Suomen ortodoksisen kirkon piispat ovat julkaisseet yhteisen kannanoton, joka koskee ”ihmisen ainutlaatuisuutta ja kirkon elämää”.
Kyseinen kannanotto on jatkumoa piispainkokouksen 14. maaliskuuta 2024 tekemälle päätökselle, jonka mukaan kirkollista avioliittoon vihkimistä ei voida toimittaa sukupuolen korjausprosessin läpikäyneelle henkilölle hänen uuden juridisen sukupuolensa perusteella.
Piispojen uusimman, 21. lokakuuta 2025 julkaistun kannanoton luettuaan Aamun Koiton toimitusta lähestyi henkilö, joka on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin. Hän on Suomen ortodoksisen kirkon jäsen, mutta ei halua esittää näkemyksiään omalla nimellään tai edes paljastaa nykyistä sukupuoltaan aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Tässä jutussa henkilöä nimitetään keksityllä nimellä Ami, mutta hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
– Haluan kommentoida piispainkokouksen lausuntoa, joka käsittelee sukupuolen korjausprosessin läpikäyneiden asemaa kirkossa. Esiinnyn nimettömänä, koska yleisesti vallitseva ilmapiiri transsukupuolisia tai heidän oikeuksiaan puolustavia ihmisiä kohtaan ei tällä hetkellä takaa turvallisuutta henkilöllisyyteni paljastamiselle.
Aihe oli piispainkokouksen käsiteltävänä maaliskuussa 2024, kun sukupuolen korjauksen läpikäynyt henkilö toivoi kirkollista avioliittoon vihkimistä. Ami ei kuitenkaan puhu nimenomaan edellä mainitusta tapauksesta, vaan yleisellä tasolla.
– Olen hyvin pettynyt ja surullinen siitä, että piispainkokous päätti evätä kirkollisen avioliittoon vihkimisen sukupuolen korjauksen läpikäyneiltä, Ami sanoo.
Ulkopuolisuuden tunne satuttaa
Ami tutkii kohta kohdalta piispainkokouksen uusinta kannanottoa, jossa sanotaan muun muassa: "Ajatus 'todellisesta minästä', joka olisi vastakkainen synnynnäiselle ruumiilliselle sukupuolelle, voi johtaa kehosta irtautuvaan dualismiin, joka on vieras kirkon antropologialle."
– Väite on loukkaava, koska se implikoi, että transihmisen kokemus omasta identiteetistään olisi teologisesti virheellinen tai harhainen. Se asettaa kirkon teologisen näkemyksen transihmisen henkilökohtaisen kokemuksen yläpuolelle, mikä tuntuu mitätöivältä ja hylkäävältä. Se aiheuttaa hengellistä ulkopuolisuuden tunnetta, kun oma kokemus ei mahdu kirkon määritelmään ihmisyydestä.
Kannanotossa todetaan kertaalleen, että tällä hetkellä ortodoksisessa kirkossa ei voida vihkiä heidän uuden juridisen sukupuolensa perusteella avioliittoon henkilöitä, jotka ovat läpikäyneet sukupuolen korjausprosessin.
– Tämä käytännössä sulkee transihmiset pois sakramentaalisesta avioliitosta, mikä tuntuu syrjivältä ja poissulkevalta. Se aiheuttaa kokemuksen, että transihmisen rakkaus ja parisuhde eivät arvokkaita tai hyväksyttyjä kirkon silmissä, Ami sanoo.
Kannanotossa mainitaan myös, että syntymässä saatu ruumiillinen sukupuoli on osa Jumalan luomistyötä ja lahja – mutta Ami kokee toteamuksen loukkaavaksi.
– Se korostaa biologista sukupuolta Jumalan antamana ja muuttamattomana lahjana, mikä implikoi, että transihmisen kokemus sukupuolidysforiasta olisi luomistyön vastainen tai jopa hengellisesti ongelmallinen.
– Sukupuolen korjaus perustuu lääketieteellisesti siihen, että osa ihmisistä kokee sukupuoliristiriitaa – heidän kehonsa ei vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Hoidoilla, kuten hormonihoidoilla ja mahdollisilla leikkauksilla, pyritään lievittämään tätä ristiriitaa ja parantamaan elämänlaatua. Hoidot perustuvat kansainvälisiin suosituksiin ja yksilölliseen arvioon. Lokakuun 19. päivä kirkossa on muistettu tieteen ja erityisesti lääketieteen ihmiskunnan hyväksi tekemää työtä. Tässä tapauksessa kirkko ei tunnusta lääketieteen saavutuksia.
Intersukupuolisuuden osalta kirurgia hyväksytään
Piispat ovat jo aiemmin todenneet, että myös enemmistöstä poikkeavan sukupuoli-identiteetin omaavat ihmiset ovat yhtä lailla tärkeitä ja arvostettuja ortodoksisen kirkon jäseniä, joiden tarpeet on huomioitava pastoraalisesti – vieläpä erityisellä herkkyydellä.
Piispainkokouksen kannanoton mukaan kirurgiset toimenpiteet voivat olla perusteltuja lähinnä intersukupuolisuuden tapauksissa. Amista rajaus tuntuu epäoikeudenmukaiselta.
