Paavo Perolan, 84, työ Paavalin avustajana jumalanpalveluksissa alkoi luonnollisella tavalla, ilman suuria juhlallisuuksia. Perolan isä oli Pyhän Nikolaoksen katedraalin isännöitsijä Kuopiossa. Niinpä kirkko oli niin Paavolle kuin hänen kaksi vuotta vanhemmalle veljelleen Mikolle tuttu paikka lapsuudesta alkaen.
Samoin Paavali, joka äitinsä kanssa silloin tällöin vieraili Peroloiden huvilalla Päivärannassa, noin viiden kilometrin päässä Kuopion keskustasta.
– Kirkolliset piirit olivat silloin melko pienet. Mikko oli jo aloittanut ipodiakonina Jyrki Koveron kanssa. Jyrkin isä oli Paavalin hyvä ystävä ja kalakaveri. Minä tulin mukaan vähän myöhemmin, Paavo muistelee.
Alttarissa palveli myös katedraalin vahtimestarin Pekka Kokkosen Kalevi-poika, joka oli kolmikkoa muutaman vuoden nuorempi. Hän joutui luopumaan piispansauvan kantajan tehtävistään, kun Paavo tuli mukaan. Se oli Kaleville Paavon mukaan itkun paikka.
Vastoinkäymiset karaisevat. Pojista Kalevi Kokkonen eteni kirkollisella uralla lopulta kaikkein pisimmälle. Hänestä tuli rovasti ja Joensuun seurakunnan pitkäaikainen kirkkoherra. Muista pojista Mikko Perola vihittiin aikanaan diakoniksi. Paavo ja Jyrki Kovero pysyivät maallikkoina.
Vahvoja vaikuttajia
Vaikka Perolan suku ei olekaan pappissuku, se on silti jättänyt suuren jäljen Suomen ortodoksisen kirkon historiaan. Suku on alkujaan venäläinen. Kuopioon Perfiljeffien suku juurtui 1800-luvun puolivälin jälkeen. Perfiljeffit olivat kauppiaita ja vahvasti mukana silloisen seurakunnan toiminnassa.
Suvun miehet ovat pitäneet kunnia-asianaan toimia katedraalin isännöitsijöinä. Perfiljeffit ja myöhemmin Perolat ovat olleet 120 vuotta täyttäneen Pyhän Nikolaoksen katedraalin isännöitsijöinä yhteensä yli seitsemän vuosikymmentä, viimeksi Paavo vuosina 2001–2019.
Katedraalin ensimmäinen isännöitsijä oli Paavon ukki Petr Perfiljeff, joka myös lahjoitti huomattavan summan rahaa katedraalin rakentamiseen. Paavon toinen ukki, Ivan Perfiljeff, oli katedraalin isännöitsijänä 18 vuotta. Ukit olivat veljeksiä ja Paavon vanhemmat keskenään täysiä serkkuja.
Paavo eno Aleksi Perola toimi kirkollishallituksen sihteerinä vuosina 1940–1952. Hänen kädenjälkensä näkyi monissa ortodoksista kirkkoa koskevissa lakihankkeissa, muun muassa jälleenrakennuslaissa, joka turvasi valtion rahoitusta uusien pyhäköiden rakentamiseen sotien jälkeen.
Myös Paavosta tuli juristi. Valmistuttuaan hän oli jonkin aikaa jäsenenä silloisessa kirkollisessa alioikeudessa, mutta teki varsinaisen elämäntyönsä oikeuslaitoksen palveluksessa Kuopiossa. Ansioluettelosta löytyy kuitenkin muutaman vuoden pesti kirkollishallituksen lainoppineena kirkkoneuvoksen 2000-luvun alkuvuosina. Noina vuosina Paavo Perola oli keskeisesti mukana valmistelemassa vuonna 2006 hyväksyttyä nykyistä kirkkolakia.
Kirkko on hyödyntänyt hänen osaamistaan monissa muissakin juridista osaamista vaativissa hankkeissa.
Tarmokas Paavali
Ensimmäisiä kertoja Paavo Perola oli ipodiakonina arkkipiispa Hermanin toimittamissa palveluissa. Kun arkkipiispa vihki uuden papin, hän aina liturgian jälkeen järjesti juhlatilaisuuden kotonaan. Sinne kutsuttiin mukaan myös ipodiakonit, mikä tuntui nuorista pojista juhlalliselta.
– Arkkipiispa Herman halusi kotiinsa valokuvan jokaisesta vihkimästään papista. Hän oli kovasti harmistunut, jos joku papeista ei kuvaansa hänelle lähettänyt.
Yli 70-vuotias arkkipiispa on jäänyt Paavon mieliin vanhana ja jo hieman väsyneenä miehenä. Kun Paavali vuonna 1955 valittiin apulaispiispaksi, toimintaan tuli tarmoa ja vauhtia.
Ipodiakoneitakin ryhdyttiin kouluttamaan. Kouluttajina olivat itse Paavali ja ylidiakoni Leo Kasanko. Ei pojille teologiaa opetettu, mutta kirkollinen koreografia piti opetella.
– Laulamistakin meille olisi haluttu opettaa, mutta se tyssäsi siihen, että kukaan meistä ei ollut laulumiehiä, Paavo muistelee.
Paavali oli tarkka siitä, miten jumalanpalvelukset toimitettiin. Ipodiakoneihin ja heidän tekemisiinsä hän kuitenkin suhtautui lempeästi. Pienistä virheistä ei tullut ankaria nuhteita.
– Melkein ainoa asia mistä hän joskus sanoi oli, että kotkamatto oli hieman väärässä paikassa.
