Jostakin Valamon erikoiskirjaston tiskin takaa kuuluu tuttu ääni.
– Tule tänne taakse ja ota tuoli mukaan!
Se on kirjastonhoitaja Virva Suvitie. Niin, juuri se ystävällisen näköinen, yleensä huivipäinen nainen, johon törmää todennäköisimmin joko kirjastossa tai Valamon pihapiirissä – tai, jos harrastaa pyhiinvaelluksia, lähes missä tahansa luostarissa.
Virvan valtakuntaa ovat kirjat, joita silmäilen samalla, kun Virva nakuttelee tietojani koneelle.
Moni varmasti erehtyy pitämään Virvaa nuorempana kuin hän onkaan, sillä hän syntyi Turussa heinäkuussa 1974. Virvan ollessa 5-vuotias perhe muutti Maskuun, missä leikkimiljööseen kuului naapurin idyllinen pappila keskiaikaisine kivikirkkoineen.
Lukion jälkeen Suvitie asui vuoden Kauhavalla, missä hän opiskeli Suomen yrittäjäopistossa yrityksen johtamista.
– Tuolloin mietin, että perustaisin oman luontaistuotealan myymälän. Uskonnot, antiikin filologia, kirjallisuusopinnot sekä muut humanistiset aineet alkoivat kiehtoa kuitenkin enemmän, ja syvennyin niihin Turun yliopistossa. Valmistuttuani filosofian maisteriksi suoritin Turun ammattikorkeakoulussa maistereille räätälöidyt informaatio- ja tietopalvelun erikoistumisopinnot, jotka valmensivat kirjastoalan johtotehtäviin.
Turussa Suvitie työskenteli vanhuspalveluista vastaavana informaatikkona kaupunginkirjaston pääkirjastossa – kunnes johdatus puuttui peliin vuonna 2015: Heinävedellä Valamossa avautui kirjastonhoitajan paikka. Se oli menoa.
Tyypillistä työpäivää ei olekaan
Nykyiseen arkeen kuluvat ortodoksisen erikoiskirjaston pyörittämiseen ja kehittämiseen liittyvät vastuut.
– Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole, sillä ne vaihtelevat suuresti muun muassa kokoelmanhoidon, luetteloinnin ja asiakaspalvelun lisäksi erilaisten projektien, tapahtumien ja tiedonhakupyyntöjen mukaan. Toimeani värittää Kansalliskirjaston johtokunnassa ja Suomen erikoiskirjastojen neuvostossa työskentely. Munkki Siluan sekä kirjaston talkoolaiset ovat arvokkaana apunani. Yhteistyö eri tahojen kanssa on muutenkin antoisaa.
Tie ortodoksisen kirkon yhteyteen alkoi jo 15-vuotiaana ”sielullisen Kreikka-huuman” ja ensimmäisen Rodoksella sytytetyn tuohuksen myötä.
– Somia valkoiseksi kalkittuja kappeleita ikoneineen pilkotti houkuttelevasti joka puolella.
Mirhavoitelun hetki koitti joulukuussa 2016.
– Ortodoksinen kirkko on minulle suitsukkeen tuoksuinen koti, missä untuvikon on turvallista katua ja kasvaa Kristuksessa. Ympärillä on kannustavia esikuvia ja lohduttavia esirukoilijoita. Jokainen ortodoksi keskittyy oman elämänsä puhdistamiseen ja pyhityksen tiellä etenemiseen.
– Kirkon menettelytapa on rakkaus. Se eroaa lakihenkisestä menettelytavasta. Kirkko näkee kaiken pitkämielisesti ja pyrkii auttamaan jokaista – mitä ikinä hän on tehnytkin, kuinka syntinen hän lieneekin. (pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen)
Suvitielle ortodoksisuus merkitsee rakkautta, iloa, valoa, Jumalan kohtaamista kaikessa – mutta myös itsetutkiskelua, nöyrtymistä, anteeksiantoa, armon vastaanottamista ja sydämen rukousta.
– Usko on erottamaton osa minua. Elämme Jumalan ihmeessä, kaikki on Hänelle mahdollista. Pelastajani on ylösnoussut ja taistelut jo kukistanut. Varhaisesta lapsuudestani muistan, kuinka esimerkiksi joutuessani kävelemään yksin pimeässä hyräilin voimalauseenani "Jumalan kämmenellä on turvallista olla", ja sen rohkaisemana uskalsin jatkaa taivaltani.
Tässä kohden kuullaan varmemmaksi vakuudeksi lainaus Psalmista 23: ”Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.”
(Psalmit 23:4)
– Ortodoksinen kirkko on minulle suitsukkeen tuoksuinen koti, missä untuvikon on turvallista katua ja kasvaa Kristuksessa.
