Isännöitsijän tehtäviin kuuluu kirkon pihan ja parkkipaikan lumitöiden lisäksi tietysti monenlaisia askareita, mukavia ja arvokkaita. Isännöitsijänä maallikko pääsee kurkistamaan kirkon sisälle tarkemmin kuin tavallinen seurakuntalainen. Kynttiläpöytien puhdistaminen, lampukoiden huoltaminen ja jälkiviinikauhojen pesu ovat tavallisimpia tehtäviä palvelusten jälkeen.
Palvelusten aikana tehtäviin voi kuulua jälkileivän leikkaamista ja jälkiviinin sekoittamista, saattoihin osallistumista ja kellojen soittoa. Myös lukijan tehtäviä voidaan tarjota isännöitsijälle. Kirkon yleisestä siisteydestä huolehtimista, tuohusten, adressien, korttien ja ikoneiden myyntiä, toisinaan kirkon esittelyä matkailijoille ja tietysti ne liturgian jälkeiset kirkkokahvit. Kaikkea tätä ja varmasti paljon muutakin isännöitsijä voi päästä tekemään Suomen ortodoksisessa kirkossa.
Arkun äärellä on läsnä myös lohtu
Kirkon isännöitsijä saa myös kuulla ja oppia asioita, joita pelkästään palveluksissa käyvät eivät välttämättä huomaa tai hahmota. Kiitollisuutta herättää minussa erityisesti mahdollisuus päästä osallistumaan tavanomaista useammin ortodoksisiin hautajaisiin. Avoin arkku itkettää joka kerta, mutta läsnä oleva lohtu ravitsee. Kuolleen näkeminen ei tunnu enää etäiseltä tai harvinaiselta tapahtumalta. Jokainen meistä on tuossa vuorollaan eikä siihen menee kauaa.
Nyt jo jonkin aikaa kylässä asuneena, vainajan paikalle on osunut monia tuttuja ihmisiä, jotkut heistä läheisiäkin. Silti vainajan hautaan siunaaminen ei ole tuntunut menetyksen hetkeltä vaan päästämiseltä pyhien joukkoon; sinne, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia vaan on loppumaton elämä.
Naisten kirkollinen asema askarruttaa monia
Naisten asema Suomen ortodoksisessa kirkossa on nyt ajankohtainen asia. Vaihtelevasti ortodoksisia medioita seuratessani olen ymmärtänyt, että nuorille kirkon jäsenille on yhä vaikeampaa – tässä länsimaisten arvojen onnelassa – selittää sitä, miksi nainen ei voisi olla pappi tai edes diakoni myös meidän kirkossamme. Etäämmältä kirkkoa seuraaville pappeuden salliminen vain miehille voi näyttää ihan ymmärrettävästi vanhanaikaiselta ja suorastaan käsittämättömältä rajoitukselta.
Muistan, että silloin, kun en vielä ollut ortodoksisen kirkon jäsen enkä tiennyt tästä kirkosta juuri mitään, ihmettelin, miksi ortodoksisissa kirkossa ei ole naispappeja. Kun sitten tutustuin kirkkoon ja liityin sen jäseneksi, lakkasin pian ihmettelemästä. Tarkemmin ajatellen aloinkin ihmetellä sitä, miksi tässä ei minun mielestäni olekaan enää mitään ongelmaa, ettei ole naispappeja. Ihmettelen tätä mielenmuutosta edelleen ja seuraankin nyt suurella uteliaisuudella keskustelua ja asian kehittymistä kirkon sisällä, kun naisten kirkollista asemaa ja naisdiakonaatin mahdollisuutta selvitetään kirkollishallituksen nimeämän työryhmän voimin.
En haluaisi pitää itseäni taantumuksellisena enkä halua missään nimessä sanoa, että jokin asia on luonnollinen, kun puhutaan eri sukupuolten asemasta kirkossa. Toistaiseksi en ole kuitenkaan kokenut, että jotakin puuttuisi tai että jokin asia kirkossamme olisi ehdottoman väärin. Olen kuullut, että Suomen ortodoksista kirkkoa on sanottu maailman luterilaisimmaksi ortodoksiseksi kirkoksi. En soisi, että luterilaisen kirkon mallia pappeudesta seurattaisiin kuitenkaan kovin kritiikittömästi, vaikka ortodoksisen kirkon aktiivisten toimijoiden joukossa onkin varsin paljon meitä entisiä luterilaisia.
Saamelaiseen kulttuuriin kuuluu tasaveroisuus
Saamelaiseen kulttuuriin kuuluu vahva tasaveroisuuden perinne naisten ja miesten välillä. Ankarissa luonnonoloissa jokaisen työpanos on ollut selviytymisen kannalta välttämätön. Sevettijärvellä tämä on kyllä arkea edelleen. Pienessä yhteisössä eläessä on myös totuttava siihen, että tekijöitä on vähän. Kylä on pieni ja kirkossa käyvien luku rajallinen. Jokaisen vähänkin kiinnostuneen osallistumista tarvitaan. Yksi keittää kahvia ja tiskaa astiat, toinen leipoo ja laittaa voileipiä. Kolmas lapioi käytävän kylän kodan ovelle, että päästään yhdessä viettämään Porotorstaita suuren paaston kynnyksellä. Pappi hoitaa omaan toimeensa kuuluvat tehtävät, mutta voi myös talkoiden aikana pestä kirkon ikkunat. Kaikkea tätä teemme tietysti yhteiseksi iloksi, mutta ennen muuta Jumalan kunniaksi.
Kylällähän on traktoreita, lumilevyllä varustettuja mönkijöitä ja työnnettäviä lumilinkojakin. Monet miehet ovat oikein käteviä käyttämään niitä. Useimmiten suurimmat lumityöt kirkollakin tekee joku avuliaista miehistä tehokkaalla koneellaan. Lapioijan tehtäväksi jäävät pienet siistimiset, käytävien kaivaminen piharakennusten portaille ja muistelupaikkojen eteen.
Kävipä kerran niinkin, että muuan hätätapauksessa paikalle kutsuttu traktorin omistaja puhdisti pelottavan kokoisella koneellaan kirkon pihan tehden niin kaunista jälkeä, että siinä sai lapioon nojaileva isännöitsijäparka nieleskellä kyyneleitään. Mutta polttomoottoreista kun puhutaan, koneeseen voi aina tulla vika, korjaajat ovat täältä kaukana ja varaosat vielä kauempana – tai polttoaine voi loppua. Kirkossa on palvelus huomenna, jälleen kerran tuisku on tasoittanut kirkon pihalle tasaisen valkoisen kannen. Yöpakkasen kovettamaa kinosta on turha yrittää edes lähestyä lumikolan kanssa, siihen tehoaa vain lapio, lohkeama kerrallaan, että ei sitten muuta kuin lapioimaan.