Marianna Flinckenberg-Glutschkoff Helsingin ortodoksisella hautausmaalla 2023
Arki & ihmiset

Ortodoksisen hautausmaan salaisuuksia – Marianna Flinckenberg-Gluschkoff tutustui kuolleiden elämäntarinoihin

Helsingin ortodoksisella hautausmaalla lepää kiinnostavia henkilöitä – ja ”muistojen puutarhuri” Marianna Flinckenberg-Gluschkoff on käyttänyt kosolti aikaa heidän elämäntarinoidensa selvittämiseen.
29.01.2024 - 10:33 | Teksti: Vladimir Sokratilin | Kuva: Vladimir Sokratilin, Niclas Warius, Wikimedia Commons
Marianna Flinckenberg-Glutschkoff Helsingin ortodoksisella hautausmaalla 2023

”Ollos iäti muistettu”, rukoillaan ortodoksisessa hautauspalveluksessa. Tässä anomuksessa kiteytyy Kirkon usko ihmisen kykyyn vapautua synnin ja kuoleman kahleista.

Ihmisen maanpäällinen elämä on ohikiitävä: ”Seitsemänkymmentä on vuosiemme määrä, tai kahdeksankymmentä, jos voimamme kestää. Ja kaikki niiden meno on vain turhuutta ja vaivaa, ne kiitävät ohitse, ja me lennämme pois.” (Ps. 90:10). Jokaisen maallinen muisto katoaa sitä mukaa, kun hänen sukunsa ja lähipiirinsä sammuu.

Kuolleen muisto säilyy iäti vain Jumalan tykönä, mutta ihmismuistia voidaan virkistää. Juuri siksi hautausmaat ovat paitsi pyhiä paikkoja, myös tärkeitä kulttuurikohteita.

Helsingin ortodoksinen hautausmaa on paljastanut aarteensa laajalle yleisölle Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin Muistojen hiljainen puutarha -teoksen myötä. Se julkaistiin Valamon luostarin kustantamana ja Niclas Wariuksen tunnelmallisesti kuvittamana.  

Ortodoksinen Hautausmaa Hietaniemessä ja Pyhän profeetta Elian kirkko 2023
Vanhan ortodoksisen hautausmaan tunnelma on ainutlaatuinen. Kuva: Niclas Warius

Kuin historian aarreaitta

Helsingin ortodoksinen hautausmaa Lapinlahdessa kätkee uumeniinsa muistoja vainajien elämäntyöstä, teoista ja saavutuksista. Hautamuistomerkit ovat virstanpylväitä, jotka viitoittavat yhteiskunnan eri vaiheita ajan saatossa. Vainajien nimien takaa paljastuu kokonaisia aikakausia.

Helsingin vanhalle ortodoksiselle hautausmaalle haudattu esimerkiksi suositun olutpanimon perustaja Nikolai Sinebrychoff, kallisarvoisista pääsiäismunistaan kuuluisa hovikultaseppä Agathon Fabergé, Venäjän viimeisen keisarinna Aleksandran hovineiti Anna Vyrubova, laulajalegenda Kirka (Kirill) Babitzin ja elokuvaohjaaja Valentin Vaala.

Flinckenberg-Gluschkoffin kirjassa on mainittu kaikkiaan noin 270 henkilöä, ja heistä 170 henkilön elämäntarinaa on kuvailtu tarkemmin. Materiaalin karsiminen oli haasteellista, ja 11 elämäntarinaa täytyi jättää kirjan ulkopuolelle, koska myös paljon kuvia täytyi mahduttaa mukaan. Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla lepäävien taustojen tutkijana Flinckenberg-Gluschkoff teki paljon uraanuurtava työtä muun muassa haastattelemalla ihmisiä ja käymällä jopa kansainvälistä kirjeenvaihtoa.

