Maanantai 2.12.2024
Luukkaan kahdennentoista viikon maanantai
(Luuk. 20:27–44)
Evankeliumissa Jeesuksen luo tulee oppineita, jotka kielsivät ylösnousemuksen. He viittaavat lakiin, jonka mukaan leskeksi jääneen lapsettoman naisen miehen veljen tulee hankkia tälle jälkeläinen. Sitten he kertovat seitsemästä veljeksestä, jotka vuorotellen kuolevat kykenemättä hankkimaan leskivaimolle jälkeläistä ja kysyvät, kenen vaimo hän tulee olemaan ylösnousemuksessa.
Jeesus kertoo, etteivät tulevaan ylösnousemukseen arvollisiksi katsotut enää mene naimisiin. He eivät voi enää kuolla, koska ovat enkelien kaltaisia, Jumalan lapsia ja ylösnousemuksesta osallisia. Tämän osoittaa myös kertomus Mooseksesta ja palavasta pensaasta, sillä Herra sanoo olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, ei kuolleiden, vaan elävien Jumala. Hänelle kaikki ovat eläviä. Oppineet pitävät vastausta hyvänä. Jeesus kysyy heiltä, miten Messias voi olla Daavidin poika, kun Daavid kutsuu psalmissa Messiasta myös Herraksi?
***
Ylösnousemuksen jälkeen ihmiset elävät enkelien tavoin, sillä Jumala on elävien Jumala.
Jumalalle kaikki ovat eläviä. Näin myös edeltä kulkeneet pyhät ihmiset, joita kunnioitamme.
Tämä kaikki on elävää todellisuutta koska Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ja uudisti ihmisyytemme. Näin hän on sekä Daavidin Poika, että hänen Herransa.
Tiistai 3.12.2024
Luukkaan kahdennentoista viikon tiistai
(Luuk. 21:12–19)
Evankeliumissa Herra sanoo opetuslapsilleen, että heidän tulee pitää varansa, sillä ihmiset käyvät heidän kimppuunsa. Heitä vainotaan, viedään tuomittaviksi, teljetään vankilaan ja he joutuvat kuninkaiden ja maaherrojen eteen hänen nimensä tähden. Näin he saavat todistaa hänestä.
Heidän ei tarvitse etukäteen miettiä, mitä sanoa tai miten puolustautua: hän antaa heille viisauden eivätkä vastustajat kykene kiistämään heidän sanojansa. Jopa omat perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät luovuttavat heitä viranomaisille ja muutamia heistä surmataan. Kaikki vihaavat heitä hänen nimensä tähden. Silti yksikään hiuskarva heidän päästään ei mene hukkaan. Heidän tulee pysyä lujana voittaakseen omakseen elämän.
***
Pyhien apostolien ja lukuisten pyhien marttyyrien elämässä toteutuivat Jeesuksen sanat.
Kärsimyksissään he puhuivat Jumalan antamia viisauden sanoja ja voittivat omakseen elämän. Tällainen kilvoitustie on uskottu vain joillekin.
Jokainen on kuitenkin osallinen tästä tiestä toisella tapaa. Kirkko kutsuu tätä polkua verettömäksi marttyyriudeksi eli kilvoittelemiseksi omissa koettelemuksissa kestävinä ja uskon säilyttäen.
Keskiviikko 4.12.2024
Luukkaan kahdennentoista viikon keskiviikko
(Luuk. 21:5–8, 10‒11, 20‒24)
Evankeliumissa Jeesus kertoo, miten Jerusalemin temppeli tuhotaan kokonaan. Opetuslasten kysyessä milloin tämä tapahtuu, Jeesus varoittaa harhaopettajista, jotka väittävät olevansa messiaita ja sanovat ajan koittaneen: heitä ei pidä seurata.
