Joensuulainen Leena Kuivalainen on harjoittanut kulta- ja silkkilankakirjontaa vuodesta 2008 asti. Viimeiset viisi vuotta hän on toiminut opettajana Valamon kursseilla. Saman verran on kulunut aikaa siitä, kun venäläiset opettajat ovat viimeksi päässeet Valamoon – ensin esteenä oli korona, sitten sota.
– Minulle tuli paljon pyyntöjä, että voisimmeko kokoontua Valamoon jatkamaan töitämme. Siitä virisi pieni painostus minua kohtaan, jotta minä jatkaisin opettajana. Suostuin kokeilemaan yhden kurssin, ja siitä se on jatkunut.
Valamoon kokoontuvia taitajia Kuivalainen arvioi olevan kaikkiaan noin kaksikymmentä. Kirjonnan taito on välittynyt heille kurssien myötä venäläisiltä opettajilta, Nina ja Nadezha Osipovalta.
– He olivat oppineet kirjonnan Moskovan lähellä sijainneessa luostarissa, jossa tehtiin kulta- ja silkkilankakirjontaa, ja jossa oli koulu tätä varten.
Vuosien saatossa Valamossa on ollut oppilaita myös Suomen ulkopuolelta.
– Hollannista oli nunna käymässä, Yhdysvalloista ja Norjasta oli opiskelijoita. He tulevat, koska muualla Euroopassa tätä ei opeteta – Venäjää lukuun ottamatta.
Valmistuneista ikonikuvista Kuivalainen mainitsee jouluikonin, palmusunnuntain, pääsiäisikonin.
– Olen istuttanut työn analogiliinaan ja lahjoittanut niitä sitten Joensuuhun ja Lintulaan. Nyt minulla on työn alla ehtoollispeitteet kultakirjonnalla.
Välineinä kehys, neulat ja lankaa
Kirjojan työvälineet ovat melko yksinkertaiset: kehys, jolle pohjana toimiva kangas pingotetaan sekä joukko erittäin ohuita silmäneuloja ja lankoja. Välillä tarvitaan myös pieniä saksia, ja ikävissä, purkamista vaativissa tilanteissa myös pinsettejä. Lisäksi apuna on valaisimella varustettu ja oman jalkansa varassa oleva kookas suurennuslasi.
Kirjojan työssä eletään todeksi kirjoitushetkellä ajankohtaista Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sisältöä: ”Herra, minun elämäni Valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki” ja ”Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.”
Kirjontatyö vaatii tekijältään huolellisuutta, tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, eivätkä herkät materiaalit anna sijaa hutiloinnille.
– Ensimmäisenä työnä tehdään risti, jonka avulla on helppo opettaa alku. Siinä on suorat sivut ja lisänä tuollaiset liljan kiehkurat, joissa on kaarevaa muotoa. Viikon työtunnit eivät riitä, Kuivalainen kertoo näyttäessään noin kämmenen alalle mahtuvaa mallityötä.
– Jos joudutaan purkamaan, niin lanka on vaihdettava ja silkki ei kankaana kestä purkamista montaa kertaa, vaan alkaa mennä rikki.
Tuulikki Matikainen on tullut toiselle kurssilleen.
– Tulin tänne tekniikan oppimisen takia. Tiesin, etten muualta tätä tekniikkaa saa.
Syksyllä järjestelyllä kurssilla aloitettu ensimmäinen työ on valmistunut, ja sijoituspaikkaakin on jo mietitty.
– Olin äärimmäisen iloinen, kun sain sen eilen valmiiksi. En tiedä vielä ihan varmasti, mutta voi olla, että se tulee virsikirjan kanteen.
Kurssilla kirjominen on ollut Matikaiselle vahva kokemus. Hän on alkanut työstää arkkienkeli Mikaelin ikonia.
– Minulle tämä on meditatiivinen kokemus. Kirjontatyöt ylipäätään ovat sellaisia, että minulla ei ole nälkä, vilu eikä väsy. On jotenkin mukavaa, kun Mikael alkaa minua tuosta katsella, ja moni muukin on sanonut samaa, Matikainen toteaa.
– Leena on koko tämän kurssin ajan sanonut, että työ alkaa neuvoa itse itseään. Tässä on käynyt juuri niin. Tulee niin voimakas tunnetila, että työ kaipaa vielä tämän ja tämän muutoksen. Materiaali, perinne ja oma kokemus muodostavat sellaisen vuorovaikutuksen, että se alkaa muokata tekemistä. Tämä on paljon syvempi kokemus kuin mikään muu kirjontatyö. Matikainen kertoo.
– Missään muussa rukous ei ole niin lähellä kuin kasvoja tehdessä. Sen pitää onnistua kerrasta, kun niitä ei voi oikein purkaa. Sitä tavallaan koko ajan rukoilee, että onnistuu, Kuivalainen pohtii.
Päivikki Lepistö on kokeneempi kirjoja. Häntä Valamon rauhaan vetää itse kirjontatyön ja ympäristön lisäksi myös kirjojien yhteisö.
– Olen ollut ensimmäisellä kurssilla vuonna 2010. Mutta välissä on ollut pitkä tauko, kun olin vielä työelämässä.
Luostariympäristö saa Lepistöltä suurta kiitosta työskentelyn mahdollistajana.
– Sekä työ että tämä koko ympäristö. Olen täällä kuplassa: en ole katsonut uutisia, maailma elää tuolla jossain ja minä olen täällä 12 tuntia päivässä tämän ääressä, eikä minun tarvitse huolehtia mistään. Ei tarvitse tehdä ruokaa tai imuroida, saan tehdä tätä pienin pistoin. Ja on tämä hyvä porukka. Tämä on kuin loma, A-luokan loma.
Lepistöllä on kurssilla työn alla ikoni itselleen tärkeästä pyhästä.
– Tämä on pyhä Tabitha, josta uudessa testamentissa mainitaan, että hän oli kätevä käsistään.
Vaikka kirjontaperinne on ikivanha, hyödyntävät kurssilaiset myös tietotekniikkaa. Lepistö on yhdistellyt kuvankäsittelyohjelmalla kahta ikonia luodakseen mallin nyt kirjottavalle kuvalle.
– Sillä Tabithalla, jolta minä otin tämän lankakorin, oli rumempi katse, joten kopioin sen tietokoneella tälle, Lepistö tunnustaa.
Lepistö tunnustaa saman kuin muutkin kurssilaiset.
– Seuraava työkin on jo suunniteltu, vaikka tämä on kesken.
Seuraava kulta- ja silkkilankakirjonnan kurssi Valamon opistossa järjestetään 27.10.2025 alkaen. Voit ilmoittautua kurssille täältä.
Pääkuva ylhäällä: Leena Kuivalainen ja Päivikki Lepistö suunnittelevat, kuinka jatkaa pyhän Tabithan ikonikuvan kirjontaa.