Savonlinnan pääkadun varrella sijaitseva Pikkukirkko on ollut viimeiset kymmenen vuotta yksi seudun kestopuheenaiheista. Sekä ortodokseille että kaupungin evankelis-luterilaiselle väelle rakas kirkko siirtyi vuonna 2017 ortodoksisen yhdistyksen omistukseen lähes viis vuotta kestäneen kaupantekoprosessin jälkeen.
Yhdistyksen tehtyä konkurssin vuoden 2021 alussa kirkon kohtalo on ollut jälleen tapetilla. Sekä Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni että monet paikalliset ovat toivoneet seurakunnan siirtävän Savonlinnassa tapahtuvan toiminnan Pikkukirkkoon.
Saimaan ortodoksiselle seurakunnanneuvostolle tehtiin vuosi sitten aloite kirkon ostamisesta seurakunnan käyttöön. Pitkän valmistelun ja erilaisten selvitysten jälkeen seurakunnanneuvosto kokoontui 10.2.2022 päättämään, esittääkö se kirkon hankintaa seurakunnanvaltuustolle vai ei.
Neuvosto päätti puoltaa aloitetta. Kokouksen pöytäkirjassa todetaan, että puolto perustuu historiallisten, pastoraalisten ja kulttuuristen näkökulmien lisäksi valmistelussa kertyneeseen tietoon. Päätöksen asiassa tekee Saimaan seurakunnanvaltuusto, joka on seuraavan kerran koolla 26.2.2022.
– Olen iloinen, että Saimaan seurakunnanneuvosto päätti yksimielisesti viedä Savonlinnan ns. Pikkukirkon mahdollisen Osuuspankilta ostamisen valtuuston käsittelyyn. Päätöksen teko vaati useamman kokouksen, mutta toki myös kysymyksiä asian tiimoilta oli useita. Neuvoston oli pohdittava mikä on mahdollinen kauppasumma, mitkä ovat muutto- ja rakennuksen kuntoon saattamisen kustannukset, mitkä tulevat mahdollisesti olemaan rakennuksen käyttökustannukset ja miten vanha kiinteistö kyetään realisoimaan. Mikäli valtuusto tekee ostopäätöksen, niin seurakuntaa eivät luonnollisestikaan tulevaisuudessa sido mitkään konkurssiin menneen Savonlinnan Pikkukirkko -kulttuuriyhdistys ry:n eri tahoille antamat lupaukset, vaan pyhäköstä tulee seurakuntakirkko, toteaa kokouksessa läsnä ollut Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni.
Neuvoston kokoama materiaali antaa valtuustolle hyvät edellytykset tehdä seurakunnan tulevaisuutta ajatellen edullinen päätös, toteaa metropoliitta Arseni ja jatkaa:
– Joka tapauksessa päätöksen tekevä Saimaan valtuusto jää historiankirjoihin, tekipä se minkä päätöksen tahansa. Rukoilen ja toivon että se jää historiaan rohkeana, menneisyyttä arvostavana ja ennen muuta tulevaisuuteen katsovana.
Ensimmäinen kirkko Olavinlinnaan 1743
Ortodoksisuudella on Savonlinnassa pitkä ja vaiheikas historia. Ensimmäistä kertaa ortodoksisen kirkon vaikutus näkyi seudulla 1714–1721, jolloin ruotsalaisten 1400-luvulla rakentama Olavinlinna oli Venäjän armeijan hallussa. Tuolloin linnan evankelis-luterilainen kappeli muutettiin ortodoksiseksi profeetta Elian kappeliksi.
Pysyvämmin ortodoksisuus juurtui kaupunkiin vuonna 1743 solmitun Turun rauhan jälkeen, sillä Savonlinna jäi rauhassa Venäjän puolelle. Olavinlinnan kuninkaansaliin – entisen evankelis-luterilaisen kirkkosalin paikalle – sisustettiin lähinnä venäläisen varuskunnan tarpeisiin tarkoitettu kirkko, joka pyhitettiin Pyhien profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistolle.
