Merkittäväksi muodostunut perinne sai alkunsa keskellä toisen maailmansodan synkimpiä hetkiä, kun Suomen Vatikaanin-lähetystön silloinen sihteeri Göran Stenius järjesti ensimmäisen suomalaisen messun Santa Maria sopra Minervan basilikassa joulukuussa 1943.
Talvipakkanen oli purrut basilikan kivilattiaan, kun sota-ajan ensimmäisessä messussa kokoontui noin sata henkeä – joukossaan Vatikaanin korkeita virkamiehiä ja diplomaattikunnan edustajia. Dominikaanijärjestön esimies Martin-Stanislas Gillet'n toimittamaa messua oli edeltänyt tammikuussa pidetty intiimimpi Pyhän Henrikin muistomessu. Sen oli toimittanut norjalainen katolinen pappi Ivar Hansteen-Knudsen varhaisena aamuhetkenä "talvikylmässä basilikassa", jonka holvikaarien alla historia tuntui elävän.
Kolmen kirkkokunnan yhteinen matka
Sodanjälkeinen aika toi muutoksen tuulet, ja alkuperäinen messuperinne hiipui 1940-luvun lopulla Suomen viimeisen Roomassa pysyvästi asuneen Vatikaanin-suurlähettiläs Harri Holman siirtyessä lähettilääksi Italiaan. Perinne nousi uuteen kukoistukseen 1960-luvulla Suomen Rooman-instituutin italialaisen ystäväyhdistyksen Amici di Villa Lanten toimesta.
Tammikuu 1985 merkitsi käännekohtaa, kun kolmen kirkkokunnan johtajat – evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa John Vikström, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Paavali ja Helsingin katolinen piispa Paul Verschuren – kokoontuivat historialliseen yhteiseen messuun Capranica-suvun kappelissa. Tästä hetkestä alkoi säännöllinen perinne, jossa messua vietetään vuorovuosin luterilaisena ja katolisena. Perinteen arvovaltaa korostaa se, että lähes poikkeuksetta Rooman piispa on ottanut vastaan Suomesta saapuneen ekumeenisen valtuuskunnan.
Vuosien saatossa vaatimattomasta alusta versoneesta Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta on kasvanut kansainvälistä tunnustusta niittävä sillanrakentaja kirkkojen välille. Vuotuinen tapahtuma nivoo yhteen kolme kirkkokuntaa tavalla, joka herättää ihailua ympäri maailman. Arkkipiispa Elia, joka osallistui suomalaisdelegaation Rooman matkaan kolmatta kertaa (15.1–22.1), on nähnyt läheltä tämän ekumeenisen tradition kehityskaaren.
Pyhiinvaelluksen ensimmäinen päivä 16. tammikuuta johdatti delegaation kristikunnan sydämeen. Pyhän Pietarin basilikan mahtavat kupolit ja pylväskäytävät toivottivat tulijat tervetulleiksi, kun isä Augustinus Sander kristillisen ykseyden edistämisen dikasteriosta vastaanotti ryhmän. Basilikan vuosisatainen historia mykisti, kun delegaatio kulki läpi massiivisen taideaarteiden täyttämän tilan.
Diplomaattiset suhteet vahvistavat yhteistyötä
Rooman ilta-auringon laskettua horisonttiin Suomen Pyhän istuimen suurlähettiläs Kalle Kankaanpää, joka hoitaa tehtäväänsä sivuakkreditoinnilla Zagrebin suurlähettilään postiltaan, johdatti vieraansa ainutlaatuiseen diplomatian ja kirkkoelämän leikkauspisteeseen.
Illallispöydän ääressä Kankaanpää maalasi vivahteikkaan kuvan Pyhän istuimen moniulotteisesta roolista kansainvälisellä näyttämöllä. Hänen kertomuksensa kautta avautui näkymä instituutioon, joka toimii samanaikaisesti kolmella osa-alueella: katolisen kirkon hengellisenä johtajana, suvereenin Vatikaanivaltion päämiehenä ja vaikutusvaltaisena diplomaattisena toimijana.
