Ajassa

Nyt myös Oulun metropoliitta Elia ilmoitti olevansa käytettävissä arkkipiispan tehtävään

Aiemmin Oulun metropoliitta Elia ei ole halunnut kommentoida asiaa. Sen sijaan Haminan piispa Sergei on kertonut jo aiemmin olevansa käytettävissä, kun Suomen ortodoksiselle kirkolle valitaan uusi arkkipiispa.
| Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Artturi Hirvonen
Metropoliitta Elia vihmoo

Oulun metropoliitta Elia on tehnyt päätöksensä sen suhteen, onko hän käytettävissä, kun Suomen ortodoksiseen kirkkoon valitaan uusi arkkipiispa – ja vastaus on kyllä. Arkkipiispan vaali on määrä toimittaa kirkolliskokouksessa marraskuussa Valamon luostarissa.

Metropoliitta Elian Facebook-sivuille on ilmestynyt seuraava päivitys:

”Hyvää pyhän Johannes Teologin juhlapäivää, joka on samalla kaikkien teologien juhlapäivä! 

Minulta kysytään jatkuvasti, olenko käytettävissä marraskuussa uutta arkkipiispaa valittaessa. Olen aiemmin kesällä sanonut, etten vielä sano juuta enkä jaata. Pohdin kesän aikana asiaa monelta kannalta, ja voin sanoa, että ihan helppo päätös ei ollut. 

Valintaprosessihan menee niin, että kirkolliskokousedustajat ehdottavat haluamiansa henkilöitä, joista piispainkokous sitten valitsee ehdokkaat varsinaiseen vaaliin. Tätä ennen on tietenkin varmistettava, että ko. henkilö on antanut suostumuksensa.”

Haminan piispa Sergei Valamossa 2022
Nykyinen Haminan piispa Sergei toimi aiemmin pitkään Valamon luostarin johtajana. Kuva: Pentti Potkonen

Aamun Koitto tavoitti metropoliitta Elian henkilökohtaisesti, ja hän vahvisti asian kertaalleen.

Metropoliitta Elia perustelee päätöstään lyhyesti:

”Olen tarkkaan harkittuani asiaa päättänyt suostua, koska moni edustaja on jo pyytänyt minua ehdokkaaksi. Tämän enempää en halua asiaa kommentoida. Lopulta kaikki on Jumalan käsissä. Ohjatkoon Pyhä Henki päätöksentekoa valittaessa kirkollemme uutta arkkipiispaa.”

Tätä ennen myös Haminan piispa Sergei on ilmoittanut olevansa käytettävissä, kun uutta arkkipiispaa valitaan. Sen sijaan Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ei ole toistaiseksi ilmoittanut kantaansa.

MP Arseni kesällä 2023 Valamon luostarissa
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ei ole toistaiseksi ilmoittanut kantaansa. Kuva: Kaj Appelberg

Pääkuva ylhäällä: Oulun metropoliitta Elia ilmoitti päätöksestään pyhän apostoli Johannes Teologin muistopäivän (26.9.) aikoihin. Kuva: Artturi Hirvonen