Tsaaritar Aleksandran viimeinen hovineiti Anna Vyrubova
Venäjän viimeisen tsaaritar Aleksandran hovineiti Anna Vyrubova pakeni Suomeen, kun keisarillinen perhe oli surmattu Venäjän vallankumouksen seurauksena 1918. Vyrubova kuvattuna Helsingissä 1957 hiuksillaan hovineidin musta nauha, jota hänen kerrotaan kantaneen kuolemaansa saakka. Kuva: Wikimedia Commons

 

Ennen kuin Flinckenberg-Gluschkoff aloitti kirjaan koostamisen, hautausmaata koskien oli löydettävissä materiaalia, kuten Natalia Baschmakovan ja Marja Leinosen Russian life in Finland 1917–1939. A local and oral history. Kyseisen teoksen lopussa on Erja Laurila-Hellmanin laatima luettelo seurakuntaa varten niistä haudoista, jotka on syytä säästää – muuten haudat kierrätetään uuteen käyttöön, ellei sopimusta uusita.

– Minulla oli tavallaan valmis latu, sen kun lähti vain kulkemaan sitä pitkin.

Koska päätös kirjan kirjoittamisesta ei ollut kustantamon, vaan tekijän, Flinckenberg-Gluschkoff sai luoda teoksesta juuri omanlaisensa, omia ja muiden muistikuvia käyttäen. Myös arkistot ja muut lähteet – arkistot, tieteelliset tutkimukset ja elämäkerrat – ovat olleet tutkijalle suureksi avuksi.

– Hautausmaalla lepäävien omaisista moni suhtautui projektiin valtavan positiivisesti ja auttoi kaikin keinoin. Vihjeitä siitä, mitä kannattaa mainita, tuli jopa niiltä, kenen varsinaista apua ei edes ehditty pyytää. Kirjeitä saapui Yhdysvalloista asti, vaikka lähettäjä ei ollut käynyt hautausmaalla moneen kymmeneen vuoteen.

Tutkimuksen polulla eteneminen ei kuitenkaan aina ollut sujuvaa.

– Yksi ainoa henkilö suhtautui negatiivisesti. Kyseessä oli edesmenneestä henkilöstä eronnut aviopuoliso, joka sanoi suoraan, ettei halunnut hänen entisestä puolisostaan kirjoitettavan. Vastasin hänelle, että mainitsematta jättäminen on mahdotonta, koska joitakin tietoja on olemassa, ja kyseinen henkilö oli merkittävä, niin ettei häntä olisi missään nimessä voinut jättää pois. Lopulta sain yllättävän tiedon toisesta lähteestä.

Ortodoksinen hautausmaa Hietaniemessä ja Pyhän profeetta Elian kirkko
Pyhän profeetta Elian kappeli Helsingin ortodoksisella hautausmaalla. Kuva: Niclas Warius.

Unohdettujen jäljillä

Tietojen etsintä muistutti välillä salapoliisityötä.

– Aineiston keruu kirjassa mainittujen henkilöiden elämänvaiheista oli välillä todella haasteellista. Monien vainajien muisto elää vielä jälkeläisten keskuudessa, mutta asia ei ole aina niin – kaikilla ei ole enää elossa olevia sukulaisia. Yksi tällainen henkilö on ruhtinatar Jekaterina Trubetskaja, jonka haudalla on uusi tammiristi ja uusi nimikilpi on valmisteilla. Hänen tietojaan oli alkuun äärimmäisen vaikeaa saada, kunnes ne löytyivät Ritarihuoneen arkistosta. Silti mitään tietoa ei juurikaan säilynyt siitä, milloin ja missä olosuhteissa hän tuli Suomeen.

Myöskään 1920-luvun emigranttirunoilijoita tai taitelijoita ei enää tunneta. Kirjailijan mielestä oli jossain määrin pysäyttävää huomata, miten lyhyt on myös kulttuurivaikuttajan elämänkaari ja miten nopeasti hänenkin muistonsa painuu unholaan ilman omaisia.

Vaikka pyrkimys olisi laatia kertomus mahdollisimman oikein, jotain tärkeätä saattaa silti jäädä pois.

– Yleensä löytyi joku tutun tuttu, joka tiesi edes hiukan. Oli toki myös heitä, jotka tunsin itse entuudestaan. Meillähän oli ja on edelleenkin venäjänkielinen ortodoksinen nuorisokerho, jonka jäsenet ovat keski-iältään hiukan alle 90-vuotiaita. Nuorisokerhon kautta löytyi paljon tietoa sillä tavalla, että joku muisti tai tunsi jonkun. Aivan uskomaton informantti on ollut Sergei Pogreboff. Hän on tavattoman tietorikas ja avulias.

