Ortodoksisen identiteetin ja elämäntavan jo lapsuudessaan omaksunut Dimitri Qvintus työskenteli kymmenen vuotta suomalaisen politiikan keskeisimmissä taustatehtävissä – esimerkiksi kahden pääministerin viestinnästä ja mediasuhteista vastaavana erityisavustajana. Näissä tehtävissä Qvintukseen oltiin päivittäin yhteydessä yhteiskunnan eri sektoreilta, kun ne halusivat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.
– Yhteydenpito ja sitä kautta vaikuttaminen on luonnollinen ja olennainen osa demokraattista päätöksentekoprosessia ja tärkeää päättäjille, jotta heillä on mahdollisimman paljon ja monipuolisesti tietoa. Kymmenessä vuodessa ehti nähdä monenlaista vaikuttamista.
Oman kirkon yhteydenottoja kertyi kolmen hallituskauden aikana tasan nolla kappaletta.
– Mietin kieltämättä muutaman kerran, että Suomen ortodoksinen kirkko voisi olla huomattavasti aktiivisempi suhteessa parlamentaariseen päätöksentekoon ja yhteiskunnallisista asioista käytävään keskusteluun. Kirkolle itselleen se on elintärkeää, mutta myös kirkon ulkopuolelle sillä on merkitystä. Sanottavaa ja annettavaa nimittäin on, joten siinä olisi aivan selkeä kehityksen paikka.
Qvintus on edelleen aktiivinen politiikassa, mutta päivätyökseen hän toimii johtajana viestintäalalla. Edelliset kolme ja puoli vuotta Qvintus johti Bayerin Nordicin viestintää, yhteiskuntasuhteita ja vastuullisuutta vastaten Pohjoismaista ja Baltiasta.
Vähemmistöillä on väliä
Qvintus päätyi politiikkaan sattumalta kesken toimittajaopintojen, kun häntä vuonna 2011 pyydettiin peruspalveluministerin eduskunta-avustajaksi. Qvintuksella ei ollut ennestään minkäänlaista poliittista taustaa, joten opittavaa oli edessä paljon. Vastuut lisääntyivät ajan myötä ja Qvintuksesta tuli kahden pääministerin erityisavustaja ja puolueen puheenjohtajan poliittinen neuvonantaja. Lisäksi hän toimi muun muassa kolmen muun ministerin ja eduskunnan puhemiehen erityisavustajana.
– Erityisavustajan tärkein tehtävä on olla jatkuvasti päättäjän tukena ja varmistaa, että hänellä on tarkka käsitys siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se on palvelutehtävä, jossa tehtäväkenttä voi muodostua hyvinkin laajaksi. Työtä tein kelloon katsomatta ja koko sydämellä, koska siinä tunsi olevansa kaikkien suomalaisten asialla. Toki se oli myös rankkaa, ei sitä käy kieltäminen. Pahimmillaan tein 100 tunnin työviikkoa. Silti työ antoi valtavasti ja koin sen olevan merkityksellistä.
Entä olisiko tämäntyyppiselle neuvonantajalle Qvintuksen mielestä tilausta myös ortodoksisessa kirkossa?
– Se on kirkon arvioitava asia. Toisella kansankirkolla tällainen henkilö on. Ortodoksinen kirkko on tärkeä ja tunnustettu osa Suomen valtiota ja yhteiskuntaa. Se on pienen vähemmistön kirkko, jonka vastuut ja asema on kirjattu lainsäädäntöön. Sen lisäksi sillä on oma erityinen perintönsä ja identiteettinsä - valtava kulttuurinen pääoma, joka on samalla osa suomalaisuutta. Merkittävä osa kirkkoa koskevasta päätöksenteosta, tai vähintään kirkkoon vaikuttavasta päätöksenteosta, on kuitenkin muiden kuin ortodoksien käsissä. Juuri siksi olisi niin valtavan tärkeää huolehtia siitä, että he tietävät ja ymmärtävät, mitkä asiat ovat kirkolle tärkeitä.
