Kirkon kanonit kuuluvat monien mielestä mystiikan piiriin. Sana mystiikka tarkoittaa tässä hämärää ja salaperäistä, ei pyhää mysteeriä kirkon elämän ytimessä. Tiedetään, että kanonit jollain tavoin määrittävät ortodoksista kirkkoa. Mutta mitä ne tarkkaan ottaen ovat, tai kuinka niihin voisi tutustua, on hämärää salatiedettä.
Saatamme olla monet vuodet mukana kirkon hallinnossa, jopa suunnittelemassa säädöksiä, mutta emme yhtään kertaa ole pitäneet kädessä kanonien kokoelmaa tai lukeneet mitään johdatusta niiden käyttöön. Kirjallisuutta kanoneista on saatavilla sekä suomeksi että suurilla maailmankielillä.
Puheenvuorot kirkkolain ja kirkkojärjestyksen uudistamisesta kertovat lähes poikkeuksetta, että kanoneita ei ole konsultoitu. Ne on jätetty omaan sfääriinsä. Asenteemme kirkon kanoneihin saanee selityksensä historiasta. Niiden on esitetty olevan kaiken yläpuolella, vaikeaselkoisina vain vihkiytyneiden ulottuvilla. Niihin on vedottu ilman perusteluita ja ilman läpinäkyvyyttä. Tämä on mielestäni johtanut siihen, ettei niitä ollenkaan osata eikä haluta käyttää kirkkomme säädöksiä arvioitaessa ja uudistettaessa.
Kirkko on ajallinen ja iankaikkinen, se on muuttuva ja muuttumaton. Suomen ortodoksisen kirkon julkisoikeudellinen asema ja sitä koskeva laki ovat ajallisia ilmiöitä. Ajan saatossa ne muuttuvat. Ajatonta on sen sijaan kirkon olemus. Kirkko jatkaa elämäänsä, vaikka sitä koskeva laki lakkaisi olemasta ja sen julkisoikeudellinen asema muuttuisi.
Jos kirkon muuttumattoman olemuksen ja sen muuttuvan ilmiasun etäisyys kasvaa liian suureksi, kirkon olemus etsii eri muotoja kuin sen näkyvä ulkokuori sallii. Evankelinen luovuus lähtee omille teilleen, ja kirkon olemuksen ja elämän kokonaisuus särkyy.
Kanonit kuvaavat kirkon ajatonta olemusta. Ne on laadittu tiettynä aikana ja tietyissä olosuhteissa, mutta niiden merkitys perustuu siihen, että ne viittaavat kauemmas kuin omaan kontekstiinsa. Ne eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan likiarvoja.
Kanonit kuvaavat kirkon elämää sellaisena kuin se kehittyi jo ennen kanoneja, ja ohjaavat sitä samaan suuntaan. Ne ovat syntyneet samalla tavalla kuin kirkon teologinen opetus: vastauksina haasteisiin ja ratkaisuina konflikteihin. Niiden sisältä ja niiden takaa pitää etsi sitä, mikä kirkko on, ja kuinka kirkko todistaa ja palvelee. Kanonit haastavat teologiseen työhön; niihin perehtyminen on paitsi säädösten tutkimista, myös kirkon olemuksen ja siitä nousevan järjestyksen etsintää. Ne johdattavat kirkon sakramentaaliseen ytimeen. Tässä mielessä kanonit tosiaan ovat mystiikkaa.