Ekumeenisen patriarkaatin delegaatio saapui Roomaan 28. kesäkuuta osallistuakseen Rooman kirkon istuimen juhlallisuuksiin. Delegaatiossa olivat mukana Korkeasti pyhitetty Telmessoksen Job, ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon kansainvälisen teologisen dialogin valtuuskunnan johtaja, Hänen Pyhyytensä Halikarnassoksen piispa Adrianos sekä patriarkaatin diakoni Barnabas Grigoriadis. Delegaation jäsenet osallistuivat 29. kesäkuuta Pietarinkirkossa pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlamessuun. Myöhemmin iltapäivällä he osallistuivat kristittyjen ykseyttä ajavan kollegion keskusteluihin. Kokouksessa keskusteltiin molempien kirkkojen nykytilanteesta sekä tulevista askeleista teologisen dialogin komissiossa kirkkojen välillä. Komission seuraavaa täysistuntoa suunnitellaan pidettäväksi ensi vuonna Aleksandriassa ja siinä käsitellään dokumenttia, jonka otsikkona on ”Primaatti ja synodaalisuus toisella vuosituhannella ja tänään”.
30. kesäkuuta paavi Franciscus otti delegaation yksityisesti vastaan kristittyjen ykseyden kollegion johtajan Kurt Kochin kanssa. Läsnä olivat myös piispa Brian Farrelli ja monsignor Andrea Palmieri, jotka kuuluvat kollegion sihteeristöön.
Tapaamisessa arkkipiispa Job luki seuraavan kirjeen hänen pyhyydeltään ekumeeniselta patriarkalta Bartolomeokselta paavi Franciscukselle:
Teidän pyhyytenne,
joka vuosi Kirkon istuimen juhla, istuimen, joka ”johtaa rakkaudella”, täyttää sydämemme ilolla. Todella ”tänään on maan äärille koittanut ilojuhla, Jumalassa viisaiden, korkeimpien apostolien Pietarin ja Paavalin muistopäivä, jonka tähden Roomakin ilosta karkeloi” ja me teidän kanssanne yhtenä sydämenä ja yhtenä mielenä ”veisuin ja hymnein vietämme tätä kunnioitettavaa juhlaa” (ehtoopalveluksen virrelmästikiirasta).
Tämän vuoksi, jatkaaksemme vakiintunutta perinnettä lähettää kirkkojemme juhlapäivinä vuoroittain delegaatiot, välitämme teille veljelliset onnittelut delegaatiomme kautta.
Pietari ja Paavali, kaksi pyhää apostolia, inspiroivat yhä edelleen kirkkojamme todistamaan evankeliumista maailmassa, sillä ”aurinkoakin kirkkaammin he loistavat uskon taivaalla. Aamuruskon tavoin heidän saarnansa herätti kansat tietämättömyyden unesta”. Pietari ”tultuaan ristiinnaulituksi astui taivaaseen”, kun taas Paavali ”tuli miekalla surmatuksi ja pääsi Vapahtajan luo” (ehtoopalveluksen virrelmästikiirasta). Näin Pietari, joka halusi pelastaa Pelastajamme pidätykseltä tarttumalla miekkaan, otti vastaan hänen opetuksensa väkivallattomuudesta ”joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu” (Matt. 26:54) ja noudatti sitä kunnes kuoli ristillä Herran esimerkin mukaisesti. Samoin Kristus käännytti Paavalin, joka kerran vainosi kristittyjä, Damaskoksen tiellä huutaen: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” (Ap.t. 9:4) Kaksi apostolia antavat meille esimerkin kääntymyksestä, kääntymisestä evankeliumin väkivallattomuuden periaatteeseen, jonka sääti itse Pelastaja evankeliumissa: ”Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski.” (Luuk. 6:29) Tämän periaatteen otti omakseen viime vuosisadalla myös ihmisyyden suuri eettinen hahmo, intialainen poliitikko Mahatma Gandhi.
