Psalmissa Daavid kysyy ahdistettuna neljä vaikeaa kysymystä: Kuinka kauan Herra unohtaa hänet, ikuisestiko? Kuinka kauan Herra peittää häneltä kasvonsa? Kuinka kauan huolet painavat hänen mieltään ja sydäntä jäytää tuska? Kuinka kauan hänen vihollisensa saavat riemuita hänen ahdistuksestaan?
Kysyessään ”kuinka kauan” Daavidin sisimmässä väräjää jo toivo siitä, etteivät ahdistukset jatku loputtomiin.
Kysymystensä vaivaamana Daavid rukoilee Herraa. Hän anoo Jumalaa katsomaan puoleensa ja pyytää Herraa Jumalaansa vastaamaan. Daavid anoo Jumalaa sytyttämään hänen silmiinsä jälleen valon niin, ettei hän nukkuisi kuolemaan ja ettei vihollinen voisi sanoa voittaneensa ja iloita hänen tappiostaan, kun hän horjuu.
Psalmissa Daavidia eivät ahdista ainoastaan ihmiset, vaan myös kuoleman vallat ja voimat. Silmien valon palaaminen surun sumentamaan katseeseen viittaa haluun löytää jälleen elämänilo, mutta myös siihen, ettei hän vaipuisi kuoleman valtaan, vaan saisi omakseen ikuisen elämän (vrt. Ps. 36:10). Eräs kirkon varhaisista tulkitsijoista toteaa valon tarkoittavan kolminkertaista eli Kolmiyhteistä luomatonta valoa.
Psalmissa vihollisvoimat käyvät Daavidin ylle aivan kuin valtaan korotettuina. Daavid rukoilee luottaen Jumalaan, joka antaa omansa iloita oikealla ajalla ja kaikkitietävyytensä mukaan. Lopulta kuoleman vallat kukistuvat.
Kysymystensä ja murheensa vaivaama Daavid, joka asettaa toivonsa Jumalaan, kertoo luottavansa Jumalan armoon. Hän on varma siitä, että hän saa lopulta iloita Herran avusta, pelastuksesta (hepr. jeshua, kr. soterion). Daavid ymmärtää, että Herran apua etsivän korottamisen aika on tulossa.
Kirkon opettajille psalmissa mainittu pelastus on viittaus luvattuun Messiaaseen, Kristukseen, jonka nimeen Jeesus myös hepreankielinen pelastusta tarkoittava sana viittaa: Daavid odottaa Jumalan Pojan ilmestymistä. Pelastusta etsiessään ja odottaessaan, kirkon opettajat huomauttavat, Daavid ei turvaa omaan voimaansa tai tekoihinsa, vaan Jumalan armovoimaan, josta kaikki hyvä saa alkunsa.
Psalmiveisu päättyy kiitokseen, sillä Herraan turvaavan ihmisen sisin saa jo rukouksen aikana vastauksen. Päättäessään psalminsa kysymysten ahdistama Daavid kertoo laulavansa kiitosta Herralle, joka pitää hänestä huolen. Psalmi onkin täynnä toivoa ahdistusten keskellä.
Eräs kirkon varhaisista opettajista rohkaisee ahdistettuja viipymään psalmin äärellä, jotta he löytäisivät sydämen eli sisimmän kestävyyden. Hän neuvoo laulamaan tätä psalmia murheiden keskellä rohkaisuksi itselle.
Psalmissa kuningas ja profeetta Daavid ja kaikkivaltias Jumala vakuuttavat kaiken päättyvän lopulta hyvin. Herra näet tuntee parhaiten jokaisen ihmisen matkan ja ne koetukset, joilla hän johtaa omaansa ikuiseen pelastukseen. Herra antaa myös lohdutuksensa koettelemusten raskaissa elämänvaiheissa kaikille, jotka etsivät häntä ja sanovat elämän raskaina hetkinä hapuillen: minä turvaan sinun armoosi, Herra.