– Monet luulevat, että Martti Luther lakkautti luostarilaitoksen. Ei pidä paikkaansa: minä olin 41 vuotta luterilaisena nunnana! Helvi Pulla, 82, naurahtaa asunnossaan, jonka parvekkeelta Turun tuomiokirkon torni näkyy. Helvi Pulla on pitänyt tuomiokirkossa ranskankielisiä vespereitä vuodesta 2013 lähtien. Turun tuomiokirkkoseurakunta ja aiempi koti ranskalainen Reuillyn diakonissayhteisö ovat edelleen läsnä Helvi Pullan elämässä, vaikka tie veikin ortodoksiseen kirkkoon.
“Minut kasvatettiin ekumeeniseksi”
Vihdissä syntynyt, mutta Helsingissä kasvanut Helvi Pulla sai ensikosketuksensa luostarielämään 9-vuotiaana.
– Isäni kysyi Helsingissä asuneilta dominikaaniveljiltä, mihin pikkutytön voisi turvallisesti lähettää runsaaksi kuukaudeksi ranskaa oppimaan. Veljet ehdottivat lähettämistäni dominikaanisisarten luokse Ranskaan. He ylläpitivät siellä koulua. Panna nyt lapsi luostariin – miksei johonkin perheeseen! Sitä paitsi osasin jo hyvin ranskaa. Pidin kuitenkin kovasti dominikaanisisarten kanssa viettämästäni ajasta.
Nuorena Helvi oli aktiivinen Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvan Helsingin Vanhan kirkon nuorissa.
– Meillä oli hyvä nuorisopappi ja lehtori. Toimintaamme kuului kaikkiin luterilaisiin herätysliikkeisiin ja itse asiassa kaikkiin pääkaupunkiseudulla olleisiin kirkkoihin tutustuminen. Tutustuimme myös ortodoksiseen kirkkoon. Kustakin kirkosta tuli joku kertomaan meille oman kirkkonsa toiminnasta ja opista. Sitten me teimme vastavierailun kyseisen kirkon tiloihin. Tutustuimme toisiimme puolin ja toisin. Lisäksi meitä kehotettiin käymään eri kirkoissa ja seurakunnissa myös omin päin. Minut siis kasvatettiin ekumeeniseksi!
– Rupesin jo tuolloin käymään ortodoksisissa jumalanpalveluksissa. En kuitenkaan ollut kuin äiti Kristoduli, joka päiväkirjoissaan kertoi tunteneensa olonsa heti kotoisaksi ortodoksisessa kirkossa. Minulla meni kauan, että aloin tuntea olevani siellä kotonani. Tapasin muuten kerran Lintulassa äiti Kristodulin. Hän tunnisti minut, koska hänelle oli lähetetty Kreikkaan minusta kertovia lehtijuttuja.
Nelikymppiseksi asti Helvi asui pääsääntöisesti Suomessa toimien diakonina. Ranskan ja luostarielämän kutsuun hän vastasi vuonna 1982.
– Muutin Reuillyn diakonissayhteisöön postulantiksi [vastaa kuuliaisuussisarta]. Se on protestanttinen luostari, jossa asuu niin luterilaisia, reformoituja, baptisteja kuin vaikkapa pelastusarmeijalaisia. Onpa yksi mennoniitta ja yksi anglikaanikin. Emme me kuitenkaan puhuneet omista kirkoistamme, vaan kasvoimme ja sopeuduimme toisiimme.
– Meillä oli katolisia ja ortodoksisia ystäviä, jotka kävivät myös luennoimassa noviiseille – näissä merkeissä tapasin muun muassa Élisabeth Behr-Sigelin. Liberaalijuutalaiset tulivat meille viettämään sapattia, ja me osallistuimme ortodoksisiin liturgioihin muun muassa pääsiäisöinä. Lisäksi teimme usein vierailuja katolisten luostariystäviemme luokse. Osa meidän sisaristostamme vietti kesälomiaan näissä katolisissa luostareissa.
Sisar Helvin tehtäviin kuului sairaalan sielunhoitajana toimiminen. Valtaosan ajasta hän asui Versailles’ssa, mutta viimeisiksi vuosiksi hän muutti Pariisin pienyhteisöön.
– Viimeiset Ranskan-vuoteni asuin Pariisissa. Aloin silloin käydä säännöllisesti ortodoksisessa kirkossa. Siinä kasvoin ajatukseen, että tämä kirkko on kotini. Olen yhä yhteydessä pariisilaisiin ortodokseihin, kuten sikäläisen luostarin igumeniin, joka on hyvä ystäväni.
Paluu Suomeen
Turun tuomiokirkkoseurakunta pyysi sisar Helvin “lainaan” vuonna 2011. Sisaren tehtäväksi Suomessa muodostui muun muassa vapaaehtoistyö turkulaisessa saattohoitokodissa, missä hän edelleen käy joka keskiviikko.
Muutto toisten sisarten keskeltä asumaan yksin Suomeen tuntui helpolta, sillä Helvi kokee aina olleensa jossakin määrin erakkoluonne, minkä lisäksi luostarissakin vietettiin aikaa hiljaisuudessa ja yksin. Lisäksi Helvi oli pitänyt yhteyttä Suomeen kaikkien Ranskassa vietettyjen 29 vuoden ajan. Askeleet veivät Turussa paitsi tuomiokirkkoon, myös Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkkoon.