Ortodoksisen kirkon suuri ja pyhä kirkolliskokous kokoontui Kreetalla vuonna 2016. Sen dokumentissa ”Ortodoksisen kirkon tehtävä tämän päivän maailmassa. Ortodoksisen kirkon panos työssä rauhan, oikeudenmukaisuuden, vapauden, veljeyden, ihmisten välisen rakkauden edistämisessä sekä rotusorron ja muun syrjinnän vastustamisessa” todetaan näin: ”Herra, oikeuden Kuningas (Hep. 7:2-3), paheksuu väkivaltaa ja oikeudettomuutta (Ps. 10:5) ja tuomitsee lähimmäisen epäinhimillisen kohtelun (Mark. 25:41-46; Jaak. 2:15-16) (§E1). Lisäksi dokumentissa lausutaan: ”Kristuksen kirkko yleisesti ottaen tuomitsee sodan, koska se on pahan ja synnin seurausta maailmassa […] Jokainen sota luo tuhon uhkan sekä luomakunnalle että sen elämälle.” (§D1)
Kuinka arvokas onkaan näiden kahden apostolin todistus evankeliumin väkivallattomuuden periaatteen lihaksitulosta meille tänä päivänä, jona koko maailma kärsii Euroopan ovella käytävän sodan poliittisista, taloudellisista ja ekologisista seurauksista, sodan, jota käydään Venäjän federaation laittoman invaasion vuoksi. Kirkot eivät voi pysyä vaiti tämän ihmiskunnan tragedian edessä. Kirkot on kutsuttu rauhantekijöiksi, eivätkä ne voi missään olosuhteissa käyttää uskonnollista kieltä oikeuttaakseen tai tukeakseen aggressiota, väkivaltaa tai sotaa. Kirkkojen tulisi päinvastoin tukea kaikkia pyrkimyksiä ja yrityksiä estää konfliktit dialogin avulla, joka muuntaa kaikki uhat mahdollisuuksiksi ja vaalii rauhaa, sopua ja solidaarisuutta. Aidossa dialogissa ei ole häviäjiä.
Tiedämme omien veljellisten suhteidemme pohjalta, miten äärimmäisen tärkeitä ovat tapaamiset ja keskustelut valitettavien menneisyyden konfliktien nujertamisessa. Juuri tässä mielessä olemme erityisen ilahtuneita yhteisen kansainvälisen teologista dialogiamme koordinoineen komission työstä, joka sai viime kokouksessaan toukokuussa Rethymnonissa valmiiksi asiakirjan ”Primaatti ja synodaalisuus toisella vuosituhannella ja tänään”, joka tulee olemaan keskustelun pohjana ja tulee hyväksyttäväksi seuraavassa täyskokouksessa ensi vuonna Aleksandriassa. Rukoilemme komission seuraavan täysistunnon onnistumisen puolesta ja toivomme, että tämä asiakirja on avuksi selventääksemme menneitä väärinymmärryksiä ja epäonnistumisia matkalla eheyttääksemme sisarkirkkojemme välisen yhteyden.
Teidän pyhyytenne, rakas veli Franciscus, juhlien kanssanne Rooman kirkon istuinta, toistamme syvimmän halumme kirkkojemme yhteyden palauttamiseen, samalla rukoillen armollista Herraamme, Rauhan Ruhtinasta, suomaan teille terveyttä, voimaa, rauhaa ja päivien pituutta jatkaaksenne siunattua palvelutehtäväänne paavilliseen huolenpitoonne ja viisauteenne uskottujen sielujen keskuudessa. Tuomme teille lämpimimmät terveisemme teidän pyhyydellenne, kunnioitettaville esipaimenille sekä Kristusta rakastaville uskovaisille, syleilemme teitä veljellisesti ja sulkeudumme kunniaanne ja rakkauteenne Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, uhrilampaassa maailman elämän edestä.
Ekumeenisessa patriarkaatissa 29.6.2022,
teidän pyhyytenne rakas veli Kristuksessa,
+ Bartolomeos, Konstantinopolin, Uuden Rooman ja ekumeeninen patriarkka
Hänen pyhyytensä paavi Franciscus vastasi seuraavalla viestillä:
Arvoisa esipaimen, rakkaat veljet!