Sitten hän kertoo, miten kansat taistelevat toisiaan vastaan, tulee maanjäristyksiä, nälänhätää, kulkutauteja ja taivaalla näkyy ennusmerkkejä. Kun Jerusalemia piiritetään, opetuslapset tietävät, että aika on lähellä. Juudeassa olevien tulee silloin paeta vuorille. Nämä ovat suuren vihan päiviä: kansa viedään vangiksi ja Jerusalemia poljetaan, kunnes niille annettu aika täytyy.
***
Jeesus mainitsee aikojen lopun esimerkkinä Jerusalemin tuhon, joka toteutui vuonna 70. Kristityt pakenivat tuolloin Jeesuksen sanojen opastamina vuorille. Me emme kuitenkaan tiedä Kristuksen paluun ajankohtaa edes evankeliumin pohjalta. Sen sijaan meitä rohkaistaan elämään Kristuksen ja kirkon yhteydessä.
Jeesus varoittaakin seuraamasta yksittäisiä opettajia, jotka keräävät ympärilleen opetuslapsia ja johtavat itseriittoisuudessaan ihmisiä harhaan. Tässä tarvitaan hengellistä arvostelukykyä.
Yhteys kirkkoon, Kristuksen ruumiin muodostamaan yhteisöön, varjelee eksymiseltä. Pysymällä kirkon apostolisessa yhteydessä, jota kirkon opettajien yhteinen ääni ja pyhien sakramenttien osallisuus varjelee, kilvoituselämämme suunta pysyy oikeana. Odottaessamme Kristuksen kunniakasta tulemusta kutsumuksemme on rakentaa paikallista seurakuntayhteisöämme rakkaudella vaalien.
Torstai 5.12.2024
Luukkaan kahdennentoista viikon torstai
(Luuk. 21:28–33)
Evankeliumissa Herra kehottaa opetuslapsia nostamaan rohkeasti päänsä pystyyn, sillä heidän vapautuksensa aika on lähellä. Hän esittää heille vertauksen ja kehottaa katsomaan viikunapuuta tai jotain muuta puuta. Kun se puhkeaa lehteen, he tietävät, että kesä on jo lähellä.
Samalla tavalla he tietävät kaiken tämän tapahtuessa, että Jumalan valtakunta on lähellä. Jeesus sanoo, ettei tämä sukupolvi katoa, ennen kuin tämä kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta hänen sanansa eivät katoa.
***
Jeesuksen lupaukset tulevasta vapautuksen ajasta ovat monikerroksisia. Opetuslapset näkivät, miten Jumalan valtakunnan aika puhkesi lehteen.
Jeesus kärsi, nousi kuolleista, astui ylös taivaisiin ja lähetti Pyhän Hengen. Näin syntyi Jumalan valtakunnan yhteisö, kirkko. Kirkossa ja sen pyhissä toimituksissa Jumalan valtakunta asettuu ihmissydämeen ja kasvaa hyvää hedelmää.
Me kilvoittelemme vielä heikkoudessa, mutta näemme Jumalan valtakunnan olevan lähellä. Ikuinen kesä on jo lähellä.
Perjantai 6.12.2024
Luukkaan kahdennentoista viikon perjantai
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä
Itsenäisyyspäivä
Viikonpäivän teksti
(Luuk. 21:37–22:8)
Evankeliumissa Jeesus lähtee Jerusalemin temppelistä yöksi Öljymäelle. Kansa tulee jo varhain aamulla temppeliin kuuntelemaan häntä. Pääsiäinen oli lähellä ja oppineet pohtivat ankarasti, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi tieltään, sillä he pelkäsivät kansaa. Saatana menee Juudas Iskariotiin, ja hän alkaa neuvotella oppineiden kanssa Jeesuksen kavaltamisesta. He tarjoavat hänelle ilahtuneena rahaa. Juudas tarttuu tarjoukseen ja alkaa etsiä sopivaa tilaisuutta.
Pääsiäisen koittaessa, kun oli hetki teurastaa pääsiäislammas, Jeesus lähettää Pietarin ja Johanneksen kaupunkiin, jotta he valmistaisivat heille pääsiäisaterian.
