Hanneriina Moisseinen on useaan otteeseen palkittu kuvataiteilijataustainen sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri. Moisseisen tuorein teos on E.L. Karhun näytelmään pohjautuva kokeellinen sarjakuvakirja Ajan rajalla, jonka kaikki kuvat Moisseinen toteutti ompelemalla. Teos on yli kymmenen vuoden työn tulos. Kokonaisuus on tällä hetkellä esillä Kouvolan taidemuseossa.
Luovuus aina läsnä
Hanneriina Moisseinen käsittelee teoksissaan vaikeita aiheita herkkävireisesti ja huumoria unohtamatta. Teokset koskettavat, pysäyttävät ja jäävät mieleen.
Esimerkiksi sarjakuvakirja Isä kertoo Hanneriinan perheenjäsenen katoamisesta ja Kannas puolestaan sodasta karjakon, järkensä menettäneen rintamakarkurin ja lehmän kautta.
Lehmät eivät ole Kannaksessa pelkkinä koristeina:
– Ihminen reagoi ihan eri tavalla, kun esimerkiksi sodan aiheuttamaa kipua kuvataan eläimen kautta. Eläimen tuska menee ihon alle, koska ihminen ymmärtää eläimen viattomuuden. Lehmä tuo Kannakseen myös pehmeyttä ja lempeyttä. Ihmisen ja eläimen välinen sanaton kommunikaatio tuo ihmisen ja eläimen ruudussa samanarvoisiksi.
Työskentelystään Moisseinen kertoo seuraavaa:
– Asemoin teokseni nykytaiteen (sarjakuvien kohdalla nykysarjakuvan) kontekstiin, mutta toisaalta pyrin pois sellaisesta, mikä on taiteessa kulloinkin muodissa. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten ompelutekniikan käyttämistä kuvataideteoksissa pidettiin nolona tai osoituksena arvostelukyvyn puutteesta. Ryhdyin tästä innostuneena ompelemaan sarjakuvia.
– Löydän helposti omia aiheita, voin ikään kuin napata niitä ilmasta. Valmiin teoksen tekeminen tosin vaatii usein vuosien kokopäiväisen työn, koska työtapani taustatutkimuksineen on niin perinpohjainen.
Ortodoksista taiteilijaksi ja sitten ortodoksitaiteilijaksi
Hanneriina Moisseisen Valamon residenssiin saama ortodoksisen taiteilijan stipendi oli iloinen yllätys. Hän työskenteli residenssissä stipendin turvin syys–lokakuussa.
– Ortodoksinen ortodoksitaiteilija olisi kai ikonimaalari, joka ei signeeraa teoksiaan. Minä olen kai ennemmin uskonnoltani ortodoksi ja ammatiltani taiteilija. En ole tuonut uskoani esiin julkisuudessa, mutta tottahan ortodoksisuus vaikuttaa töihini, kuten karjalaisuuskin.
Joensuussa syntynyt Hanneriina Moisseinen kastettiin ortodoksiksi, mutta hän erosi kirkosta nuorena aikuisena ystäväpiirinsä painostamana.
– Olin kauan uskonnottomana, kunnes pitkän etsinnän jälkeen liityin takaisin omaan kirkkooni 2010-luvun alussa. Kuorotoiminnan kautta löysin merkityksellisen tavan olla osa seurakuntaa.
Taidemaailman ja kirkollisen elämän yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Hanneriina Moisseinenkin on kohdannut halveksuntaa.
– Läheskään kaikilla ei ole sellaista sivistystä, että he ymmärtäisivät uskontokuntaan kuulumisen merkityksellisyyden. Maahanmuuttajien myötä kulttuurinen monimuotoisuus ja sen ymmärtäminen on kuitenkin lisääntynyt. Äreimmille kristinuskon vastustajille olen toisinaan kertonut ortodoksisuuden kuuluvan omaan kulttuuriperintööni, mikä tekee asiasta nykymaailmassa jossain määrin ymmärrettävämmän. Toinen asia, jolla joskus selvennän kirkossa käymistäni, on ajatus pyhästä – asiasta, jonka moni uskonnotonkin tunnistaa, ja jota ehkä salaa kaipaa. Siispä kerron kokevani kirkossa pyhän läsnäoloa.
Sillankorva tuntuu "luksusresidenssiltä"
Valamon luostari Heinävedellä on Hanneriina Moisseiselle tuttu lapsuudesta. Hän ei kuitenkaan koskaan aiemmin ole yöpynyt Valamossa. Olo on silti tuntunut kotoisalta.