– Harva suomalainen todella ymmärtää Pyhän istuimen syvintä olemusta ja merkitystä, Kankaanpää kiteytti yhden työnsä keskeisistä kiehtovista haasteista.
Illan edetessä suurlähettiläs kuljetti kuulijansa läpi maiden välisten suhteiden historian. Pyhän istuimen varhainen tuki Suomen itsenäisyydelle vuoden 1918 jälkeen ja diplomaattisuhteiden solmiminen keskellä toisen maailmansodan myrskyä vuonna 1942 piirtyivät esiin merkittävinä virstanpylväinä.
Puheensa ytimessä Kankaanpää nosti esiin Vatikaanin roolin globaalina vaikuttajana. Pyhä istuin ei ole vain uskonnollinen toimija, vaan aktiivinen voima ihmisoikeuksien ja rauhan edistämisessä maailmalla. Suomen ja Vatikaanin yhteistyö kansainvälisillä areenoilla heijastaa tätä jaettua sitoutumista, samalla kun Vatikaani on osoittanut erityistä kiinnostusta Suomen ekumeenista työtä kohtaan.
Ilta huipentui lämpimään hetkeen, kun arkkipiispa Elia kiitti isäntää delegaation puolesta ja ojensi suurlähettiläs Kankaanpäälle kirkkokuntamme Sadan vuoden yhteys -kirjan.
Italian yhteiskunta käy läpi historiallista murrosta
Keskiviikkoaamuna 17. tammikuuta Vatikaanin museoiden käytävät täyttyivät suomalaisvaltuuskunnan askelista. Vuosisatojen taide johdatti vieraat kohti matkan huipentumaa: Sikstuksen kappelia, missä Michelangelon mestariteokset kaareutuvat vierailijoiden ylle kertoen Raamatun kertomuksia väreissä. Samat freskot, jotka ovat puhutelleet lukemattomia pyhiinvaeltajia ja taiteilijoita läpi historian, pysäyttivät nyt pohjoisen vieraat hiljaiseen ihmetykseen.
Taiteen kontemplatiivisesta maailmasta siirryttiin Italian nykytodellisuuteen, kun delegaatio kokoontui lounaalle Suomen Italian suurlähettilään Matti Lassilan historialliseen residenssiin. Antiikin ympäröimänä suurlähettiläs avasi ikkunan Italian turbulentiin nykypäivään.
Lassila totesi Italian elävän syvää murroskautta, ja kertoi maan poliittisen järjestelmän dramaattisesta matkasta. Maan poliittinen rakennelma romahti 1990-luvun alussa massiivisen korruptioskandaalin pyörteissä. Sen jälkeinen poliittinen navigointi on muistuttanut taiteilua hauraalla jäällä – yksikään hallitus ei ole onnistunut rakentamaan todella kestävää perustaa. Nykyinen hallitus on kuitenkin osoittautunut poikkeuksellisen sitkeäksi Italian poliittisessa kulttuurissa, jossa hallitusten elinkaari on perinteisesti mitattu kuukausissa, ei vuosissa.
Sodan raunioilta noussut Italia on käynyt läpi perustavanlaatuisen muodonmuutoksen. Maa, joka kerran tunnettiin katolisen kirkon vankkumattomana tukikohtana, on liukunut kohti maallistumista. Kristillisdemokraattiset arvot, jotka aiemmin muodostivat yhteiskunnan selkärangan, ovat menettäneet otettaan modernissa Italiassa.
Ukrainan sodan syttyminen on asettanut Italian diplomatian nuorallatanssiin. Vaikka hallitus marssii määrätietoisesti EU:n yhteisessä rintamassa, pinnan alla kuohuu. Vuosikymmenten mittainen lämmin suhde Venäjään kaikuu yhä joidenkin poliitikkojen retoriikassa, kun Italia hakee tasapainoa vanhojen siteiden ja uusien velvoitteiden välillä.
