Pitkäpartainen ja mustaan viittaan pukeutunut ikonimaalari isä Luukas katsoo kameraan puolitekoinen ikoni taustallaan Valamon luostarin ikonimaalausluokassa
Kulttuuri

Arvostettu ikonimaalari isä Luukas Suomessa: "Ilman rakkautta ei ole hyvää lopputulosta"

Valamon opistossa vieraillut Athosvuoren pappismunkki Luukas on kreikkalaisen maailman merkittävimpiä ikonimaalareita.
09.02.2022 - 12:03 | Teksti: Sirpa Koriala, tulkki: pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen | Kuva: Anna Jääskeläinen
Pitkäpartainen ja mustaan viittaan pukeutunut ikonimaalari isä Luukas katsoo kameraan Valamon luostarin pääkirkossa Jumalanäidin Konevitsalaisen ikoni vierellään

Valamon opiston 36. toimintavuosi alkoi helmikuun alussa poikkeuksellisen vaikuttavasti, kun vierailevaksi opettajaksi saatiin pappismunkki Luukas Athosvuorelta, Ksenofontoksen luostarista. Hän on kreikkalaisen maailman merkittävimpiä ikonimaalareita. Isä Luukas puhui aluksi viikonloppuseminaarissa ikonimaalarin hengellisestä elämästä ja opetti sitä seuranneella ikonimaalauskurssilla.

Isä Luukas saatiin Valamoon suomalaisen Ksenofontoksen luostarin munkin, isä Damaskinoksen ja opiston ikoniopettajan, konservaattori Antti Narmalan yhteistyön tuloksena.

Isä Luukas on 57-vuotias ja kilvoitellut Athosvuorella vuodesta 1985 saakka. Myös hänen veljensä on munkkina Ksenofontoksessa, joten luostari oli isä Luukakselle ennestään tuttu jo nuoresta pojasta asti. Ajan kuluessa hän ymmärsi, että elämä luostarissa on paras elämäntapa.

Mustiin viittoihin pukeutuneet ortodoksipappismunkit Damaskinos Ksenofontoslainen ja ikonimaalari Luukas seisovat Valamon luostarin lumisella kuusikujalla
Isä Luukas (oik.) saatiin Valamoon suomalaisen Ksenofontoksen luostarin munkin, isä Damaskinoksen (vas.) ja opiston ikoniopettajan, konservaattori Antti Narmalan yhteistyön tuloksena. Kuva: Anna Jääskeläinen

Isä Luukas on maalannut ikoneita 40 vuotta. Hän kuvaa ikonimaalausta kauniina kasvun tienä, jossa jatkuvasti oppii uusia asioita. Ikonimaalauksessa ei isä Luukaksen mukaan ole loppua kehitykselle, mikä tekee tästä matkasta ihmeellisen ja aina hämmästyttävän.

– Maalasin ensimmäisen ikonin 14-vuotiaana, ilman opettajaa. Aiheena oli silloinen taivaallinen esirukoilijani, pyhä Basileios Suuri ja apunani vain Fotis Kontogloun kirja ikonimaalauksesta. Siihen aikaan ei ollut juurikaan ikonimaalauksen opettajia Kreikassakaan. Sitten, kun tulin Athosvuorelle, löysin omasta luostaristamme erään vanhemman ikonimaalarimunkin, jolta sitten opin joitain asioita.

Isä Luukas on 57-vuotias ja kilvoitellut Athosvuorella vuodesta 1985 saakka. Myös hänen veljensä on munkkina Ksenofontoksessa, joten luostari oli isä Luukakselle ennestään tuttu jo nuoresta pojasta asti. Ajan kuluessa hän ymmärsi, että elämä luostarissa on paras elämäntapa.

Isä Luukas kuvaa ikonia ikkunana taivaaseen. Ikonin välityksellä ei opi asioita sanallisesti, vaan näköaistin välityksellä. Ikoni välittää kokemusta, joka monesti ei ole opetettavissa sanojen avulla.

