Puheenaiheet

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksessa oli esillä kalenterikysymys, joka liittyy pääsiäisen ajankohtaan. Asia ratkesi keskiviikkona 29. marraskuuta.
Sunnuntai 3. joulukuuta 2023. 27. helluntain jälkeinen sunnuntai. Joulupaasto (15.11.–24.12.)
Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous jatkuu Valamon luostarissa.
Kirkolliskokouksessa nousi maanantaina esille kalenterikysymys, joka liittyy pääsiäisen ajankohtaan.
Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakoniajärjestö Filantropian toiminnanjohtaja Riina Nguyen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen pohtivat naisena oloa osana ekumeenista maailmaa. 
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon puhe kirkolliskokouksen avajaisistunnossa 27.11.2023.
Kuinka rukouksellista taide voi olla? Kuinka taiteellista rukous voi olla? Näihin kysymyksiin Essi Hirvosen konsertti tarjosi kristallinkirkkaan sanattoman vastauksen.
Sunnuntai 26. marraskuuta 2023. 26. helluntain jälkeinen sunnuntai. Joulupaasto (15.11.–24.12.)
Rautalammilla uhka torpattiin pyhäkköyhteisön talkoilla. Silti Rautalampi on esimerkkinä siitä, millaisia ponnistuksia Suomen ortodoksisella kirkolla ja sen seurakunnilla on edessään. Seurakuntien omistuksessa olevien kiinteistöjen määrä on liian suuri seurakuntien jäsenmäärään ja verotuloihin
Igumeni Damaskin (Damian Kononov 1795–1881) johti Valamon Kristuksen kirkastumisen luostaria peräti neljäkymmentäkaksi vuotta (1839–1881). Kouluja käymätön igumeni ystävystyi Pietarin Keisarillisen taideakatemian rehtorina toimineen Fedor Jordanin (Friedrich Ludwig Jordan, 1800–1883) kanssa ja
Jumalansynnyttäjän vanhemmat Joakim ja Anna olivat luvanneet pyhittää lapsensa Herralle jo ennen hänen syntymäänsä. Kirkkovuoden suuriin juhliin lukeutuva temppeliintuomisen juhla kertoo, miten Maria astui Jumalan temppeliin voidakseen valmistautua hänelle uskottuun tehtävään.
Vuoden ohjaaja -tittelin sai tänä vuonna turkulainen nuori, vuoden kerho löytyy Pohjoisen seurakunnasta, hopeinen ansiomerkki myönnettiin neljälle. Myös somettavaa uskonnonopettajaa muistettiin.
Joulupaasto (15.11.–24.12.). 25. helluntain jälkeinen sunnuntai 19. marraskuuta 2023.
Ensimmäinen kokonaan ukrainankielinen liturgia toimitetaan Kotikirkossa 18. marraskuuta.
Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen paimenkirje jo kastettujen kirkkoon liittämisestä julkaistiin 16. marraskuuta 2023.
Toimintakeskuksen profiili on monissa asiakysymyksissä Suomen ortodoksisen kirkon linjauksista poikkeava.
Tämänvuotisen joulupaastokeräyksen tuotto ohjataan Syyriassa jo neljättä vuotta jatkuvaan hankkeeseen.
Presidentti Martti Ahtisaari ja puolisonsa Eeva Ahtisaari lahjoittivat evankeliumikirjan Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkkoon 14.12.1999.
Joulupaasto alkaa 15. marraskuuta ja kestää aina 24. joulukuuta saakka. Sen kunniaksi Aamun Koitto kysyi ortodoksien kokemuksia paastosta. Paaston tehtävä on johdattaa meidät rukoukseen ja katumukseen – mutta onnistuuko sen noudattaminen aina? Jos ei, niin missä piilevät suurimmat kompastuskivet?
24. helluntain jälkeinen sunnuntai. Isänpäivä. Sunnuntaina 12. marraskuuta 2023.
Isänpäivänä muistetaan isiä ja isoisiä, mutta isyyttäkin on monenlaista. Kirkossamme tunnetaan myös hengellisen isyyden käsite.
Karjalan valistajat juurruttivat ortodoksisen kristillisyyden pohjoisille alueille ja edesauttoivat sen leviämistä länteen.
Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisista muodostuu vaikuttava surujuhla, jossa myös Suomen ortodoksinen kirkko on edustettuna.
Poikkeuksen muodostaa Helsingin seurakunta, jossa vaalit siirtyvät toimitettavaksi vuoden 2024 puolella.
Äiti Theodora sanoi: "Puut eivät kanna hedelmää, elleivät ne ole ensin selvinneet talven myrskyistä. Samoin on meidän laitamme. Meidän on kestettävä tämän ajan talvimyrskyt, sillä sen raskaan kamppailun avulla kannamme tulevan valtakunnan hedelmää." Filokaliasta voi löytää erämaakilvoittelijoiden
Suomen ortodoksisen autonomisen kirkon Tomos 100 vuotta -juhlan yhteydessä arkkipiispa Leo luovutti ekumeeniselle patriarkka Bartolomeokselle ja muille juhlallisuuksiin osallistuneille piispoille enkolpion-riipukset, joihin on kuvattu niin sanottu Evakko-Kristus. Piispalliset kaulariipukset
Kirjan rungon muodostavat eri aikakausina eläneiden, useita uskonnollisia suuntauksia edustaneiden naisten kirjoitukset.
Ortodoksikristitty voi kuulla tähän aikaan vuodesta ihmettelyä siitä, miksi kirkkomme ei suosi Halloweenin viettoa.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on lähestynyt kirjeitse Jerusalemin patriarkka Teofilosta. "Suomen ortodoksinen kirkko rukoilee koko voimallaan rauhaa", kirjoittaa arkkipiispa Leo.
22. helluntain jälkeinen sunnuntai 29. lokakuuta 2023.
Antiokian patriarkaatin Pyhä Synodi katkaisi ehtoollisyhteyden huhtikuussa 2014 Qataria koskevan kiistan vuoksi. Nyt ehtoollisyhteys kahden vanhan patriarkaatin välillä on palautettu.
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni asetti nunna Ksenian Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin igumeniaksi sunnuntaina 22. lokakuuta toimitetun liturgian yhteydessä.
Dimitrin lauantaita vietetään Suomessa ennen pyhän suurmarttyyri Demetrios Tessalonikalaisen (karj., ja ven. ”Dimitri”) muistoa, ja se on yksi yhteisistä vainajien muistelupäivistämme. 
Vastavoimia-näyttely, joka on esillä parhaillaan kirkkomuseo RIISAssa, käsittelee propagandaa Neuvostoliitossa.
Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä pidettiin syyskuun lopussa merkittävä kansainvälisen teoksen Suomen-julkistamistilaisuus.
Sunnuntaina 22. syyskuuta 2023.