Arki & ihmiset

Pappilatalon tarinan viimeinen osa: Pappilasta tuli emigranttiperheen turvasatama

Lappeenrannan pappilatalon tarina on nyt edennyt viidenteen ja viimeiseen osaansa. Se kertoo Semjon Vahromejevistä, joka sai Lappeenrannan ortodoksiselta seurakunnalta ensimmäisen kerran palkkaa 31.7.1926. Työnimike oli kirkon vahtimestari ja palkkasumma 330 markkaa. Tämän kirkonpalvelijan tie Lappeenrannan linnoituksen pappilaan oli monivaiheinen ja värikäs.
28.04.2022 - 11:56 | Teksti: Timo Tynkkynen, Maria Hattunen | Kuva: Muusa Savijärven kokoelmat
Semjon Vahromejev ja Igor vierailulla Forsblomien perheessä K

Semjon Vahromejev syntyi Keski-Venäjällä Jaroslavlin kaupungissa 9.10.1884 varakkaaseen kauppias- ja teollisuusperheeseen. Suvulla oli lukuisia tehtaita, yrityksiä, myllyjä sekä yli 9 000 hehtaaria viljeltävää maata. Viljelykasveina olivat enimmäkseen vehnä, ruis, mahorkka ja sipuli. Erityisen tunnettua oli Vahromejevien sikuri, jota kaupattiin laajalle, myös Suomeen. Esimerkiksi Lappeenrannassa sitä myytiin Kohvakan kaupassa vielä 1920-luvun alussa.

Perheen suuresta varakkuudesta kertoo sekin, että Semjonin isoisä määräsi testamentissaan 800 000 ruplaa lahjoitettavaksi hyvätekeväisyyteen. Myös Semjon Vahromejevin isä Ivan menestyi liiketoimissaan ja hänet valittiin Jaroslavlin kaupungin kunniakansalaiseksi ja hän toimi myös kaupunginjohtajana. Perhe asutti Jaroslavlin keskustassa vuonna 1780 rakennettua barokkipalatsia.

Semjon Vahromejev sai itselleen hyvän koulutuksen opiskellen aluksi kotikaupunkinsa juridisessa korkeakoulussa ja suorittaen sittemmin juristin tutkinnon Moskovan yliopistossa. Puolassa virkamiehenä työskennellessään Semjon Vahromejev tutustui tulevaan puolisoonsa Elizavetaan ja solmi avioliiton. Perheeseen syntyi kolme lasta: Elizaveta (1911), Juri (1914) sekä Igor 7.1.1917.

Perheen suuresta varakkuudesta kertoo sekin, että Semjonin isoisä määräsi testamentissaan 800 000 ruplaa lahjoitettavaksi hyvätekeväisyyteen.

Nuorin lapsi syntyi vallankumouksen pyörteisiin, ja kollegioasessorin arvonimen saaneen ja tuolloin Pietarissa pääesikunnan tykistöosaston osastopäällikkönä työskennelleen Semjon Vahromejevin perheen elämä koki täydellisen muutoksen. Rakoillut avioliitto päättyi eroon ja Semjon solmi uuden avioliiton Pietarin konservatoriossa tutkinnon suorittaneen Tamara Georgievna Polilovan kanssa.

Vuoden 1918 puolella Semjon Vahromejev sai isänsä perinnöstä valtaisan 192 250 ruplan omaisuuden, joka oli talletettuna pankkiin. Vallankumouksen tapahduttua omaisuus kuitenkin kansallistettiin eikä Semjon ehtinyt koskaan saada perintöä itselleen.

Vallankumouksen ja epävarmuuden ahdistamana Semjon Vahromejev pakeni uuden puolisonsa Tamara Georgievnan ja nuorimman lapsensa Igorin kanssa Suomeen. He saapuivat Lappeenrantaan loppuvuodesta 1918. Kaupunki valikoitui kohteeksi, koska se oli Tamaralle lapsuuden kesäkaupunki ja siellä asui hänelle entuudestaan tuttuja ihmisiä.

Nuori Semjon Vahromejev Venäjällä kuvattuna
Nuori Semjon Vahromejev Venäjällä.