Kirkko palveli yli sadan vuoden ajan myös Savonlinnan ortodoksista siviiliväestöä – lähinnä venäläisiä kauppiaita ja käsityöläisiä. Sen papeista ja kanttoreista on melkein täydelliset luettelot vuodesta 1754 alkaen.
Kalustoluettelon kertomaa
Linnassa sijainnutta ortodoksista kirkkoa kuvaavia asiakirjoja ei ole säilynyt juuri lainkaan. Kirkon keskusarkistossa vuonna 1962 tehdyissä arkistonjärjestelytöissä päivänvaloon ilmestyi kuitenkin kirkon varsin täydellinen kalustoluettelo vuodelta 1791. Toisen maailmansodan jälkeen luovutettujen alueiden kirkollisten esineiden luetteloinnista vastannut arkkipiispa Hermanin sihteeri, ylidiakoni Leo Kasanko kirjoitti löydöstä tuoreeltaan Savonmaa-lehteen. Artikkelissaan hän päättelee kalustoluettelon perusteella, että kirkossa oli kolmikerroksinen, noin kuusi metriä leveä ikonostaasi, jonka korkeus oli vähintään kuusi metriä.
Kirkon ikonostaasin ikoneja ei mainita luettelossa erikseen, mutta niiden kokonaismääräksi on merkitty 25. Nimeltä mainitaan ainoastaan kirkon nimikkoikoni, pyhän profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin ikoni.
Kalustoluettelon perusteella voidaan edelleen päätellä, että kirkko oli pääosin varsin koruton ja vaatimaton. Esimerkiksi alttaripöydän sakramenttilipas oli tinaa, kynttilänjalat rautapeltiä ja papin siunausristi puuta. Vain ehtoolliskalusto ja yksi suitsutusastioista oli valmistettu hopeasta.
Kirkossa oli kuitenkin peräti 74 erilaista kirjaa ja erillinen puinen kellotapuli, johon oli ripustettu neljä pienehköä kelloa. Niistä suurin painoi 81 kiloa.
Yhdeltä osin kirkon varustus oli kuitenkin näyttävä, jopa loistelias. Siellä oli runsas jumalanpalveluspuvusto, jonka punasävyinen väritys vaihteli tummista kirsikan ja vadelman sävyistä aina kirkkaanpunaiseen asti.
Kirkon sisustukseen kuului myös eräs erikoisuus: alttari- ja valmistuspöydän pylväskatokset, kivorionit, joita käytettiin Venäjällä 1700-luvulle saakka. Suomessa niitä ei ole ollut missään muualla.
Pikkukirkon synty
Ajan myötä Savonlinnaan alkoi muuttaa varusväen lisäksi yhä enemmän myös venäläistä siviiliväestöä. Ortodoksien määrän lisääntyminen johti Savonlinnan kreikkalaiskatolisen seurakunnan perustamiseen vuonna 1801. Vuoden 1803 kirkonkirjoista näkyy, että seurakuntaan kuului – sotaväki mukaan lukien – yhteensä 743 miestä ja 104 naista. Lähes kaikki olivat luku- ja kirjoitustaitoisia.
Seurakunnan siviiliväestön kasvaessa varuskuntaa suuremmaksi syntyi ajatus uuden kirkon rakentamiseksi mantereen puolelle itse kaupunkiin. Pääsy linnaan oli ongelma varsinkin talvisin ja erityisen vaikeaa vuolaan Kyrönsalmen virran ylittäminen oli tietysti hautauspalvelusten kohdalla.
Ensimmäinen kaupungin puolelle rakennettu ortodoksinen pyhäkkö oli pieni rukoushuone, joka sijaitsi nykyisen Pikkukirkon tontin oikeanpuoleisessa takanurkassa. Rukoushuone näkyy vuonna 1803 painetussa Savonlinnan kartassa.