Usko vaikuttaa siis niin vahvalta, ettei siinä äkkiseltään voi havaita säröjä – vai onko usko ollut koskaan koetuksella?
– Kärsivällisyys pikemminkin on ollut joskus koetuksella ja sen hyväksyminen, että Jumala tahtoo minulle vain parasta. Itse taitaisin tyytyä vähempäänkin.
– Yritän viljellä kiitollisuutta vaikeammissakin tilanteissa, sillä ne saattavat jalostaa persoonaa, avartaa sydäntä ja vahvistaa uskoa. Sisällä Kristuksessa kaikki on kuitenkin aina erinomaisesti. Vanha minä meissä kärsii sen verran kuin sitä on jäljellä.
Samassa hän siteeraa pyhittäjä-äiti Gavriliaa: ”Jos et murskaa ja tyhjennä egoasi, kuinka teet tilaa Jumalalle?”
Ehtymätön sitaattitietous onkin yksi tämän kirjastonhoitajan ominaispiirre, jonka ovat jo ennenkin tienneet ainakin Aamun Koitto -verkkolehdessä julkaistujen blogikirjoitusten lukijat.
Siunaus postia noutaessa
Luostari on työympäristönä varmasti erilainen kuin mikä tahansa konttori.
– Ihmisillä on yhteinen sielun- ja maailman pelastamisen päämäärä. Harjoittelemme näkemään Kristuksen itsessämme ja toisissa, että lopulta olisi vain "yksi sydän ja yksi sielu" (Apostolien teot 4:32). Rukouksellinen ja liturginen virta kietoo huomaansa.
Lisäksi kirkkovuosi rytmittää elämää paastoineen ja juhlineen.
– Siunauksia voi saada papeilta vaikka postia noutaessakin. Kirkonkellot kumahtelevat lumoavasti taustalla, Suvitie maalailee.
Vapaa-ajallaan Suvitie tunnetaan innokkaana pyhiinvaeltajana, jonka matkat ovat suuntautuneet milloin Kreikkaan, Israeliin, Englantiin.
Silti rakkaimpien pyhiinvaelluskohteiden paikka on jo ajat sitten valloitettu.
– Heinäveden Valamon ja Lintulan luostarit ovat olleet minulle merkittävimmät pyhiinvaelluskohteet. Mutta jos pitää mainita etäämpiä pyhiä paikkoja, niin kaksi muuta voisivat olla vaikka kokemani pääsiäiset Patmoksen saarella Kreikassa sekä matkat Israeliin.
Ellei Suvitie olisi Valamon erikoiskirjaston hoitaja, hän olisi omien sanojensa mukaan Indiana Jones -tyyppinen seikkailija ja hengellisten jalokivien etsijä.
– Omien kiinnostusteni pohjalta ja hänen elokuvistaan nuorena vaikutteita ammentaneena luin yliopistossa klassista arkeologiaakin. Toisaalta saattaisin mökkiytyä erakoksikin; hesykastinen hiljaiselämä resonoi ja tuntuu harmoniselta introvertistä. Ideointi ja uuden luominen on myös hauskaa. Joskus olen pohtinut, olisiko minusta kuuliaisuussisareksi luostariin.
Pyhiinvaellusten lisäksi vankka roolinsa on myös leppoisilla kissavideoilla, lukemisella, kulttuuririennoilla ja luonnossa liikkumisella.
Virvan suosikkikirjoja
Oi, on niin paljon loistavia teoksia meille ohjaukseksi. Pyhittäjä Porfyrios Kausokalivialaisen Rakkauden haavoittama on yksi niistä. Muutamia muita ortodoksisia suosikkejani mainitakseni: pyhittäjä Sofroni Essexiläisen pyhittäjä Paisios Athosvuorelaisen, nunna Kristodulin sekä arkkimandriitta Emilianos Simonopetralaisen tuotanto. Tykkään teoksista, joissa on sekä askeesia, itsereflektiota että keskitytään rakkauteen, ykseyteen, Jumalan kirkkauteen. On ylitetty vanhan minän rajoitteet ja suunnattu huomio olennaiseen. Sillä se, mihin keskittyy, lisääntyy.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 3/2024. Verkkolehdessä julkaistaan myös painetun lehden artikkeleita, jotta ne tavoittaisivat mahdollisimman monia.
Pääkuva ylhäällä: Virva Suvitien pyhiinvaellusmatka suuntautui Essexissä pyhän Johannes Kastajan luostariin. Taustalla näkyvä 1100-luvulla rakennettu vanha kirkko ei ole enää käytössä.