Kulttuurikeskus Sofiassa kulttuurituottajana työskentelevää Harri Huovista jännittää: hän puolustaa pian Joensuussa systeemaattisen teologian alaan kuuluvaa väitöskirjansa, Images of Divine Participation: A Reappraisal of Fourth Century Views on Church Membership. Tutkimuksen pääkysymykset voi tiivistää seuraavasti: Mitä kirkon jäsenyys varsinaisessa mielessä on? Mitä se merkitsee yksilön ja yhteisön kannalta?
Jännitystä lievittää kuitenkin se, että väitöskirja on jo täyttänyt Huovisen elämässä tärkeimmän tehtävänsä. Se on johdattanut hänet evankelis-luterilaisesta lähetystyöntekijästä ja pastorista ortodoksisen kirkon jäsenyyteen.
Matka ei taittunut aivan käden käänteessä.
– Taivallukseni itää kohti alkoi vuonna 2011 Helsingin yliopistossa, jossa dosentti Pauli Annala ohjasi minut kreikkaa kirjoittaneiden kirkkoisien tekstien pariin. Kirjoitin kaikki pääasialliset opinnäytteeni Origenes Aleksandrialaisen (184–245) sananteologiasta, ja tutustuin samalla itäisen kristinuskon opetuksiin laajemminkin. Valmistuttunani jatkoin työtäni luterilaisen seurakunnan virassa, mutta kiinnostus idän isien teksteihin ei hellittänyt, kertoo Huovinen.
Hän hakeutui melko pian suorittamaan systemaattisen teologian ja patristiikan jatko-opintoja Itä-Suomen yliopistossa.
– Huolellisesti suunnittelemani Origenes-väitöskirjaprojekti törmäsi kuitenkin jatkuvasti erilaisiin esteisiin. Pitkään sen parissa tuskailtuani professori, isä Serafim Seppälä tiedusteli minulta ystävällisesti, haluaisinko ehkä vaihtaa työni aihetta 300-luvun kirkko-oppiin, tutkimusalueeseen, jota olin jo aiemmin opettanut japanilaisessa pappisseminaarissa.
Kun Huovinen käänsi huomion pyhien Kyrillos Jerusalemilaisen, Basileios Suuren ja Johannes Krysostomoksen teksteihin, koko tutkimusprojekti tuntui lähtevän liikkeelle lähes itsestään.
– Jälkikäteen aavistelen, että Jumala varjeli minua käyttämästä aikaa ja voimia vähemmän olennaisiin aiheisiin, ja johdatti sen sijaan ortodoksisen uskon ytimeen.
Kuumottavia kirkkokäyntejä
Väitöskirjaprosessin puolivälissä Huovinen alkoi ymmärtää tarkastelevansa tutkimuksensa ydinkysymyksiä paitsi uuden akateemisen tutkimustiedon tuottamiseksi, myös – ja jopa nimenomaan – oman hengellisen polkunsa selvittämiseksi.
– Havahduin siihen, että kirkollisen työn tekijänäkin sisimmässäni oli jo vuosien ajan ollut tiedostamaton kaipuu Kirkon täyteyteen. Lopulta tämä ikävä kävi niin hellittämättömäksi, että pyysin keskusteluapua samassa kaupungissa työskentelevältä isä Jonas Bergenstadilta.
Huovinen päätti jäädä opintovapaalle. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset vetivät kovasti puoleensa, mutta varsinkin ensialkuun kirkossa käynti oli ”jokseenkin kuumottava” kokemus.
– Pienessä kaupungissa tuttuja tulee vastaan kaikkialla ja kyllä minua ihan rehellisesti sanottuna jännitti, etteivät esimerkiksi omat seurakuntalaiset näkisi luterilaista pappiaan matkalla ortodoksisiin jumalanpalveluksiin.
Mitä pidemmälle opintovapaa jatkui, sitä etäisemmältä alkoi tuntua paluu entiseen työhön. Oli aika mennä eteenpäin. Isä Jonaksen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen matkaoppaaksi ryhtyi teologian tutkimuspiireissä tutuksi tullut pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen.
– Rukouskirjan äärellä ja jumalanpalveluksissa löysin ihmisiä rakastavan Jumalan, joka kutsui minuakin yhteyteensä Kirkossaan. Tämä oli jotakin, mistä olin aiemmin vain korvakuulolta kuullut ja kirjoista lukenut.
Vuosien tutkimustyö kirkkoisien tekstien äärellä näyttäytyi yhtäkkiä pohjustuksena katekumeeniajalle ja kirkon jäsenyyteen valmistautumiselle.
Opintovapaan päättyessä sydän oli jo ratkaisunsa tehnyt, mutta Huovinen oli sitoutunut palaamaan aiempaan työhönsä luterilaisessa seurakunnassa.
– Palasin vilpittömänä tarkoituksenani toimittaa minulle kuuluvat tehtävät. Puolen vuoden kuluessa aloin kuitenkin ymmärtää, etten voisi enää ajaa kaksilla raiteilla. Lopulta marraskuussa 2021 sanoin itseni irti tietämättä, miten asiat järjestyisivät.
Vain paria viikkoa myöhemmin Huovinen sai isä Ambrosiukselta työtarjouksen Sofiasta. Elämä oli asettunut uusiin uomiinsa.
Tammikuussa 2022 Huovinen liitettiin ortodoksiseen kirkkoon. Prosessia askel askeleelta seurannut puoliso ja kolme neljästä lapsesta seurasivat perässä.
– Vaikka olin tutkinut kirkon jäsenyyttä yliopistossa yksityiskohtaisella tarkkuudella, vasta itse jäsenyyden lahjan saatuani aloin hahmottaa asian luonnetta aivan uudella tavalla. Kirkon jäsenenä minun ei enää tarvitse yrittää kannatella omaa uskoani tai kirkollista toimintaa, vaan saan elää Kirkon kannateltavana. Samalla Kristus Kirkossaan kutsuu minua lempeästi yhä syvenevään hengelliseen rakentumiseen ja elämään: sanalla sanoen kokonaisvaltaiseen kasvuun ihmisenä. Tällä pohjalla on levollista hengittää ja jatkaa eteenpäin, jos Jumala suo.
Tuleva teologian tohtori on ottanut ilolla vastaan kirkon hänelle osoittaman vasta-alkajan roolin.
– Olen juuri aloittanut ponomarin tehtävien opettelemisen Uspenskin katedraalissa. En voisi olla onnellisempi.
TM Harri Huovisen systemaattisen teologian ja patristiikan alaan kuuluva väitöskirja Images Of Divine Participation: A Reappraisal of Fourth Century Views on Church Membership tarkastetaan 9.12.2022 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Tilaisuus alkaa kello 12 Joensuun kampuksen Aurora -rakennuksen AT100 -auditoriossa. Vastaväittäjänä toimii professori Cyril Hovorun (Teologiska Högskolan Stockholm) ja kustoksena professori Serafim Seppälä (Itä-Suomen yliopisto).