Välimeren aalloilla vyöryy toinen kriisi: maahanmuutto on noussut Italian polttavimmaksi kysymykseksi. EU:n etuvartiossa Italia kohtaa päivittäin veneitä täynnä toivoa ja epätoivoa, kun siirtolaiset ylittävät merta Libyasta ja Tunisiasta. Hallituksen suunnitelma perustaa turvapaikanhakijoiden käsittelykeskuksia Albaniaan kertoo epätoivoisesta yrityksestä hallita tilannetta. Samalla EU:n sisäiset jännitteet kiristyvät, kun erityisesti Italian ja Ranskan välit rakoilevat pakolaisten pyrkiessä kohti pohjoista.
Intensiivinen päivä sai juhlavan päätöksen, kun Suomen Pyhän istuimen suurlähettiläs Kalle Kankaanpää ja Suomen Rooman-instituutti avasivat ovensa iltavastanotolle. Jyväskyläläisen Vox Aurea -nuorisokuoron kirkkaat äänet täyttivät historiallisen tilan luoden siltaa pohjoisen ja etelän välille. Suurlähettiläs Kankaanpää ja Villa Lanten johtaja Ria Berg toivottivat vieraat tervetulleiksi lämpimillä tervehdyspuheillaan.
Arkkipiispa Elian tervehdyssanat valottivat puolestaan vuoden 2025 ainutlaatuista merkitystä kristinuskon historiassa: läntisen kirkon riemuvuosi ja itäisen kirkon Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhla osuvat samaan hetkeen.
– Meille ortodokseille, kuten kaikille kristityille, tämä juhlavuosi muistuttaa siitä, että kirkkojen välinen vuoropuhelu ei ole vain historiallinen velvoite vaan elävä todistus yhteisestä matkastamme, arkkipiispa painotti.
Hän muistutti kuulijoitaan Kirkkojen maailmanneuvoston perustamisessa 1948 kiteytyneestä toivosta: että he kaikki olisivat yhtä. Puheen päätteeksi arkkipiispa kiitti lämpimästi nuorisokuoroa ja järjestäjiä.
Kardinaalin Kochin tapaaminen syvensi ekumeenista keskustelua
Delegaatio kokoontui lauantaina 18. tammikuuta Birgittalaissisarten talon vuosisataisten muurien suojiin kardinaali Kurt Kochin kanssa. Antiikkihuonekaluin koristellussa vastaanottotilassa kardinaali Koch, kristittyjen ykseyden edistämisen dikasterion johtaja, avasi keskustelun katsauksella katolisen kirkon ekumeenisiin pyrkimyksiin. Hänen sanansa tuntuivat painavilta ja samalla toiveikkailta, kun hän kartoitti ortodoksisen kirkon kanssa käytävän dialogin uusia polkuja, erityisesti kanonisten kysymysten äärellä. Kardinaalin äänessä kuulsivat sekä toivo että huoli hänen pohtiessaan haasteita orientaalisten ortodoksikirkkojen kanssa ja luterilaisten kanssa käydyn historiallisen vuoropuhelun merkitystä.
Arkkipiispa Elia nosti puheenvuorossaan esiin pääsiäisen ajankohdan yhtenäistämisen – kysymyksen, joka on puhuttanut kristikuntaa vuosisatojen ajan. Hän kuvaili Suomen muuttunutta uskonnollista maisemaa, jossa eri traditioiden kohtaaminen on arkipäivää. Erityisen elävästi hän maalasi kuvan Helsingin kaduilla kulkevasta Jumalanäidin kulkueesta, jossa noin 300 ortodoksia ja katolilaista vaelsivat yhteisessä rukouksessa. Hänen huolensa uskonnollisen kasvatuksen tulevaisuudesta monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa sai vastakaikua läsnäolijoilta.
Katolisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Raimo Goyarrolan puheenvuoro toi keskusteluun käytännön esimerkkejä Suomen ainutlaatuisesta ekumeenisesta tilanteesta. Hän kertoi ortodoksien ja katolilaisten välisestä läheisestä yhteistyöstä, joka näkyy niin kirkkojen yhteiskäytössä kuin yhteisessä toiminnassa. Esimerkkinä hänkin mainitsi ristisaaton, joka kulki ortodoksiselta katedraalilta katoliselle kirkolle, luterilaisten veljien ja sisarten astuessa mukaan yhteiseen todistukseen. Piispa Raimo toivoi, että yhä useammat luterilaiset löytäisivät tiensä Neitsyt Marian kunnioittamisen äärelle. Suunnitteilla oleva katolisten ja ortodoksisten pappien yhteinen seminaari sekä kirkkojen yhteinen ääni bioeettisissä kysymyksissä piirtyivät hänen puheessaan lupaavina askeleina eteenpäin.
