Blogi

Päätepiste pääsiäiskeskusteluun kutsuu uudistumaan ja etsimään ykseyttä

Pääsiäisen vieton ajankohta on herättänyt viime aikoina keskustelua kirkossamme. Kirkolliskokouksessa vahvistetun päätöksen mukaan kirkkomme pitäytyy omaksumassaan Konstantinopolin äitikirkon hyväksymässä käytännössä.
01.12.2023 - 13:22
Isä Marko Mäkinen
Isä Marko Mäkinen

Keskustelu pääsiäisen päivämääristä on likimain yhtä pitkä kuin kirkon historia. Juhlan merkityksen vuoksi kristittyjä kiinnosti jo varhaisista ajoista lähtien pääsiäisen vieton ajankohta.

Myös apostoli Paavali kuvaa, miten vanhan liiton lupaukset täyttyivät pääsiäisenä ja kutsuu viettämään juhlien juhlaa: ”meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina” (1. Kor. 5:7–8).

Kohti yhteistä pääsiäistä

Aluksi pääsiäisjuhlaa vietettiin paikallisten kalentereiden mukaan eri aikoina. Pohdinnat ajankohdasta heräsivät vähitellen kirkon laajentuessa. Tästä syntyi tarve yhtenäistää käytäntöjä.

Perinne alkoi vakiintua 500-luvulle tultaessa. Aatteellisesti tätä perinnettä alettiin jälkeenpäin kutsua Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen perinnöksi, vaikka periaatteet muovautuivat pitkän ajan kuluessa. Omaksutun käsityksen mukaan pääsiäisen ajankohdan tuli täyttää kolme ehtoa.

Ensinnäkin pääsiäistä tuli viettää kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Tämä perustui luonnontieteelliseen tapahtumaan – hetkeen, jolloin valo voittaa pimeyden – laskennallisesti niin hyvin kuin oli mahdollista. Näkökulma korosti yhteyttä todelliseen pääsiäisen tapahtumaan.

Toiseksi pääsiäistä tuli viettää yhtä aikaa, vaikka täysin kirjaimellisia siinä ei voitu olla johtuen eri alueiden välisestä etäisyydestä. Painotus korosti kirkon ykseyttä.

Kolmanneksi pääsiäistä ei saanut viettää juutalaisen kalenterin mukaan. Tämä johtui siitä, että Jeesuksen ajan jälkeisessä juutalaisuudessa pääsiäisen ajankohtaa oli alettu laskea eri tavoin kuin aiemmin. Tämä aiheutti kirkossa sekaannuksia. Näkökulma korosti kirkon sitoutumista ensimmäisen pääsiäisen vuosittaiseen perinteeseen, jerusalemilaiseen traditioon. Kristillinen pääsiäinen sidottiin sunnuntaihin, ylösnousemuksen päivään.

Kysymys pääsiäiskalentereista

Kalenterikysymykset alkoivat nostaa päätään vähitellen, kun havaittiin juliaanisen kalenterin poikkeavan vuodenkierrosta ja etääntyvän siitä koko ajan. Näin pääsiäistä ei käytännössä voitu viettää enää kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta. Kalenterillaan kirkko etääntyi itse laatimastaan perinteestä.

Lännessä otettiin 1500-luvulla käyttöön gregoriaaninen korjattu kalenteri, jossa virhemarginaali on huomattavasti pienempi. Näin pääsiäinen asettui perinteen määrittelemään ajankohtaan, sen likiarvoon.

Läntinen muutos ei herättänyt vastakaikua idässä pitkään aikaan, vaikka tarve vähitellen tunnistettiin. Ortodoksisten kirkkojen oli vaikea mukautua muutokseen, joka oli lähtöisin sen ulkopuolelta, vaikka kalenterin korjaamiselle oli olemassa ilmiselvät syyt.

Toive koko kristikunnan yhteisestä pääsiäisestä

Viime vuosikymmenien kirkkojen välisissä ekumeenisissa keskusteluissa on noussut esille toive viettää pääsiäistä yhtä aikaa koko kristikunnan kanssa. Tämä tarve on tunnistettu myös ekumeenisessa patriarkaatissa. Toiveikas katse on asetettu vuoteen 2025, jolloin tulee kuluneeksi 1700 vuotta Nikean ensimmäisestä ekumeenisesta kirkolliskokouksesta.