– Ikonimaalauksen kautta näkee paremmin Jumalan, mietiskelee Jumalan asioita sekä teologiaa. Taiteessa yleisesti ei ole olemassa merkittävintä tai vähemmän merkittävää, vaan kaikki tekevät omalla tavallaan jotain merkittävää. Tämän ajatuksen perusteella jokainen ikonimaalari voi kehittyä hengellisesti tämän taiteen harjoittamisen kautta. Tämä on minulle itsellenikin kaikista tärkeintä.

Opetustyö ei kuulu isä Luukaksen normaaliin arkeen Pyhälle Vuorella.

– Tavallisesti maalaan kuusi tuntia päivässä luostarin jumalanpalvelusten, muiden kuuliaisuustehtävien ja munkin omien hengellisten velvollisuuksien ohella. En juurikaan opeta ikonimaalausta, paitsi jos joku henkilö haluaa tulla luostariin oppimaan maalausta. Silloinkaan en varsinaisesti järjestä mitään yksityisopetusta, vaan lähinnä sallin heidän seurata työskentelyämme luostarin ikonimaalaamossa, jossa meitä on useampia munkkeja. Mielestäni tämä on paras tapa oppia. Oppilailtani en pyydä mitään muuta kuin sitä, että he seuraavat omaa työskentelyäni.

Vaikeinta ikonimaalauksessa on isä Luukaksen mielestä värien sopusoinnun luominen ja kompositio.

– Erityisesti, kun maalaamme ikoneja tai seinämaalauksia tiettyyn kirkkoon, tulee meidän ottaa huomioon, millaisen vaikutuksen teemme ihmisiin, jotka tulevat kirkkoon sisään. Jos värejä ei ole valittu oikein, kirkossa kävijälle syntyy epämukava tunnelma. Toinen haastava asia ikonissa on tietysti piirros ja kompositio eli kuvan asettelu. Jos niissä ei onnistu luomaan jonkinlaista sopusointua, epäonnistuu koko maalaus.

– Erityisesti, kun maalaamme ikoneja tai seinämaalauksia tiettyyn kirkkoon, tulee meidän ottaa huomioon, millaisen vaikutuksen teemme ihmisiin, jotka tulevat kirkkoon sisään.

Palkitsevinta ikonimaalauksessa on se, että hän voi luoda nykyään uusia kompositioita ja aiheita.

– Erityisesti minua kiinnostaa kirkkoveisujen tuominen näkyviin ikonimaalauksessa erilaisin kielikuvin. Kirkon pyhissä hymneissä erityisesti kirkkovuoden suurten juhlien mahtavat hymnografit, kuten Kosmas Melodos ja Johannes Damaskolainen, tuovat esiin asioita upeasti runollisella tavalla. Pyrin välittämään tätä samaa kirkkoveisujen sanomaa kuvakielen kautta.

Mustaan viittaan pukeutunut ortodoksipappismunkki isä Luukas opettaa ikonimaalausta Valamon opiston luokassa
Ikonimaalauksesta puhuttaessa isä Luukas painottaa vaivannäön merkitystä. Kuva: Anna Jääskeläinen

Myös syvempi tutustuminen teologiaan on hänelle tärkeää.

– Yritän esittää ikonissa myös teologisia totuuksia, en pelkästään kuvata tapahtumaa sellaisena kuin se oli.

Entä millainen on ikonimaalariksi aikovan tie, millaiseksi ikonimaalariksi on hyvä pyrkiä?

– Ensinnäkin tarvitaan rakkautta tätä tehtävää kohtaan. Ilman rakkautta ei voi olla hyvää lopputulosta. Usein monilla ikonimaalareilla ei ole oikeita motiiveja ikonimaalaukseen: Kreikassa monet tekevät ikonimaalausta puhtaasti työkseen vailla todellista rakkautta. Rakkaus tähän taiteeseen on mielestäni olennaista. Ikonimaalauksessa edistyminen vaatii ikonimaalausperinteen rikkauden ja syvyyden ymmärtämistä.

– Yritän esittää ikonissa myös teologisia totuuksia, en pelkästään kuvata tapahtumaa sellaisena kuin se oli.

