Blogi

Kuka pyhistä puhuu juuri sinulle? Saattaa olla, että vain joillakin heistä on sydämesi avain

Kukin voi löytää pyhien joukosta omaan elämäntilanteeseen ja persoonaansa sopivia ohjaajia.
23.08.2021 - 11:08
Bloggaaja_Jukka_Mäntymäki_selfie_kuvassa
Johannes Mäntymäki

Kirkossamme on runsaasti hyvin erilaisia pyhiä. Löytyy kärsimystenkantajia, marttyyreitä, pyhittäjiä, pylväskilvoittelijoita, rakentajia, suurmarttyyreitä, tunnustajia, valistajia ja paljon muita. Osa heistä on ollut kirjoitustaidottomia, ja toiset taas ovat jättäneet jälkeensä runsaasti tekstiä.

Vuosien varrella olen ehtinyt ahmia melkoisen määrän pyhien isien ja äitien kirjoituksia. Hengelliseen rakentumiseen on paljon aineistoa saatavilla. Kukin voi löytää pyhien joukosta omaan elämäntilanteeseen ja persoonaansa sopivia ohjaajia. Olen havainnut myös sen, että osalla pyhistä ei ole avaimia sydämeeni. Hyvä niin. Ei kaikilla taistelevan kirkon kanssarukoilijoillakaan ole.

Synkkä pyhittäjä ei vetoa

Muistan lukeneeni erään sivistyneen pyhittäjän laatimaa kirjoitelmaa, jonka tekstit koin niin synkkinä, että teoksen luku jäi siitä syystä kesken. Hänen mukaansa maailmassa ei ole mitään iloitsemisen ja riemuitsemisen arvoista. Kaikki on vain täynnä itkua ja parkua, onnettomuutta sekä epäsopua. ”Maailmassa ei ole mitään iloa” oli pääviesti – ja lopulta seuraa kuolema. Luin tekstiä suuren ihmetyksen vallassa. Koitin ymmärtää kirjoittajaa oman aikansa kontekstissa onnistumatta siinä. Teos oli 150-sivuinen synkistely. Mieleeni tuli Saarnaajan kirjan yhtä valoton eetos: ”Kaikki on turhuutta!”

Olemme pääsiäiskirkko! Toivon kirkko! Paastojenkin läpi kulkee kirkas surumielisyys, jossa pääsiäisen ylösnousemusvalo tuo lukijalleen nostetta. Jopa suuren paaston katumuskanonit ovat pohjimmiltaan täynnä toivoa.

Mutta tämän lukemani pyhittäjän teksti jätti minut haudan pohjalle. Vailla valoa ja toivoa.

Ortodoksisessa kasteessakaan ei kastettavaa pelkästään upoteta Kristuksen kuolemaan, ja jätetä ”hautaan”, vaan liike jatkuu. Hänet nostetaan vedestä ylösnousemuksen iloon. Tämän ylös ja alas suuntautuvan liikkeen tekee pappi.

Liikesarja toimii kuvana siitä, kuinka Jumalan kaitselmus ohjaa elämäämme niin myrskyissä (laskee alas) kuin kirkastusvuorilla (nostaa ylös) Hänen hyvän tahtonsa mukaan. Liturgian edellä pyhän Mardarioksen rukouksessa pyydämmekin, että Jumala ”niiden vaiheiden kautta (myrskyt ja tyvenet), jotka parhaiksi tietää” pelastaisi minut.

Jos siis hengellisessä tekstissä tai saarnassa laskeudutaankin Kristuksen kanssa Golgatalle ja Tuonelaan, niin eihän sinne pidä jäädä. On syytä seurata tapahtumat loppuun asti: ylösnousemuksen hämmennyksestä siitä seuranneeseen iloon.

Jumalan luomassa maailmassa on paljon valoa ja iloa sekä iloitsemisen aihetta. Ei elämää ole tarkoitettu synkkyyden ja kuoleman voittolauluksi.