***
Kansa kokoontuu Jeesuksen ympärille. Tämä saa Jeesuksen vastustajat pohtimaan ankarasti, mitä he tekisivät. Heidän tilaisuutensa koittaa Juudaksen langetessa.
Vastustajat ilahtuvat voidessaan hankkia rahalla sen, mitä toivoivat, mutta tietämättään he avaavat teollaan koko maailmalle taivaan valtakunnan rikkaudet.
Koitti pääsiäinen, koko maailman vapautuksen aika, ja pääsiäisaterian, ensimmäisen ehtoollisen hetki. Kaikki on valmiina.
(Pyhän Nikolaoksen juhlaan liittyen luetaan Luuk. 6:17-23, joka luetaan myös Luukaan toisen viikon perjantaina.)
Lauantai 7.12.2024
Luukkaan kahdennentoista viikon lauantai
(Luuk. 13:19–29)
Evankeliumissa Herra esittää vertauksen taivasten valtakunnasta, joka on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvää kasvimaahansa. Taimesta kasvaa kuin suuri puu, johon linnut tekevät pesänsä. Taivasten valtakunta on myös kuin hapate, joka hapattaa koko suuren taikinan.
Matkalla Jerusalemiin Jeesus opettaa kaupungeissa ja kylissä. Joku kysyy, onko niin, että vain harvat pelastuvat. Jeesus kehottaa kilvoittelemaan, jotta he pääsisivät sisään ahtaasta ovesta, josta monet yrittävät mennä sisään siinä onnistumatta. Lopulta talon isäntä sulkee oven. Silloin he huutavat avaamaan, mutta isäntä vastaa, ettei hän tunne heitä. He vetoavat isäntään, mutta tämä kehottaa vääryydentekijöitä menemään pois luotaan. He joutuvat itkemään ulkopuolella hammasta purren, kun näkevät Aabrahamin, Iisakin Jaakobin ja kaikki profeetat taivasten valtakunnassa. Kaikista ilmansuunnista tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.
***
Taivasten valtakunta on kuin suuri puu, joka ulottaa oksansa koko maailmaan ja hapate, joka saavuttaa kaikki maan asukkaat ja kutsuu osalliseksi elämän leivästä.
Evankeliumi kutsuu kilvoittelemaan, jotta voisimme astua sisään Jumalan valtakuntaan.
Kilvoituksen ja koetusten vaivat voivat joskus tuntua ylipääsemättömiltä, mutta kirkko ja sen lukuisat kilvoittelijat valavat rohkeutta ja toivoa: kaikista ilmansuunnista tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.
Sunnuntai 8.12.2024
Luukkaan kahdestoista sunnuntai
Liturgiassa
(Luuk. 17:12–19)
Evankeliumissa Jeesuksen luo tulee kymmenen spitaalista miestä, jotka anovat Jeesusta armahtamaan heitä. Jeesus kehottaa heitä menemään ja näyttämään itsensä papeille. Mennessään nämä puhdistuvat. Yksi parantuneista, joka on samarialainen, palaa takaisin ja ylistää Jumalaa suureen ääneen, lankeaa maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiittää häntä. Jeesus ihmettelee, eivätkö kaikki kymmenen parantuneet, ja sitä, että tämä muukalainen oli ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa. Miehelle hän sanoo: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”
***
Jeesus auttoi laupiaasti jokaista kymmentä miestä, jotka anoivat häneltä apua.
Silti vain yksi, joka muiden mielestä edusti epäilyttävää samarialaisten lahkoa, palasi kiittämään Jeesusta.
Näin hän, joka oli vielä kaukana Jumalan valtakunnasta, löysi pelastuksen, ja ne, joilla oli parempi tietoa, jäivät vaille suurta siunausta.
Pääkuva ylhäällä: Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä. Kyseinen brodeerattu ikoni on saatavilla Pikku Bysantti -kaupasta.