Kansainvälisessä pörssiyhtiössä työskennellessäni sanoin aina, että edes meille itsellemme itsestäänselvät asiat eivät ole itsestäänselviä muille. Sama koskee myös kirkkoa, muistuttaa Qvintus.
– Päättäjät suhtautuvat kansankirkkoihin kunnioittavasti ja se on erinomainen lähtökohta. Luontevaa kanssakäymistä on kuitenkin liian vähän ja silloin myös tietoa on liian vähän. Siitä seuraa, että molemminpuolista ymmärrystä on liian vähän.
Yhtenä esimerkkinä voi nostaa esiin vaikka oman paikalliskirkkomme historian.
– Suomen ortodoksisen kirkon uskomaton selviytymistarina on valtaosalle suomalaisista edelleen aivan tuntematon. Emme voi vieläkään korostaa liikaa omaa sotien jälkeistä selviytymistaistelua ja sitä, mitä kirkon jäsenet joutuivat kohtaamaan, mutta silti uskalsivat olla sitä, mitä ovat.
Ulkoiset paineet ovat onneksi poistuneet ja nykyisin pienestä koosta voi olla vuoropuhelussa jopa etua.
– Vähemmistöjen merkitys ja painoarvo on kasvanut länsimaisissa yhteiskunnissa viime vuosikymmeninä ja kehitys jatkuu edelleen. Ortodoksit ovat Suomessa vähemmistö, ja myös sen äänelle on kuulevia korvia. Kirkon tehtävänä on varmistaa omalla aktiivisella toiminnallaan, että viestiä viedään. Vain sillä tavalla ääni kuuluu ja viesti kuullaan.
Rohkeasti mukaan julkiseen keskusteluun
Ortodoksisessa kirkossa kavahdetaan helposti ajatusta yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta – niin sanotusta lobbaamisesta puhumattakaan. Qvintuksen mielestä tästä pitäisi päästä yli.
– Yhteiskunnallista aktiivisuutta ei pidä sekoittaa puoluepolitiikkaan – nehän ovat kaksi aivan eri asiaa. Kyllä kirkon pitää voida puhua myös ajankohtaisista asioista, köyhyydestä, polarisaatiosta ja yksinäisyydestä ilman pelkoa siitä, että se on puoluepoliittista toimintaa. Itse näen, että kirkolla on jopa velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun omista arvoistaan ja lähtökohdistaan käsin.
Paikoin tässä on onnistuttukin. Qvintus nostaa esiin tilanteita, joissa Suomen ortodoksisen kirkon omien arvojensa mukainen toiminta on herättänyt laajaa luottamusta ympäröivässä yhteiskunnassa.
– Monet muistavat esimerkiksi sen, miten arkkipiispa Leo ja nunnat piilottivat egyptiläisen Eveline Fadayelin ja tämän kaksi poikaa viranomaisilta Lintulan luostariin vuonna 2010. Itse olin tuolloin äärimmäisen ylpeä omasta kirkostani. Moraalisesti oikea teko sai suomalaisilta laajan hyväksynnän. Toisena esimerkkinä voisi nostaa esiin sen, miten selväsanaisesti kirkkomme on tuominnut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa. Tässäkin on astuttu rohkeasti esiin ja kerrottu sekä suomalaisille että kansainväliselle ortodoksiselle yhteisölle, mikä on Suomen ortodoksisen kirkon kanta. Kolmantena esimerkkinä voisi mainita arkkipiispa Leon oikea-aikaisen Koraanin polttamiset tuominneen kannanoton.
Kuten esimerkitkin osoittavat, kirkolla on varsin laaja kosketuspinta muuhun yhteiskuntaan. Kirkolla on siis paljon annettavaa julkiseen keskusteluun.
