Mili Bunda hymyilee lämpimästi kohdatessamme Uspenskin katedraalilla.
– On suuri siunaus saada palvella kirkossa ja asua täällä lähellä.
Bundan ääni kuulostaa monelle tutulta. Laulaahan Bunda Uspenskin katedraalikuorossa, jonka palveluksia voi usein seurata myös striimattuina. Lisäksi Bunda toimii useiden äänikirjojen lukijana.
Viime vuodet ovat olleet Bundan perheelle onnen ja siunauksen aikaa. Hän on mennyt viime syksynä naimisiin, ja perhe käy yhdessä ahkerasti kirkossa. Asiat olisivat kuitenkin voineet olla myös toisin. Ja Bunda myös tietää, että monella asiat ovat toisin. Tästä hän haluaa muistuttaa ja lapselleenkin opettaa.
Mili Bunda muistaa sen päivän kuin eilisen, kun hän poistui kirkosta itku kurkussa. Bundan poika luki rippi-isän siunauksella kirkossa Aku Ankkaa. Kanssarukoilija päätti ojentaa poikaa ja samalla tämän äitiä.
– Olin tullut kovin väsyneenä kirkkoon. Siksi palaute meni siinä hetkessä todella tunteisiin.
Onneksi kohtaaminen ei saanut vasta kirkkoon liittynyttä äitiä ja poikaa vähentämään jumalanpalveluksissa käymistä. Kävi jopa päinvastoin. (Toim. huom. toisten arvostelemista ja "ojentamista" kirkossa on käsitelty muun muassa Aamun Koitossa pääkirjoituksessa sekä Heljän haastattelussa.)
Mili Bunda muistaa sen päivän kuin eilisen, kun hän poistui kirkosta itku kurkussa. Bundan poika luki rippi-isän siunauksella kirkossa Aku Ankkaa. Kanssarukoilija päätti ojentaa poikaa ja samalla tämän äitiä.
– Olin tullut kovin väsyneenä kirkkoon. Siksi palaute meni siinä hetkessä todella tunteisiin.
Mili Bunda on kirjoittanut ensimmäisen lastenkirjansa, joka julkaistiin kesäkuun puolivälissä.
Kirjassa käsitellään lapsentasoisesti niin vanhemman kokemaa väsymystä kuin lapsen pettymyksen tunteita sekä vähävaraisen yhden vanhemman perheen arkea. Kirjan ytimessä on kuitenkin sanoma siitä, että kaikesta voi selvitä yhdessä.
Kirjan julkaiseminen ei ollut varsinaisesti Bundan suunnitelmissa.
– Kustantamossa työskentelevä tuttavani pyysi minua kirjoittamaan kirjan nimenomaan yksinhuoltajaperheen arjesta. Kuvittaja Maria Hovilaisen työ oli tehnyt minuun vaikutuksen jo aiemmin. Mietittyäni asiaa suostuin, sillä koen aiheen tärkeäksi. Olen itse kasvanut yksinhuoltajaperheessä, jossa kukkaron nyörit olivat tosi tiukalla. Tulin täysi-ikäiseksi 90-luvun laman aikana ja näin monenlaisia kohtaloita. Tämä sukupolvikokemus jätti jälkensä.
Lisäksi Bunda kasvatti lastaan yksinhuoltajana, kunnes hän tapasi nykyisen aviomiehensä.
– Puolisoni on myös ortodoksi, mitä en tiennyt, kun kohtasimme ihan muualla kuin kirkossa. Jumalan armosta usko yhdistää meitä.
– Aiheen käsitteleminen oli helppoa, sillä minulla on siitä omakohtaisesta kokemusta, mutta myös tarpeeksi etäisyyttä. Pystyin arvioimaan, mikä on turvallista ja sopivaa, eikä tähän liittynyt omien haavojen terapointia. Toivon, että tarina voi olla avuksi ja tueksi – tai jos lukijalla ei ole kokemusta yksinhuoltajaperheen arjesta, kirja avaa ikkunan toisenlaiseen arkeen.
Positiivinen ajattelu ei auta, jos kaikki romahtaa
Kirjassa kuvataan juuri arkea kaikkine tunteineen ja haasteineen. Mili Bundalle oli tärkeää, että kirja on samaistuttava. Samalla hän tiedostaa, että yksinhuoltajaperheitäkin on monenlaisia, ja jokaisen voimavarat ja maalliset resurssit ovat yksilöllisiä. Yleistää ei siis voi suuntaan tai toiseen.
– En halunnut kirjaan Disney-tyylistä onnellista loppua ja asioiden muuttumista satumaiseksi. Halusin tuoda esille, että vaikka olosuhteet eivät välttämättä muutu, elämä voi silti olla ihan hyvää. Aina pystyy löytämään jotakin, mikä on arvokasta olemassa olevien maallisten resurssien puitteissa. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että kun peruspalikat horjuvat, niin inspiraatio ja ilo ovat kaukana. Selviytymisvietti on ihmisellä niin vahva. Ei voi tekopyhästi väittää, että positiivinen ajattelu voisi ratkaista kaikki ongelmat.