Seurakunta neuvotteli varsinaisen kirkon paikasta pitkään kaupungin kanssa. Paikaksi tarjottiin ensin ns. Nälkälinnanmäkeä, mutta seurakunta katsoi jyrkän mäen kulkuyhteyksien kannalta lähes yhtä ongelmalliseksi kuin veneiden ja lauttojen varassa olemisen. 1830-luvulla päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja kaupunki tarjosi seurakunnan käyttöön erinomaisen tontin keskeiseltä paikalta, nykyisestä Auvisen rinteestä.
Kirkon suunnitteli arkkitehti Carlo Visconti. Piirustukset hyväksyttiin julkisten rakennusten intendenttikonttorissa Helsingissä vuonna 1838. Seurakuntalaiset keräsivät keskuudestaan rakennusrahastoon sekä rahaa että osan rakennusmateriaaleista. Kirkko valmistui vuonna 1845 ja se vihittiiin linnan kirkon tapaan pyhän profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistoksi. Kirkkoa ympäröi ihana kirsikkapuutarha.
Kirkon ikonostaasista on jäljellä vain yksi mustavalkoinen valokuva, eikä kuvauksia sisätiloista ole juuri säilynyt. Se tiedetään, että kirkkoon siirrettiin osa linnan kirkossa olleesta irtaimistosta, mutta suurin osa oli uutta. Kirkon kaunistamiseksi tekivät ikoni- ja esinelahjoituksia etenkin Olavin kylpylaitoksessa vierailleet venäläiset, joiden nimistä osa on säilynyt kirkon kalustoluettelossa. Uuden kirkon arvokkain yksittäinen esine oli kolme kiloa painava, noin 40 senttimetriä korkea kullalla päällystetty sakramenttilipas.
Kellotapulissa oli parhaimmillaan seitsemän kelloa, joista kuusi ensimmäistä olivat käytössä jo vuonna 1846. Suurin kello oli valantamerkinnän mukaan vuodelta 1854.
Kirkko myyntiin
Pian Suomen itsenäistyttyä, vuonna 1919, Savonlinnan ortodoksinen seurakunta liitettiin Kuopion seurakuntaan. Kirkon jäsenmäärän vähentyminen koetteli myös Savonlinna-Kuopion seurakuntaa ja lopulta kirkon ylläpito alkoi ylittää sen taloudellisen kantokyvyn rajat.
Savonlinnan ortodoksisen yhteisön historiikin mukaan Savonlinnan kaupunki vauhditti kirkon myyntiä vaatimalla seurakuntaa mm. purkamaan kirkkoa sivuavan kadun jalkakäytävälle ulottuvat kivirappuset ja kunnostamaan kirkkoa ympäröivän aitauksen. Koska seurakunnalla ei ollut enää lainkaan varoja, niin kirkko ja seurakunnan hautausmaa päätettin kirkkokunnan johdon luvalla myydä Savonlinnan evankelis-luterilaiselle seurakunnalle. Kauppakirja allekirjoitettiin 18.10.1838 ja kauppahinta oli 265 000 markkaa – nykyrahassa noin 101 620 euroa. Seurakunnan omistuksessa ollut puinen pappilarakennus, joka sijaitsi nykyisen Kalmarinkadun varrella, myytiin yksityiselle ostajalle.
Myynnin jälkeen kirkko oli seurakunnan käytössä vielä elokuuhun 1939 saakka. Sen jälkeen kirkossa toimitettiin seuraavat ortodoksiset jumalanpalvelukset lokakuussa 1944, kun Dimitri Tarvasaho toimitti kirkossa vigilian ja liturgian.
Osa kirkon esineistöstä siirrettiin Kuopioon, mutta valtaosa vietiin Sortavalassa sijainneeseen kirkon keskusvarastoon juuri talvisodan aattona. Valtaosa esineistöstä jäi tiettävästi sodan jalkoihin ja tuhoutui. Olavinlinnan ekumeenisessa kappelissa pidettiin myöhemmin esillä muutamaa kirkossa aiemmin ollutta esinettä: sakramenttilipasta, suitsutusastiaa ja Pyhän Profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin ikonia. Savonlinnan kirkossa käytettyjä suitsutusastioita kirkon jälleenrakennustoimikunta luovutti 1950-luvulla Nurmeksen ja Kolhon rukoushuoneisiin.