Semjon Vahromejev päätti osallistua Venäjän valkoisen pohjoisen armeijan bolševismin kukistamisyrityksiin ja siirtyi Lappeenrannasta Muurmanskiin sotajuristiksi. Puoliso Tamara Georgievna teki pienen pojan kanssa pitkän kiertomatkan Tanskan kautta päästäkseen miehensä luo pohjoiselle rintamalle. Kööpenhaminassa Tamara ja Igor kävivät paikallisessa ortodoksisessa kirkossa, jossa kotimaahansa pelastautunut leskikeisarinna Maria Feodorovna siunasi pikkupojan.

Muurmanskista perhe palasi Lieksan kautta 1919 takaisin Lappeenrantaan. Juristi Semjon Vahromejev oli menettänyt kaiken omaisuutensa ja varallisuutensa vallankumouksen pyörteissä, ja perhe oli hajonnut kahteen maahan. Mukaan oli saatu muutamia kultarahoja ja myös epäolennaisia tavaroita, kuten kiiltonahkaiset juhlakengät. Vaatimaton pääoma hupeni nopeasti elämiseen vieraissa olosuhteissa.

Emigranttielämä Lappeenrannan pikkukaupungissa ei ollut auvoista. Toimeentulo oli hyvin tiukkaa, ja välillä ruoaksi ei ollut muuta kuin ruisleipää, jonka päälle ripoteltiin suolaa. Tamara Vahromejevan kekseliäisyys ja toimeliaisuus auttoivat perhettä selviämään ahdingosta: kauppatorilla saattoi käydä torin sulkemisaikaan keräämässä kauppiaitten poisheittämiä tomaatteja, kurkkuja ja kaalinpäitä. Lihakauppiailta sai ilmaiseksi sydämiä, munuaisia ja aivoja ”koirille”.

Tamara Georgievna ehti saada paikan pianonsoittajana elokuvateatteri Starissa. Äänielokuvien yleistyttyä mykkäfilmien taustamusiikin soittajalle ei kuitenkaan ollut enää töitä. Välillä Semjon ja Tamara Vahromejev joutuivat käymään Helsingissä töissä Blomqvistin karamellitehtaassa. Semjon työskenteli Lappeenrannassa myös sahalla ja rikkihappotehtaalla.

Seurakunnasta muodostui Vahromejevin perheelle tukiverkosto. Ortodoksinen seurakunta oli muisto menneisyydestä, ja venäjää puhuvat seurakuntalaiset muodostivat sosiaalisen verkoston. Merkittäväksi avuksi tuli kirkkoherra, rovasti Arseni Razumov.

Vuonna 1926 rovasti Razumov sai järjestettyä Semjon Vahromejeville kirkon vahtimestarin paikan. Kolmen vuoden kuluttua, vuonna 1929, perhe muutti pappilaton kirkonpuoleiseen päätyyn 30-neliöiseen yksiöön, joka oli erotettu entisestä kanttorin huoneistosta.

Juristi Semjon Vahromejev oli menettänyt kaiken omaisuutensa ja varallisuutensa vallankumouksen pyörteissä, ja perhe oli hajonnut kahteen maahan.

Asunnossa oli puulämmitys, käymälä löytyi piharakennuksesta. Peseytymistiloja tai saunaa ei ollut. Alkuvaiheessa elettiin vielä kantoveden varassa, mutta pian Semjonin perheen muutettua taloon sinne asennettiin elämää helpottava kylmävesijohto.

Kolmihenkisellä perheellä oli myös kissoja ja koiria. Vaikka raha oli tiukalla, niin kotieläimistä huolehdittiin. Näin kirjoitti Semjon pojalleen Igorille kirjeessä noin vuonna 1935: ”Päivällisellä Pikushka sai luun väärään kurkkuun. Äiti yritti kiskoa sen pois, mutta sitten hän nielaisi sen, yritti oksentaa ja juoksi ulos syömään ruohoa. Koira yritti oksentaa koko ajan. Äiti vei Pikushkan ½ 10 illalla eläinlääkäri Jokisen luo naapuriin. Pistäytyi Petanderin luo ja kutsui hänet sinne. Lääkäri totesi, että luu on mennyt läpi mahaan, mutta pitää antaa risiiniöljyä. Jos ei onnistu, niin huomenna on maha avattava. Kaikki loppui hyvin, joten P. on nyt iloinen.”