Onneksi toinen pyhittäjä hautaan tuijottelun sijaan kohottaa katseensa ylöspäin ja aloittaa tekstinsä: ”Rauha teille ja pelastus Herralta!” Näin hän luo synkkyyden keskelle valoa, ja kuoleman varjoihin Kristuksen ylösnousemuksen iloa.

Pidän suuresti Filokalian toimittajan Nikodeemos Athosvuorelaisen (k. 1809) asenteesta, kun hän toteaa, että kyseinen hengellisten elämänohjeiden kokoelma on armonpalautuspasuuna. Niinpä! Palautusta armon toimintaan tarvitsemme itse kukin.

Kirkko on armoa tarvitsevien sairaala. Jos armo on hukassa, niin siihen löytyvät lääkkeet. Sakramentit, pyhät kirjoitukset ja rukous palauttavat etääntyneenkin matkamiehen Jumalan armon hoidettavaksi.

Itselleni merkitsevät valtavasti Herran rukouksen sanat ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”, jossa voin pyytää tuon siunatun valtakunnan saapumista minunkin heiveröiseen elämääni, yksinäisyyteen, lähipiirini, jokaiseen hetkeen, oman tai ystäväni hengelliseen ja henkiseen pimeyteen. Myös sanat ”päästä meidät pahasta” ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Siinä anotaan Jumalan apua paholaista vastaan, jonka kirkon patristinen perinne ymmärtää persoonana, joka haluaa kaikin keinon vahingoittaa ja rikkoa ihmisen luottamuksen hyvään Jumalaan.

Ortodoksinen kirkko on toivon, valon, ilon ja ylösnousemuksen kirkko sillä meidän Herramme on kaikkea tätä, ja enemmänkin. Kirkkomme jakautuu taistelevaan ja riemuitsevaan osastoon. Ensin mainittuun joukkoon kuulumme me vielä kilvoitusvaivoissa vaeltavat ja jälkimmäiseen ne lukuisat pyhät, joiden neuvoja ja esirukousapua voimme hyödyntää matkallamme. Tehkäämme niin.

Bloggaaja_Jukka_Mäntymäki_selfie_kuvassa
Johannes Mäntymäki

Vuonna 2022 tulee virallista ortodoksisen kirkon jäsenyyttä täyteen 20 vuotta. Nippu ammattejakin on ehtinyt kertyä. Laborantti, (ev.lut. tuplatutkinto:) nuoriso-ohjaaja ja diakoni, radiotoimittaja (Radio Dei) ja Oulun metropoliitan kanslian hiippakuntasihteeri (2006–2014).

Lukijavihkimykseni yhteydessä käyttööni siunattiin kirkollinen, Johannes Krysostomokselta tuleva nimeni, joten käytän kirkollisissa yhteyksissä nimeä Johannes. Valtionhallinnon papereissa kutsumanimeni on Jukka, mutta arkielämässä tottelen lempinimeäni Juksu.

Hiippakuntatyön päätyttyä minun piti palata viimeistelemään opintoni. Mutta sitten erittäin hyvä rukousystäväni murhattiin raa’asti. Se oli lähtölaukaus kielteisten tapahtumien sarjalle, ja lopputuloksena oli syvä romahdus. Vuodesta 2015 olen tapellut vaikean masennuksen kanssa.

Nuorempana tuli kierrettyä paljon maailmaa. Suomessa olen asunut 16 paikkakuntaa läpi eri puolilla maata. Oulussa olen asunut jo 22 vuotta.Harrastan lukemista, elokuvia, sekä hyviä ruoka- ja kahvipaikkoja. You Tube -kanavan pitäminen (Viisaudenkirja) ja blogiin kirjoittelu (olemisenpulma.blogspot.com) laskettaneen myös harrasteisiin. Tällainen minä olen. Ja enemmänkin. Saa tutustua!