Ajassa

Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuustovaalien on vihdoin määrä toteutua marraskuussa

Kirkollishallitus hylkäsi 6.6. oikaisuvaatimuksen koskien Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuuston 13.3. tekemää vaalialuejakoa. Kun päätöstä koskeva valitusaika on umpeutunut, vaalivalmisteluja voidaan jatkaa ja vaalit on mahdollista toimittaa tämän vuoden marraskuussa.
| Teksti: Vlada Wahlstén | Kuva: Carrie Z/Pixabay
puheenjohtajan nuija pöydällä

Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitus hylkäsi 6.6. kokouksessaan oikaisuvaatimuksen koskien Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuuston 13.3. tekemää päätöstä vaalialueista ja kunkin alueen valtuutettujen määrästä. Asia selviää Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla 12.6. julkaistussa kirkollishallituksen 6.6. kokouksen pöytäkirjasta.

Päätöksen mukaan seurakunnanvaltuusto oli toimivaltainen tekemään päätöksen vaalialueista, ja valmistelu oli tapahtunut hallintolain edellyttämällä tavalla.

Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa on odotettu valtuustovaaleja pian kaksi vuotta.

Kirkollishallituksen päätös tarkoittaa, että vaalivalmisteluja voidaan jatkaa seurakunnassa ja vaalialueet sekä valtuustopaikat jaetaan valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Valtuustovaalit on tarkoitus pitää tämän vuoden marraskuussa.

Oikaisuvaatimuksessa vaadittiin päätöksen kumoamista vedoten hyvän hallintotavan, yhdenvertaisuusperiaatteen ja seurakuntien yhdistymissopimuksen vastaisuuteen. Seurakuntamme neuvosto oli kirkollishallitukselle lähettämässään lausunnossa tukenut vaatimusta ja esittänyt, että vaalialuejako ja valtuustopaikkojen määrä olisi tullut säilyttää vuoden 2020 mukaisena.

Kirkollishallitus totesi, että vaikka huoli alueellisen edustuksen toteutumisesta on ymmärrettävä, nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista alueellisten pyhäkköyhteisöjen erityisaseman huomioimista vaalijärjestelmässä. Yhtäläinen äänioikeus on ensisijainen periaate, eikä yhdistymissopimuksella voida poiketa siitä.

Päätöksen mukaan seurakunnanvaltuuston ratkaisu oli sekä sisällöllisesti että menettelyllisesti laillinen. Kirkollishallitus katsoi, ettei päätös ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä siinä ollut ylitetty harkintavaltaa. Oikaisuvaatimus hylättiin, eikä kirkollishallitus puuttunut valtuuston harkintaan vaalialuejaon tarkoituksenmukaisuudesta.