Vahtimestarin työ oli raskasta akateemisen sivistyksen saaneelle virkamiehelle. Uunin lämmitys sekä puiden pilkkominen ja kantaminen oli fyysisesti lähes ylivoimaista sydänsairaalle ja ruumiilliseen työhön tottumattomalle Semjon Vahromejeville. Semjon kirjoitti 1936 pojalleen Igorille Helsinkiin: ”Torstaina olin Platanin luona. Hän koputteli ja kuunteli minua…sanoi, että jalkani ovat turvoksissa. Sydän on kunnossa, paitsi laajentunut. Munuaiset ovat kunnossa. Ruoansulatukseni ei ole kunnossa. Hämmästyi heikkoa oloani. Verenpaine on nyt vain 155. Epäilee, että hemoglobiini on alhainen. Antoi minulle saksalaista rautaviiniä. Olen juonut ja olo on reippaampi. Sydämenlaajentumaa on, verisuonten kalkkeutuminen on pysähtynyt. Luulen, että tämä kaikki on vanhuutta.”

Vahtimestarin työ oli raskasta akateemisen sivistyksen saaneelle virkamiehelle. Uunin lämmitys sekä puiden pilkkominen ja kantaminen oli fyysisesti lähes ylivoimaista sydänsairaalle ja ruumiilliseen työhön tottumattomalle Semjon Vahromejeville.

Semjon Vahromejevin heikko terveys vaikutti liikkumiseen, ja ajoittain hänen oli vaikea nousta linnoituksen mäkeä ylös. Elannon saamiseksi oli kuitenkin tehtävä työtä. Tamara Georgievna kantoi suuren vastuun Semjonin tehtävistä, ja apuna toimi myös Igor-poika. Hän auttoi rovasti Razumovia ponomarina alttarissa ja soitti kirkonkelloja jumalanpalvelusten yhteydessä. Rovasti Razumov ja hänen puolisonsa Anastasia olivat Vahromejevin perheelle läheisiä, ja heitä kutsuttiinkin hellittelynimillä ”Batja” ja ”Matja”.

Vahtimestari joutui huolehtimaan kirkon lämmityksen lisäksi lumitöistä, siivoamisesta sekä jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten järjestelyistä. 22.8.1936 päivätyssä kirjeessä pojalleen hän kertoo näin: ”Eilen työskentelin melkein koko päivän kirkossa. Päivälliseen asti puhdistin lampukoita 40 kappaletta. Ja päivällisen jälkeen siistin alttarin ja pyyhin pölyt. Tänään oli päiväjumalanpalveluksen jälkeen ristiäiset. En tuntenut naista.”

Sekä Pietarin konservatorion käynyt Tamara että Semjon olivat molemmat musikaalisia ja lauloivat kirkkokuorossa; välillä Tamara avusti myös kuoronjohtajana. Rovasti Razumov pystyi joskus hiukan maksamaankin kuorossa avustamisesta. Käsistään taitava Tamara korjasi lisäksi kirkon jumalanpalveluspukuja.

Vahtimestarin työn ohella Semjon Vahromejev opetti Lappeenrannan venäläisessä kansakoulussa ja hoiti puolisonsa kanssa seurakunnan kirjastoa. 21.1.1937 päivätyssä kirjeessään Semjon kertoo pojalleen perheen tuloista vuodelta 1936: "Kirkkovahtimestarin palkka on 330 markkaa kuukaudessa, koulussa tapahtuvasta opetuksesta saan 400 markkaa kuukaudessa, kirjaston hoidosta 75 mk/kk; luontaisetuun kuuluvan asunnon olemme arvioineet 150 mk/kk. Asunnon koko on 10 m x 3 m. Vuonna 1935 me maksoimme kaupunkiveroa 720 mk., valtion veroa 92 mk 40 penniä, koiraveroa 300 mk.” Palkan vaatimattomuus kuvastuu hyvin suhteessa koiraveroon, joka käytännössä vastasi vahtimestarin kuukausipalkkaa.

