Puheenaiheet

Käytännöllisen teologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan 19. toukokuuta.
Teokset ovat esillä Taidemuseo Eemilissä 20.5.–24.9.2023 Lapinlahdella.
Juuri ilmestyneen tietokirjan tarkoituksena oli taustoittaa Ukrainan ja Venäjän kirkkopolitiikan keskinäisiä suhteita. Nyt ilmestyessään se on samalla teos siitä, miten kirkkopoliittiset jännitteet johtivat lopulta osaltaan meneillään olevaan sotaan.
Sunnuntai 14. toukokuuta 2023. Pääsiäisaika.
Aamun Koiton avustaja Karoliina Maria Schauman sai haastavan toimeksiannon kirjoittaa äitienpäiväksi teksti, joka käsittelee Jumalansynnyttäjää maallisten äitien tukijana.
Kuopiolaisella Faina Miettisellä, 90, on kaksi vahvaa elämänohjetta, joita hän elämässään noudattaa: älä koskaan luovu uskostasi ja puhu aina niin kuin asiat ovat. Ensimmäisen ohjeen antoi karjatalouskoulun rehtori, kun muut oppilaat nimittelivät Fainaa ryssäksi hänen sukunimensä ja ortodoksisen
Ortodoksisten nuorten liitto on lanseerannut oman kangasmerkin, joka koristaa opiskelijahaalareita nyt ensimmäistä kertaa vappuna.
Sunnuntai 30. huhtikuuta 2023. Pääsiäisaika.
Kansallisen veteraanipäivän 27.4. kunniaksi Aamun Koitto tekee pienen katsauksen RIISAn kunniamerkkikokoelmaan. Sieltä löytyy pappien, munkkien ja muiden kirkon työntekijöiden ansiomerkkejä, jotka on myönnetty ansiokkaasta toiminnasta Suomen maanpuolustuksen hyväksi.
Sunnuntai 23. huhtikuuta 2023. Pääsiäisaika.
"Pyhän Johanneksen omenapuun" taimet alkoivat versoa uutta elämää 8. päivä huhtikuuta, jota omaiset pitävät Johannes Karhapään kuoleman vuosipäivänä. Hänet surmattiin Suomen sisällissodan melskeissä 105 vuotta sitten. Kirkkomme viettää pyhän marttyyrin ja tunnustajan muistopäivää 8. maaliskuuta.
Isä Ioannis Lampropoulos aloitti Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana 17. huhtikuuta 2023.
Sunnuntai 16. huhtikuuta 2023. Antipasha. Pääsiäisaika.
Arkkipiispa Leo palkitsi Helsingin hiippakunnan papistoa pääsiäisenä 2023.
Kaakon seurakunnan kanttori Katarine Lehtomäki eli Kati-kanttori on tehnyt pitkän päivätyön kirkkomusiikin ja uskonnonopetuksen parissa. Hän pitää Sävelhartaus-konsertin tiistaina 11.4., jonka jälkeen hän jää pitämään lomia ja sitten eläkkeelle.
Pääsiäisen valoisa juhla julistaa Kristuksen ylösnousemusta ja kuoleman valtojen kukistumista. Juhla kertoo kristikunnan suurimmasta ihmeestä ja Jumalan rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan.
Herran pääsiäinen, Kristuksen ylösnousemus. Sunnuntai 9. huhtikuuta 2023. Pääsiäisviikko eli kirkas viikko alkaa.
Kaikki toimessa olevat piispamme ovat julkaiseet tämän pääsiäistervehdyksensä suurena lauantaina 2023.
Resitoiden luettavat tekstit, tuohusten valaisemat ikonit kultauksineen, ilmassa hennosti leijaileva hyväntuoksuinen suitsutus ja kirkkolaulu kutsuvat juhlimaan pyhää pääsiäistä. Tänä vuonna juhlien juhlaa vietetään Pielavedellä ekumenian hengessä.
Kristuksen työ maailman elämän ja pelastuksen puolesta kertoo toivosta ja tulevaisuudesta, joka kestää.