– En tarkoita sitä, että kirkosta pitäisi tulla lausuntoautomaatti, mutta näen todella suuren tarpeen kertoa ulospäin siitä, miten kirkko ajattelee ja millaisia näkökulmia asioihin voidaan ottaa. Kirkon piirissä on valtava määrä eri alojen asiantuntemusta – jo pelkästään työntekijöiden joukosta löytyy osaavia ihmisiä, joilla olisi todella paljon annettavaa tällä sektorilla. Sama koskee tietysti kirkon jäsenistöä.
Toivon kautta kohti tulevaa
Qvintus ei toivo kirkolta aktiivisempaa otetta yhteiskunnalliseen keskusteluun pelkistä edunvalvontasyistä. Kyse on myös kirkon perustehtävästä ja viime kädessä koko maailman tulevaisuudesta.
– 2020-luku on ollut monella tavalla kriisien vuosikymmen. Olemme kohdanneet asioita, jotka ovat kerryttäneet huolta huolen päälle ja pelkoa pelon päälle. On olemassa riski, että kriisien vuosikymmenestä tulee myös menetetty vuosikymmen siinä mielessä, että ihmiset menettävät toivon ja näky tulevaisuuteen sumenee. Nyt tarvitaan toivon viestiä, tiivistää Qvintus.
– Nyt on olemassa valtava tilaus viestille, joka poistaa pelkoja. Minun on vaikea keksiä mitään luontevampaa toivon viestin tuojaa kuin ortodoksinen kirkko. Kirkko tarjoaa joka päivä toivon viestiä omille aktiivijäsenilleen, mutta se voisi välittää sitä laajemminkin. Ihan samalla tavalla kirkonkellojen soittokin kuuluu myös kirkon ulkopuolella.
Kirkon hengellisessä opetuksessa kaikki lähtee liikkeelle kutsusta ja mahdollisuudesta mielenmuutokseen. Yhteiskunnalliseen keskusteluun vietynä tässä ajatuksessa on valtava voima.
– Ajatellaan esimerkiksi ilmastonmuutosta. Sen edessä on helppo lannistua, ellei joku jaksa muistuttaa, että pienilläkin asioilla on todella väliä ja että asioiden muuttaminen on mahdollista.
Kirkko voisi Qvintuksen mukaan olla myös mukana purkamassa sitä kestävään kehitykseen liittyvää harhaa, jonka mukaan kestäviä voivat olla vain ratkaisut, jotka tekevät elämästä tosi rankkaa ja ikävää.
– Sehän ei mene niin – ei hengellisellä tasolla eikä muutenkaan. Hengellinen kasvu ei vie elämästä iloa ja ledit valaisevat yhtä kirkkaasti kuin hehkulamput – vieläpä vähäisemmällä sähkönkulutuksella.
Kirkon perinteeseen koodattu ajatus kohtuullisuudesta kaikessa kulutuksessa on Qvintukselle itselleen tuttu jo lapsuudesta, mutta siihen pyrkiminen on saanut uuden merkityksen omien lasten syntymän myötä.
Globaaleissa kysymyksissä tarvitaan tietysti systeemisiä muutoksia – esimerkiksi ilmastonmuutoksen osalta vastuu ei voi olla yksin kuluttajilla.
– On kuitenkin tärkeää, että ihminen mieltää tälläkin tavalla olevansa osa kokonaisuutta, yhteydessä viime kädessä kaikkiin ihmisiin ja koko luomakuntaan. Silloin on mahdollista tarttua niihin yksilönkokoisiin valintoihin, jotka vievät oikeaan suuntaan. Lisäksi ihmisille pitäisi pystyä osoittamaan, että muutos on turvallisempaa kuin se, että ei tehdä mitään. Se on valtavan vaikeaa, mutta se on kestävyyden kannalta avainasemassa. Kestävyydestä se toivo tulee.
Pääkuva ylhäällä: kuvaaja Simon Bergman.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2024 lyhennettynä versiona tilan puutteen vuoksi. Tästä syystä verkkolehdessä julkaistaan myös täysimittainen juttu.