Nuori 12-vuotias viulisti Igor Vahromejev kuvattuna Hugo Walleniuksen studiolla
12-vuotias viulisti Igor Vahromejev kuvattuna Hugo Walleniuksen studiolla.

Suomessa varustauduttiin 1930-luvun lopulla mahdolliseen sotatilaan. Lappeenrannan kaupunki oli jaettu alueisiin, ja linnoituksen pappilasta jo ikääntyneet vahtimestari Vahromejev ja kanttori Nikolai Kamenski oli määrätty osallistumaan harjoituksiin. Pojalleen osoittamassaan kirjeessä Semjon kuvasi seikkaperäisesti tällaista harjoitusta, joka oli hänelle fyysisesti raskas: ”Minä ja Nikolai Sergeevič väsyimme melkoisesti ilmapuolustusharjoituksissa. Klo 13:sta klo 20:teen illalla (muutamia lyhyitä taukoja lukuunottamatta) olimme mukana tulen sammutushommissa yms. Minun kuuluu missä on ollut kaasuja heittää kalkkijauhoa päälle, kantaa haavoittuneita ja kaasumyrkytyksen saaneita. Meidän piti työskennellä Malkin kanssa yhdessä, lisäksi hänen piti hälytyksen sattuessa seistä katolla ja havainnoitsijana ilmoittaa mistä tulee vaara, missä on tulipalo, missä on räjähtänyt pommi ja millainen. hän on menossa armeijaan tammikuussa Viipuriin viestipataljoonaan."

Kirjoitus jatkuu:

"Lisäksi meillä on ilmapumppu ilman puhdistamista varten. Kaikkiaan M. on reipas poika, vaikka kuten aina, suuri flegmaatikko. Nikolai Sergeevič ja minä emme mitenkään voi kiemurrella irti ilmapuolustuksesta, sillä meillä on hyvin vähän siviiliväestöä ja alueemme on iso, ulottuu Saimaan rantaan asti. Minä kannoin tyhjät paarit sinne ja takaisin kannoin haavoittuneen toisen ison pojan (tuomioistuimen vahtimestarin poika) kanssa. Toiseen suuntaan meidän alueemme ulottuu sotilasvarastoihin saakka. Meidän ryhmässämme on 7 aikuista miestä ja lisäksi on 2 lähettipoikaa: Hauhian nuorempi poika ja opettaja Sirkan poika. Hänen isänsä on meillä ryhmäpäällikkö. Meidän ryhmään kuuluu: opettaja Sirkka, Malenius, tuomioistuimen vahtimestari Metsälä, Jatkokoulun vahtimestari, Malki ja Nik. Serg. sekä minä. Batjushka on vapautettu. Hänet haluttiin viedä suojapaikkaan lentokoneen kaasuhyökkäyksen ajaksi, mutta Nik. Serg. puolusti häntä, sanoi, että esimiehet ovat sanoneet ettei tarvitse, istukoon omassa kortteerissaan. Sunnuntaina en lähtenyt paraatiin mukaan: en kykene marssimaan ylämäkeen. Nik. Serg. oli ja pääsi mukaan kuvaan sillä paraati filmattiin. Sen sijaan olin kahvilla Uudenmaan rykmentissä klo 3 iltapäivällä. Sain siellä lehden ”Kaasutorjunta n:o 5”. Kahvin aikana piti puheen joku ´kaasueversti-majuri´. Sivumennen sanoen meidän ryhmäämme kehuttiin ison tulipalon sammutuksesta.”

Musiikillisesti lahjakas Tamara Georgievna oli päättänyt kouluttaa perheen pojan Igorin viulistiksi. Sinnikkään työskentelyn ansiosta Igor Vahromejev oppikin viulunsoiton niin hyvin, että hän antoi toisille lappeenrantalaisille jo 12-vuotiaana soitonopetusta. Tuohon aikaan Lappeenrannassa ei ollut varuskunnan soittokunnan ohella juuri muita soittajia ja usein nuori viulisti kutsuttiin esiintymään kaupungin erilaisiin juhliin.