– Ennen sotaa kuvasin ihmisten onnen hetkiä. Sodan sytyttyä en edes halunnut tarttua kameraan. Näin kertoo ukrainalainen Kateryna Chyhryn, jonka ottamia kuvia on julkaistu uusimman Aamun Koitto -lehden sivuilla sekä kirkon viestinnässä laajemminkin. Kateryna pakeni sotaa Odessasta 6-vuotiaan
Näyttelijä Eija Vilpas ilmoitti jäävänsä eläkkeelle Helsingin kaupunginteatterista kevään kuluessa. Pitkän linjan ammattilaiselle ortodoksinen usko on ollut elämän tukijalka – ja ekumeenisuus sen luonnollinen osa.
Verkkojumalanpalvelusten ajat kannattaa merkitä muistiin jo nyt, ellei syystä tai toisesta pääsisikään kirkkoon.
"Ihminen ei elä ainoastaan ruoasta. Elämässä tarvitaan myös hengenravintoa", evästää rakentaja-pappismunkki Hariton.
Suuren paaston lopussa Kirkko muistelee Kristuksen ratsastusta Jerusalemiin. Palmusunnuntain tapahtumat ovat alkusoittoa kristinuskon suurimmalle ihmeelle: Kristuksen ylösnousemukselle.
Kanttorien ansiomerkki myönnetään joko kultaisena tai hopeisena.
Arkkipiispa Leo vihki diakoni Vladimir Sokratilinin papiksi palmusunnuntain jumalanpalveluksessa ja palkitsi kasvatustyössä ansioituneita äitejä. Alla julkaistaan arkkipiispan opetuspuhe, jonka hän piti Uspenskin katedraalissa.
Uudessa testamentissa on kaksi kertomusta, joiden keskeinen henkilö on nimeltään Lasarus. Mitä Lasaruksesta kerrotaan ja mikä oli näiden kertomusten merkitys antiikin maailman kristityille?
Kirkollishallitus on 30.3.2023 vahvistanut kirkolliskokousedustajien vaalin tulokset.
Monissa seurakunnissa katekumeenien eli opetettavien kirkkoon liittyminen tapahtuu pääsiäisen aikoihin. Yleensä katekumeenit aloittavat taipaleensa ryhmässä kohti kirkon jäsenyyttä syksyllä toimintakauden alkaessa. Pääsemme nyt kurkistamaan muutaman Tampereen ryhmän katekumeenin ajatuksiin kirkkoon
Sunnuntai 2. huhtikuuta 2023. Suuri viikko alkaa.
Valtuuston suorittamassa papin vaalissa ensimmäisellä vaalisijalla ollut isä Alexander Zanemonets sai 10 ääntä ja Ivan Markolainen 2 ääntä.
Valamon luostarin veljestössä on tällä hetkellä kymmenen pieneen skeemaan vihittyä munkkia, yksi viitankantajamunkki ja seitsemän kuuliaisuusveljeä eli noviisia.
WWF Suomi julkaisi vastikään tiedotteen, joka voi antaa pääsiäismunasta nauttijan makuelämykseen kitkerän sävyn. Uuden selvityksen mukaan suomalaisten suosimat suklaabrändit eivät tee riittävästi metsäkadon ja lapsityövoiman käytön lopettamiseksi.
Arkkipiispa Leo vihkii diakoni Vladimir Sokratilinin papiksi palmusunnuntaina 2. huhtikuuta. Samassa palveluksessa palkitaan myös kasvatustyössä ansioituneita äitejä. Palvelusta voi seurata myös verkkolähetyksenä. Isä Vladimir kuuluu Aamun Koiton toimitukseen, ja hän kirjoittaa ensisijaisesti
Kyproksella ja Kreikassa kunnioitetaan pyhää Lasarusta leipomalla. Tutustu perinteeseen ja testaa resepti jo tulevana lauantaina.
Valamosta tuttu kirjastonhoitaja ja Aamun Koiton bloggaaja Virva Suvitie kirjoitti matkakertomuksen, joka vie lukijan useisiin pyhiin paikkoihin Isossa-Britanniassa, Kreikassa ja Italiassa. "Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee." (Kirje