– Minulle oli ihan selviö, että rupesin Turussa heti käymään ortodoksisessa liturgiassa. Täällä aloin rukoilla, että jos minusta kuuluu tulla ortodoksi, saisin jonkun johtamaan minua. Täksi henkilöksi osoittautui isä Mikko Leistola, johon tutustuin erään saattohoitokodissa olleen potilaan hautajaisissa. Törmäsimme tämän jälkeen useissa ekumeenisissa tilaisuuksissa, ja hän tuli aina sanomaan päivää. Kun sitten kerran tapasimme Turussa vigilian jälkeen ja hän sanoi: “Ei olla nähtykään pitkään aikaan!”, tiesin, että tämä henkilö johtaa minut ortodoksisen kirkon yhteyteen. Kävimmekin henkilökohtaisia keskusteluja, kunnes sitten katekumeenikurssin jälkeen 29.10.2023 minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon mirhavoitelun kautta. Halusin liittyä heti, kun olin saanut asiat kuntoon diakonissayhteisön kanssa.
– Sisarvihkimyksen yhteydessä teemme kuuliaisuuslupauksen, naimattomuuslupauksen ja lupauksen keskinäisestä jakamisesta. Lupaukset tehdään loppuiäksi, mutta muodossa: “Minä lupaan heikkoudessani…” Näin kenenkään ei tarvitse syyllistää itseään, jos kokee myöhemmin, ettei luostari ollutkaan hänen paikkansa. Eihän kukaan voi tietää etukäteen, millaista on asua luostarissa! Aina välillä joku lähti.
Ortodoksisessa kirkossa Helvi Pullaa puhuttelivat ennen kirkkoon liittämistä erityisesti kirkon oppi, kirkkovuosi kokonaisuudessaan sekä liturgian kauneus.
– Liturgiaan voi uppoutua niin kokonaisvaltaisesti: siinä on mukana liikettä ja tuoksuja, eli ihminen voi olla mukana koko kehollaan ja kaikilla aisteillaan, Helvi kuvailee liturgian vetovoimaa.
Monet asiat ortodoksisessa kirkossa olivat Helville tuttuja jo vuosikymmenten ajalta ennen lopullisen askeleen ottamista ja mirhavoitelun vastaanottamista. Haastatteluhetkellä mirhavoitelusta on aikaa 14 kuukautta. Sen sijaan oman paikan löytyminen Turun ortodoksisesta seurakunnasta on tuntunut haastavalta.
– Ehkä tämän ikäisen ihmisen on ylipäätään vaikea löytää uusia ystäviä. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä katekumeenikurssilaisten kesken. Lisäksi minulla on loistava kummi!
Olkaamme niveliä!
Kirkkoon liittymisen jälkeen Helvi Pullaa on pohdituttanut naisen asema ortodoksisessa kirkossa – varsinkin, koska on aiemmassa elämässään tottunut tehtäviin, joita ei nykyisessä kirkossaan saa toimittaa. Lisäksi ekumeniaan kasvanut Helvi toivoisi ortodoksisen seurakuntansa harjoittavan enemmän kirkkojen välistä yhteistyötä, onhan evankelisluterilaisella seurakunnallakin kirkkojen tutustumispiiri.
– Olemme käyneet kirkkojen tutustumispiirissä esimerkiksi Turun buddhalaisessa temppelissä. Seuraavaksi menemme muslimien luo. Kun kävimme uusapostolisessa kirkossa, sen piispa totesi meille, että vaikka on paljon pieniä protestanttisia kirkkoja, yksi asia – Jeesus Kristus – kerää ne yhteen. Kaikki muu on pelkkää nyanssia. Näinhän se on: kaikki me olemme Jumalan lapsia!
Helvin mielestä on tarpeen tuntea sekä oma kirkkonsa että tutustua toisiin kirkko- ja uskontokuntiin kunnioituksen ja nöyryyden hengessä. Myös Reuillyn diakonissayhteisön sääntökirjassa Iloon, lepoon ja yhteyteen muistutetaan, että kirkko on sitä, että eletään nöyryyden polulla. Sääntökirjasta löytyy myös toinen Helville läheinen kohta:
“Jos saisimme itse valita paikkamme Kristuksen ruumiissa, ei pitäisi toivoa pääsyä silmäksi tai kädeksi tai edes korvaksi. Kristus tekee itse työnsä eikä kukaan voi sanoa hänelle: ´Tahtoisin olla tämä tai tuo.´Silti hän sallii, että esitämme hänelle toivomuksiamme. Jos siis saamme valita, olkaamme niveliä. Vaikka ne ovat näkymättömissä, kaikki ruumiinosat jäsentyvät niiden avulla. Voimme päästä osallisiksi Hänen rauhastaan löytämällä paikkamme kirkon, Kristuksen ruumiin, sisällä.”
Se paikka on nyt löytynyt Helvi Pullalle ortodoksisen kirkon jäsenenä. Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen on tuonut elämään paljon uutta, kuten resitaation opiskelun, mutta moni asia on säilynyt muuttumattomana. Kuten Helvi Ylen Pisara-ohjelmassakin totesi, hän voi luottaa Jumalan huolenpitoon, oli sisar tai ei.
Pääkuva ylhäällä: Helvi Pullan mielestä on tarpeen tuntea sekä oma kirkkonsa että tutustua toisiin kirkko- ja uskontokuntiin kunnioituksen ja nöyryyden hengessä.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2025. Suurin osa painetun lehden jutuista tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.