– Se hyväksyy kehon muokkauksen vain tietyissä lääketieteellisissä tapauksissa, mutta ei silloin, kun kyse on sukupuolidysforian hoitamisesta. Tämä vahvistaa käsitystä, että transihmisen keho ei ole yhtä hyväksyttävä tai pyhä. Sama asia voisi olla se, että yhdenlaista syöpää saisi hoitaa, mutta toisenlaista ei saisi.
Ami on pettynyt kannanottoon myös siksi, että vaikka se tunnustaa transihmisten kärsimyksen, se ei hänen mielestään tarjoa konkreettista tukea tai hyväksyntää transsukupuolisten identiteetille, vaan asettaa kirkon teologisen näkemyksen ensisijaiseksi. Toisaalta voi kysyä myös, voisivatko piispat muutakaan.
– Tämä tuntuu empatian puutteelta, vaikka sanat ovat myötätuntoisia. Kannanotossa sanotaan: "Ortodoksinen kirkko on paljon enemmän ja on edelleen täydellinen, vaikka sen satunnainen jäsen ei pystyisi osallistumaan yksittäiseen sakramenttiin koko elämänsä aikana. Luostarilupauksen antaneina piispoina tämä koskee myös meitä." Piispat ovat kuitenkin itse valinneet naimattomuuden, joten heistä ei voi puhua tässä yhteydessä.
– Tämä aiheuttaa kokemuksen siitä, että transihmisen rakkaus ja parisuhde eivät arvokkaita tai hyväksyttyjä kirkon silmissä.
Piispat painottavat, ettei päätös sukupuolensa korjanneiden osalta perustu henkilökohtaiseen arvottamiseen tai syrjintään, vaan teologiseen ymmärrykseen avioliiton sakramentin luonteesta.
”Ymmärrämme, että tämä päätös voi tuntua syvästi kivuliaalta niiltä, joita se koskettaa, ja kannamme tätä kipua sydämessämme. On kuitenkin tärkeää korostaa, että tämä ei tarkoita sulkemista pois kirkon yhteydestä. Ortodoksinen kirkko on paljon enemmän ja on edelleen täydellinen, vaikka sen satunnainen jäsen ei pystyisi osallistumaan yksittäiseen sakramenttiin koko elämänsä aikana”, piispat kirjoittavat.
Lopuksi Ami nostaa esiin myös kiperän kysymyksen:
– Edelleen piispainkokous ei ota kantaa siihen, miten saadaan selville, onko henkilö käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin vai ei.
Ami kertoo harkitsevansa tällä hetkellä ortodoksisesta kirkosta eroamista.
Kirkolle kaikki jäsenet ovat yhtä tärkeitä
Piispainkokouksen päätös maaliskuussa 2024 kirvoitti myös vastineen, jonka on allekirjoittanut anonyymi ”joukko ortodoksisen kirkon jäseniä” sekä Ekumeenisen Yhteys-liikkeen johtokunta.
Vastineessa huomautetaan, että muutama prosentti koko väestöstä on sukupuolen luontaisen vaihtelun seurauksena inter- tai transsukupuolisia, mikä merkitsee Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistön mittakaavassa satoja inter- tai transsukupuolisia henkilöitä. Allekirjoittaneet pyytävät piispainkokousta vetämään päätöksensä takaisin uudelleen harkittavaksi.
Piispainkokouksen 14. maaliskuuta 2024 pidetyn kokouksen pöytäkirjan liitteessä on selvitetty tarkemmin avioliiton sakramenttia ja sen esteitä.
Piispainkokous on viitannut asiassa myös aikaisempaan piispainkokouksen päätökseen, joka korostaa, että ”Kirkon perinteessä kristillinen avioliitto on omaleimainen ja ainutlaatuinen miehen ja naisen toisiinsa sitoutuminen, ja että se periaatteessa on elinikäinen. Kirkolle se on myös sakramentti. Siihen ei voida rinnastaa mitään muita yhteiselämän muotoja; ei esimerkiksi ns. avoliittoa eikä muitakaan keskinäiseen yhteisymmärrykseen tai sopimukseen perustuvia yhteiselämän muotoja samaa tai eri sukupuolta olevien kesken” (9.9.1999).
Asiassa on vedottu myös siihen, että ortodoksisessa kirkossa paikallisuus on sidoksissa aina laajempaan yhteyteen, yli paikalliskirkkojen rajojen. Näin ollen on tulkittu, että mahdolliset muutokset avioliiton opilliseen ja kanoniseen luonteeseen tulee päättää laajemmassa yleisortodoksisessa kontekstissa.
Uusimmassa kannanotossaan piispat vakuuttavat kirkon etsivän alati tapoja toimia uusissa tilanteissa. ”Käymme jatkuvaa dialogia ymmärtääksemme paremmin nykyajan haasteita säilyttäen samalla uskomme ytimen. Tämä dialogi vaatii aikaa, rukousta ja Pyhän Hengen johdatusta. – – – Rukoilemme erityisesti niiden puolesta, jotka kokevat tämän päätöksen loukkaavana tai poissulkevana”, piispat kirjoittavat.
Kuvituskuva ylhäällä: bauwimauwi/iStock