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäen kertomus Itä-Suomen ekumeenisesta arjesta toi keskusteluun maanläheisen näkökulman. Hänen kuvauksensa ortodoksien ja luterilaisten tiiviistä yhteistyöstä piirsi kuvan elävästä ekumeniasta ruohonjuuritasolla. Ukrainan sodan varjo lankesi keskusteluun, kun piispa Matti puhui kirkkojen yhteisestä rauhan todistuksesta. Huoli uskonnon asemasta kouluissa ja toive tulevasta ehtoollisyhteydestä kertoivat sekä nykyhetken haasteista että tulevaisuuden toivosta.
Päivä soljui eteenpäin kohti ekumeenista vesperiä birgittalaissisarten kirkossa. Vox Aurean ja Cappella Sanctae Mariaen äänet kietoutuivat yhteen holvikaarten alla. Arkkipiispa Elia nousi saarnaamaan Lasaruksen kertomuksesta. Saarnassaan hän kutoi yhteen elämän ja kuoleman mystiset langat, paljastaen vanhan tradition kertomuksen Lasaruksesta, joka ei koskaan hymyillyt ylösnousemuksensa jälkeen. Kristuksen kyyneleet Lasaruksen haudalla saivat uuden näkökulman arkkipiispan tulkinnassa: ne eivät ole ainoastaan myötätunnon vaan myös syvällisen ymmärryksen kyyneleitä kuoleman merkityksestä ihmiskunnan tarinassa. Saarna huipentui nykyhetkeen, kun arkkipiispa sitoi Lasaruksen kertomuksen lännen kirkon riemuvuoden avattuihin pyhiin oviin ja idän kirkon Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlaan.
Pyhän Henrikin juhla 19. tammikuuta koitti Santa Maria sopra Minervan basilikassa juhlittavaksi. Rooman vanhin dominikaanikirkko, 1200-luvun goottilaishelmi, avasi ovensa delegaatiolle. Kattofreskot kertoivat hiljaista tarinaansa vuosisatojen takaa, ja sivukappelien hämärässä väreili pyhän Katariina Sienalaisen läsnäolo – opettajan ja mystikon, jonka vaikutus sai paavin palaamaan Avignonista Roomaan 1300-luvulla. Basilikan täytti suomen kielen sointi, kun piispa Raimo Goyarrola johti juhlavan katolisen messun ja piispa Salomäki piti opetuspuheen. Arkkipiispa Flavio Pace kristittyjen ykseyden edistämisen dikasteriosta seisoi alttarilla muun delegaation seuratessa messua kirkon penkeiltä. Vox Aurean ja Cappella Sanctae Mariaen yhdistetty kuoro täytti vuosisataisen kirkkotilan sävelillä, jotka kantoivat mukanaan pohjoisen kirkkojen yhteistä rukousta.
Paavin yksityisaudienssi pyhiinvaelluksen huippukohtana
Suomalaisvaltuuskunnan pyhiinvaellus huipentui maanantaina 20. tammikuuta paavin yksityisaudienssiin. Vatikaanin historiallisissa saleissa järjestetyssä tapaamisessa Cappella Sanctae Mariae vastasi musiikillisesta osuudesta.
Paavi Franciscus korosti puheessaan ekumeenisen pyhiinvaelluksen merkitystä ja pyhän Henrikin perinnön jatkuvuutta. Hän tervehti lämpimästi jokaista delegaation jäsentä, osoittaen erityiset tervehdyksensä Suomen ortodoksisen kirkon uudelle päämiehelle, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elialle, sekä Helsingin piispa Raimo Goyarrolalle ja piispa Matti Salomäelle.
