Kirkon opettajien huomio kiinnittyi myös siihen, että ylienkelin tervehdys ”Iloitse, armoitettu!” saattaa olla ensimmäinen Jumalan ihmiselle osoittama tervehdys syntiinlankeemuksen jälkeen. Ylienkeli Gabriel ilmestyy Neitsyt Marialle ja ilmoittaa hänelle ilosanoman, jonka mukaan hänelle syntyy Jumalan Poika.
Tapahtumasta on ilmeisesti ollut olemassa lukuisia todistuksia ja kertomuksia alkuseurakunnan aikaan. Niihin perustuukin apostoli Luukkaan kertomus tapahtumista: ”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen” (Luuk.1:1-3).
Luukkaan lisäksi Jeesuksen syntymää edeltävästä ilmoituksesta on kerrottu lyhyesti Matteuksen evankeliumissa sekä ns. apokryfisissä teksteissä –Jeesuksen lapsuuden pseudo-Matteuksen evankeliumissa (500-luvun loppu–600-luvun alku) ja Jaakobin protoevankeliumissa.
Vaikka jälkimmäinen ei saanutkaan kirkon virallistaman tekstin asemaa, ainakin ennen vuotta 165 laadittu Jaakobin protoevankeliumi oli hyvin tunnettu ja laajasti luettu alkuseurakunnassa.
Syntiinlankeemus tuhosi tasapainon
Syntiinlankeemuksessa Jumalan ”sangen hyväksi” luoma maailma oli menettänyt tasapainonsa. Siksi ihmisen syntiinlankeemuksesta oli tullut kosminen tapahtuma, joka johti häiriöihin koko luomakunnassa. Jumalan suunnitelma oli kyseenalaistettu – tuhoisin seurauksin.
Ihminen on luotu mikrokosmokseksi, eli osaksi luomakunnan kokonaisuutta. Hän on yhteydessä kaikkeen luotuun, niin aineelliseen kuin hengelliseenkin. Tämä yhteys myös henkiolentojen maailmaan mahdollisti syntiinlankeemuksen. Alusta pitäen ihminen on ollut kykenevä kommunikoimaan niin Jumalan kuin paholaisenkin kanssa. Siksi myös syntiinlankeemuksen seuraukset ulottuvat kaikkiin ja kaikkeen.
Syntiinlankeemus on tapahtunut ihmisen väärän, mutta vapaan valinnan seurauksena, johon häntä kannusti vastustaja. Jumalan pelastustyön käännekohta, ilmoitus Vapahtajan syntymästä, alkaa niin ikään henkiolennon, ylienkeli Gabrielin, ja Neitsyt Marian kohtaamisella. Ylienkeli saattaa ihmisen tietoon Jumalan tahdon, johon hämmästynyt ja liikuttunut Maria nöyrästi ja vapaasta tahdostaan alistuu, ja mahdollistaa näin omalta osaltaan koko luomakunnan pelastuksen.
Enkelit Jumalan sanansaattajina
Kerrottuaan Johannes Kastajan syntymää edeltävistä tapahtumista evankelista Luukas jatkaa: ”Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria” (Luuk.1:26).
Historiassa Jumala ilmoittaa tahtonsa sanansaattajiensa eli enkelien välityksellä. Enkeleiden ulkomuoto on vaihtelevainen, koska he eivät kuuluu näkyvään maailmaan. Raamatussa Jumala on puhunut ihmiselle käyttäen eri viestintämuotoja: profeettojen kautta (Hepr.1:1), mutta myös lähettäen enkeleitä sanansa saattajiksi (1.Moos. 18:1, 2, 18:22, 19:1 ja 2.Moos.3, 1—5). Toiset heistä saattoivat näyttää ihmishahmoilta (4.Moos.22), toiset taas eivät (vrt. palava, mutta tulessa palamaton orjatappurapensas 2.Moos.3:2).
Aikojen saatossa kertyneen kokemuksen perusteella ihmiset alkoivat tunnistaa enkeleiden hierarkian, koska jotkut niistä esiintyivät omilla nimillään (ylienkelit Mikael, Gabriel ja Rafael). Heidän ilmestymisensä ja tuomansa ilmoitukset sinetöivät tapahtumien merkityksen keskeisiksi pelastushistorian kulun kannalta.
Vanhan Liiton aikana ylienkeli Gabriel (hepr. ”Jumala osoittaa vahvuutensa/voimansa”) on miehen kaltainen olento, joka selittää Danielille tämän näkyjen merkityksen (Dan.8:15-19; 9:21-23). Ylienkeli Gabrielin maine Jumalan pelastussanoman tuojana on vakiintunut muun muassa juutalaisessa Haggai –perinteessä, jossa kaikki Raamatun nimeltä mainitsemattomat viestintuojaenkelit yhdistetään ylienkeli Gabrieliin.
Uuden Testamentin kirjoituksissa Gabriel tuo Sakariaalle sanoman Johannes Edelläkävijän ja Kastajan synnystä (Luuk.1:9-19). Näin ollen ei ole sattumaa, että juuri Gabriel tuo Neitsyt Marialle ilosanoman (Luuk. 1:26-38). Jaakobin protoevankeliumin mukaan ylienkeli Gabriel selittää hämmentyneelle ja Marian raskaudesta masentuneelle Joosefille tapahtuman todellisen merkityksen.
Takaisin Jumalan yhteyteen
Kirkon liturgisessa perinteessä suurilla juhlilla on esi- ja jälkijuhlajaksonsa, jotka auttavat kirkossa kävijää vastaanottamaan ja myös sisäistämään juhlan sanoman ikään kuin ”ajan kanssa”.
On myös muodostunut tavaksi, että juhlaa seuraavana päivänä vietetään sen ”keskeisen subjektin” eli tekijän muistoa. Näin esimerkiksi Pyhän Hengen päivä seuraa helluntaita, eli Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaa, ja Jumalanäidin juhlaa vietetään Kristuksen syntymän toisena päivänä. Pyhän vanhurskaan Simeonin muisto sijoittuu Herran temppeliintuomisen seuraavaan päivään ja Johannes Edelläkävijää ja Kastajaa muistellaan kirkoissa heti Herramme Jeesuksen Kristuksen kastetta seuraavana päivänä.
Neitsyt Marian ilmestyksen jälkeisenä päivänä kirkko viettää ylienkeli Gabrielin muistoa, ikään kuin sinetöidäkseen juhlatroparin sanoman: ”Tämä päivä on pelastuksemme alku ja iankaikkisuudesta kätketyn salaisuuden ilmoitus: Jumalan Poika tulee Neitseen Pojaksi, ja Gabriel armon ilosanoman julistaa.” (Jumalanäidin Neitsyt Marian ilmestyksen tropari, 4.säv.).
Gabrielin ilmoitus Neitsyt Marialle pani alulle pelastushistorian lopullisen vaiheen, jolloin ihmiseksi syntynyt Jumalan poika uhrasi itsensä ristiinnaulittavaksi ihmisten syntien tähden. Näin Hän sai aikaan lopullisen sovinnon Jumalan ja ihmisen välillä ja palautti luomakuntaan sen alkuperäisen järjestyksen, jolloin taivas ja maa ovat jälleen yhtä osana Jumalan valtakuntaa.
Jutun pääkuvaksi on vaihdettu ikoni 25.2.2024 klo 20:15.