Erinomaisen kirjan tunnistaa siitä, että sitä ei malta olla lukematta. Kun sain Kristodulin Päiväkirjojen käsikirjoituksen katsottavakseni, tartuin siihen kesken muiden töiden vilkaistakseni hieman, miltä teksti näyttää. Aamuyöstä huomasin, että koko paketti tuli luettua lähes yhtä soittoa.
Nunna Kristoduli aloitti päiväkirjan pitämisen 11-vuotiaana (1957) ja jatkoi merkintöjen tekemistä aina Suomeen siirtymiseensä (2001) saakka. Lähiviikkoina Lintulan luostari julkaisee Päiväkirjat, joka on kooste valtavasta materiaalista. Julkaisusta on jätetty pois kohtia, jotka Kristoduli itse on yliviivannut, vuosittain toistuneita kirkkovuoden tapahtumien kuvauksia, muistiinpanoja yhteiskunnallisista aikalaistapahtumista (kuten Irakin sodasta) sekä muiden ihmisten yksilönsuojan piiriin kuuluvia asioita.
Jäljelle on jäänyt oleellisin sisältö. Lopputulos on avoin ja rehellinen tilitys, jossa kiteytyy kaikki se, mitä tapahtuu, kun huippuälykäs ihminen alkaa elää syvimmän ja korkeimman kaipauksen mukaan ja seurata sen viitoittamaa tietä.
Päiväkirjat on antoisaa luettavaa usealla tasolla. Ensinnäkin teoksessa valottuu eloisia tuokiokuvia Suomen kirkon lähihistoriasta ja Kreikan kirkon elämästä. Kirjan sivuilla seikkailee tai vähintäänkin vilahtelee tuttuja hahmoja Mitro Revosta Veikko Purmoseen ja igumenia Marinasta Petros Sasakiin.
Toiseksi teksti piirtää yksilön kehityskaaren savolaisesta pikkutytöstä kaikkien tuntemaksi hengelliseksi äidiksi. Tässä prosessissa yhden ihmisen vaikutus oli huomattava. Päiväkirjan sivuilla välkkyy erikoislaatuinen syvähenkinen hengellinen suhde arkkipiispa Paavaliin, jonka pyhyys oli Kristodulille ilmeistä.
Kolmanneksi päiväkirjoissa välittyy realistisesti ja syvällisesti, millaista oli elämä kreikkalaisessa luostarissa. Kreikkalainen luostarikirjallisuushan on yleensä laadittu idealistisesti keskittymällä pyhiin ihmisiin ja ihmeisiin – siis poikkeuksellisiin ilmiöihin. Kristodulin päiväkirjoissa sen sijaan esiin pääsee myös luostarin arki vaikeuksineen, mutta samalla kaiken läpäisee polttavan syvä kaipaus yhä puhtaampaan hengelliseen kokemukseen. Arkisten ankeuksien ja hengellisen kaipauksen välinen jännite on asia, jonka jokainen luostariin menevä ajattelukykyinen idealisti kokee voimakkaasti.
Päiväkirjat on mielestäni Kristodulin julkaistuja kirjoja antoisampaa luettavaa. Molemmissa on puhtaita hengellisiä näköaloja, mutta päiväkirjoissa kaikupohjaa on enemmän, koska hengellisyys asettuu juurevammin arkisten murheiden ja inhimillisten heikkouksien kontekstiin. Tästä syystä kirja on rohkaiseva ja innoittava. Esimerkiksi nuoren Kristodulin ensiyritys luostarielämään päättyi epäonnistumiseen yllättävästä syystä: nuoren idealistin mielenterveys alkoi horjua olosuhteiden vaihtuessa. Nyt tämä tuntematon vaihe on kaikkien luettavissa (lyhyesti tosin), ja tieto kasvamisesta tällaisten vaikeuksien ylitse voi koitua monille hyödyksi.
Kristodulin teksti on yksinkertaista ja helppolukuista mutta aidosti syvällistä. Esimerkkinä voisi mainita hänen huomionsa hengellisen ilon jakamisen vaikeudesta: ”Jos murheita sattuu, löytyy myötätuntoisia lohduttajia – onhan kaikilla enemmän tai vähemmän kokemusta murheista. Mutta hengellistä iloa voivat vain harvat ymmärtää.” Tähän voi vain lisätä toivomuksen: kunpa kaikki kirkolliset johtajat käyttäisivät muutaman päivän sen miettimiseen, mistä syistä hengellinen ilo voi jäädä kirkollisissa piireissä tai luostareissa lähes tuntemattomaksi ilmiöksi.
