Helsingin hiippakunnan alueella ukrainalaiset eivät ole juurikaan hakeutuneet kirkon aineellisen avun piiriin. Kyselyyn vastanneet epäilivät syynä olevan lähinnä se, että eteläisessä Suomessa vastaanottopalvelut, ukrainalaisten parissa toimivat järjestöt sekä olemassa olevat turvaverkot ovat toimineet niin hyvin, että kirkkoon turvautuminen ei ole ollut tarpeellista. Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon palveluksissa on arvion mukaan noin 20 % ukrainalaisia, mutta muissa alueen pyhäköissä ukrainalaisia rukoilijoita on ollut vain yksittäisiä. Poikkeuksena on Riihimäen Minea-keskus, jossa liturgioissa on käynyt runsaasti ukrainalaisia.
Suurien haasteiden edessä
Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa tilanne on ollut toinen. Ukrainalaisia tuli suuria määriä heti alkuvuodesta suoraan Kuopioon ja Mikkeliin ilman, että he olisivat ilmoittautuneet vastaanottokeskuksiin Suomeen saapuessaan. Tällöin turvaa hakevat hakeutuivat kirkkoon, ja seurakunnat vastasivat avun tarpeeseen luomalla tyhjästä avustustoimintoja. Kun ihmiset saivat ensimmäisen avun kirkosta, he myös jäivät kirkon pariin. Kuopion ja Karjalan hiippakunnan alueella nousi huoli nuorista, jotka eivät ole perusopetuksen piirissä ja uhkaavat jäädä ilman kontakteja ja kielitaitoa.
Oulun hiippakunnassa on ukrainalaisia, mutta sielläkin heidän tavoittamisessaan on ollut hankaluuksia. Aineellista apua on annettu etenkin Oulussa. Oulun hiippakunnan alueella kirkossa on käynyt jonkin verran ukrainalaisia. Yhteisen kielen puute on vaikeuttanut yhteistä toimintaa. Tampereella onkin toiminut kielikerho, jossa on opittu kieltä puolin ja toisin.
Apua kaivataan ukrainaksi
Keskusteluissa ukrainalaisten kanssa on tullut ilmi heille tulleen yllätyksenä, että kirkossa on muutakin toimintaa kuin vain jumalanpalveluksia. Papistomme on ollut helposti lähestyttävää, mikä on ollut uutta toisenlaiseen kirkolliseen kulttuuriin tottuneille. Ukrainalaiset ovat olleet ylipäätään hyvin kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista kirkollisen elämän lisäksi.
Kirkkoon tulemisessa on myös fyysisiä vaikeuksia: vastaanottokeskukset sijaitsevat usean seurakunnan alueella kaukana kirkoista ja kirkkoihin pääseminen on vaikeaa yksinkertaisesti kulkuyhteyksien puutteen vuoksi. Sama ongelma on toki myös muulla kirkon jäsenistöllä.
Kysyttäessä tulevaisuuden tarpeista useammalla vastaajalla nousi huoli viranomaisviidakosta, kun tilanne pitkittyy ja viranomaisrekistereihin täytyisi kirjautua. Siihen ja yleiseen arjen koordinointiin olisi tarve saada konkreettista apua, myös ukrainan kielellä. Lisäkäsiä kaivattiin useassa seurakunnassa. Keskusteluissa nousi esiin myös idea valtakunnallisesta palvelupuhelimesta, josta olisi mahdollista saada muun muassa tulkkausapua.
Keskusteluissa kävi myös ilmi, että kirkon tasolla puuttuu yhteinen keskustelu ukrainalaisten parissa toimimisesta. Lisäksi kaivattiin tukea raskaiden asioiden parissa työskenteleville kirkon työntekijöille. Niin ikään pohdittiin, miten tiedottaa ukrainalaisille, että Suomessa toimii ortodoksinen kirkko ja ovemme ovat auki myös heille. Ukrainalaisten tavoittaminen on kuitenkin hankalaa. Useimmat vastaanottokeskukset eivät salli kirkon työntekijöiden vierailuja, joten tiedottaminen niiden kautta ei ole vastaus ongelmaan.
Pääkuva ylhäällä: Isä Pavel Pugovkin toimitti rukouspalveluksen Suomen ortodoksisen kirkon keskustalon Kotikirkossa Kuopiossa huhtikuun alussa 2022. Tuolloin arkkipiispa Leo oli kutsunut vieraikseen Ukrainasta sotaa paenneita naisia, lapsia ja perheitä.