Jari Samulin ikonin edessä 2023
Arki & ihmiset

Jari Samulinin ja Aira-äidin suhde oli haastava, mutta kaikki päättyi anteeksiantoon

Tanssinopettaja, ilon lähettiläs Aira Samulin siunataan haudan lepoon 1. joulukuuta. Hänen poikansa Jari Samulin muistelee äitiään lämmöllä, vaikka suhteessa oli myös pahoja karikkoja – mutta yksi ratkaiseva keskustelu korjasi kaiken. Paitsi Jarin itsensä, ortodoksisuus on ollut vahvasti läsnä myös edesmenneen Aira Samulinin elämässä siitä huolimatta, että hänet oli kastettu luterilaiseksi.
| Teksti:  Mari Vainio | Kuva:  Mari Vainio ja Jari Samulinin oma albumi
Jari Samulin ja äiti Aira Samulin milalla yheiskuvassa

Elämä ei Samulinin perheessä ollut alun alkaenkaan helppoa. Aira joutui Suojärveltä sodan jaloista evakkoon. Hänen tyttärensä Pirjo sairastui skitsofreniaan vain 15-vuotiaana vanhempiensa avioeron jälkeen. Airan aviomies sairastui myöhemmin samaan sairauteen, ja myös poika Jari on kärsinyt vuosia mielenterveysongelmista. Muun muassa näistä koettelemuksista samoin kuin ortodoksisesta uskostaan Jari Samulin on kertonut Aamun Koiton haastattelussa maaliskuussa 2023.

Kaikesta huolimatta Airassa loisti ilo.

– Nauru oli Airan tavaramerkki. Hän tuotti ihmisille paljon iloa ja kantoi heitä uskomaan itseensä. Se oli hänen suuri lahjansa tälle maailmalle. Olen ylpeä hänen aikaansaannoksistaan. Hän vei positiivisuuden, liikkumisen ja tanssin riemua eteenpäin, Jari muistelee lokakuussa edesmennyttä äitiään.

Kuitenkaan äidin ja pojan suhde ei aina ollut helppo: Jari tunsi välillä olevansa kovin yksin.

Kaikki kääntyi kuitenkin hyväksi. Vain kaksi päivää ennen tätä haastattelua Jari oli kirjoittanut itselleen muistutukseksi:

”Olen joskus kokenut olevani todella yksin, vailla turvaa ja luottamusta. Nyt tunnen vahvasti, että minulla on koko perhekuntani tuki. Myös kirkko on tärkeä osa elämääni. Olen kiinni elämässä.”

Jari Samulin ja äiti Aira Samulin yhteiskuvassa
Jari 11- vuotiaana äiti-Airan kanssa Rukahovin edessä. 

Tämän ymmärtämiseen auttoi paljon Jarin ja äidin käymä pitkä keskustelu Airan syntymäpäivänä viime helmikuussa.

– Juttelimme silloin kaksi tuntia puhelimessa. Olin alun perin isän poika. Menetin hänet käytännössä 6-vuotiaana, kun Airan haluaman avioeron jälkeen isäni muutti Ruotsiin. Vieraannuimme sinä aikana isäni kanssa toisistamme. Isä kuoli vuonna 1984.

– Puhelun aikana äiti suri sitä, että hän eron myötä ikään kuin erotti meidät toisistaan. Hän pelkäsi, että käännyn häntä vastaan. Hän kielsi tapaamiset, koska isä oli hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa skitsofrenian takia.

Jari kertoo, kuinka hän nuorempana halusi puolustaa isäänsä. Suhde äitiin jäi etäiseksi. 

Tämän vuoksi yhdessä käyty keskustelu oli molemmille arvokas. Aira oli odottanut sen toteutumista kauan. Jaettujen asioiden kautta suuri taakka putosi hänen sydämeltään.

– Meistä tuli hyvät ystävät. Hän luotti, että olin hänen elämänsä ratkaisujen tukena ja ymmärsin niitä. Hän halusi lapsuudessani vain pelastaa perheensä. Annoin hänen valinnoilleen siunaukseni, Jari sanoo.

Ja vuosien varrella, etäisyydestä huolimatta Aira aina auttoi.

– Kun sairastuin, hänestä oli suuri apu lasteni äidille.

Jari muistelee, että Airan oli vaikea asettua sairastavan lähimmäisen osaan, mutta hänen oli helppo samaistua sairastavan läheisen osaan. Hän osasi auttaa. Hän oli tehnyt sitä lähes aina.