Valmistelevassa työssä Marianna Flinckenberg-Gluschkoffia on erityisesti turhauttanut hänen saamiensa tietojen ristiriitaisuus.

– Jotta kirja olisi virheettömämpi kuin se nyt on, se olisi vaatinut vähintään viiden vuoden lisätyön – tiedot olisi pitänyt tarkistaa vähintään kolmesta eri lähteestä. Jos tarkistaa kahdesta, informaatio on usein ristiriidassa keskenään. Se on äärettömän turhauttavaa.

Ortodoksinen hautausmaa Hietaniemessä 2023
Hautausmaa kätkee lukemattomia ihmiskohtaloita ja kaikuja menneestä. Kuva: Niclas Warius

”Ilotulitus” vaimolle

Kaiken kaikkiaan Marianna Flinckenberg-Gluschkoff kuvailee kirjan valmistamista hyvin palkitsevaksi. Hautausmaalla lepäävien taustoihin tutustuminen teki kirjailijaan syvän vaikutuksen. Tuntuu siltä kuin olisi oppinut tuntemaan valtavan määrän uusia tuttavia eri ajoilta ja aloilta. 

– Olen oppinut tuntemaan aivan ihania ja myös hyvin jännittäviä ihmisiä eri ryhmistä: kauppiaat, papit, sotilashenkilöt… ja kaikista ryhmistä minulla oli omat suosikkini.

Yksi suosikkihenkilöistä on 1850-luvulla syntynyt amiraali Oskar Starck.

– Ihmisiä tavatessani olen saanut ujutettua kirjan mainoksen keskusteluun sitä kautta, että tiedustelen, satutteko tietämään, kuka oli kolmas suomalainen, joka on jättänyt nimensä maailmankartastoon – siis minun tietämäni mukaan, voihan heitä olla enemmänkin. Starck oli Japanin sodan alkaessa 1904 venäläisen Port Arthurin linnoituksen komentaja ja eskadroonan päällikkö. Hän järjesti laivallaan vaimonsa Marian syntymäpäiväjuhlat, ja juuri silloin japanilaiset ampuivat ensimmäisen kerran – mutta onneksi vähän harhaan. Vieraat iloitsivat kovin ja kehuivat aviomiestä, joka järjesti vaimolleen niin upean ilotulituksen. Starck kartoitti Vladivostokin seutua aikoinaan niin paljon, että hänen nimensä mukaan on nimetty kaksi Starckinsalmea, yksi Vladivostokin ja toinen Sahalinin vieressä.

Muistojen hiljainen puutarha ei ole vain historiikki tai kokoelma elämäntarinoita, vaan myös vaikuttava valokuvateos. Niclas Warius onnistui vangitsemaan vanhan ortodoksisen hautausmaan tunnelman mestarillisesti. Myös kirjailija on tyytyväinen yhteistyöhön ja sen lopputuloksen.

– Kuvat tekevät kirjan, ja se on onnistunut, kun mukana on tietty persoonallinen visio ja ote – sekä ennen kaikkea tunne. Niclas Warius oli mukana koko sydämellään ja se, että valokuvaajaksi valikoitui nimenomaan hän, oli suuri lahja. Warius löytyi tyttäreni Kira Gluschkoffin kautta – ja parempaa valokuvaajaa tälle kirjalle emme olisi voineet saada.

Ohjaaja Valentin Vaala tarkastelee filmi
Helsingin vanhalle ortodoksiselle hautausmaalle on haudattu esimerkiksi suositun olutpanimon perustaja Nikolai Sinebrychoff, kallisarvoisista pääsiäismunistaan kuuluisa hovikultaseppä Agathon Fabergé, Venäjän viimeisen keisarinna Aleksandran hovineiti Anna Vyrubova, laulajalegenda Kirka (Kirill) Babitzin ja elokuvaohjaaja Valentin Vaala (kuvassa).

Tietokirjailijaksi eläkepäivillä

Marianna Flinckenberg-Gluschkoffilla itsellään on mittava työura – monet saattavat tuntea hänet 50 vuoden takaisen ensimmäisen venäjän kielen televisiokurssin opettajana. Sen jälkeen hän työskenteli vajaat 40 vuotta Helsingin yliopiston venäjän kielen lehtorina.

