Piispat kantavat rinnallaan ikoniriipusta asemansa tunnuksena. Suomalaiselle ortodoksille tutuin on siitä käytetty nimitys panagia (kaikkeinpyhin), jolla viitataan Jumalansynnyttäjään. Panagia-riipukseen onkin kuvattu Jumalanäiti. Kreikankielinen sana enkolpion viittaa rintariipukseen, ja siihen on tavallisesti kuvattu Kristus, toisinaan jokin pyhä.
Tomos 100 vuotta -juhlaa varten Evakko-Kristus -ikonilla varustetut enkolpionit suunnittelivat ja toteuttivat yhden perheen jäsenet: Ville Maahinen, Hannele Maahinen ja Valo Maahinen. Ville on kultasepän ammattinsa lisäksi myös isä Ville, sillä hänet on vihitty diakoniksi Jyväskylän ortodoksiseen seurakuntaan.
Aloite enkolpion-riipuksiin tuli arkkipiispan kansliasta.
– Ylidiakoni Andreas (Salminen) otti yhteyttä syksyllä 2022 ja kysyi, kiinnostaisiko meitä suunnitella ja tehdä juhlavuoden panagiat eli enkolpionit, ja millainen työ olisi kustannuksiltaan. Arkkipiispa Leon toiveina olivat suomalaiset kivet ja suomalaisille merkittävä ikoni, suhteellisen pieni koko ja ekologisuus. Enkolpionista tehtiin yksi luonnos.
– Hannele piti tärkeänä, että siinä kuvataan Suomen luontoa: korkeat männyt, tähtitaivas ja kivikkoinen lähde. Luontoarvot ovat tärkeitä myös patriarkallemme. Ikoni on pääosassa, joten kehyksen aihe ja toteutus ei syö siitä huomiota.
Alkuperäinen malli Kuopiosta
Enkolpioniin valikoitui ikoniksi niin sanottu Evakko-Kristus. Toisen maailmansodan seurauksena erityisesti karjalaisten evakkojen keskuudessa oli huutava pula ja tarve pyhäinkuville. Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta painatti Kristus Kaikkivaltias -tyyppiä edustavia kartonkisia ikoneja, joiden mallikuva sijaitsee Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa. Pyhäinkuva sai kansan suussa nimen Evakko-Kristus, ja siitä tuli suomalaisten ortodoksien suuresti rakastama ja keskeinen kotien ikoni.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo ehdotti Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon satavuotista taivalta juhlistavaan ja symboloivaan enkolpioniin ikoniksi juuri Evakko-Kristusta. Arkkipiispalle ikoni on lukuisten muiden evakkojen ja evakkojen lapsien tapaan henkilökohtaisesti hyvin merkityksellinen. Arkkipiispan vanhemmat olivat evakkoja Salmista.
Ikoni kuvaa hyvin Suomen autonomisen kirkon 100-vuotista historiaa ja omaa kirkollis-hengellistä kulttuuriperintöämme. Valinta juhlavuoden enkolpioniin voidaan nähdä myös nykyisen ortodoksisen pakolaisuuden teeman kautta osuvana. Enkolpion-riipusten jakaminen kaikille suureen juhlaan osallistuneille piispoille yhdistää Ekumeenista patriarkaattia ja Suomen ortodoksista kirkkoa. Enkolpioneja valmistettiin yhteensä 14 kappaletta.
Ekologisuus ja paikallisuus arvoina
Ekologisuus ja käsityöläisyys toteutuivat valmiissa tuotteessa monin tavoin. Materiaaliksi valittiin kierrätyspronssi sen ekologisuuden ja saatavuuden takia. Hopeointi on tehty kierrätyshopeasta. Alun perin ikonia suunniteltiin silkkipainona posliinille, mutta oikean kokoisia pohjia ei saatu. Pitkän etsinnän jälkeen päädyttiin alumiinikomposiittiin UV-painatuksella.
– Tallinnasta löytyi pieni firma, joka valmistaa laadukkaita painotuotteita. Painovärit ovat ympäristöystävällisiä ja käytössä kestäviä.
Kivenä enkolpioneissa käytettiin Kittilän kromimarmoria, joka on myös teollisuuden sivukiveä. Sivukiveä syntyy louhinnassa, kun sitä joudutaan poistamaan varsinaisen malmin tai käyttökiven tieltä. Vihertävät kivet hiottiin itse Kurkipellon Pajalla.
– Kittilän kromimarmori liittää työn myös Lappiin ja sitä kautta kolttasaamelaisuuteen.
Useita eri työvaiheita
Enkolpion-riipusten suunnittelun ja työpiirrokset laati Hannele Maahinen. Näiden pohjalta Valo Maahinen teki 3D-mallinnoksen. Valo tulosti myös 3D-sapluunan enkolpionin taustalle kaiverrettuun juhlavuoden logoon.
3D-malli lähetettiin Kultataide Oy:n valimoon Kouvolaan, josta Kurkipellon Paja sai työstettäväkseen 14 ”suhteellisen kulmikasta” panagiapohjaa ripustusosineen eli kruunuineen. Pitkällinen työ alkoi valukanavien poistolla. Hionta, pinnankäsittely ja kiillotus kestivät noin kaksi viikkoa.
– Työvaiheita oli useita yksityiskohtien muotoilusta ketjujen hopeointiin, kivien hiontaan ja ”kyynelten” istutuskuppien valmistukseen. Viimeisenä tehtiin ketjuihin säätövaraa varten S-koukut ja koottiin enkolpionit. Vasta tässä vaiheessa aloimme ymmärtää, mitä olimme tehneet viikkokausia.
Kiitollisuus voimavarana
Kurkipellon Pajalla on työskennelty myös aiemmin ortodoksisen kirkon hyväksi ja Jumalan kunniaksi. Pajalla on vuosien varrella puhdistettu ja korjattu ikonien riisoja, lampukoita ja ehtoolliskalustoja sekä valmistettu ja korjattu panagioita ja papiston ristejä. Valamon luostarin veljestölle on valmistettu myös viitan alla kannettavia paramantioita.
– Parhaimmillaan korjaustyö on tuonut aistittavaksi entisaikojen käsityöläisten elämää: vanha käsiristi tuoksuu suitsutukselta, sen sisältä voi löytyä tekijän omia merkintöjä, ja esineen historiaa voi lisäksi tutkia leimojen avulla. Käsityöläisinä olemme yksi osa pitkässä ketjussa. Kirkollisten töiden lisäksi teemme tavanomaisia korujen korjaustöitä ja uniikkikoruja tilauksesta.
Maahisten pihapiirissä on oma tsasouna, jonka praasniekkaa vietetään elokuun 13. päivän tienoilla. Tsasouna on pyhitetty Kärsimyksen Jumalanäidin ikonille. Ortodoksinen usko on lähellä joka päivä. Juhlavuoden enkolpion-riipusten teko on ollut perheelle hengellisesti merkittävää.
– Tämä työ oli siunaus monin tavoin, ja työviikkojen aikana monien ”maallisten” hankaluuksien vuoksi puolestamme kannetut esirukoukset olivat tärkeitä. Kiitollisuus on kantava voimamme.
Pääkuva ylhäällä: Valo, Ville ja Hannele Maahinen ovat voimakolmikko enkolpioneiden toteuttamisen takana.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Aamun Koiton painetussa numerossa 4/2023.