Isä Luukaksen mielestä meidän ei tule ajatella, että itse pystyisimme jotenkin korjaamaan ikonimaalauksen paremmaksi kuin meitä edeltäneet ovat sen luoneet.

– Jos jollakin on tällainen ajatus, hän ei ole ymmärtänyt ikonimaalausperinnettä kunnolla. Tradition edessä tarvitaan pikemminkin nöyryyttä, sillä aiemmat sukupolvet ovat luoneet valtavan syvän ja rikkaan maalaustradition, jossa on enemmän opittavaa kuin yksi ihminen koskaan elinaikanaan pystyy oppimaan.

Oppilaiden innokkuus ilahdutti

Isä Luukas on nyt Valamon opistossa ensimmäistä kertaa. Miten hän näkee opiston tehtävän ikonimaalauksen opetuksessa ja muutoinkin?

– Iloitsen todella paljon siitä, että olen täällä opettamassa. Täällä on hyvin terve henki ja oppilaiden kesken vaikuttaa olevan rakkautta. Oppilaat ovat innokkaita ja rakastavat ikonimaalausta. Olen havainnut täällä myös oikean lähestymistavan ikonimaalaukseen. Olin erityisen vaikuttunut siitä, että jokaisen päivän aluksi luemme yhteiset rukoukset, ja joskus maalaamisen aikanakin luemme yhdessä joitain rukouksia tai pyhien elämäkertoja. Tämä on erittäin tärkeää, jotta ikonimaalari oppisi ennemmin tai myöhemmin, että kyse on pyhästä asiasta. Tämä auttaa ikonimaalaria katkaisemaan siteet arkisiin huoliin ja omistautumaan ikonimaalaukselle.

Isä Luukaksen mielestä opiston kurssien tulisi olla pidempiä, jos suinkin mahdollista.

– Olen huomannut, että joillain maalareilla olisi tarvetta huolelliselle työskentelylle, joidenkin perusasioiden kanssa. Erityisesti mestarikurssilla, jolla opetellaan uutta tyyliä, tulisi jättää reilusti aikaa joidenkin perusasioiden opettelulle. Aikaisemmasta opista ei välttämättä ole juurikaan hyötyä uuden maalaustyylin opettelussa.

– Olin erityisen vaikuttunut siitä, että jokaisen päivän aluksi luemme yhteiset rukoukset, ja joskus maalaamisen aikanakin luemme yhdessä joitain rukouksia tai pyhien elämäkertoja. Tämä on erittäin tärkeää, jotta ikonimaalari oppisi ennemmin tai myöhemmin, että kyse on pyhästä asiasta.

Valamon opiston toiveena on, että kurssit saavat jatkoa tulevina vuosina. Mutta millaisia ajatuksia isä Luukakselle on syntynyt yhteistyöstä?

– Ilo on minun puolellani, kun olen päässyt tänne opettamaan ja saan tehdä opiston kanssa yhteistyötä. Koska olen munkki Pyhällä Vuorella, en voi kuitenkaan yksin määritellä elämääni. Mitä tulee prioriteetteihini, viimeinen sana on luostarillamme. Mahdolliselle tulevalle yhteistyölle tarvitsen siis luostarimme igumenin ja vanhustenneuvoston siunauksen.

Mitä isä Luukas haluaisi kertoa suomalaisille ikonimaalareille ja meille muille maailmassa eläville?

– Ikoni on rakkauden ilmaisu kauneutta kohtaan, ja todellinen kauneus on itse Jumala. Olen huomannut, että suomalaisten keskuudessa on suurta rakkautta ikonimaalausta kohtaan, mikä tarkoittaa rakkautta kauneuteen. Toivon, että vaalitte tätä rakkautta, koska se pyhittää meidän elämämme. Voi olla, että meillä on korkea elintaso, mutta jos menetämme siitä kauneuden, tulee meistä vain puolikkaita ihmisiä. Rukoilen, että suomalaiset ylipäätäänkin tekisivät kauneuden tekoja, mikä puolestaan kaunistaa heidän elämänsä. Tämän kautta he lähestyvät Jumalaa, joka on Hyvä ja Kaunis.