Toivotan teidät tervetulleiksi ja olen kiitollinen vierailustanne (ja kauniista sanoistanne). Eilen otitte osaa pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaan. Läsnäolonne eukaristisessa liturgiassa oli suuri ilon lähde minulle ja kaikille paikalla olleille, sillä se toi näkyvästi esiin Konstantinopolin kirkon läheisen ja veljellisen rakkauden Rooman kirkkoa kohtaan. Pyydän saada välittämään terveiseni ja kiitollisuuteni rakkaalle veljelleni, ekumeeniselle patriarkalle Bartolomeokselle sekä Pyhälle synodille, joka lähetti teidät luoksemme.
Perinteinen delegaatioiden vaihtomme kirkkojemme suojeluspyhien juhlina on käsinkosketeltava osoitus siitä, että etäisyyden ja välinpitämättömyyden päivät, joina erojamme pidettiin ylittämättöminä, ovat kaukana takanamme. Nyt, kiitos Jumalalle, uskollisina Herramme Jeesuksen Kristuksen tahdolle ja Pyhän Hengen ohjaamina, kirkkomme ovat osallistuneet veljelliseen ja hedelmälliseen dialogiin ja olemme sitoutuneita päättäväisesti ja peruuttamattomasti etenemään kohti täyden yhteyden palauttamista.
Tässä suhteessa ajattelen kiitollisuudella niitä, jotka saattoivat tämän prosessin alulle. Erityisesti mieleeni nousee riemulla, nyt kun 50 vuotta hänen kuolemastaan tulee pian täyteen, unohtumaton patriarkka Athenagoras, viisas ja rohkea paimen, joka on yhä inspiraation lähteenä minulle ja monille muille. Juuri hän puhui ”sisarkirkoista ja veljeskansoista”.
Sisarkirkot ja veljeskansat. Erossa olevien kristittyjen välinen sopu, välineenä rauhan edistämiseksi kansojen välisissä konflikteissa, on mitä otollisin aate näinä päivinä, kun maailmamme on särkenyt julma ja mieletön aggressiivinen sota, jossa lukuisat kristityt taistelevat toinen toistaan vastaan. Sodan skandaalin edessä, huomiomme tulee ennen muuta olla – ei niinkään puhumisessa tai keskustelemisessa – vaan itkemisessä, toisten auttamisessa ja oman itsemme muutoksessa. Meidän on itkettävä uhrien puolesta ja musertavan verenvuodatuksen edessä, itkettävä niin monen hengen menetyksen puolesta, sen trauman puolesta, joka on koskettanut perheitä, kaupunkeja ja kokonaista kansaa. Kuinka suurta kärsimystä ovatkaan kokeneet ne, jotka ovat menettäneet rakkaitaan ja jotka ovat olleet pakotettuja jättämään kotinsa ja oman maansa! Meidän on autettava heitä, veljiämme ja sisariamme. Meidän on kutsuttu harjoittamaan rakkautta, jota meidän on kristittyinä osoitettava Jeesukselle, joka on läsnä pakolaisissa, köyhissä ja haavoitetuissa. Mutta meidän on myös löydettävä kääntymys ja tunnistettava, että aseellisella valtauksella, laajentumispyrkimyksillä ja imperialismilla ei ole mitään tekemistä sen valtakunnan kanssa, josta Jeesus julisti. Niillä ei ole mitään tekemistä ylösnousseen Herran kanssa, joka määräsi Getsemanessa opetuslapsensa luopumaan väkivallasta, panemaan miekan takaisin tuppeen, sillä ne, jotka tarttuvat miekkaan, tulevat siihen hukkumaan (Matt. 26:52). Samoin hän torjui vastalauseet tälle opetukselle yksinkertaisesti toteamalla: ”Ei!” (Luuk. 22:51)