– Minulla on sellainen olo, että saan olla täällä, ja että sovin tänne. Sillankorvan talo on aivan upea. Työhuoneeni seinät ovat ikiaikaista kiveä ja kalustus puuseppien tekemää lastulevyhyllyjen sijaan. Tämä on oikea luksusresidenssi, jossa kiire poistuu! Tuntuu, että täällä ajattelukin nytkähtää eri asentoon.
Residenssiviikon aikana Moisseinen työskenteli, poimi puolukoita ja kävi kirkossa.
– Tunnen residenssissä pyhyyttä, kuten koko luostarin alueella. Oikeastaan luostarin vaikutus tuntuu paljon pidemmällekin, ei pelkästään maantieteellisessä paikassa vaan myös ajassa. Rukous on jatkunut tässä veljesyhteisössä yhtäjaksoisesti niin pitkään.
Seuraavaksi mosaiikkeja tai ikoneita?
Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkossa Hanneriina Moisseinen on ihaillut kerubeja esittäviä mosaiikkitöitä. Hän onkin harkinnut ilmoittautuvansa mosaiikkityökurssille.
– Myös ikonimaalaus on kiinnostavaa. Ikonien visuaalinen maailma alkoi näkyä maalauksissani etsikkoaikanani. Tajusin asian vasta siskoni houkuteltua minut kirkkoon 10 vuoden tauon jälkeen. Tulevaisuudessa olisi hienoa voida tehdä ikoneita tai ylipäätään taidetta nimettömänä. Nythän se ei ole mahdollista, koska toimeentuloni riippuu siitä, että nimeni tunnetaan.
Ikonimaalauksen opettelussa ei ole mitään, mitä Moisseinen pelkäisi. Vaikea, hidas tai kurinalainen työ on hänelle tuttua.
Helppous on se, mikä saa hänet kyllästymään.
Residenssitoimintaa kehitetty luostarin kanssa
Hanneriina Moisseisen saama stipendi on osa Valamon Ystävät ry:n Jokapäiväinen leipä -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää ja laajentaa jo olemassa ollutta residenssitoimintaa, kertoo hankepäällikkö Maria Roiha.
Vuoden 2024 lopussa päättyvän hankkeen teemana on ollut ilmastonmuutos ja ruoantuotanto.
– Taiteellinen lähestymistapa on tarpeen näin suurten kysymysten äärellä, mutta mittakaava on paikallinen. Hanke ammentaa innoitusta luostariaatteeseen kuuluvista asketismista, eläinkunnan tuotteiden välttämisestä ja hävikkiruoan hyödyntämisestä.
Roihan mukaan hanke on saavuttanut erinomaisesti taiteelliset ja sisällölliset tavoitteensa.
Taiteellinen johtoryhmä valitsi kutsutaiteilijoiksi valokuvataiteilija Nelli Palomäen, tekstiilitaiteilija Lotta Blombergin, ääni- ja ympäristötaiteilijat Tuike Alitalon ja Simo Alitalon sekä yhteisötaiteilija Seija-Leena Salon.
Palomäki ottaa muotokuvia Valamon veljestöstä, luonnosta ja hyötykasveista vanhalla puukameralla. Blomberg on tekemässä luostariin sijoitettavaa ryijyteosta. Alitalojen tarkoitus on luoda luostariin kuuntelu- ja havainnointipisteitä. Salon keräämiin tarinoihin perustuva Luostari tuli kylään -näyttely oli Valamossa auki syyskuun loppuun.
Stipendiaatteja ovat tänä vuonna muusikko Heikki Halme, runoilija-kääntäjä Hannimari Heino, kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas, runoilija Tommi Parkko, kuvataiteilija Raisa Raekallio, kirjailija Pirkko Soininen, tekstiilitaiteilija Riitta Turunen ja kuvataiteilija Misha del Val. Päähaun ulkopuoliset teemastipendit jaettiin seuraavasti: ohjaaja-opiskelija Miika Karvanen (lupaavan taiteilijan stipendi), kirjailija Markus Leikola (erikoisstipendi yhteiskunnallista dialogia edistävälle taiteilijalle) ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen (ortodoksisen taiteilijan stipendi).
Hankkeeseen on kuulunut myös taiteen tekemisen tilojen remontoiminen. Valamon opistossa on nyt kaksi uutta työhuonetta ja opistohotellista on korvamerkitty huoneita taiteilijoiden käyttöön.
– Hanke on kehittänyt Valamon residenssitoimintaa luostarin kanssa ja luostarin ehdoilla – kaiken Valamossa tapahtuvan toiminnan keskiössä tulee olla ymmärrys ja kunnioitus veljestöä, luostarielämää ja ortodoksisuutta kohtaan, Maria Roiha toteaa.
Hanke päättyy, mutta residenssitoiminta jatkuu. Kevään 2025 haku Valamon residenssiin on jo käynnissä.