– Tänä pyhänä vuonna 2025 olemme yhdessä matkalla 'toivon pyhiinvaeltajina'", paavi totesi ja muistutti Heprealaiskirjeen sanoista: "Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on uskollinen."
Pyhä Henrik näyttäytyi paavin puheessa toivon ja Jumalan antaman ykseyden symbolina. Paavi korosti Suomen suojeluspyhimyksen merkitystä rauhan sanansaattajana ja kehotti jatkuvaan rukoukseen rauhan puolesta. Hän painotti pyhän Henrikin juhlapäivän erityistä arvoa eri kirkkokuntia yhdistävänä tekijänä.
Puheessaan paavi kiitti erityisesti Cappella Sanctae Mariaen kuoroa heidän musiikillisesta palveluksestaan, todeten: "Joka laulaa, rukoilee kahdesti!" Hän vertasi Nikean uskontunnustusta "uskon partituuriksi" ja Kristusta itse "totuuden sinfonian" keskukseksi.
– Totuuden sinfonia – ei vain korvin vaan sydämellä kuultuna – koskettaa Jumalan mysteerissä, joka kurottautuu meitä kohti rakkaudella Pojassaan, paavi sanoi.
Hän muistutti Roomalaiskirjeen sanoista, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa.
Audienssi päättyi Isä meidän -rukoukseen, jonka jokainen lausui omalla kielellään konkreettisena osoituksena kristittyjen yhteisestä kutsumuksesta.
Maailmanlaajuinen mediaverkosto palvelee kirkon sanomaa
Vatikaanin mediatyön sydämessä, Vatican News -toimituksessa suomalaisdelegaatio pääsi samana päivänä tutustumaan Pyhän istuimen viestinnän hermokeskukseen. Toimituksen saksalainen konkari Stefan Kempis otti vieraat lämmöllä vastaan. Nykyisin tästä 1930-luvulla perustetusta radioasemasta on kehittynyt mediakeskus, jonka digitaaliset lähetykset ja verkkouutiset tavoittavat päivittäin noin miljoona ihmistä kaikilla mantereilla.
Vatican News, joka sai alkunsa paavi Franciscuksen aloitteesta kesäkuussa 2015, on kehittynyt monipuoliseksi mediaportaaliksi. Yhdessä Radio Vaticanan, L'Osservatore Romanon ja Vatican Median kanssa se muodostaa Pyhän istuimen viestintäkokonaisuuden, jota on vuodesta 2018 johtanut delegaatiotakin tervehtimään tullut Paolo Ruffini. Mediakeskus ei tyydy vain digitaaliseen läsnäoloon, vaan pyrkii ennakoimaan viestinnän muutoksia ja tavoittamaan yleisönsä eri kulttuureissa modernin teknologian keinoin. Kempis avasi vieraille Vatican Newsin monikielistä (yli 53 käytössä olevaa kieltä) ja -kulttuurista toimitustyötä, joka hyödyntää monipuolisesti eri viestintäkanavia audiosta videoon ja tekstistä kuviin.
Keskustelussa nostettiinkin esille juuri digitaalisen murroksen tuomat mahdollisuudet, mutta myös haasteet. Kempis painotti, että Vatican Newsin uutistyössä on keskeistä ymmärtää jokaisen kohdeyleisön kulttuurinen ja yhteiskunnallinen konteksti, ja kuvasi sitä herkkää tasapainoilua, jota monikielinen ja -kulttuurinen uutistyö vaatii.
Pyhiinvaelluksen viimeisenä päivänä, tiistaina 21. tammikuuta, delegaatio suuntasi Albanolaisten kukkuloiden syliin, historialliseen Castel Gandolfoon. Vieraat pääsivät tutustumaan myös Salaiseen puutarhaan, jonka huolellisesti hoidetut istutukset ja barokkityylinen sommittelu ovat kautta aikojen tarjonneet paaville rauhallisen vetäytymispaikan Rooman kesäkuumuudelta.
Lähteet: Örmä, Simo: Henrikin juhla Roomassa. Roma-vuosikirja, III, toim. Jan Rydman, 2004.