– Vaikka aiemmin syytin häntä, hän ei koskaan jättänyt minua pulaan. Hänen vastuuntuntonsa oli käsittämätön, loputon. Hän oli hyvin ymmärtäväinen ja viisas ihminen, Jari sanoo.

Jari Samulin äidille lahjoitettu pieni patsas kädessään
Jari Samulin esittelee 15-vuotiaana äidilleen Yhdysvalloista ostamaansa joululahjaa, pientä rakkaudesta kertovaa poikapatsasta.

Elämän tanssiaskelia

Jari näyttää äidin jäämistöstä ottamaansa pientä patsasta. Sen hän osti äidilleen lahjaksi ollessaan 15-vuotiaana puolisen vuotta Inkeri-tätinsä luona Yhdysvalloissa.

– Koulu ei silloin minulle maistunut, ja perhetilanne oli raskas. Äiti ei halunnut, että jään lorvimaan kaduille.

Nuori Jari asui tätinsä luona, opiskeli kieltä ja kävi tanssikoulua. Aira tuli viettämään joulua sisarensa perheeseen. Jarin pieni patsas on kuin sen äidilleen antanut itsekin: herkkä, rakkautta kaivannut poika.

– Patsas oli siitä saakka äitini kylpyhuoneen kaapissa. Aina, kun hän avasi kaapin, hän näki tämän patsaan ja sen rakkaudellisen viestin.

Yhdysvalloista paluunsa jälkeen Jari alkoi yhä enemmän opiskella tanssia Airan koulussa.

Aira tunnisti poikansa lahjakkuuden ja tuki sitä. Äidistä ja pojasta tuli hiljalleen työtoverit.

– Pian sain vastuuta niin, että aloin itse opettaa. Olin hyvä tanssija, jopa parempi kuin Aira, Jari sanoo ja ottaa naurahdellen muutaman tanssiaskeleen kotinsa lattialla.

– Meillä synkkasi perhedynastiassamme hyvin. Myös Airan silloinen aviomies Ekku Peltomäki oli osa sitä. Teimme ennennäkemättömiä tanssillisia muotinäytöksiä. Muistan sen loistavana aikana.

Jarin mukaan Airalla oli maaginen kyky löytää lahjakkuuksia ja saada heistä työssä paras mahdollinen taito irti.

– Hän koki varmasti onnistuneensa työelämässä niin hyvin kuin se vain on mahdollista, mutta luulen, että hän koki, että epäonnistui lastensa kanssa. Se oli hänen elämänsä kokoinen taakka, Jari pohtii.

Tanssi kuitenkin auttoi Airaa selviämään siitä tuskasta, jonka hänen lastensa sairastuminen hänelle tuotti.

Hengellisellä tiellä

Vuonna 1996 Jari liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Rukous on yhä syvä elämän perusta, ja jumalanpalvelukset tärkeä osa viikkoa.

– Aluksi Aira vähän hämmästeli ortodoksisuuttani, mutta kunnioitti sitä.

Myöhemmin sukututkimuksen kautta Jarille selvisi, että Airan isovanhemmat olivat ortodokseja. Hänen isoisänsä oli kastettu ortodoksiksi Turussa vuonna 1900.

– Isoisä meni kuitenkin aikuisena Valtion rautateille töihin. Tällöin, heti Suomen itsenäistymisen jälkeen, oli ”soveliasta” olla luterilainen. Näin koko perhe kastettiin luterilaiseen uskoon.

Aira Samulin syntyi ja asui lapsuutensa Hyrsylän mutkassa Karjalan Suojärvellä. Perhe oli paikkakunnalla ainoa luterilainen perhe.

– Äitini sai kuitenkin ortodoksisen uskonnonopetuksen.

Kaikki perheen tavat, tottumukset, juhlat ja yhteisöllisyys kumpusivat ympäristön ortodoksisesta traditiosta.

– Kun mentiin kylään, tehtiin ristinmerkki ikonin edessä ennen kuin tervehdittiin talon väkeä.

Silloinen arkkipiispa Herman kävi Airan lapsuudessa Suojärven koululla. Liturgiassa myös pieni Aira sai jakaa pyhän ehtoollisen ilon muiden kanssa. Aira ei kuitenkaan koskaan elämänsä aikana liittynyt ortodoksiseen kirkkoon.

