Jokainen kirkon käytäntö on vakiintunut tiettyyn aikaan, tietyssä päin maailmaa ja hyvästä syystä. Käyttöönoton hetkellä kyse ei ollut tavattomasta asiasta, vaan pikemminkin tavanomaisesta, hyväksi todetusta ratkaisusta. Moni hyväksi koettu asia kirkon perinteessä on periytynyt esikristilliseltä ajalta.
Kuitenkin ajan kuluessa maailma muuttui, eikä maisema enää vastannut entistä. Sen sijaan käytännöt ovat edelleen kirkon tätä päivää. Antaako kirkon toiminnan ulkoisten raamien toiseus aihetta juhlia uuden kirkkovuoden alkua?
Kieltämättä kirkon käytännöt ja ajatusmallit saattavat vaikuttaa kuin muodista poisjääneeltä, komeudessaan monimutkaiselta ja epäkäytännölliseltä asulta, johon verhoutuneena Kirkko voi näyttää nykyihmisen silmissä jopa hassulta.
Kirkko saattaa siis hyvinkin näyttää omituiselta syntisen maailman silmissä. Se voi vaikuttaa sulkeutuneelta, itseriittoiselta – kuin muinaisten artefaktien saarekkeelta, jossa vallitsevat yksilön omasta pohdinnasta ja valinnan vastuusta vapauttavat, horjumattomat ja absoluuttiset arvot.
Valitettavan moni uskoo pelastuvansa nykyajan haasteilta, paineilta, tuskilta ja stressiltä pakenemalla ikiaikaisiin uskonmenoihin olettaen, että hengellinen työ tuottaa parempaa satoa vähemmällä vaivannäöllä. Jotkut onnistuvat viettämään tällaisessa ”kirkkohorroksessa” pitkäänkin. Sen kivuliaampi on herääminen ja havahtuminen siihen, että maailman menoa kirkkosaleihin pakenevat tuovat sinne silti mukanaan oman kaaoksensa ja ongelma-arsenaalinsa. Ihme kyllä, täysin jonninjoutavat asiat ovat pinnalla kirkossakin. Miksi näin?
Valitettavan moni uskoo pelastuvansa nykyajan haasteilta, paineilta, tuskilta ja stressiltä pakenemalla ikiaikaisiin uskonmenoihin olettaen, että hengellinen työ tuottaa parempaa satoa vähemmällä vaivannäöllä. Jotkut onnistuvat viettämään tällaisessa ”kirkkohorroksessa” pitkäänkin.
Kirkon tehtävä on auttaa mahdollisimman monet, ihanteellisessa tapauksessa kaikki ihmiset palaamaan alkuperäiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Kirkko on siis perustettu tuomaan iankaikkinen perspektiivi keskelle maailmaa ja tämän ajan sykettä. Lähetyskäskyn mukaan tämä ei suinkaan tarkoita kirkon sulkeutumista iankaikkisuuteen, vaan sen aktiivista, haastavaa, muovaavaa ja rakentavaa roolia tavanomaisten kansalaisten elämässä eri aikoina ja eri puolilla maailmaa – jotta he kaikki tulisivat osalliseksi pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Siinä on Kirkon apostolisuus.
Kuitenkaan tehtävä ei aina onnistu. Kirkko ei tarjoa jokaiselle jotakin, vaan antaa jokaiselle kaiken olennaisen: jumalyhteyden ja sitä kautta pelastuksen. Kirkko ohjaa kaikkia Kristuksen luo, kohtaamaan Hänet omalla, itse kullekin ominaisella tavalla – jotta jokaisen kristityn yhteys Jeesukseen Kristukseen olisi hänen ikiomansa.
Onnistuakseen Kirkon on oltava uskollinen omalle identiteetilleen, sillä kirkko on Jumalan valtakunnan esikartano maan päällä. Kirkko popularisoi ajatonta ilosanomaa Jumalan rakkaudesta ja ihmisen pelastuksesta. Se elää ja toimii muuttuvassa ajassa, vaikka sen oma aika on kytketty ajattomuuteen. Kirkon sitoutuu aikoihin ja ajanlaskuihin, mutta todistaa iankaikkisuudesta.
Kirkon käytäntöjen toiseus voi siis johdattaa ajattelemaan Jumalan ja Hänen valtakuntansa kertakaikkista toiseutta. Kirkkovuoden vaihtuessa sen sijaan, että ihmettelemme Kirkon pysyttelemistä omassa aikakuplassaan – ikään kuin arjen realiteetteja laiminlyöden – meidän tulisi keskittyä ajattelemaan kristinuskon ydinsalaisuutta: kuinka ajan ulottumattomissa oleva Jumala katsoi hyväksi syntyä ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, jotta voisi yhdistää ihmisen itseensä.
Onnistuakseen Kirkon on oltava uskollinen omalle identiteetilleen, sillä kirkko on Jumalan valtakunnan esikartano maan päällä.
Kirkkovuoden samoin kuin uuden vuoden alku on sekä iloinen että pelottava hetki. Uuden jakson alku ruokkii mielikuvitusta sekä tarjoaa mahdollisuuksia, joihin liittyy vääjäämättä riskejä ja siksi myös pelkoja. Toivomme parasta, mutta pelkäämme pahinta.
Kirkkovuoden alku tarjoaa oivan mahdollisuuden tehdä yhteenveto omasta hengellisestä saldosta päättyneen kirkkovuoden ajalta. Jälleen on mennyt vuosi, ja itse kukin on taas vuoden verran lähempänä hautaa kuin kehtoa. Mikä merkitys sillä on?
Mitä olen saanut aikaan vuoden aikana? Onko sillä minkäänlaista ajatonta merkitystä? Mistä on syytä olla kiitollinen – ja kenelle? Kirkkovuoden vaihtuessa tarjoutuu erinomainen mahdollisuus pohtia oman elämän todellista laatua: yhteyttä Kristukseen, kirkollista aktiivisuutta, suhdetta lähimmäisiin ja omaa etenemistä kohti pelastusta.
Uuden kirkkovuoden alussa olemme ikään kuin risteyksessä, josta on jatkettava eteenpäin Kristuksen jalanjäljissä. Se, mille polulle kukin astuu, on jokaisen oma valinta. Jumalaan rakkauteen ja pitkämielisyyteen luottaen jokaisella on mahdollisuus tehdä kirkkovuoden ensimmäisestä päivästä mielenmuutoksen juhla, jonka jälkijuhlaa voi viettää koko seuraavan vuoden ajan.