, joka uskoo omaisuutensa palvelijoidensa hoitoon. Hän antaa jokaiselle eri summan rahaa hoidettavaksi kullekin hänen kykyjensä mukaan.

Suurimman summan saanut kaksinkertaisti summan. Myös toinen hieman vähemmän saanut kaksinkertaisti summan. Vähiten saanut hautasi rahan maahan. Kun isäntä palasi uskolliset palvelijat saivat suuren kiitoksen, paremman aseman ja kutsun herransa ilojuhlaan. Rahan maahan haudannut kertoi isännälle haudanneen rahan maahan peloissaan. Isäntä kutsuu miestä kelvottomaksi ja laiskaksi. Hän kehottaa antamaan rahan sille, joka hankki eniten voittoa.

Jokaiselle, jolla on, annetaan ja hän saa yllin kyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan vähäkin pois. Kelvoton palvelija heitetään ulos pimeyteen.

***

Kirkko ei ole keskinäisen kilpailun arvoasemien tavoittelun ja toisten arvoasemiin luokittelun yhteisö.

Jokaiselle on annettu omat lahjat, kyvyt ja kutsumus. Ne ovat erilaisia, mutta yhtä arvokkaita, vaikka joillakin voi olla näkyvämpi tehtävä.

Jokainen on kutsuttu hoitamaan saamiaan lahjojaan ja kutsumustaan parhaalla mahdollisella tavalla. Näin jokainen saa kiitoksen ihmisiä rakastavalta Jumalalta. Silloin myös kirkko näyttäytyy ihmisille kaikessa kauneudessaan.