Noin 30 matkaa
Paavo Perola teki apulaispiispa ja sitten arkkipiispa Paavalin mukana kolmisenkymmentä matkaa eri puolille Suomea, viimeiset vuonna 1962, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan. Noina vuosina seurakuntiin vihittiin runsaasti uusia kirkkoja ja siunattiin uusia rukoushuoneita.
Suurin osa vanhoista pyhäköistä oli sotien seurauksena jäänyt menetettyyn Karjalaan. Evakot asettuivat uusille asuinsijoilleen ja uusia seurakuntia perustettiin. Tarvittiin kirkkoja ja tsasounia.
Matkoja tehtiin myös muun muassa piispantarkastuksiin ja kirkollisten järjestöjen kuten Ortodoksisten nuorten liiton tai Ortodoksisen veljestön tilaisuuksiin.
Matkanteko ei ollut yli kuusi vuosikymmentä sitten yhtä vaivatonta kuin nykyisin. Tiet eivät olleet samassa kunnossa kuin nyt, eikä henkilöautoja riittänyt joka lähtöön. Osa matkoista tehtiin junalla tai linja-autolla, eikä takaisin Kuopioon selvitty juuri koskaan samana päivänä.
Arkkipiispa Herman oli saanut Englannista lahjaksi henkilöauton, mutta 1950- ja 1960-lukujen taitteessa se ei enää ollut käytössä. Matkaa helpotti, jos mukaan saatiin joku hiippakunnan papeista, joilla lähes jokaisella oli auto käytössään.
– Mieleen on jäänyt reissu, jossa kuskina oli Kiuruveden kirkkoherra Mikko Kuha ja autona hänen pieni Skodansa. Kuha lauloi melkein koko matkan Karjalan kunnailla -laulua ja me muut olimme hiljaa, Paavo muistelee.
Joitakin matkoja tehtiin Paavon äidin autolla.
Matkoilla pysähdyttiin, jos reitin varrelle sattui paikkakuntia, joissa Paavalilla oli ystäviä. Kuopiosta pohjoiseen suuntautuneilla matkoilla käytiin aina Iisalmessa tapaamassa Iisalmen seurakunnan kirkkoherraa Olavi Petsaloa. Toinen vakiopaikka oli Viinijärvi, jossa vuoteen 1962 saakka asui Taipaleen seurakunnan kirkkoherra Erkki Piiroinen.
Kanttorit opissa
Yötä oltiin joko pappiloissa tai sitten yöpaikan tarjosivat seurakuntalaiset kodeissaan. Aina koko seurue ei mahtunut samaan yökortteeriin.
– Muistan, kun Kajaanissa oli määrä olla yötä jonkun perheen asunnossa, mutta se oli liian pieni meille kaikille. Isäntäperhe valitteli kovasti, kun me pojat jouduimme lähtemään hotelliin. Me otimme valittelut vastaan, mutta samalla olimme kovasti mielissämme, että pääsimme hotelliin. Se ei ollut ihan jokapäiväistä.
Palkkaa kirkko ei ipodiakoneille maksanut, mutta valtion päivärahan kuitenkin.
Viikonlopun palveluksiin mentiin lauantaiksi, jolloin toimitettiin vigilia. Sitten jäätiin yöksi ja sunnuntaina toimitettiin liturgia.
– Kun yövyttiin pappilassa, oli aina vigilian jälkeen iltatee. Ilmeisesti pappiloissa oli opittu, että teen kanssa piti Paavalille olla kahdenlaista hilloa, koska aina sellainen kattaus löytyi. Ipodiakonitkin olivat mukana iltateellä, mutta emme me osallistuneet keskusteluun muulloin kuin silloin, kun meiltä kysyttiin jotakin.
Paavalille kirkkomusiikki oli tärkeä osa palveluksia. Se näkyi joskus myös vigilian jälkeen iltateellä. Paavali saattoi pyytää kanttorin viereiseen huoneeseen, jossa käytiin läpi äsken toimitetun vigilian kulkua ja harjoiteltiin seuraavan päivän liturgiaa.
– Saattoihan se joistakin kanttoreista tuntua kiusalliselta, Paavo arvelee.
Kertomuksia Valamosta
Millä tavalla Paavali sitten kohteli ipodiakoneitaan?
Niin kuin jo aikaisemmin todettiin, hän ei nuhdellut heitä ankarasti, vaikka kumarrukset eivät sattuneetkaan aivan oikeisiin paikkoihin kirkollisessa koreografiassa. Paavalissa oli kuitenkin karismaa ja luontaista arvokkuutta, joten hänen ei tarvinnutkaan korottaa ääntään. Pienet eleet riittivät.
– Meille ei esimerkiksi edes tullut mieleen, että olisimme sinutelleet häntä. Ei silloin kyllä muutenkaan vanhempia ihmisiä sinuteltu, Paavo muistelee.
Pitkillä automatkoilla Paavali joskus oli aivan hiljaa, mutta usein myös kertoili kokemuksistaan.
– Eniten hän kertoi Valamon luostarista, siellä asuvista munkeista ja luostarin skiitoista. Yllättävän usein hän myös palasi kokemuksiinsa sotilaspappina Itä-Karjalassa, Paavo kertoo.
Pääkuva ylhäällä: Siilinjärven rukoushuone pyhitettiin suurmarttyyri Georgios Voittajan muistolle 18. toukokuuta 1959. Pyhityksen toimitti silloinen apulaispiispa Paavali. Ipodiakoneina olivat Paavo Perola (oik.) ja Mikko Perola. Kuvassa myös pastori Olavi Petsalo. Kuva: Kuopion ortodoksinen seurakunta