Ikonimaalari ja ortodoksipappismunkkin isä Luukas Valamon opiston ikonimaalausluokassa taustallaan keskeneräinen ikoni telineessä
– Jos ihminen ei ole yhteydessä toisiin ihmisiin ja kommunikoi heidän kanssaan, he eivät voi lähestyä Jumalaa. Kuva: Anna Jääskeläinen

Ennen ikonimaalauskurssia järjestetyssä hengellisessä seminaarissa isä Luukas korosti, että kaikki kirkossa heijastaa Jumalan valtakuntaa. Mikä kaikki herättää meissä aavistuksen Jumalan valtakunnasta, mikä on Kirkon viesti nykyihmiselle?

– Jumalan valtakunta on kaikkialla ympärillämme! Se on kätkettynä kaikkiin asioihin. Meidän tulee oppia paljastamaan nuo salaisuudet. Täällä olen nähnyt upeita lumisia maisemia ja kaikkea lumen ja jään luomaa kauneutta: tässä on Jumalan valtakunta.

– Koska olen munkki Pyhällä Vuorella, en voi yksin määritellä elämääni. Mitä tulee prioriteetteihini, viimeinen sana on luostarillamme.

– Mutta kaikista eniten näemme Jumalan valtakunnan veljiemme ja sisariemme kasvoissa. Ihmisten välinen yhteys ja kommunikaatio tekee meistä osallisia Jumalan valtakunnasta, koska Jumalan valtakunta nimenomaan tarkoittaa yhteyttä Jumalan ja ihmisten välillä. Jos ihminen ei ole yhteydessä toisiin ihmisiin ja kommunikoi heidän kanssaan, he eivät voi lähestyä Jumalaa. Meidän tulee kuitenkin myös löytää Jumalan valtakunta halvoista ja yksinkertaisissa asioissa. Ihminen voi iloita kaikista asioista ympärillään: meidän tulee vain löytää sopivat keinot tähän.

Isä Luukaksen mielestä juuri tämä ihmisten välinen yhteys on tärkeä viesti erityisesti meidän aikanamme.

– Nykyään ihmiset sulkeutuvat itseensä päivä päivältä enemmän. He eivät opi kommunikoimaan muiden kanssa, jakamaan asioita, ajatuksia, tunteita, aineellista omaisuutta tai ruokaansa keskenään. Tämä eristäytyminen on esimakua helvetistä. Mitä enemmän opimme punomaan elämämme yhteen muiden ihmisten elämien kanssa, sitä enemmän pääsemme sisään Jumalan valtakuntaan ja saamme iloita siitä. Nykyään tietokoneet ja muut elämän mukavuudet ovat tehneet ihmisestä eristäytyneen olennon, joka ei enää kommunikoi muiden kanssa.

Ikonimaalari ja ortodoksipappismunkki isä Luukas maalaa ikonia Valamon opiston luokassa
Opiston kurssilaisille maalaaminen isä Luukaksen johdolla oli ainutlaatuinen, mieleenpainuva ja hengellisesti merkittävä kokemus. Kuva: Anna Jääskeläinen

Ikonimaalauksesta puhuttaessa isä Luukas painottaa vaivannäön merkitystä.

– Nykyaikana on painotekniikan takia mahdollista luoda ikoneja ilman minkäänlaista vaivannäköä. Etsimme aina helppoja ratkaisuja, mikä tekee elämästämme onnetonta. Ilo on saavutettavissa vain vaivannäön kautta. Ikonit ovat täällä muistuttamassa meitä siitä, ettemme aina etsisi helppoja ratkaisuja, vaan maalaisimme ikonimme kärsivällisesti ja rakkauden täyttäminä. Tämä on meille onnellisuuden harjoittelua.

– Nykyään tietokoneet ja muut elämän mukavuudet ovat tehneet ihmisestä eristäytyneen olennon, joka ei enää kommunikoi muiden kanssa.

