Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. (Luuk. 24:9-12)
Tämänpäiväisessä evankeliumissa luettu tilanne, jossa miehet uskoivat naisten ”puhuneen omiaan”, tuo mieleeni joitain niistä tilanteista, joista puhuimme Uuden-Valamon luostarissa Suomessa järjestetyssä naiskonferenssissa, johon juuri osallistuin. Tässä konferenssissa, joka oli avoin myös miehille (tosin vain yksi osallistui), useat naiset jakoivat huoliaan siitä, että kirkossa tehdään ero niiden roolien tai ”paikkojen” välillä, jotka ovat naisille avoimia kirkon ulkopuolella ja niiden, jotka taas ovat heille avoimia kirkon sisällä.
Naisten kutsumustehtävien kenttä on laajentunut kirkon ”ulkopuolelle, ei suinkaan jonkin ortodoksinaisten ajaman kapinan tai vallankumouksen myötä, vaan useiden, Jumalan antamien historiallisten olosuhteiden muutoksen johdosta, kuten se verrattain uusi (maailmanhistorian kokonaiskuvassa) tilanne, jossa naiset voivat kouluttautua, he voivat saada johto- ja hallintotehtäviä monilla eri aloilla (eli he ovat usein perheensä pääasiallisia elättäjiä), heistä voi tulla hallituksen pääministereitä (aivan kuten Suomessa hetki sitten), yhtiöiden toimitusjohtajia, akateemisten tiedekuntien vakinaistettuja professoreita (paitsi tietyissä ortodoksisissa laitoksissa) ja niin edelleen. (Toim.huom. Suomessa tilanne on erilainen.)
Mutta kirkon sisällä naisten kutsumuksia määrittävät yhä kanoniset tekstit, jotka ovat miesten kirjoittamia yli tuhat vuotta sitten. Ja jos joku meistä naisista yrittää nykyään puhua uudesta tilanteestamme, joka samalla vaatii uusia kanonisia muotoja ja normeja, on kirkonmiehiemme reaktio tällaisiin keskusteluihin samankaltainen kuin apostolien reaktio tyhjältä haudalta palaaviin naisiin tuona sunnuntaina kaksi vuosituhatta sitten. Miehet sivuuttavat todistuksemme ”tyhjinä satuina”. Itse asiassa yritys puhua kirkonmiesten kanssa tarpeesta uusille kanonisille muodoille ja normeille koskien naisten palvelutehtäviä tuntuu usein yritykseltä etsiä ”elävää kuolleiden joukosta”.
Olisiko meidän sitten vaiettava ja pidättäydyttävä todistamasta uudenlaisista kutsumuksistamme? Herramme tyhjältä haudalta palaavat naiset eivät pysähtyneet ja kiitollisina kunnioitamme heitä heidän todistuksestaan. Yhden heistä, Magdalan Marian, ovat myöhemmät kristityt sukupolvet tunnustaneet ”apostolienvertaiseksi” sen työn johdosta, jota hän teki aikansa kaupungeissa. Vuosisatoja myöhemmin eräs toinen nainen, Ksenia Pietarilainen, todisti Kristuksesta keskellä omaa kaupunkiaan ja hänet taas tunnustettiin ”Kristuksen tähden houkaksi”. Kerätkäämme siis rohkeutemme mekin ja todistakaamme omissa kaupungeissamme, kenties sitten Kristuksen tähden houkkina. Kuka tietää, ehkä siellä tai täällä on pyhän Pietarin kaltaisia miehiä, jotka innostuvat lähtemään itse katsomaan, että hänen Herransa ei olekaan siellä, missä ja sellaisena kuin hän kuvitteli hänen olevan, vaan asia olikin aivan juuri niin kuin naiset hänelle kertoivat.
Nunna Vassa (Dr. Vassa Larin) eli sister Vassa kuuluu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon Venäjän ulkopuolella (Russian Orthodox Church Ouside of Russia eli ROCOR). Hän on kritisoinut erittäin voimakkaasti Venäjän nykyistä hallintoa ja Moskovan patriarkka Kirillin sotaa tukevia kannanottoja. New Yorkissa syntynyt ja nykyään Wienissä asuva sister Vassa tunnetaan muun muassa ortodoksista sisältöä tarjoavista coffeewithsistervassa-kotisivuistaan, podcasteistaan ja YouTube-videoistaan.