Ekumeeninen juhlajumalanpalvelus toimitetaan kansallisina juhlina, kuten itsenäisyyspäivänä tai valtiopäivien avajaisten yhteydessä. Vuoden 2022 itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelusta katsellessa tuli mieleen kysymys, kuinka ilmiö vastaa nykysuomalaista todellisuutta tai palvelee sitä.
Otsikko lupasi ekumeenisen jumalanpalveluksen. Toteutuiko lupaus? Ekumeenisen jumalanpalveluksen olemusta on mietitty erityisesti Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) ja sen ortodoksisten jäsenkirkkojen keskusteluissa vuosituhannen vaihteessa. Keskustelut olivat tärkeitä, koska ortodokseille jumalanpalvelus on uskon ilmausta ja sen tulee ilmaista aitoa traditiota, kunkin omaa kunnioittaen. Tuloksena syntyi ohjeita ekumeenisen jumalanpalveluksen järjestämiseksi. Ne löytää KMN:n ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston verkkosivuilta.
Hyvää ekumeenista tahtoa
KMN:n periaatteiden valossa Helsingin tuomiokirkon ekumeeninen juhlajumalanpalvelus 6.12. oli ”tunnustuksellinen ekumeeninen jumalanpalvelus”, eli tiettyä traditiota noudattava palvelus, joka on kuitenkin toteutettu ekumeenisesti. TV:ssä kokonaisuus oli hieno, musiikki korkeatasoista ja lukukappaleet ja rukoustekstit hyvin valmisteltuja. Saarna oli tyylikäs ja oikeaa asiaa. Hyvää ekumeenista tahtoa osoitti se, että keskeinen evankeliumin lukemisen tehtävä oli luotettu ortodoksiselle piispalle. Herran rukous luettiin ekumeenisessa sanamuodossa. Johdonmukainen kaksikielisyys suomi-ruotsi on sekin ekumeeninen ulottuvuus.
KMN:n ja SEN:n ohjeiden mukaan ekumeeninen palvelus valmistellaan alusta lähtien yhdessä. Tällöin valitaan se rakenne, jonka pohjalta suunnitellaan, onko se yhden kirkon päiväjumalanpalvelus vai joku muu. Yhteisesti ratkaistaan etukäteen ekumeeniset ongelmakohdat, kuten julistaako joku synninpäästön tai mitä uskontunnustustekstiä käytetään. Ekumeeniaan kuuluu myös se, että vuorovuosina saarnaajana voi olla eri kirkon edustaja.
Ekumeenisen jumalanpalveluksen periaatteisiin kuuluu kiinnittää huomiota jumalanpalveluksen toimittajien kohdalla sukupuolten ja etnisten taustojen moninaisuuteen. Ekumeeninen jumalanpalvelus ei ole sidottu minkään kirkkokunnan pappeuskäsitykseen – näkyvissä tehtävissä suositaan sekä virkaan vihittyjä että muita kirkkojen jäseniä, lapsia ja aikuisia, nuoria ja vanhoja.
Luottamukselliset suhteet vallitsevat
Suomalainen ekumenia on monessa kohtaa mallikasta. Kirkkojen väliset suhteet ovat läpinäkyvät ja luottamukselliset. Tämä vahvuus voisi näkyä nykyistä selvemmin myös ekumeenisissa juhlajumalanpalveluksissa. On selvää, että nykymuodossaan palvelukset ovat ison kirkon järjestämiä, ja pienemmät kutsutaan mukaan valmiille. Luterilaista kaavaa noudatetaan, muut ovat mukana mausteena. Tällä kertaa ei kuultu muuta musiikkia kuin emännöivän perinteen. Saamen kieli särähti poissaolollaan, kaikupohjana ajankohtainen poliittinen peli alkuperäiskansan oikeuksilla.
Olisiko aika Suomessakin kypsä KMN:n ohjeiden mukaiselle tunnustusten väliselle ekumeeniselle jumalanpalvelukselle, joka valmistellaan ja toteutetaan alusta loppuun yhteisesti? Suomen kristityillä on yhteistä annettavaa kansakunnalle. Nyt olisi aika ottaa suomalaisen ekumenian koko laajuus ja syvyys käyttöön kansallisissa juhlajumalanpalveluksissa. Se palvelisi maamme ja sen kaikkien asukkaiden yhteyttä juhlapäivänä ja muistuttaisi ankarana aikana siitä, että ihmiskunnan tulevaisuus ei ole kirkoilla tai kansoilla erillinen, vaan kaikkien yksi yhteinen.
Haaste ei pääty tähän. Seuraava kysymys on, kuinka kansalliseen juhlaan tuodaan mukaan maamme kasvava moniuskontoisuus. Tällöin ei ole kysymys jumalanpalveluksesta kristillisessä mielessä, mutta ekumeeninen yhteistyö on oikea lähtökohta siihenkin pohdintaan.