Suomen ortodoksinen kirkko muistelee rakastettua Pyhittäjä Johannes Valamolaista 5. kesäkuuta.
Viime vuosinaan Valamon luostarissa vaikuttanut skeemaigumeni Johannes (1873-1958) oli rakastettu rippi-isä ja ohjaajavanhus sekä Suomessa että muissa maissa. Isä Johanneksen kirjekokoelmia on painettu monilla eri kielillä. Ortodoksisen kirkkomuseo RIISA:n arkisto sisältää 15 skeemaigumeni Johanneksen kirjettä vuosilta 1943-1956, jotka oli lähetetty nunna Marialle.
Salaperäinen nunna oli kuitenkin aikoinaan elänyt yltäkylläistä elämää tsaarinaikaisen Venäjän hovissa, vallan ja loiston ytimessä. Nunna Maria oli nimittäin Venäjän viimeisen keisarinna Aleksandra Feodorovnan ystävätär ja hovineiti Anna Tanjeeva Vyrubova (1884-1964).
Skeemaigumeni Johanneksen syvälliset, mutta samalla yksinkertaiset sanat lohduttivat ihmisiä jaksamaan vaikeissakin koetuksissa. Näitä ilmaantui suuressa määrin myös Anna Vyrubovan elämäntaipaleelle, kun Venäjän vallankumous alkoi ja bolshevikit saivat yliotteen. Kuten lähipiirinsä, myös Vyrubovan koettelemuksina oli kestää sairautta, väkivaltaa, vankeutta ja teloittamisen uhkaa.
Lähipiirillä traaginen kohtalo
Koko tsaariperhe surmattiin Venäjän vallankumouksen pyörteissä julmalla tavalla Jekaterinburgissa, minne tsaariperhe oli siirretty odottamaan kohtaloaan. Heinäkuussa 1918 tsaari Nikolai II, tsaaritar Aleksandra, samoin kuin heidän lapsensa – kruununperillinen Aleksei ja suuriruhtinattaret Anastasia, Maria, Tatjana ja Olga – teloitettiin ampumalla 16.–17. heinäkuuta välisenä yönä Ipatjevin talon kellarissa. Murhattu tsaariperhe luettiin Venäjän ortodoksisessa kirkossa pyhien joukkoon elokuussa 2000.
Anna Vyrubova säästyi teloitukselta, mutta joutui pakenemaan kotimaastaan Suomeen. Vallankumouksen jälkeen Vyrubova vietiin vankina Pietari-Paavalin linnoitukseen. Vapauduttuaan hän piileskeli parin vuoden ajan Pietarissa, mutta joutui uudelleen pidätetyksi. Vyrubova onnistui kuitenkin pakenemaan, ja hän muutti ensin Viipuriin ja päätyi monien vaiheiden jälkeen lopulta Helsinkiin.
Toisen maailmansodan jälkeen Vyrubova asui palvelijattarensa ja ystävänsä Vera Sapelovan kanssa kaksiossa Töölössä. Vyrubova kuoli 1964, ja hänet haudattiin Helsinkiin ortodoksiselle hautausmaalle.
Skeemaigumeni Johanneksen ja Vyrubovan tiet kohtasivat Suomen puolella Valamon luostarissa, missä Vyrubova vihittiin nunnaksi nimellä Maria. Molempien kohtaloksi muodostui elää maanpaossa vaatimatonta elämää kuolemaan asti.
Vyrubova sai lohdutusta ohjaajavanhuksen lempeistä sanoista. Osa kirjeistä on julkaistu kirjassa Luostarivanhuksen kirjeitä (Valamon luostari, 2018).
Pyhittäjä Johannes Valamolainen palveli eläessään muun muassa raskaassa kilvoitustehtävässä Petsamon luostarin igumenina. Tästä tehtävästä hänet vapautettiin omasta pyynnöstään lokakuussa 1931, ja hän sai palata Valamon luostariin Laatokalla. Hän vihkiytyi suureen skeemaan ja sai nimekseen skeemaigumeni Johannes.