Meille suomalaisille on tullut tutuksi sekä venäläinen että kreikkalainen ikonimaalausperinne. Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä näissä on?

– Venäläinen ikonimaalaus on hieman jumiutunutta tiettyjen vakiintuneiden esikuvien käyttöön. He lähinnä kopioivat menneiden vuosisatojen teoksia. Kreikassa suhtautuminen ikonimaalaukseen on vapaampaa. Kompositioita luodaan vapaammin, eikä tyylillisesti olla aina jumissa yhdessä, tietyssä koulukunnassa tai materiaaleissa, vaan monet maalarit saattavat maalata hyvinkin erilaisilla tyyleillä.

Nykyikonimaalausta leimaa usein hyvin runsas kullan käyttö. Mitä isä Luukas ajattelee tästä?

– On totta, että kullan käyttö ikonimaalauksessa on nykyään melko ylenpalttista. Meidän tulee kuitenkin nähdä kullan merkitys sen historiallisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Ennen vanhaan kulta oli yläluokan etuoikeus, ja siksi se ilmaisi kuninkaallisuutta. Toisin sanoen kullatut ikonit ilmaisivat tämän kuninkaallisen symboliikan kautta Jumalan valtakuntaa, ja se teki suuren vaikutuksen uskoviin ihmisiin. Nykyään kaikilla meillä on jotain kultaesineitä, eikä kullalla ole juurikaan sitä samaa symbolista merkitystä, joka sillä ennen vanhaan oli.

Isä Luukas uskoo, että yksinkertaisuus ja vaatimattomuus ovat nykyajan ylenpalttisuuden keskellä tehokkaampia Jumalan valtakunnan nöyryyden ilmaisijoita.

– Kullan käytössä oleva ongelma on myös sen luoma esteettinen vaikutelma. Nykyään kultaukset tehdään melko vahvoiksi ja räikeiksi – en usko, että aiemmin historiassa tehdyt kultaukset olivat näin räikeitä. Siksi kulta tuntuu peittävän ikoniin kuvatun henkilön allensa. Tämän huomaa ihmisten ensikommenteista, kun he näkevät kullatun ikonin: kuinka hieno kultaus! Kukaan ei koskaan kommentoi mitään itse maalauksesta. Suurin ongelma tulee, jos menee sisään kirkkosaliin, jossa on käytetty liikaa kultaa. Siitä tulee helposti epämukava olo.

Isä Luukas ei kuitenkaan tarkoita tällä sitä, etteikö kultausta tulisi lainkaan käyttää.

– Sillä on toki paikkansa, ja käytän itsekin ikoneissani kultausta. Kohtuus on kuitenkin tässäkin ”kultaa”.

Kirkko tarvitsee luostareita

Isä Luukaksen vierailu Valamossa yhdisti kahden erilaisen, mutta pohjimmiltaan samanlaisen, luostarin maailmoita. Miten isä Luukas näkee luostareiden merkityksen nykyajassa?

– Luostarielämä on kirkon elämälle välttämätön! Kirkkoa ei voi mitenkään olla olemassa ilman luostarielämää. Pyhä Vuori on yhteisö, jolla on yli tuhannen vuoden kokemus luostarielämästä. Se on ajan karaisema paikka, myös monissa ongelmissa, joita eri sukupolvet käyvät läpi niin luostarielämän suhteen kuin ihmiselämän yleensäkin. Me munkit emme ole Pyhä Vuori, vaan Pyhä Vuori on jotain paljon syvempää. Kun ymmärrämme athosvuorelaisen luostariperinteen syvyyden, voimme myös nauttia sen tuomista hyödyistä.

Mustiin viittoihin pukeutuneen ortodoksipappismunkit, ikonimaalari isä Luukas ja isä Damaskinos Ksenofontoslainen kävelevät pitkin Valamon luostarin lumista kuusikujaa
Välillä isä Luukas (vas.) ja isä Damaskinos ennättivät myös ulkoilemaan Valamon luostarin kuusikujalla. Kuva: Anna Jääskeläinen

Isä Luukas pohtii Athosvuoren antia Suomelle hänen oman luostarinsa suomalaisen pappismunkin kautta.