Maissa, joissa ortodoksisuus edustaa määräenemmistöä, kalenterikysymykseen ei ole toiveista huolimatta tahdottu juuri tarttua. Kysymys on tärkeämpi niissä monissa maissa, joissa ortodoksisuus edustaa vähemmistöä. Myös niissä on silti pitäydytty muutosvastarinnan vuoksi pääosin juliaanisessa kalenterissa.

Suomen ortodoksisen kirkon näkökulma

Poikkeuksena ortodoksisten kirkkojen keskuudessa on oma kirkkokuntamme, joka viettää pääsiäistä gregoriaanisen kalenterin mukaan Ekumeenisen patriarkaattimme siunaamana. Siten viettämämme pääsiäinen on jo pelkästään tästä syystä ortodoksinen, kirkon uskon ja ykseyden mukainen.

Jos asiaa tarkastellaan varhaisempien pääsiäisen ajankohdan määritelmien ja periaatteiden valossa – vaikka asia ei ole kristillisen opin keskiössä – voidaan havaita, että kirkkomme seuraa vanhan tradition ideaalia. Pääsiäisen ajankohdan määrittelyssä ei perinteen valossa ole nimittäin kysymys kahden periaatteen (kevätpäiväntasausta seuraava täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja sama yhteinen päivämäärä) vastakkainasettelusta, vaan niiden molempien seuraamisesta.

Vallitsevassa tilanteessa kirkostamme on tullut kokoaan suurempi ekumeeninen vaikuttaja ja kristillisen maailman silta. Kirkkomme kutsuu käytännön toimillaan ortodoksisia kirkkoja ja koko kristikuntaa palaamaan yhteisesti pääsiäisen viettoon liitettyihin kirkollisiin periaatteisiin ja perinteeseen, joita myös ekumeenisissa yhteyksissä on yhteisesti etsitty.

Päivämäärien merkitys on suhteellista

Keskustelu pääsiäiskalenterista voi herättää kysymyksiä erilaisten päivämäärien tarpeellisuudesta. Apostoli Paavalin tekstin valossa tällainen pohdiskelu lienee oikeutettua: ”Joku pitää toista päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma.” (Room. 14:5)

Toisaalta kirkko viettää myös yhteen kokoavia juhlia. Viikkokierrossa yksi merkittävimmistä ajankohdista on sunnuntai, joka pohjautuu ensimmäiseen pääsiäiseen. Sitä kutsutaan myös ”Herran päiväksi” eli ylösnousemuksen päiväksi (ks. Ap.t. 20:7; Ilm. 1:10).

Kysymys pääsiäisen vieton ajankohdasta voidaan suhteuttaa myös maailmamme polttaviin kriiseihin. Niihin rinnastettuna päivämäärän merkitys saa tasapainoisemmat mittasuhteet. Tietyillä päivillä on arvonsa, mutta ne eivät ylitä pääsiäisen sanoman merkitystä tälle maailmalle.

Pääsiäispäivä opastaa juhlan sanoman äärelle

Pääsiäisenä keskeisintä on riemuita ylösnousseesta Vapahtajasta, joka kuoli ja nousi ylös maailman elämän, ei kalenteriemme edestä. Kristuksen ylösnousemus kutsuu vaalimaan kirkon ykseyttä ja yhteyttä Herraan tulemalla yhteen. Yhteydessä Kristukseen voi tapahtua ihmeistä suurin, kun pyhä tuli, elämän liekki, syttyy vielä haparoiviin sydämiin.

Päätös jatkaa kirkossamme gregoriaanisen kalenterin noudattamista voi silti aiheuttaa tyytymättömyyden tunnetta eri tavoin ajattelevissa. Nämä tunteet voivat olla tarpeellisia ja hyödyllisiä jokaiselle, sillä ne kutsuvat vaalimaan keskinäistä yhteyttä ajatuksen eroista huolimatta.

Nyt tehdyn päätöksen kohdalla saamme joka tapauksessa iloita pienen kirkkomme halusta sitoutua pääsiäisen perinteeseen ja sanomaan sen koko täyteydessään. Tätä evankeliumin mukaista todistustamme, jossa Valo voittaa pimeyden, voimme pitää yhtenä pääsiäisen monista ihmeistä, sillä sen varassa lepää kaikki kirkossa.

Isä Marko Mäkinen
Isä Marko Mäkinen

Kirjoittaja on pappi Joensuusta, jota ilahduttaa muun muassa (kirkko)runous, teologinen tutkimus ja luonto.