– Olen todella huolissani siitä, että tällä hetkellä viedään niiltä, joilla on jo valmiiksi vähiten. Puhe vähäosaisia kohtaan voi olla rankaisevaa ja tuomitsevaa. Minua hyytää muodissa oleva uusliberalistinen ajattelu, että jokainen olisi oman onnensa seppä. Että menestys olisi pelkästään omista valinnoista ja tahdonvoimasta kiinni. Se on ajatusmaailma, josta on lähimmäisenrakkaus hyvin kaukana. Markkinatalous on onnistunut valjastamaan tämän ajattelumallin käyttönsä ja se vaikuttaa jo hyvin nuoriin ihmisiin. Joskus mietin, että onko koko yhteiskunta sairastunut vahvuuteen.
Mili Bunda on pyrkinyt kasvattamaan omaa poikaansa toisin. Vähävaraisten auttaminen ja lähimmäisen hädän näkeminen on ortodoksisessa kasvatuksessa tärkeää.
– Lapsella on kavereita hyvin monenlaisista taustoista, eikä hän odota saavansa kaikkea haluamaansa heti tai vaadi välttämättä samoja asioita kuin mitä kavereilla on, vaikka niitä pettymyksiäkin toki tulee.
Mili Bunda puhuu mielellään myös käytännön teologiasta. Siitä, kuinka ihminen tulee kohdatuksi.
– Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Ortodoksisuus vaikuttaa vahvasti ylipäätään tapaani katsoa maailmaa ja erilaisia elämäntilanteita. Myös kirjoittamassani kirjassa tämä heijastelee taustalla. Jotkut asiat voi vain kokea eikä niitä voi pukea sanoiksi, mutta on tärkeää, ettei usko jää elämykseksi tai hypoteesiksi. Mitä tarkoittaa käytännössä olla ortodoksi, kun kohtaa toisia ihmisiä?
– Olen todella huolissani siitä, että tällä hetkellä viedään niiltä, joilla on jo valmiiksi vähiten. Puhe vähäosaisia kohtaan voi olla rankaisevaa ja tuomitsevaa. Minua hyytää muodissa oleva uusliberalistinen ajattelu, että jokainen olisi oman onnensa seppä. Että menestys olisi pelkästään omista valinnoista ja tahdonvoimasta kiinni.
Mili Bunda ajattelee usein juuri äitejä ja sitä, kuinka heidät kohdataan kirkossa.
– Meidän pitäisi muistaa, että vaikka ihmisyys on jaettua, jokainen on omanlaisensa ihminen. Myötätuntoisella hymyllä pääsee paljon pidemmälle kuin tuomitsevalla katseella tai kommentilla. Emme koskaan tiedä, millaisessa kohdassa elämäänsä ihmiset ovat. On tärkeää yrittää ajatella parasta lähimmäisestään, vaikka itsekin siinä usein epäonnistun.
Vaikka Mili Bunda liittyi kirkkoon vasta kolme vuotta sitten, on ortodoksisuus ollut osa hänen arkeaan ja ajatteluaan jo nuoresta pitäen.
– Isäni on ortodoksi, ja minulla on myös läheisiä ortodoksiystäviä. Ikonit ja kirkko ovat olleet jollain tavalla aina läsnä. Tein kuitenkin päätöksen liittyä kirkkoon vasta korona-ajan myötä, ja samalla nyt kolmannelle luokalle siirtyvä poikani kastettiin.
Mili Bunda muistaa lämmöllä kastepappiaan rovasti Jyrki Penttosta, joka siirtyi ajasta ikuisuuteen viime syksynä.
– Isä Jyrkillä oli kärsivällisyyttä, lämpöä ja viisautta. Hän on osallinen siihen, että laulan nyt kuorossa ja olen kirjoittanut tämän kirjan. Hänen asenteensa myötävaikutti kaikkeen siihen hyvään, mitä elämässämme nyt on.
Monenlaisia tapoja olla äitinä ja naisena kirkossa
Vanhemmuuden teemat ovat Mili Bundalle tärkeitä.
– On olemassa monenlaista vanhemmuutta ja tapaa olla äiti. En esimerkiksi itse ole mikään kanaemo. Toivoisinkin myös Kirkossa yhä enemmän ymmärrystä monimuotoisuudelle ja sille, että kuva äitiydestä ja naiseudesta laajenisi entisestään.
Mili Bunda on kuitenkin sanoissaan varovainen. Hän ei suinkaan halua muuttaa Kirkkoa, vaan pikemminkin herättää keskustelua kulttuurisista käsityksistämme, jotka eivät niinkään kuulu kirkkomme opetukseen.
– Saan olla osana ihanaa yhteisöä. Kokemus yhteenkuuluvuudesta ei syntynyt heti, vaan se vaati kärsivällisyyttä ja sitä, että sinnikkäästi jatkoin kirkossa käymistä ja hiljalleen tutustuin ihmisiin. Siihen menee aikansa, että löytää paikkansa missä tahansa yhteisössä.
Nyt Mili Bunda keskittyy vanhemmuuden lisäksi myös hengelliseen vanhemmuuteen.
– Olen pyrkinyt olemaan läsnä omalle kummilapselleni ja vastaamaan kysymyksiin, joihin voi kummina vastata ja rohkaista häntä käymään kirkossa.
– Ei tarvitse pelätä, että tekee jotakin väärin.