Kirkon irtaimiston siirtoon ja muihin kustannuksiin kului 10 000 markkaa. Loppu kauppasummasta talletettiin kirkollishallituksen valvonnassa pankkiin ja päätettiin, että kirkollishallitus voi myöntää tästä summasta eri kokoisissa, maksimissaan 100 000 markan erissä rahaa Kuopiossa olevan, vuonna 1903 valmistuneen kirkon tontin katujen kunnostamiseen.
Savonlinnalaiset joutuivat kirkon myynnin jälkeen olemaan 20 vuotta ilman omaa pyhäkköä ja yli 70 vuotta ilman omaa kirkkoa. Evankelis-luterilaisen seurakunnan omistuksessa Pyhän profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin kirkko sai nimen Pikkukirkko.
Uusi pyhäkkö Talvisaloon
Toisen maailmansodan jälkeen Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntajako suunniteltiin uudelleen. Vanhoja seurakuntia lakkautettiin ja uusia perustettiin. Alkuperäisissä suunnitelmissa esillä oli myös ajatus Savonlinnan ortodoksisen seurakunnan perustamisesta, mutta suunnitelmaa ei jostain syystä viety eteenpäin.
Vaikka Savonlinnan seudulla ei enää ollut ortodoksista pyhäkköä, niin ortodoksisuus ei ollut katoamassa seudulta – pikemminkin päinvastoin. Savonlinnaan ja sen ympäristöön saapui verrattain runsaasti karjalan ortodoksievakkoja. Vuodesta 1950 saakka alueen ortodoksit kuuluivat Varkauden ortodoksiseen seurakuntaan. Pian Savonlinnan ortodokseja yhdistikin jo haave saada evankelis-luterilaiselle seurakunnalle myyty kirkko takaisin. Myös Varkauden seurakunta yritti vuonna 1953 neuvotella nk. Pikkukirkon hankinnasta, mutta turhaan. Vaikka kirkosta kamppailtiin jopa lehtien palstoilla, uusi omistaja oli niin kiintynyt hankintaansa, että ponnistelut valuivat hukkaan.
Kirkon ostaminen ei siis onnistunut, mutta jälleenrakennustoimikunta hyväksyi ajatuksen rukoushuoneen rakentamisesta sekä Leppävirralle että Savonlinnaan. Vuonna 1959 vihittiin käyttöön Savonlinnan jyrkän Talvisalonmäen laelle rakennettu, helsinkiläisen arkkitehti Ilmari Ahosen suunnittelema rukoushuone, joka pyhitettiin luonnollisesti savonlinnalaisille läheisten Pyhän profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistolle.
Pyhäkön sijainti ja arkkitehtuuri kertoo rakennusajan arvoista ja ajattelusta. Syrjäiselle paikalle rakennetun rukoushuoneen ulkoasu ei kerro, että kyseessä on ortodoksinen pyhäkkö. Jälleenrakennusajan leima näkyi myös kirkon alkuperäisessä interiöörissä: pyhäkön etuseinän ikonit – Kristus Kaikkivaltias, Vanhurskas Elisabet ja Profeetta Sakarias – kertoivat omalla tavallaan siitä, että suomalaisen ikonimaalauksen parhaat vuosikymmenet olivat vasta edessäpäin.
Rukoushuone kytkeytyi kuitenkin heti valmistuessaan osaksi kirkkomme suurta tarinaa, sillä sinne sijoitettiin kaksi vanhaa, riisalla peitettyä ikonia: Viipurissa sijainneesta Profeetta Elian kirkosta peräisin olevat Kristus Kaikkivaltias ja Kazanilainen Jumalanäidin ikoni. Niiden eteen sijoitetut lampukat olivat peräisin Tiurulan seurakunnan Kurkijoen kirkosta ja alttarin kynttilänjalat Korpiselän kirkosta. Rukoushuoneen seinälle sijoitettiin Konevitsan luostarista peräisin olleita tekstiilejä.