– Hän ei aikuisena tuntenut todellista vetoa siihen. Hän oli elämäntavoiltaan hyvin käytännöllinen. Hän myöntyi olemaan hengellinen, mutta ei uskonnollinen.

Ortodoksisuus oli kuitenkin vahvasti läsnä edesmenneen poismenon jälkeen. Rovasti Heikki Huttunen toimitti koko perheen läsnä ollessa vainajan muistopalveluksen, ortodoksisen panihidan 9. päivänä kuoleman jälkeen Uspenskin katedraalissa.

Jari Samulin ja äiti Aira Samulin jouluna joulupukin jakaessa lahjoja
Joulupukki ilahdutti 1950-luvun lopun jouluna pientä Jaria ja Pirjoa. Takana Suomen ensimmäinen nyrkkeilyn olympiavoittaja Sten Suvio, Airan setä. 

Ilo irti elämästä

Tänä päivänä Lohjan Saukkolassa sijaitseva, vuonna 1983 rakennettu karjalaistyylinen rakennus, Hyrsylän mutka on monen rakastama vierailukohde. Jarin tytär Kiti Samulin emännöi paikkaa.

Aira halusi Karjalasta muistuttavan talon seinille ikoneita ja ristin. Hän toivoi pihapiiriin rakentuvan myös tsasounan, mutta se ei hänen elinaikanaan toteutunut.

– Ortodoksisuus oli hänelle tärkeä traditio, elämän arvo. Hyrsylän mutkan rakennus on siunattu ortodoksisin menoin. Kuitenkin vaikka Airan elämässä oli ortodoksinen traditio läsnä, hän halusi kunnioittaa omien vanhempiensa luterilaista uskoa, sitä kirkkoa, johon hänet oli kastettu.

– Monet ortodoksikarjalaiset ovat kyllä sanoneet, että äitini oli enemmän ortodoksi kuin mitä he ovat. Hänen vieraanvaraisuutensa ja rakkaudellisuutensa ihmisiä kohtaan kertoo tästä. Se suorastaan pursui ulos hänestä, Jari sanoo.

Aira näkyi elämänsä aikana paljon mediassa. Jarin mukaan hän nautti esillä olosta ja valokuvauksista.

– Hänestä ei koskaan kirjoitettu negatiivista juttua eikä hänestä puhuttu pahaa. Airasta oli helppo tykätä.

Jari Samulin ja äiti Aira Samulin jouluna avaamassa lahjoja
Pienen Jarin joulunviettoa yhdessä Pirjo-siskon ja Airan kanssa 1950-luvun lopussa.

Jari kertoo naurahtaen hänen ja Aira-äidin yhteisestä ”diilistä”.

– Sovimme, että äiti tekee töitä ja minä rukoilen. Aira uskoi joukkorukouksen voimaan.

Yhteyden löytymisen myötä Jari tuntee, että katkeruus ja viha poistuivat äidin ja pojan väliltä.

– Minulle tuli vahva tunne siitä, että koin itse saaneeni anteeksi. Kuten Isä meidän -rukouksessa sanotaan: ”Anna anteeksi meidän velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme”. Kun olin antanut anteeksi äidille kaiken armon voimasta, koin myös itse saavani anteeksi. Ymmärsin, että minun täytyy antaa ensin itselleni anteeksi, jotta voin antaa anteeksi hänelle. Anteeksianto ei ole pelkkiä sanoja, vaan lukuisia asioita elämästä tyhjentävä anteeksianto.

Jari muistelee, kuinka hän vähän ennen Airan kuolemaa kertoi tälle saaneensa elämäänsä parhaan mahdollisen äidin.

– Hän vastasi, että hän sai itselleen parhaan mahdollisen pojan.

– Loppujen lopuksi kaikille meille, minulle, Pirjolle ja Airalle kävi hyvin, vaikka elämä on ollut raskasta ja rankkaa. Aira-äitini tuotti meille ja monelle häntä ympäröineelle ihmiselle paljon, paljon iloa, ymmärsi ja kannusti eteenpäin. Se oli hänen elämänsä suuri lahja.

Pääkuva ylhäällä: Jari Samulin ja Aira Samulin yhdessä Jarin tyttären 40-vuotisjuhlissa.

 

Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen ikoni
Pyhittäjä Serafim Sarovilainen on Jarin taivaallinen esirukoilija.