Itselleni päiväkirjojen suurin yllätys oli teini-ikäinen Kristoduli. Niin huolenaiheiltaan kuin sanalliselta ilmaisultaan äänessä on hämmästyttävän kypsä kirjoittaja. Hän kyllä tunsi arkuutta ja epävarmuutta kuten kuka tahansa teini, mutta osasi analysoida ominaisuuksiaan tarkkanäköisesti ja rauhallisesti. Hän arvioi itseään kypsästi, kuin etäältä. Jopa hengellinen kokemus ja ymmärrys oli jo tuolloin varsin kirkas. Itse asiassa 15-vuotiaan neidon ihanteet, päämäärät ja ilmaisutapa olivat hyvin samanlaiset kuin sillä Kristodulilla, jonka itse opin tuntemaan 40 vuotta myöhemmin. Hänen äänensä on helppo tunnistaa jo kirjan ensilehdiltä.
Kreikan luostarivuosinaan Kristoduli tuli tietoiseksi siitä, että päiväkirjat voisivat päätyä muiden luettavaksi. Tämä oli omiaan kohentamaan ilmaisun laatua entisestään.
Lukijan kannattaa tarkkailla tekstin ohella myös päivämääriä. Julkaistujen merkintöjen väliin jää usein kuukausien tauko: tapahtumat luostarissa eivät tietenkään edenneet niin nopsaan kuin kirjan lukijasta voi tuntua. Päivämääriä tarkkailemalla voi myös arvioida poisjätetyn tekstin määrää, sillä tietojeni mukaan Kristoduli teki päiväkirjamerkintöjä melkoisen säännöllisesti.
Kirjassa on myös jokunen kohta, joihin ilkeämieliset väärinymmärtäjät voinevat tarttua. Toiset voivat arvostaa ilmaisun rehellisyyttä ja vilpittömyyttä. Joitakuita kiinnostanevat ne kohdat, joissa hän näyttää aavistaneen ennalta joitain tulevia tapahtumia. Jokaiselle jotakin!
Kirjojen ja varsinkin hengellisten kirjojen laatu on suhteellinen asia. Eri ihmiset pitävät erilaisista kirjoista ja saavat niistä erilaista hyötyä elämän eri vaiheissa. Itse voin sanoa, etten muista lukeneeni mitään suomalaista ortodoksista kirjallisuutta, joka olisi ollut oleellisesti antoisampaa kuin nunna Kristodulin Päiväkirjat.
Ole iäti muistettu, Kristuksen palvelijatar, autuas äitimme Kristoduli! Ja tämän lukupaketin jälkeen varmasti oletkin.
Tulossa kaksi julkistamistilaisuutta
Lintulan luostari ja Lintulan luostarin ystävät ry järjestävät myös kaksi kirjanjulkistamis- ja esittelytilaisuutta:
Kuopiossa tiistaina 8.11. klo 17.30-18.30, paikka ortodoksisen seurakunnan seurakuntasali (Snellmaninkatu 8). Mukana metropoliitta Arseni, kirjan toimittajat Marja ja Riitta Lampi sekä nunna Ksenia.
Helsingissä lauantaina 12.11. klo 14-16, paikka ortodoksisen seurakunnan seurakuntasali (Unioninkatu 39, sisäpiha). Kirjasta kertovat sen toimittajat Marja ja Riitta Lampi. Pappismunkki Damaskinos puhuu aiheesta "Äiti Kristoduli ja Kreikan luostarielämän renessanssi 1970-luvulla."
Molemmat tilaisuudet ovat avoimia yleisölle. Tervetuloa!
Teoksen on määrä olla saatavilla Helsingin kirjamessuilla 27–30.10.
Isä Serafimin oma teos ehdolla Vuoden kristilliseksi kirjaksi
Teksti: Maria Hattunen
Vuoden kristillinen kirja 2022 -kilpailun finalistit julkistettiin Turun Kirjamessuilla lauantaina 1. lokakuuta. Kisaan lähetettiin yhteensä 43 teosta, josta esiraati valitsi kuusi finalistia.
Finalistien joukossa on pappismunkki, TT Serafim Seppälän teos Antiikista Bysanttiin – aatehistoriallisia murroksia, josta on ilmestynyt jo toinen painos. Kirjasta ja sen syntyprosessista kerrottiin Aamun Koitossa vuosi sitten.
Tämän vuoden voittaja valitaan Helsingin Kirjamessuilla. Tulos julkistetaan 29.10.2022. Yleisöäänestys on käynnissä 1.–28.10. osoitteessa vuodenkristillinenkirja.fi
Muut finalistit:
Aalto Ilari, Papinaho Annastiina, Riihihuhta Larissa: Valo askeleillani. Pyhiinvaelluksella Suomessa
Brandão Roberto: Pieniä suuria ihmeitä
Heikkilä Tuomas: Lalli. Kansallismurhaajan muotokuva
Jippu, Kortelainen Kai: Jippu. Kun perhonen lakkaa hengittämästä
Pirttiaho Jaakko: Jaakon psalmit