Alkanut vuosi on täynnä kirkkomme merkkipaaluja.
Tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomen ortodoksit siirtyivät Moskovan patriarkaatin alaisuudesta osaksi Ekumeenista patriarkaattia. Konstantinopolin patriarkka Meletios IV allekirjoitti Suomen ortodoksisen kirkon autonomia-tomoksen 6. heinäkuuta 1923.
Juhlavuotemme päätapahtuma on alustavasti syyskuulle kaavailtu Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen vierailu maassamme. Muitakin merkkipäiviä on tiedossa, mutta nostan tässä esiin Ortodoksisten nuorten liiton pyöreät 80 vuotta, minkä lisäksi sen julkaisema Tuohustuli-lehti täyttää 70 vuotta. ONL:n juhlavuoden motto on Rohkeasti ortodoksi – ja tämä teema on varsin puhutteleva.
Rohkeasti on kohdattava ainakin se, että vuonna 2022 kirkkomme menetti enemmän jäseniä kuin koskaan aikaisemmin.
Nyt kysytään tahtoa kohdata ne haasteet, jotka ovat jäsenkatoon johtaneet. Syitä on varmastikin lukuisia – myös muita kuin suoranaisesti kirkkomme toimintaan liittyviä – mutta aion keskittyä niistä yhteen. Asia nousi esiin lukijoidemme keskustellessa aiheesta Aamun Koiton Facebook-sivuilla.
Hälyttävä esiin noussut kertomus oli, että kirkkoomme vasta liittynyt jäsen ei löydäkään paikkaansa seurakuntansa toiminnasta. Monet kertoivat, että ”vanhat tekijät” jyräävät, ja tulokkaiden toimintatapoja joko mitätöidään avoimesti tai sitten keltanokkaa ”ohjataan” siihen malliin, että hän tuntee olonsa orvoksi.
Jos jo kirkkoon liittyneetkin kokevat sorsimista, voi kysyä, kuinka houkuttelevana Kristuksen kirkko näyttäytyy niille, jotka vasta harkitsevat asiaa?
Valitettavan moni meistä osaa samastua nolatuksi tulemiseen paikassa, jonka pitäisi olla turvallinen tila – sanan joka ikisessä merkityksessä: kirkossa.
Vasta jokin aika sitten jouduin itsekin ojennetuksi eräässä pyhäkössämme. Minua ohjeistanut henkilö toimi epäilemättä oikein perustein, mutta se tapa ja äänenvoimakkuus, millä hän huomautuksensa antoi, oli nöyryyttävä. Jos minun kaltaiseni monissa liemissä keitetty toimittaja tunsi mielipahaa, mitähän vastaavassa tilanteessa olisi tuntenut vasta kirkkoon liittynyt tai liittymistä harkitseva? Hän olisi voinut säikähtää, lähteä – eikä koskaan enää palata.
Muistan myös, kuinka uutena ortodoksina seurasin silmä kovana kanssarukoilijoita peläten tekeväni jonkin virheen. Asiaa ei olisi yhtään auttanut, jos paikalle olisi syöksähtänyt topakka kirkkomummo tai -pappa, joka suurieleisesti olisi alkanut korjata ”noviisin” kömmähdyksiä.
On turha toitottaa, että kirkkomme ovet ovat avoimet, jos niiden sisäpuolella sallitaan ”hyvää tarkoittavien” opastajien hyökkäykset.
Ja nyt käsi sydämelle, kaikki toisten pyytämättä neuvomiseen taipuvaiset: toimitko aidosta auttamisen halusta – vai sittenkin pätemisen tarpeesta? Voi kysyä myös, kumman synti on suurempi: ylpeyden vallassa toimivan vaiko sen, joka on vahingossa tehnyt pienen erheen?
Kirkossamme kaikkien pitää saada tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi heti ensi metreiltä alkaen. Kirkkomme tulisi jakaa uskoa, toivoa ja rakkautta – ylenpalttisesti ja ehdoitta.
Kenenkään ei pitäisi joutua arastelemaan pyhäkköön astumista siinä pelossa, että tekee jotakin ”väärin”. Niin uuden kuin vanhankin ortodoksin pitää saada keskittyä rauhassa rukoukseen. Jokaisella meistä on myös oikeus sortua kömmähdyksiin kenenkään nolaamatta. On hyvä muistaa, että ainoa Maan päällä elänyt täydellinen ihminen oli paitsi ihminen, myös Jumala.
Tällä en tarkoita, etteikö palautetta saisi antaa, mutta se tulee tehdä kahden kesken, rakkaudellisesti ja nolaamatta. Ohjausta varten meillä on ensisijaisesti käytettävissämme rippi-isä sekä ortodoksikummitädit ja -sedät.
Jos itse Kristus pitää ovea avoimena, kuka sen rohkenee lähimmäiseltään sulkea?
Siunattua ja rohkeaa alkanutta vuotta!
Toim. huom. Tässä se nyt on – paljon palautetta kerännyt pääkirjoitus! Koska painetun Aamun Koiton numerossa 1/2023 julkaistu teksti aiheutti pienehkön palautetulvan toimitukseen, julkaistakoon se myös verkkolehdessä. Aamun Koitto kiittää aktiivisia lukijoitaan – valtaosa palautteesta on ollut kannustavaa ja positiivista, mutta toki myös korjaavalla palautteella on paikkansa! Tämä on pääkirjoituksen korjattu versio, jossa on täsmennetty Kristuksen ihmisyyttä ja jumaluutta koskeva kohta.
Pääkuva ylhäällä: Aamun Koiton päätoimittaja Susanna Somppi.