Tarmokas nainen ryhtyi vielä eläkepäivillään tietokirjailijaksi. Kirjoja onkin kertynyt kahdeksan, käsillä oleva viimeisin teos mukaan lukien. Aihepiiri on vaihdellut omista lapsuus- ja nuoruusmuistoista ja Luoteis-Siperian poropaimenten kulttuurista aina ortodoksista ikonitaidetta käsitteleviin teoksiin. Jälkimmäiseen aihepiiriin hänet perehdyttivät ikonimaalaus- ja konservointiopinnot Leonid Uspenskin johdolla 1960-luvulla Pariisissa ja Irma Jaryginan opastuksella silloisen Leningradin (nyk. Pietari) Venäläisessä museossa.

Ajatus kirjasta syntyi lokakuussa 2020, kun Flinckenberg-Gluschkoff toimii erään kulttuuriharrastajien ryhmän oppaana Lapinlahden hautausmaalla.

– Silloin ajattelin, että tästä pitää kirjoittaa kirja. Hanke oli päässyt alkuun, sillä taidehistorioitsija Petja Hovinheimo oli jo aloittanut kirjaan tähtäävän projektin ja ehtinyt suunnitella haastatteluja - keiden edesmenneiden sukulaisia ja tuttavia tulisi haastatella ja kartoittanut tarvittavia lähteitä. Kuitenkin Hovinheimo menehtyi odottamatta ennen kuin projekti ehti valmistua, Flinckenberg-Gluschkoff kertoo.

– Koin voimakkaasti, että koska kukaan ei ollut ryhtynyt jatkamaan hanketta, minuun tehtäväni oli kirjoittaa äidinäitini ja muiden sukulaisten kautta niin rakkaaksi muodostuneesta hautausmaasta. Tuntui, kuin olisin saanut lahjan; ikään kuin varhaisvuoteni syvästi ortodoksisen mummini seurassa olisivat valmistaneet minua juuri tätä tehtävää varten.

Laulaja Kirill "Kirka" Babitzin esiintymässä 2007
Laulaja Kirill "Kirka" Babitzin menehtyi vuonna 2007. Kuva: Tapani Pikkarainen/Wikimedia Commons

Rohkaisua aikojen takaa

Yleensä ihmisen elämänkaari mielletään kehityspoluksi, jota kulkien kukin kasvaa ja viisastuu. Uskotaan myös, että hyödyllistä elämänkokemusta pystytään välittämään jälkipolville. Todellisuus on kuitenkin usein toinen: vain harva oppii edeltäjänsä virheistä.

Tänä päivänä kiinnostus jopa oman kansan historiaa kohtaan vähenee. Muistot saatetaan kokea jopa rasitteeksi.  

Myös Flinckenberg-Gluschkoff tunnistaa ongelman.

– Koska historianopetus on vähentynyt, toivon kirjani vaikuttavan siten, että etenkin nuoret huomaisivat historian merkityksen – sekä sen, että mikään ei ole tullut tyhjästä, vaan ihmiset ovat todella ponnistelleet, käyneet läpi erittäin vaikeita aikoja – ja silti he rakentaneet pääkaupunkimme tärkeitä paikkoja.  

Kirjan viesti on muullakin tavalla ajankohtainen.

– Pakolaiset ja maahanmuuttajat pitäisi ottaa ilolla vastaan. Koskaan ei voi ennalta tietää, miten uskomattoman luovasta henkilöstä voikaan olla kyse – hänestä voi olla iloa pitkäksi aikaa. Toisaalta tulee rohkaista maahanmuuttajia ja pakolaisia, että vaikka he tulisivat vaikeista olosuhteita, on olemassa esimerkkejä vaikkapa siitä, että maaorja on kohonnut kauppaneuvokseksi. Lukemattomat maahanmuuttajat ovat olleet hyödyllisiä koko maalle.

 

Pääkuva ylhäällä: Marianna Flinckenberg-Gluschkoff tuntee tulleensa ”tutuksi” monen edesmenneen merkkihenkilön kanssa. Kuva: Vladimir Sokratilin

Lähde:
Marianna Flinckenberg-Gluschkoff & Niclas Warius: Muistojen hiljainen puutarha. Valamo-kustannus. Tallinna Raamatutrükikoja 2023. Saatavilla muun muassa Valamon luostarin verkkokaupasta.

 

Juttu on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koiton numerossa 5/2023.