Yllättäviä käänteitä
Savonlinnan ortodoksit ovat kuuluneet 1920-luvulta asti osaksi seurakuntaa, jonka keskuspaikka on jossain muualla: ensin Kuopiossa ja vuodesta 1950 saakka Varkaudessa. Syrjäinen sijainti ei ole kuitenkaan koitunut missään vaiheessa yhteisön tuhoksi, vaan pikemminkin vahvistanut seurakunnan maallikkojen omaa toimijuutta.
Paikallisen yhteisön aktiivisten ponnistelujen tuloksena Talvisaloon 1950-luvulla valmistunut rukoushuone vihittiin 5.9.2009 kirkoksi. Uuden ikonostaasin oli rakentanut kirkon oma isännöitsijä, kirkonrakentajana tunnettu puuseppämestari Markus Parkkonen, joka oli valanut kirkon kellotapuliin myös uudet kirkonkellot. Ikonostaasin uudet, ortodoksista ikonimaalausperinnettä kunnioittavat ja kauniit ikonit olivat nekin yhteisön oman jäsenen, ikonimaalari Tuula Ahosen, käsialaa.
Alle kolmen vuoden kuluttua kirkon vihkimisestä, vuoden 2012 alussa, Savonlinna-Säämingin evankelis-luterilainen seurakunta ilmaisi halunsa luopua Pikkukirkosta taloudellisista syistä. Varkauden seurakunnan sijaan ostajaksi ilmaantui arkkipiispa Leon johdolla syyskuussa 2012 perustettu Savonlinnan Pikkukirkko -kulttuuriyhdistys ry.
Alustava päätös kirkon myynnistä syntyi jo saman vuoden joulukuussa. Asia eteni kuitenkin odotettua hitaammin, koska suositun vihki-, kaste ja konserttikirkon myynti herätti paikallisissa ensin rajua vastustusta. Erilaisten valitusten ja vetoomusten jälkeen kaupat syntyivät lopulta kuitenkin hyvässä hengessä. Osaltaan tähän vaikutti myös lupaus siitä, että kirkko on jatkossakin ekumeenisessa hengessä käytettävissä erilaisten kristillisten perhejuhlien, konserttien ja kulttuuritilaisuuksien tapahtumapaikkana.
Kaupantekoa odotellessa Suomen ortodoksisessa kirkossa toteutettiin seurakuntauudistus, jossa Varkauden ja Mikkelin seurakunnat muodostivat yhdessä Saimaan ortodoksisen seurakunnan. Savonlinnan ortodoksien elämään 1.1.2017 toteutunut muutos ei juuri vaikuttanut: seurakunnan keskuspaikka oli edelleen matkan päässä, Varkaudessa.
Arkkipiispa Leo allekirjoitti lopulta Pikkukirkon kauppakirjan 8.5.2017 edustamansa yhdistyksen puolesta. Kauppahinta oli nyt tasan 200 000 euroa. Kirkon siirtyminen ortodoksisen kirkon käyttöön huomioitiin jo muutamaa kuukautta aiemmin. Pyhäkössä järjestettiin 22.2.2017 ekumeeninen rukoushetki, jonka toimittivat arkkipiispa Leo ja Mikkelin piispa Seppo Häkkinen yhdessä Saimaan ortodoksisen seurakunnan ja Savonlinnan evankelisluterilaisen seurakunnan papiston kanssa. Sovintosunnuntaina 26.2. kirkossa toimitettiin jo sovintosunnuntain ehtoopalvelus.
Seurakunnan jumalanpalveluselämä jatkui kuitenkin Talvisalossa, Saimaan seurakunnan omistamassa kirkossa. Savonlinnan seudun ortodokseilla oli käytössään myös Savonlinnan Haukiniemeen vuonna 2013 valmistunut Pyhän Serafim Sarovilaisen muistolle pyhitetty tsasouna.