– Luostarimme rakas suomalaisveli, pappismunkki Damaskinos, joka elää Athosvuorella ja on saanut elävää kokemusta koko tuon pyhän paikan luostarielämän perinteestä, ilmaisee aidosti luostarielämän henkeä. Nykyään hänen elämänsä jakaantuu Pyhän Vuoren ja Suomen välillä, mikä välittää Suomeen pyhän paikkamme koko kokemuksen luostarielämästä. Tämä elämä kahdessa maassa ei ole isä Damaskinoksen henkilökohtainen valinta, vaan luostarimme käskyn kautta toteutunut Jumalan kutsu tuoda Athosvuoren perinnettä Suomeen.

– Etsimme aina helppoja ratkaisuja, mikä tekee elämästämme onnetonta. Ilo on saavutettavissa vain vaivannäön kautta. Ikonit ovat täällä muistuttamassa meitä siitä, ettemme aina etsisi helppoja ratkaisuja, vaan maalaisimme ikonimme kärsivällisesti ja rakkauden täyttäminä.

– Koska meidän aikoinamme monet asiat eivät ole tosia ja aitoja, tulee meidän olla huolellisia ja nähdä kunkin traditiota ilmaisevan ihmisen syvyys ja lähtökohdat. Isä Damaskinos on munkki, joka on harjaantunut elämällä yhteiselämäluostarissa, yhdessä Athosvuoren kahdestakymmenestä luostarista, ja hän elää kuuliaisuudessa luostarimme vanhukselle. Nimenomaan tämä kuuliaisuus tekee hänestä järkähtämättömän tradition tulkitsijan. Uskon, että Jumalan huolenpidon kautta Suomen kirkko hyötyy runsaasti isä Damaskinoksen läsnäolon kautta, vähintäänkin luostarielämän ideaalin esiintuojana, mutta myös ylipäätään koko ortodoksiseen traditioon johdattajana.

Entä miten maailma Athoksen ulkopuolella ja Pyhällä Vuorella on muuttunut sinä aikana, kun isä Luukas on ollut luostarissa?

– Maailma, kuten Raamattukin sanoo, kulkee kohti lopunaikoja. Lopunajat ovat kaukana Jumalasta. Kuten Kristuskin kysyy: löytääköhän Jumalan Poika tullessaan uskoa? Tämä kysymys ehkä luonnehtii maailmaa yleisesti. Koska Athosvuorikin ottaa vastaan ihmisiä, jotka elävät maailman hieman heikommassa hengellisessä todellisuudessa, tulee Athosvuorikin tietysti tälle vaikutukselle alttiiksi. Yritämme kunnioittaa kunkin ihmisen omia henkilökohtaisia voimavaroja olla munkkina Athosvuorella. Sen takia myös olosuhteet Athosvuorella ovat muuttuneet: olemme menettäneet ehkä osan kulttuuristamme, mutta pyrimme jotenkin tuomaan vanhat perinteet relevanteiksi myös aikamme ihmisille.

Opiston kurssilaisille maalaaminen isä Luukaksen johdolla oli ainutlaatuinen, mieleenpainuva ja hengellisesti merkittävä kokemus. Pyhän Vuoren kilvoittelijan valoisuus, ilo ja sydämellisyys huokui kaikessa. Kun isä Luukakselta kysytään, mikä hänelle tuottaa iloa, on vastaus yksikertainen:

– Yhteys Jumalan ja ihmisten kanssa.

 

Pääkuva ylhäällä: Isä Luukas kävi kunnioittamassa myös ihmeitätekevää Jumalanäidin Konevitsalaista ikonia Valamon luostarin pääkirkossa. Kuva: Anna Jääskeläinen

Juttua korjattu 14.2.2022 klo 17:11 siltä osin, että isä Luukas on opettanut Suomessa aiemminkin, eli kyseessä ei ollut ihan ensimmäinen kerta.