Hepreankielisessä tekstissä veisu on merkitty laulettavaksi ”Pojan kuoleman” mukaan ja kreikankielisessä Septuagintassa ”Pojan kätkettyjen asioiden mukaan”. Joidenkin isien mukaan molemmat ilmaisut viittaavat Kristuksen kärsimysten mysteeriin eli salaisuuteen. Kirkon opettajat lukevatkin Daavidin tekstiä messiaanisesti, Kristuksesta käsin.
Daavid ylistää psalmissaan Herraa koko sydämestään ja kertoo hänen hyvistä teoistaan. Oikeamielinen Tuomari nousi istuimelleen ja viholliset kukistuivat ainiaaksi, sillä hän tuomitsee oikeudenmukaisesti. Näin Daavidin asia voitti.
Daavid tunnustaa Herran sorrettujen turvaksi ja suojaksi, linnaksi ahdingon aikana. Herran tuntevat luottavat häneen ja etsivät häneltä apua. Herra, joka hallitsee Siionissa, ei unohda sorrettuja. Siksi Daavid kehottaa ylistämään Herraa ja kertomaan hänen teoistaan kaikille kansoille. Kirkkoisien opetuksessa Siion liitetään kirkkoon. Näin nämä psalmin jakeet saavat vahvan Kristukseen liittyvän sävyn.
Daavid pyytää lakkaamatta Herraa olemaan hänelle armollinen, jotta hän voisi kuoleman porteilta paettuaan ylistää Herran nimeä ja huutaa ilonsa julki Jerusalemin kaduilla (jae 13). Jumalattomat sen sijaan peräytyvät tuonelaan (jae 18). Osat vaihtuvat.
Psalmin mukaan jumalattomat suistuvat omaan ansaansa ja jäävät kiinni juoniensa verkkoon, kansat perääntyvät Herran valtasuuruuden edessä. Jumala ei unohda köyhää ainiaaksi, vaikka hän olisi tällä hetkellä koetuksissa. Siksi sorrettujen toivo ei raukea. Psalmissa yksilön toive ja hänen saamansa Jumalan apua kutoutuu koko maailmaa koskevaksi oikeudenmukaisuuden voitoksi aikojen lopulla. Kirkon opettajat pitävätkin psalmia myös viimeisen tuomion kuvauksena.
Daavid anoo Herra astumaan esiin niin, että viholliset tuntisivat olevansa ainoastaan ihmisiä, ymmärtäisivät oman heikkoutensa. Sorretun lopullinen osa on hyvä.