Lappeenrannan linnoitus siirtyi Venäjän keisarikunnan osaksi Turun rauhan jälkeen vuonna 1743. Ensimmäinen varsinainen ortodoksinen kirkkorakennus valmistui linnoitukseen 1750-luvulla. Puurakenteisen kirkon ympärillä sijaitsi sekä sotilas- että siviilirakennuksia.
Linnoituksen sotilaallinen kehittäminen erityisesti 1700-luvun lopulla merkitsi siviiliasutuksen häviämistä alueelta miltei kokonaan. Vuonna 1812 linnoituksen alueella oli jäljellä enää seitsemän yksityisten omistamaa taloa, ja myöhemmässä vaiheessa vuonna 1854 vain kolme: postimestarin, Kuvšinovin ja Šešunovin perheiden talot.
Näistä viimeinen, pikkuporvari Andrej Šešunovin kiinteistö, sijaitsi aivan vuonna 1785 vanhan puisen kirkon paikalle valmistuneen Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkon vieressä. Kirkkorakennus kellotorneineen oli muuta rakennuskantaa selkeästi korkeampi, ja se erottui vahvasti linnoituksen alueen kaupunkikuvasta. Šešunovin talosta ei ole säilynyt julkisivupiirustuksia ja tarkempia tietoja, mutta sen voidaan olettaa olleen tyypillinen 1700-luvun lopun puinen linnoituskaupungin siviilirakennus.
Maaorjasta porvariksi
Kuolintietojen perusteella vuonna 1770 syntynyt Andrej Petrovič Šešunov (Андрей Петрович Шешунов) tuli Lappeenrannan kaupunkiin Jaroslavlin alueelta Voštšažnikovon (село Вощажниково) kylästä ja kuului syntyperältään maaorjasäätyyn. Hän oli kreivi Šeremetevin omistamia talonpoikia.
Šešunovin kanssa samasta kylästä oli lähtöisin myös Lappeenrannassa hyvin tunnettu venäläinen kauppiassuku Slastnikovit. Onkin mahdollista, että Šešunov tuli Lappeenrantaan Slastnikovien vanavedessä.
Andrej Šešunovin muuttoaika Lappeenrantaan ei ole tiedossa, mutta virallinen Lappeenrantaan muutto lienee tapahtunut 1800-luvun alkuvuosina. Tyypillisesti kaupankäyntiin erikoistuneet maaorjatalonpojat saattoivat oleilla eri paikkakunnilla pitempiäkin aikoja kirjautumatta paikallisiin väestörekistereihin.
Andrej Šešunov oli perheellinen mies. Vuonna 1810 hänellä kerrottiin olevan 30-vuotias puoliso Avdotja ja neljä lasta: 7-vuotias Ilja, kuusivuotias Nikolaj, 11-vuotias Paraskeva ja yhdeksänvuotias Maria. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä ainakin kaksi tytärtä.
Šešunov piti talossaan pientä sekatavarakauppaa: hän kauppasi ruista, vehnää, voita, lihaa, suolaa, tupakkaa, rautaa ja pellavaa. Hän toimi myös varuskuntakauppiaana, eli hankki eri joukko-osastoille elintarvikkeita. Šešunovista ei tullut koskaan varakasta kauppiasta, mutta hänen leskensä Avdotja merkittiin aviomiehen kuoleman jälkeen kirkonkirjoihin nimikkeellä porvari.
Andrej Šešunov kuoli Lappeenrannassa 52 vuoden ikäisenä 20.9.1822, ja Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkon pappi Vasilij Sofoniev siunasi hänet ikuiseen lepoon seurakunnan Pallossa sijaitsevaan hautausmaahan.
Šešunov ei ehtinyt saada vapautusta maaorjan juridisesta säädystään ennen kuolemaansa, mutta hänen perillisensä vapautettiin tästä asemasta. Vuonna 1814 Andrej Šešunov anoi maaorjuudesta vapautetulle tyttärelleen Marialle kauppiasoikeuksia.
Mordvinovin atlaksen perspektiivikuvassa ensimmäisen puisen Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkon pohjoispuolelle on kuvattu neli-ikkunainen puutalo pihapiireineen. 1700-luvulta alkaen tontti rakennuksineen kuului pikkuporvari Andrei Šešunoville ja myöhemmin hänen perikunnalleen. (Etelä-Karjalan museon kuvakokoelmat)
Neiti Varvara Andreevnan perintöosa
Andrej Šešunovin kuoltua hänen omaisuutensa siirtyi perillisille, jotka jäivät asumaan kotitaloon kirkon vierelle. Vuonna 1850 Šešunovin talossa asuivat enää 75-vuotias leskirouva Avdotja sekä tyttäret Pelageja ja nuorimmainen lapsista, 29.11.1812 syntynyt Varvara.