Ahtaissa oloissa asuminen ja monenlaiset ristiriitaisuudet heijastuivat nuoren Igor Vahromejevin koulunkäyntiin, joka oli välillä heikohkoa. Aluksi Igor suoritti Lappeenrannan venäläisen kansakoulun ja pääsi Lappeenrannan yhteiskouluun. Yhteiskoulun ensimmäisen luokan kevätlukukauden todistuksessa vuonna 1928 keskiarvo oli 6,77. Koulumenestys ei parantunut, ja kuudennen luokan päästötodistuksen keskiarvo vuonna 1933 oli vielä alempi: 6,44. Igor sai ehdot algebrasta ja geometriasta, jotka hän kuitenkin onnistui suorittamaan hyväksytysti. Uskonnon arvosana oli kuitenkin vuodesta toiseen kymmenen. Uskonnonopettajana toimi oma kirkkoherra Arsenii Razumov, batjuška. Igor Vahromejev alkoi jopa suunnitella pappisseminaariin pyrkimistä ja suuntautumista pappisuralle. Hän kirjoitti keväällä 1935 ylioppilaaksi, mutta tuona vuonna ei Sortavalan pappisseminaariin otettu ylioppilastutkinnon suorittaneita, minkä vuoksi tämä haave jäi toteutumatta.

Pappisseminaarin sijaan Lappeenrannan pappilassa kasvanut Igor Vahromejev aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Hän opiskeli sekä fonetiikkaa, sanskritia, vertailevaa kielentutkimusta että indoeurooppalaista kielitiedettä, mutta pääaineeksi muodostui slaavilainen filologia.

Sivistyneet vanhemmat tahtoivat välittää Igorille vaatimattomissakin olosuhteissa venäläisen kulttuuriperinnön. Samalla Igor Vahromejev sitoutui uuteen kotimaahansa ja sen arvoihin. Hän osallistui aktiivisesti suojeluskuntatyöhön ja partiotoimintaan Lappeenrannassa asuessaan.

Varattomista oloista lähtenyt Igor Vahromejev sai tukea opinnoilleen seurakuntalaisten keskuudesta. Vahromejevit asuivat ennen pappilaan muuttoa Pallossa kauppias Skalovin talossa. Skalovit olivat menettäneet poikansa vuonna 1934, ja mahdollisesti heidän myötätuntonsa kohdistui siksi nuoreen Igoriin. Hänen opintolainansa takaajina toimivat Anna Nikolaevna Nissinen (Wolkoff) ja V. F. Skalov.

Opiskelijana Igor Vahromejev piti yhteyttä Lappeenrantaan, ja vanhempiensa ohella hän auttoi myös ikääntyvää rovasti Arseni Razumovia, joka tarvitsi apua muun muassa kirjallisissa tehtävissä. Vuonna 1938 Igor kirjoitti Lappeenrannan pappilassa seurakunnalle historiikkikirjan. Lisäksi Igor kirjoitti puhtaaksi seurakunnan omaisuusluettelon.

Igor Vahromejev muutti myöhemmin sukunimensä Vahrokseksi, ja hänestä tuli Helsingin yliopiston legendaarinen Venäjän kielen ja kirjallisuuden professori.

Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan seppelekirjoitus vanhassa valokuvassa
Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta muisti seppeleellä edesmennyttä vahtimestari ja opettaja Semjon Vahromeevia hänen hautajaisissaan heinäkuussa 1943.

Vahtimestari Semjon Vahromejev ja hänen puolisonsa tarvitsivat jatkuvasti ulkopuolista apua Igor-pojan muutettua Helsinkiin opiskelemaan. Semjon kirjoitti Helsinkiin vuonna 1937: ”Äidin käsiä särkee kovasti. Hän, raukka, kykenee vaivoin työskentelemään. Joudumme koko ajan kutsumaan Josefin avuksi. Hän kantaa halot kirkkoon ja lakaisee lumet. Eilen hän lisäksi rullasi apunani kirkon matot. Kirkkoherra pelkää, että koulu joudutaan lopettamaan, koska ei ole riittävästi oppilaita. Sitten meillä ei ole enää tuloja, joilla elää. Kirkossa lämpiää uuni. Eilen illalla istuttiin kirkkoherran luona. Voi hyvin. Varjelkoon Sinua Jumala! ´Karjamme´lähettää sinulle myös terveisiä, heiluttavat häntiänsä. Terveisiä tutuille. Sinua palavasti rakastavat vanha Isä ja Äiti. Tänään on pikkupakkanen ja paistaa aurinko.”

