Septuagintakäännöksessä psalmiveisun musiikillisessa ohjeessa viitataan psalmin laulamiseen ”viinikuurnan” tapaan, jonka jotkut kirkkoisät liittävät kirkkoon ja Kristukseen.
Psalmi kuvaa Jumalan suuruutta ja majesteettisuutta, mutta myös Luojan ja ihmisen ainutlaatuista ja alkuperäistä suhdetta sekä ihmisen ja luomakunnan välistä yhteyttä ja toisistaan riippuvuutta.
Daavid ihmettelee Herran nimen suuruutta maan päällä. Jumalan taivaallinen kirkkaus ja suuruus näkyvät luomakunnassa. Psalmi kertoo Herran valtasuuruudesta ja hänen luomisvoimastaan, armostaan ja huolenpidostaan luotujaan kohtaan.
Jumalan suuruudesta todistavat myös lasten ja imeväisten kiitos, joka vaientaa vihamiehen ja kostoa etsivän. Suuret ja mahtavat kukistuvat heikon ja Jumalaa ylistävän edessä. Evankeliumissa Jeesus mainitsee tähän psalmikohdan, kun kansan opettajat suuttuivat siitä, että lapset huusivat temppelissä häneen viitaten: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” (Matt. 21:15˗16)
Daavid ylistää Jumalan luomistyötä ja ihmettelee Jumalan huolenpitoa luodustaan, vaikka ihminen on vähäinen Herran valtasuuruuden edessä. Ihmisen pienuudesta huolimatta Jumala teki hänestä silti lähes kaltaisensa ja seppelöi hänet kunnialla ja kirkkaudella, ja asetti hänet hallitsemaan luomakuntaa. Tässä kuvautuu ihmisen alkuperäinen rooli Jumalan edessä ja luomakunnassa; aidon ihmisyyden kuva, mutta myös Jumalan luokse paluun kirkkaus ja ihme. Psalmin kuvauksessa on toivon sävy: paluu Jumalan kaltaiseksi ihmiseksi on yhä mahdollista, ja siksi luomakunnallakin on tulevaisuuden toivo.
Uuden testamentin tulkinnassa kuvauksen kunnialla ja kirkkaudella seppelöinti yhdistetään Kristuksen ihmiseksi syntymiseen eli Jumalan Pojan alentumiseen: Jeesus on tehty hetkeksi enkeleitä alemmaksi, jotta hän ristinkuolemallaan tulisi jälleen seppelöidyksi (Hepr. 2:8˗9).
Daavid päättää psalminsa ylistykseen, jossa luomistyö ja luomakunnan ihmeet todistavat, että Herran Jumalan nimi on suuri kautta maailman. Kirkon ymmärryksen mukaan tämä aika koittaa, kun kaikki asetetaan lopulta Jumalan Pojan valtaan (Hepr. 2:8).