Laatokan Valamossa skeemaigumeni Johannes asusteli Johannes Kastajan skiitalla, minne hänen avukseen ilmaantui nuori noviisi.
Skeemaigumenin suojatista sukeutui ensin pappismunkki ja vuonna 1955 kirkkokunnan apulaispiispa. Skeemaigumeni Johannes toimi Laatokan Valamossa vuodesta 1937 lähtien rippi-isän apulaisena. Vaikka hän ehti nähdä suojattinsa etenevän kilvoitustehtävissään, hän ei saanut enää maan päällä todistaa, kuinka hänen suojatistaan tuli lopulta arkkipiispa Paavali.
Toisen maailmansodan syttyminen ulottui myös Laatokan Valamon luostariin. Tällöin skeemaigumeni Johannes ja muu veljestö joutuivat raskaalle evakkotaipaleelle kohti Suomea.
Kun ajolähtö koitti, hän otti mukaansa hengellistä kirjallisuutta. Jälkikäteen hän suri sitä, ettei ollut ehtinyt ottaa mukaansa kahta seinällä ollutta ikonia, joista toisen hän oli saanut vanhemmiltaan.
Suomessa uusi koti munkeille koti löytyi Heinäveden Papinniemestä. Skeemaigumeeni kiintyi uuteen pakolaiskotiinsa ja tukahdutti kaipuun Laatokalle. Heinäveden Valamossa hänestä tehtiin ohjaajavanhus. Kun vanhan Valamon viimeinen rippi-isä, skeemapappismunkki Jefrem kuoli 1948, skeemaigumeni Johanneksesta tuli luostarin varsinainen rippi-isä.
Isä Johannes kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa rippilastensa kanssa, ja kirjeistä rippilapsille ehdittiin vielä hänen eläessään 1956 ilmestynyt venäjänkielinen kokoelma Pisma valaamskogo starca (Valamon vanhuksen kirjeitä). Vanhuksen venäjäksi kirjoittamat kirjeet käänsi 1950-luvun alussa Aamun Koitto -lehden päätoimittajana toiminut pappismunkki Paavali. Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1976.
Valamon vanhus jakoi lohtua maallisessa elämässä aina 5. kesäkuuta 1958 saakka, jolloin noviisi Andrei Peschoff poikkesi ohjaajavanhuksen luo kysymään, halusiko tämä jotain kaupasta. Vanhus istui vuoteessaan eikä vastannut, jolloin pelästynyt noviisi kiiruhti hakemaan paikalle pappismunkki Gabrielin, joka totesi isä Johanneksen kuolleeksi. Skeemaigumenin hautajaisissa oli paikalla useita hänen rippilapsiaan.
Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä synodi päätti lukea isä Johanneksen pyhien joukkoon nimellä pyhittäjä Johannes Valamolainen syksyllä 2018. Hänen kanonisaatiojuhlaansa vietettiin Heinäveden Kristuksen kirkastumisen luostarissa 31. toukokuuta-1. kesäkuuta 2019.
Pyhittäjä Johannes Valamolaisen sanoma on ikuinen ja ajankohtainen. Se oli sitä paitsi hänen rippilapsilleen, myös meille – ja sen takia hänen kirjeistään otetaan jatkuvasti uusia painoksia.
Pyhittäjä Johannes Valamolainen muistuttaa sanoissaan myös kristityn velvollisuuksista lähimmäisiään kohtaan:
”Yrittäkää elää sovussa ja rauhassa sekä kantakaa toistenne taakkoja (Gal.6:2). Teidän ansioton kanssarukoilijanne ja syntinen skeemaigumeni Johannes”.
Pyhittäjä Johannes Valamolainen, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!
Juttua muokattu 6.6. klo 10:50 lisäämällä puuttunut sana "kuoli":