Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanilla on takanaan vuosi virkavapaata Suomen Kansallisteatterista, ja toinen vuosi on vielä edessä. Lavalle hän ei ole noussut kuluneen vuoden aikana, mutta näytteleminen on jatkunut elokuvissa jopa ennätystahtiin: Björkman on ollut mukana seitsemässä eri elokuvassa.
– Houkutukset näyttelemiseen ovat aina suuret. Näyttämön jättäminen oli pitkän harkinnan tulos – se on ollut jo kauan niin suuri osa elämää.
Juuri nyt Björkman ei kaipaa teatterista mitään. Vapaa aika on tehnyt hyvää. Päivärytmi on muuttunut, iltaisin ei tarvitse kiirehtiä työhön ja viikonloput ovat vapaita. Välillä saa asettua lomapaikalle Viitasaaren rauhaan.
– Nyt olen voinut suunnitella eri tavoin myös tulevaa, Björkman sanoo.
Kirjoittamisen kaipaus kuljettaa kohti uutta vuotta.
– Uudessa vuodessa ollaan asioiden välissä. Voi miettiä mennyttä ja tulevaa aikaa ja pyrkiä samalla asettumaan tähän hetkeen. Silloin saa jäädä ihmettelemään.
Hannu-Pekka Björkman pohtii uuden edessä elämän ja taiteen yhteyttä.
– Taide peilautuu; kommunikoi taiteen tekijän omasta elämänkohdasta ulospäin. Taidetta ei pysty selittämään. Se on uskon tavoin aina mysteeri.
Syvimmät uskon kosketukset näyttelijä sanoo kokeneensa luostareissa, erityisesti Lintulan luostarissa, joka on hänelle rakas paikka. Björkman kertoo olleensa ennen joulua Valamon luostarissa Valamon ystävien kokouksessa. Siellä realisoitui konkreettisella tavalla joulupaasto.
– Olen huono paastoamaan. Ruokaa en juurikaan huomioi, mutta henkisellä puolella pyrin luomaan itselleni joitain rajoitteita, vaikka sosiaalisesta mediasta.
Björkmanin mukaan on kuitenkin tärkeää varjella hyvyyden läsnäoloa ja kiitollisuutta elämässään. Asettua yhä enemmän rukouksen äärelle, kukin voimiensa mukaan.
– Luostarit ovat rukouksen läpäisemiä. Lintulan luostarissa olen saanut kokea toisen, tästä ympäristöstä eriytyneen, pyhän maailman.
Mutta mitä on pyhyys? Se on Björkmanille suuri kysymys.
– Pyhyyden kokemuksista kertominen vesittää helposti syvän hetken. Sen vuoksi ne on hyvä jättää hiljaisuuden taakse. Sanat eivät tavoita sitä suurta kokemusta, jossa koet olevasi osa maailmankaikkeutta; tätä olemassa olevaa elämää, hetkeä, jossa sulaudut ikuisuuteen.
Björkman mainitsee joskus kirjoittamansa lauseen: ”Usko on Hengen aktiivista toimintaa Jumalan havaitsemiseksi."
– Tarkoitan sillä sitä, että osa ikiaikaisesta yhteydestä tapahtuu meissä luonnostaan, mutta toisaalta meidän tulee harjoittaa uskoamme, tehdä työtä Hengen pysymiseksi meissä. Näin kaksi asiaa, tekemättömyys ja tekeminen yhdistyvät yhdeksi.
Hannu-Pekka Björkman kertoo myös kirjailija Antti Hyrystä, joka on joskus kirjoittanut novellissaan sunnuntaipäivästä, jolloin maailman päällä lepää pyhyyden huntu.
Kuitenkaan kärsimystä ei voi koskaan täysin unohtaa.
– Kärsimys – käsittämättömyys, jonka kanssa kamppailemme koko ajan – lepää myös pyhyyden, ihmeen hunnun alla. Voi vain kysyä: mitä ja miksi tämä kaikki on juuri tässä ja nyt?
Silti Jumalan yhteydessä elää lohtu. Björkmanille myös taiteen suuri merkitys on tuottaa ihmisille lohtua.
– Se ei tarkoita piilottamista tai unohtamista, vaan ikiaikaista muistamista.
Joulua Björkman kertoo viettäneensä lapsiperheessä valtaväestön tavoin.
– On varmasti hyvä karsia elämää, jopa joulua niin, että oleellinen tulee näkyväksi. Hengellisessä mielessä se on varmasti ensi kädessä rukouksen läsnäoloa.
Hannu-Pekka Björkmanille elämän kierrossa tärkeitä ovat iltarukoukset ja esirukoukset sairaiden ja kärsivien puolesta. Hän on saanut kokea rukouksen voiman myös sairastaessaan itse.
Björkman muistelee nunna Kristodulia, joka kirjoitti ihmisen olevan liturginen olento, joka löytää syvän sisäisen tyydytyksen Jumalan palvelemisesta.
– Jumalan palveleminen ei ole pelkästään jumalanpalveluksissa seisomista. Se on jatkuvaa elämistä, Pyhän Hengen jatkuvaa toimimista, usein myös jatkuvaa kamppailua. Maailmaan on helppo kadota.
Ja kuitenkin kaiken alku, kuten hengitys ja rukous, on jatkuvasti läsnä.
– On koskettavaa ja arvokasta saada kuulua omassa ortodoksisessa kirkossamme yhteiseen rukouksen jatkumoon. Kuten arkkipiispa Paavali sanoi: kristityt muodostavat piirin, jonka keskellä seisoo Kristus. Mitä lähempänä olemme Kristusta, sitä lähempänä olemme toisiamme.