Varvara sai nimensä pyhältä suurmarttyyri Varvaralta, jonka muistopäivää vietetään ortodoksisen kalenterin mukaan joulukuun neljäntenä päivänä. Lapsen kummeina olivat Lappeenrannan muonamakasiinin hoitaja Kozma Bezsonov ja sekä Varvaran isosisko Anna Šešunova.
Varvara Andreevnasta on säilynyt hyvin vähän tietoja. Hän pysyi naimattomana, ja jäi ilmeisesti viimeisenä eloon Andrej Šešunovin perheestä. Porvaristyttären asemasta huolimatta Varvara ei oppinut luku- eikä kirjoitustaitoa. Kaupungin henkikirjaan hänet kirjattiin vuonna 1871 naimattomana porvarintytär Warwara Seschunoffina.
Varvara Andreevna osallistui seurakunnan elämään muun muassa hoitamalla väliaikaisesti kirkkoleivänpaistajan tehtävää.
Vuonna 1823 annetun määräyksen mukaisesti Lappeenrannan kirkon henkilökuntaan kuuluivat pappi, kaksi kirkonpalvelijaa (lukkari ja ponomari) sekä kirkkoleivänpaistaja, jonka vuosipalkaksi määrättiin 50 ruplaa.
Kirkkoleivänpaistajan tehtävä annettiin yleensä jollekin kirkonpalvelijan leskelle, mikä oli takeena vaatimattomasta elannosta. Varvara Šešunova hoiti tätä tehtävää väliaikaisesti ainakin vuosina 1842-1844. Myös hänen äitinsä Avdotja toimi vt. kirkkoleivänpaistajana.
Kielletty rakkaus johti tutkintaan
Varvara Šešunovan nimi nousi esille myös toisenlaisessa yhteydessä. Oli syntynyt epäily, että hänen ja kirkon ponomari Nikolaj Miroljubovin välille olisi kehittynyt olosuhteisiin nähden sopimaton rakkaussuhde.
Tästä syntyi virallinen tutkinta, jota hoiti Haminan kirkon pappi Mitrofan Brjancev. Asian loppuselvittely hoidettiin elokuussa 1853 Lappeenrannassa. Nikolaj Miroljubov menetti virkansa, ja hänet lähetettiin kuukauden ajaksi katumaan Valamon luostariin. Varvaraa ei asiasta moitittu tai rangaistu millään tavoin – ainakaan asiakirjojen perusteella.
Vuonna 1873 Varvara Andreevna Šešunova sairastui vakavasti, ja hän laati hengellisen testamentin kuolemansa varalta 4.9.1873. Koska Varvara Andreevna ei osannut lukea eikä kirjoittaa, niin testamentin kirjoitti hänen pyynnöstään prinsessa Teresia Oldenburgin instituutin kurssin suorittanut neiti Anna Ivanovna Krasnopevceva.
Juhlallisesti sanoilla ”Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen” alkaneella testamentilla Varvara Andreevna määräsi, että hänen asumansa talo tontteineen ja piharakennuksineen sekä irtaimine omaisuuksineen jää hänen kuolemansa jälkeen Lappeenrannan Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkon täydelliseen omistukseen. Testamentti sisälsi vain yhden ehdon: hänen nimeään tulee muistella kaikissa jumalanpalveluksissa ikuisesti.
Testamentin kirjoittamista todistamassa olivat kirkonisännöitsijä, kauppias Afanasij Žirjakov ja kauppiaanpoika Fedor Lebedev, jotka vahvistivat Varvaran puumerkin kirjoittamisen ja kolmantena todistajana läsnä oli kirkon pappi Mihail Butkevič. Varvara Šešunovan kyvyn ja ymmärryksen tehdä testamentti vahvisti kaupunginlääkäri Hjalmar Ilmoni.
Testamentin kirjoittamisen jälkeen Varvara-neiti eli vain neljä päivää. Hän kuoli 61 vuoden ikäisenä 8.9.1873 osallistuttuaan katumuksen sakramenttiin ja Herran pyhään ehtoolliseen. Kuolinsyyksi merkittiin punatauti.
Perinteen mukaisesti hänet haudattiin kolmantena päivänä kuolemasta 10.9. seurakunnan hautausmaahan Palloon. Hautapaikka ei ole enää tunnistettavissa enää Pallon vanhan hautausmaan alueella, koska suvun haudalla ei ole säilynyt mitään muistomerkkiä. Alueelle hautaaminen päättyi jo 1800-luvun lopulla.
Varvara Andeevnasta ei ole tiettävästi säilynyt henkilökohtaisia muistoja, mutta seurakunnan hallussa on yksittäinen pyhää suurmarttyyri Varvaraa esittävä 1700-1800-lukujen vaihteesta peräisin oleva ikoni. Ikonia ei ole merkitty vanhoihin omaisuusluetteloihin ja onkin mahdollista, että tämä nimikkoikoni on kuulunut Varvara Šešunovalle.