Psalmin alun ilmaisu ”kahdeksas” viitannee psalmin säestämiseen kahdeksankielisellä soittimella, sillä Jerusalemin temppelipalveluksissa käytettiin soittimia. Perinne muuttui myöhemmin synagogapalveluksiin siirryttäessä.
Kirkon varhaisemmassa tulkinnassa ”kahdeksas” viittaa myös kahdeksanteen päivään eli Kristuksen tuomaan pelastukseen ja Jumalan valtakunnan läsnäoloon, jolloin sapatin seitsemättä päivää seuraa Kristuksen ylösnousemus, sunnuntain ja ehtoollisen juhlan yliajallinen kahdeksas päivä.
Psalmissaan Daavid huutaa Herralta apua, sillä hurskaat ja uskolliset Jumalan palvelijat ovat käyneet vähiin ja ihmisten keskinäinen luottamus on kadonnut. Sen seurauksena valheet ja vilpillinen puhe on vallannut sijaa. Hepreankielisessä tekstissä tällaisia ihmisiä kutsutaan kaksisydämisiksi, sillä he teeskentelevät olevansa toista kuin ovat (Ps. 12:3).
Psalmin anomus on luonteeltaan yhteisöllinen. Siinä kuvataan yhteisön turmeltumista ja vedotaan Jumalaan sen puolesta. Daavid pyytää Herraa mykistämään ne, jotka kerskuvat sillä, että heillä ovat sanat hallussa eikä kukaan voi siksi heille mitään.
Psalmin sävy muuttuu, kun Daavid alkaa kertoa Herran lupauksista. Ensinnäkin Herra lupaa nousta (hepr.; ks. vuoden 1933 käännös), kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat. Toiseksi hän lupaa tuoda pelastuksen sille, joka sitä huokaillen kaipaa.
Kirkon opettajien ymmärryksen mukaan Herran nouseminen viittaa vertauskuvallisesti Kristukseen. Yleensäkin Raamatun teksteissä Herran eli Majesteetin nouseminen valtaistuimeltaan kuvaa hänen vahvaa puuttumistaan tilanteeseen.
Daavid kertoo luottamuksestaan ja kuvaa Herran sanoja tosiksi ja puhtaiksi, selkeiksi kuin seitsenkertaisesti puhdistettu hopea. Niitä kuunteleva ymmärtää ja löytää avun. Herran sanat eivät ole samankaltaisia kuin jumalattomien puheet ja luottamus vilpillisin sanoihinsa. Sen, minkä Herra lupaa, sen hän myös täyttää, sillä hän kykenee siihen toisin kuin vilppiä puhuvat. Herra myös suojelee omiaan pahan ajan keskellä, kun turmelus ja jumalattomien rehentely saa vallan.
Psalmin lupaus Jumalan avusta pitää sisällään tulevaisuuden toivon. Tekstissä puhutaan suojelemisen olevan iankaikkista. Hepreankielinen ilmaisu voidaan kääntää myös viittaukseksi ”häneen, joka on iankaikkinen”. Turvan löytyminen lepää ikuisen Jumalan varassa. Sen perusta ja päämäärä on ikuisuudessa. Mitä ikinä tapahtuukaan, Herraan turvaava voi luottaa siihen, että Kaikkivaltiaan pelastava tahto toteutuu lopulta.
Psalmin lopussa palataan alun teemaan, jumalattomuuden ja rehentelyn nousuun, kohoamiseen. Tämä pahuuden nouseminen on kuitenkin vähäistä verrattuna siihen, että Herra nousee omiensa avuksi.
Pahenevan ajan kuvausten välissä ovat Herran lupaukset ja uskovan luottamus häneen. Joissakin varhaisen kirkon tulkinnoissa huomautetaan tähän liittyen, että vääryyteen turvaavat käyvät Jumalan valtakunnan ympäri ja sitä vastaan. He eivät kuitenkaan voi itse astua siihen sisälle eivätkä kykene murtamaan Jumalan ikuisia lupauksia.
Samaa ympärikäymisen teemaa käsittelee kirjeessään myös apostoli Pietari, joka neuvoo uskovia nöyrtymään Jumalan väkevän käden alle ja heittämään murheet hänen kannettavakseen silloin, kun sielunvihollinen kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä. Sama kärsimys kaikilla tässä maailmassa, mutta Kristus vahvistaa jokaisen. (1. Piet. 5: 6‒11) Psalmin kirjoittaja kuvaa tätä Herran lupauksen sanoin: “Minä astun esiin. Minä tuon avun ja pelastan heidät.”