Nelli Palomäki on kansainvälisesti tunnettu valokuvataiteilija. Keskeinen kosketus hänen kuvissaan on ihmisen suhde toiseen samanlaiseen, yhteisöteema sekä ihmisen tarve rakentaa ja tarjota fyysistä, henkistä ja hengellistä suojaa.
Palomäki työskentelee hitaalla, ison koon filmikameralla ja vedostaa kuvat perinteisin menetelmin hopeagelatiinivedoksina. Yhden valokuvan ottaminen vie aikaa. Hitaus, aikaan pysähtyminen ovat osa kuvaa, joka kuljettaa katsojan kohteena olevan henkilön vierelle, osaksi hänen elämäänsä.
Aiemmin Nelli Palomäki keskittyi lasten ja nuorten kuvaamiseen. Turun taidemuseon kolmen teoskokonaisuuden näyttelyssä kuvat tarkentuvat sisaruuteen, perheen yhteyteen ja erillisyyteen sekä Valamon luostariyhteisöön.
Valamon elämästä kertovat teokset ammentavat sisältönsä luostariperinteestä, ikonitaiteesta sekä kertomuksista ja teksteistä, jotka avautuivat taiteilijalle luostarissa vietettyjen jaksojen aikana.
Nelli Palomäki ei ole ortodoksi eikä hän ollut koskaan aiemmin vieraillut Valamon luostarissa Heinävedellä. Alun perin hänet valittiin Valamoon kutsutaiteilijaksi. Yhden kuukauden residenssijakso venyi kuitenkin pitkäksi projektiksi, joka jatkuu yhä.
Palomäki nostaa esiin Laatokan Valamon vanhat, 1900-luvun alussa kuvatut henkilökuvat. Ne ovat kutkuttaneet taiteilijan mieltä jo vuosia.
– On ollut kiinnostavaa ymmärtää, että luostarissa on asunut silloin ammattitaitoinen valokuvaaja, pappismunkki Aleksei. Hän on käyttänyt samankaltaista kameraa kuin minä nykyään, Palomäki pohtii.
– Valamon henkilöiden, näkymien ja arjen tehtävien lisäksi hän kuvasi luostarissa vierailleita merkkihenkilöitä.
Vaikka kuvat on otettu luostariympäristössä, sanoo taiteilija löytäneensä niistä myös pilkahduksen huumoria.
– Niistä näki, että kuvaaja oli ollut luontevasti, luotettuna yhteisön jäsen.
Tämä kuvakokoelma oli yksi ponnahduslauta Palomäen työskentelylle Heinäveden Valamossa.
Valokuvataiteilija pohtii sitä, kuinka on arvokasta muistaa luostarin selviytymistarina sodan jälkeen, Valamon luostarin rakentuminen Heinävedelle.
– Vanhat kuvat ja luostarin jatkumo koskettivat minua, kun loin näyttelyn Valamon kuvia. Mietin, kuinka kauaksi on kantanut toive paluusta Laatokalle, koska ajatuksesta on lopullisesti luovuttu? Kuinka veljestö on luopunut vanhasta, löytänyt uuden tien?
Palomäki sanoo luostarikilvoittelussa ja sitä osaltaan kantavassa traditiossa olevan jotakin lempeän pysyvää.
– Minulle on tärkeää huomata jatkuvuus. On asioita, jotka kulkevat eteenpäin maailmasta riippumatta, joissa säilyvät pitkät perinteet ja jotka ovat irrallaan elämän menosta, jokapäiväisestä sumusta.
Valamoon mennessään Nelli Palomäki sai osalta veljestön jäsenistä suostumuksen valokuvaukseen.
Taiteilija halusi ottaa kuvia kirkkomiljöön ulkopuolelta.
– Aika pian kuvat alkoivat kuitenkin ottaa vaikutteita asettelullaan muun muassa ikonitaiteesta, sen sommitelmista. Sommitteluni oli samalla tavoin selkeää ja kontrolloitua. Mukana kuvissa oli myös esineitä; symboleja, jotka ovat saanet alkunsa luostarissa jakamistani keskusteluista tai kirkkosalista.
Osallistuminen luostarin jumalanpalveluksiin asetti valokuvataiteilijan tarkkailemaan ympäristöä.
Näyttelyn hyvin tiiviiseen ripustukseen Palomäki sanoo saaneensa vaikutteita kirkkosalista, sen estetiikasta, ikonostaasista.
Näyttelyn Valamoa kuvaavan osion nimeksi Palomäki on valinnut Portaat pyhittäjä Johannes Siinailaisen samannimisen teoksen mukaan. Taiteilija tutustui kirjaan ensimmäistä kertaa Valamossa, luki sitä, tuskaili ja keskusteli sen ravinnosta erään munkin kanssa.
Poikkeuksellisesti Turun taidemuseon näyttelyssä ei ole mukana pitkiä selittäviä tekstejä. Perinteisen tekstin korvaa munkki Gabrielin näyttelyä varten maalaama ikoni Hyveiden portaat.
– Korvasin tekstin ikonien kielellä. Yksi ikoni kiteyttää sen kaiken, josta pitäisi kirjoittaa pitkä teksti. Kun katsoja asettuu tämän ikonin eteen, teksti tulee siinä näkyväksi: portaat avautuvat – kenelle minkäkin askelman kautta.
– Haluan elämässä ja työssä keskustella, tuoda esille niitä asioita, jotka meitä ihmisiä yhdistävät, eivät erota. Lähtökohtaisesti olemme kaikki samankaltaisia, haluamme perustaltaan samoja asioita, vaikka haemme niitä elämän eri puolilta.
Avoin rinnakkain kulkeminen luo yhteyden.
– Valokuvauksessa ja koko maapallon elämässä on kysymys suhteesta toiseen, luottamuksesta. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä taiteilijan työtäni Valamossa. Olen oppinut loputtomasti tämän luottamuksen kautta.
– Ymmärrän ja uskon, että me kaikki haluamme elämän keskiöön sanat rakkaus ja armo.
Lisätietoa näyttelystä: www.turuntaidemuseo.fi
Näyttely on avoinna 18.1.2026 saakka.