Sisarkirkot ja veljeskansat. Pyrkimys kristittyjen ykseyteen ei ole vain kirkkojen sisäinen kysymys. Se on välttämätön edellytys aidon universaalin veljeyden toteutumiselle, joka ilmenee oikeudenmukaisuudessa ja solidaarisuudessa kaikkia kohtaan. Näin kysymys kutsuu meitä kristittyjä vakavaan pohdintaan. Minkälaisen maailman haluamme nousevan tämän kauhean vihamielisyyden ja konfliktin jälkeen? Ja minkälaisen panoksen olemme valmiit antamaan jo nyt tiellä kohti veljellisempää ihmiskuntaa? Uskovaisina meidän on löydettävä vastaukset näihin kysymyksiin evankeliumista Jeesuksessa, joka kutsuu meitä olemaan armollisia ja pidättäytymään aina väkivallasta, olemaan täydellisiä niin kuin Isä on täydellinen eikä mukautumaan maailmallisuuteen (ks. Matt. 5:48). Rakkaat veljet, auttakaamme toinen toistamme, ettemme antautuisi laimentamaan evankeliumia – – – tämän maailman kiusauksilla. Ja ettemme muuttaisi kaiken Isää, joka ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille” (Matt. 5:45) omiemme ideoidemme ja valtioidemme jumalaksi. Kristus on meidän rauhamme. Hän on lihaksitulemisensa, kuolemansa ja kaikkia koskevan ylösnousemuksensa kautta repinyt kaikki kansoja erottavat muurit alas (ks. Ef. 2:14). Aloittakaamme uusina hänestä, ja tunnistakaamme, että enää ei ole otollista järjestää kirkollisia pyrkimyksiämme maailman standardien ja sille sopivien mallien mukaan, vaan evankeliumin rohkean ja profeetallisen rauhan sanoman pohjalta. Tämä on tehtävä nöyrästi ja paljon rukouksen kanssa, mutta myös rohkeudella ja suorapuheisuudella.
Eräs toivon merkki täyden yhteyden palauttamiselle saatiin kirkkojemme yhteisen kansainvälisen teologisen dialogin komission tapaamisesta, joka saatiin järjestettyä toukokuussa pandemian aiheuttaman kahden vuoden tauon jälkeen. Haluaisin kiittää teidän kauttanne, rakas esipaimen ja komission ortodoksinen puheenjohtaja, hänen autuuttaan, Kreetan arkkipiispaa Eugeniosta ja hänen autuuttaan Prodromosta, Rethymnon metropoliittaa siitä anteliaasta ja veljellisestä vieraanvaraisuudesta komitean jäseniä kohtaan. Toiveenani on, että teologinen dialogi tulee edistymään uuden ajattelutavan hengessä, joka tietoisena menneisyyden virheistä voi auttaa meitä katsomaan yhdessä nykypäivään ja tulevaisuuteen ilman menneiden ennakkoluulojen painolastia. Älkäämme tyytykö vain ”kirkolliseen diplomatiaan”, joka soisi meille kohteliaan tavan pitää kiinni omista näkökannoistamme, vaan kulkekaamme yhdessä eteenpäin veljinä. Rukoilkaamme toistemme puolesta, työskennelkäämme toinen toisemme kanssa ja tukekaamme toisiamme pitäen katseemme Jeesuksessa ja hänen evankeliumissaan. Tällä tavoin Jumalan tuoma uusi ei jää ”vanhan ihmisen” (ks. Ef. 4:22-24) panttivangiksi.
Rakkaat delegaation jäsenet. Olkoot pyhien veljien Pietarin ja Paavalin esirukoukset kanssanne ja saakoon yhteinen matkamme ja koko maailma Jumalan, hyvän Isän siunauksen. Kiitän mitä sydämellisimmin ja pyydän, ettette unohda minua ja tehtävääni rukouksissanne.
Juttua muokattu 8.7. klo 09:33 lisäämällä vierailusta kertova linkki tekstiin jutun alussa. Samoin listattu lähteitä jutun loppuun.
Lähteet:
https://www.ecupatria.org/2022/06/30/the-delegation-of-the-ecumenical-p…
https://www.vatican.va/content/francesco/en/speeches/2022/june/document…
https://orthodoxtimes.com/bartholomew-to-pope-the-apostles-peter-and-pa…