Antti Narmala toimii Suomen ortodoksisen kirkon johtavana konservaattorina ja ikonimaalauksen opettajana Valamon opiston Ikoniakatemiassa. Narmalalla on aina monta rautaa tulessa. Yksi iso projekti on nyt tulossa päätökseensä: kirja nimeltä Ikonit – Hiljainen valo: Ikonien teoriaa ja käytäntöä julkaistaan kesällä.
Idea kirjasta on ollut olemassa jo pitkään, mutta työkiireiden takia kirjan materialisoituminen vei vuosia, Antti Narmala kertoo.
– Kaikki alkoi siitä, kun kustantaja otti yhteyttä ja kertoi, että ikonikirjallisuudelle on tilausta, mutta tässä on ollut pitkä tauko, jonka aikana ei ole julkaistu uusia kirjoja. Kirjan kirjoittaminen opettajan ja konservaattorin töiden ohella on ollut kivinen prosessi. En voi suositella sellaista kenellekään. Vapaa-aikaa ei ole jäänyt.
Näin jälkeenpäin Narmala ihmettelee itsekin sitä, missä välissä hän on ehtinyt kirjoittaa parisataasivuisen kirjan.
– Minulle kirjoittaminen edustaa samantyyppistä työskentelyä kuin maalaaminen. Molemmat vaativat keskittymistä ja tietynlaista mielentilaa. Opetuspäivän jälkeen en pysty kirjoittamaan. Aamupäivä olisi paras – ja tuoreet aivot aamukahvin jälkeen.
Narmala kertoo kirjoittaneensa kirjaa pidemmillä vapaajaksoilla. Kirja on itse asiassa tehty pääosin Kreetalla ja Keniassa, jossa Narmala on viettänyt aikaa Ikonisilta Keniaan -hankkeen tiimoilta. – Paikanvaihto auttaa keskittymään, Narmala selittää.
Haastatteluhetkelläkin Narmala on Kreetalla.
– Näin intensiivisen projektin jälkeen voi mennä jonkin aikaa ennen kuin tuntee helpotusta ja iloa. Seuraavaksi tulee tyhjyyden tunne ja pitää miettiä, mitä nyt, kun taas on vapaa-aikaa.
Uutta kirjaa ei ainakaan heti ole tulossa:
– Nyt tuntuu siltä, etten kirjoita enää koskaan yhtään mitään! Toisaalta, nykyään kaikki lukeminen ja ikonitaiteen kannalta historiallisesti merkittävissä kohteissa käyminen linkittyy minulla kirjoittamiseen. Se voi vielä poikia jotain, mutta nyt en hetkeen kaipaa deadlineja.
Uusia näkökulmia ikoneihin
Kirjan nimeä Hiljainen valo Narmala avaa toteamalla, että ikonissa kaikki ilmentää valoa. Pyhät heijastavat Jumalan valoa, ja värihän on olemukseltaan valoa. Koska piirrosviiva määrittää ikonissa värin suunnan ja rytmin, se merkitsee sitä, että viivakin on valon esiaste. Hiljaisuus viittaa kokemukseen ikonin kohtaamisesta:
– Elämme kuvatulvan keskellä, ja se tulva yrittää vaikuttaa meihin esimerkiksi muokkaamalla ostopäätöksiämme. Ikoni sitä vastoin edustaa hiljaista läsnäoloa. Ikoni ei myy mitään tai pakota mihinkään, vaan puhuttelee ja kutsuu hiljaisuudellaan.
Hiljainen valo -kirjasta puolet on käytäntöä ja puolet teoriaa. Jälkimmäisestä osasta löytyy ohjeita esimerkiksi ikonilaudan pohjustukseen ja olifointiin. Alkuosa käsittelee ikoniteologiaa, ikonin tyylin ja kanonisuuden suhdetta sekä ikoneihin liittyvää filosofiaa.
Kirjassa on näkökulmia, jotka poikkeavat totutusta. Yksi uusi ja tärkeä teema on ikonin merkitys luomakunnan kirkastamisessa ja säilyttämisessä. Ympäristökysymyksiä käsitellään myös pohtimalla sitä, miten ekologisuus vaikuttaa ikonimaalariin.
Toinen tärkeä teema on se, ettei ikoneja tule siunata. Ikonien siunaaminen ei ole ortodoksisen opetuksen mukaista, vaan läntinen tapa, mikä on saanut alkunsa 1600-luvulla. “Minkään asian tai esineen siunaaminen ei tietysti lähtökohtaisesti voi olla väärin, mutta ikonien siunaaminen osoittaa, että kirkon perinnettä ja ikonien todellista merkitystä ei ymmärretä”, Narmala kirjoittaa kirjansa käsikirjoituksessa, josta Aamun Koitto sai etukäteen nähtäväkseen muutaman sivun.
Kirjassa selitetään, että kuva on ikoni, kun se muistuttaa alkukuvaa (ikoniin kuvattua henkilöä) ja siihen on merkitty hänen nimensä. Kuvasta ei siis tule ikoni minkään toimituksen kautta. Ikoni maalataan rukouksella, ja näin ollen se pyhittyy jo maalausprosessin aikana sekä erityisesti valmistuttuaan rukouskäytössä.
Lisäksi pyhittäjä Athanasios Paroslainen on opettanut, että luomaton valo (Jumalan energia), joka on kirkastanut pyhät heidän eläessään, vaikuttaa pyhittävästi myös heistä maalatuissa ikoneissa. Siksi ikonit eivät tarvitse “lisäpyhitystä”, vaan ikonien siunaaminen on itse asiassa ikonoklastien näkymyksiä noudattava käytäntö, joka on ristiriidassa Nikean II:n kirkolliskokouksen päätösten kanssa.
– Olin kuullut jo ennen kirjoitusprosessin aloittamista, ettei ikoneja tulisi siunata. Metropoliitta Arseni on aina puhunut tästä, eikä Kreikassakaan pidetä siunaustoimituksia. Sen sijaan yllätyin pohjatöitä tehdessäni siitä, kuinka myöhäinen käytäntö ikonien siunaaminen on. Toivon, että papit ja esipaimenet tutkisivat ikonien siunaamista lisää ja tekisivät sitten omat johtopäätöksensä asiasta.
Ikonin juhlalliseen käyttöönottoon on toinenkin vaihtoehto: rukouspalvelus ikonin edessä. Näin uutta ikonia voidaan juhlistaa ilman sen merkitystä hämärtävää siunaustoimitusta, Narmala kirjoittaa esikoiskirjassaan.
Antti Narmalan ikonimaalauskursseilla ei järjestetä ikonien siunaamista. Hänen toiveenaan ei kuitenkaan ole heti lopettaa ikonien siunaamista Suomessa:
– Tällä hetkellä asiasta ei ole tietoa. Ensisijainen tarkoitukseni on levittää tietoa, joka sitten voi ajan kanssa vaikuttaa ikonien siunaamiseen suhtautumiseen, Narmala toteaa haastattelun lopuksi.