Seurakunnan vaikea valinta
Pikkukirkko saatiin takaisin hyväkuntoisena. Evankelis-luterilainen seurakunta oli remontoinut kirkon perusteellisesti vuonna 1983. Vuonna 2003 kirkkoon oli tehty laaja huoltomaalaus ja ikkunaremontti.
Ikonostaasia kirkossa ei tietenkään enää ollut. Siksi kirkon ostanut yhdistys toi sinne heti muutamia analogeille sijoitettuja ikoneita. Urut puolestaan poistettiin.
Vaikka Savonlinnassa on aktiivinen ortodoksiyhteisö, Pikkukirkon elävöittäminen osoittautui vaikeaksi ilman seurakunnan täysimittaista tukea. Vaikka Pikkukirkossakin toimitettiin jonkin verran jumalanpalveluksia vuosina 2017–2020, niin seurakunnan toiminta keskittyi edelleen Talvisaloon. Yhdistys piti kirkkoa avoinna kesäaikaan, mutta pyhäkköä ei onnistuttu integroimaan osaksi alueen ortodoksista elämää. Yhdistys ajautui talousvaikeuksiin ja teki lopulta konkurssin tammikuussa 2021. Kirkko jäi pankin haltuun.
Saimaan ortodoksinen seurakunta on suhtautunut koko ajan torjuvasti ajatukseen seurakunnan toiminnan siirtämisestä Pikkukirkkoon. Tämä on osin ymmärrettävää: lähtihän kirkon osto liikkeelle vain muutamaa vuotta Talvisalon pyhäkön kirkoksi vihkimisen jälkeen. Lisäksi Talvisalossa seurakunnalla on käytössään kirkon kanssa saman katon alla sijaitseva keittiö ja pieni seurakuntasali.
Savonlinnan ortodoksiyhteisön sydän sykkii kuitenkin Pikkukirkolle. Kirkon historian ja kauneuden lisäksi sen puolesta puhuu ensisijaisesti sijainti kaupungin parhaalla paikalla, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kirkon läheisyydessä on myös enemmän pysäköintitilaa kuin Talvisalossa. Pyhäkköä ympäröivä puutarha tarjoaisi hienot puitteet myös erilaisten ortodoksisuutta esillä pitävien tapahtumien järjestämiselle varsinkin kesäkuukausina, jolloin Savonlinna on sekä koti- että ulkomaisten matkailijoiden suosiossa.
Paikalliset ovatkin kantaneet raskasta huolta kirkosta varsinkin kulttuuriyhdistyksen kaatumisen jälkeen. Kirkon puolesta on kirjelmöity moneen suuntaan.
Helmikuussa 2021 Saimaan seurakunnanvaltuustolle tehtiin aloite, jossa seurakunnanneuvostoa pyydetään ryhtymään toimenpiteisiin kirkon ostomahdollisuuksien selvittämiseksi. ”Seurakunnallamme on moraalinen velvollisuus hankkia Pikkukirkko alkuperäiseen käyttöönsä”, esityksessä todettiin.
Viiime viikolla seurakunnanneuvosto otti siis kantaa asiaan ja puolsi esitystä. Seurakunnan valtuutetut ovat nyt suuren valinnan edessä.
Päivitys 26.2.2022 klo 21:00: Saimaan ortodoksisen seurakunnan valtuusto päätti valtuuttaa seurakunnanneuvoston neuvottelemaan Pikkukirkon hankinnasta seurakunnan omistukseen.
Lähteet: Leena Hännisen vuonna 1993 laatima historiikki ”250 vuotta ortodoksisuutta Savonlinnassa” sekä ortodoksi.net -sivuston artikkeli ”Savonlinnan Pikkukirkko”.
Pääkuva ylhäällä: Savonlinnan pikkukirkko nykyään. Kuva: Erkki Pitkänen
Jutun päivitystä 30.5.2022 klo 13:54: Saimaan ortodoksinen seurakunta kertoi 29.5.2022 Facebook-sivuillaan, että prpfeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistolle pyhitettyä Pikkukirkkoa aletaan kunnostaa seurakunnan käyttöön.