Lopulta vahtimestarin toimen hoitaminen kävi ylivoimaiseksi, ja vähän ennen talvisodan aikaa myös Tamara väsyi, eivätkä Semjon ja Tamara Georgievna kyenneet jatkamamaan kirkon vahtimestarin työssä. Jo aiemmin Semjon kirjoitti pojalleen Igorille Helsinkiin: ”Taloudellinen tilanteemme on huono. Ajoittain tunnen oloni hyvin heikoksi. Usein olen iltaisin hyvin väsynyt, vaikka en tee fyysisesti juuri mitään, minun on jopa vaikeata riisuutua. Pääsen vaivoin ryömimään ylämäkeen. Tämä pakottaa ajattelemaan tulevaisuutta. Fyysisesti tuskin pystyn tekemään työtä, ja kukapa minut ottaisikaan. Tietysti meidän pitää muuttaa täältä pois, ja minnekä muualle kuin Gelsinkforsiin, ja siellä on sinun velvollisuutesi huolehtia meistä. Äiti on sinulle kirjoittanut tästä. En uskalla ajatella, että sinä et meistä huolehtisi. Sinulta ei kukaan vaadi kohtuuttomia, mutta huolehtiminen työkyvyttömistä vanhemmista on sinun pojan velvollisuus. En usko, että sinä menettelet kuten Haikala. Pekka on vaivaistalossa, kuorii siellä perunoita ja hänen vaimonsa kuuraa koulun lattioita ja lakaisee pihaa!! Ehkä Sinäkin olet ajatellut panna minut vaivaistaloon?!!”

Semjon ja Tamara Vahromejev muuttivat Lappeenrannan pappilasta poikansa ja tämän perheen luo Helsinkiin; ensin Semjon 10.10.1938 ja sitten Tamara 2.1.1939. Mukana muuttivat myös kaksi koiraa ja neljä kissaa.

Semjon poikansa ja tämän perheen luo. kuoli äkillisesti Helsingissä 11.7.1943. Tieto saavutti Semjonin pojan Igorin Lappeenrannassa, missä hän oli lomalla rintamalta. Lappeenrantaan olivat tulleet myös Igorin puoliso Elisabet ja heidän pieni tyttärensä Muusa. Igor perheineen oli illallisella Wolkoffeilla Kauppakadun talossa, kun hän sai kuulla isänsä yllättävästä poismenosta.

Lappeenrannan pappilatalon tarinan osat:

Osa 1:

Viime vuosikymmenet asuinrakennuksena palvellut Lappeenrannan pappilatalo palaa seurakuntakäyttöön. Isä Timo Tynkkynen uppoutui historiaan, ja sitten arvorakennusta alettiin elvyttää uuteen elämään. Aamun Koitto aloittaa perinteikkään Lappeenrannan pappilatalon tarinan ensimmäisen osan.

Osa 2:

Toisessa osassa kerrottiin maaorjana paikkakunnalle saapuneen Andrej Petrovič Šešunovin (1770-1822) perheen tarina.

Osa 3:

Minisarjan kolmas osa kertoo siitä, miten rakennuksen tarina jatkui Varvara Šešunovan kuoleman jälkeen.

Osa 4:

Neljäs osa kertoo, että Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherroista pisimpään linnoituksen pappilatalossa asui rovasti Arseni Razumov. Hän muutti Tuusulasta pappilaan 22.10.1921 ja asui siellä vuonna 1948 tapahtuneeseen eläköitymiseensä saakka. 

Pääkuva ylhäällä: Semjon (toinen oikealta) ja Igor (toinen vasemmalta) vierailulla Forsblomien perheessä.