Ortodoksipappi_Tuomas_Kallonen_seisoo_ikonostaasin_edessä_Tampereen_ortodoksikirkossa
Arki & ihmiset

Isä Tuomas pohtii mielen mekanismeja: muutos voi elähdyttää tai viedä jalat alta

Pastori Tuomas Kallosen mukaan kaipaamme elämäämme pysyviä asioita, jos kohta kriisi voi olla hyväksikin.
24.05.2021 - 18:35 | Teksti: Mari Vainio | Kuva: Markus Hänninen

”Muutos on jatkuvaa ja välttämätöntä. Sen kautta voimme ymmärtää elämää. Samalla kaipaamme jotakin pysyvää – jotain, josta pitää kiinni”, sanoo isä Tuomas Kallonen.

Koronapandemia jos mikä on ollut suurta muutosten aikaa. Vähitellen siihen on alettu väsyä. Keho ja mieli voivat reagoida siihen yllättävällä tavalla. Tukea on ollut vaikea löytää. Mielenterveyspalvelut on ylikuormitettu. Kirkoissa käyntiä on rajoitettu. Yksinäisyys on monelle näyttäytynyt entistä syvemmältä. Perheiden kotiin siirtyneet työt ja opiskelut ovat kuormittaneet elämän arkipäivää.

”Ihmismielen häiriötilat ovat opettaneet paljon siitä, mihin kaikkeen mieli kykenee – niin hyvässä kuin pahassa.", isä Tuomas sanoo.

"Sellaiset hetket, joissa mieli horjuu, joissa ei kokonaan saa selvää elämästään tai ympäristöstään, ovat hyvin paljastavia. Elämää ei saa hahmotettua hallittuun muotoon. Jatkuva, sekava virtaus jatkuu. Se voi olla ahdistavaa”, Kallonen sanoo.

Kallonen pohtii sitä, kuinka eri persoonissa painottuvat eri tavoin muutoksen ja pysyvyyden tarpeet. Eri elämäntilanteissa ne vuorottelevat.

”Ihminen pyrkii vaistomaisesti selviytymään, ja vaistoaa, milloin muutos voi tuoda elämään uusia rakentavia asioita, milloin taas viedä jalat alta.”

Uhka erottaa ja yhdistää

Koronan aikana elämän perusta on ollut heiveröinen koko maailmassa. Toisaalta se on erottanut ihmiset konkreettisesti, toisaalta yhdistänyt yhteisen uhkan edessä.

Kirkossa perusasioita on pitänyt miettiä uudestaan, etsiä uudet tavat tehdä työtä. Mikään ei ole ollut enää itsestään selvää.

”Seurakuntatyö on kuitenkin aina perustunut ihmisten yhteen kutsumiselle ja fyysiselle kokoontumiselle. Tämä luonteva kanava poistui äkkiä miltei kokonaan. Oli löydettävä uusia toimintamuotoja”, Kallonen kertoo.

Sen osana, koronan aikana Kallosen perhe koki itse suuren muutoksen. Koti ja papin työ siirtyi Taipaleelta Tampereelle.

”Taipaleella kirkon elämä oli maantieteellisestä syystä avoimempaa kuin suuressa kaupungissa pandemian aikana.”

Kallonen suree sitä, kuinka Tampereella kirkon ovet jouduttiin pitämään pitkään suljettuina kirkkokansalta: koko keväänä ei voitu toimittaa kirkkokansalle avoimia jumalanpalveluksia, ennen kuin rajoitetusti vasta ihan viime aikoina.

”Paljon energiaa on mennyt ihmisten kirkkoon tulemisen rajoittamiseen, vaikka asian soisi olevan juuri toisin päin.”

Pappi ei ole immuuni tunteille

Pappi on työssään kohdannut ihmisten hädän. Isä Tuomaksen mukaan ihmisistä on pandemian aikana tullut esille äärimmäisen inhimillisiä, hauraita piirteitä.

”Monet käyvät läpi samaa tunteiden skaalaa kuin mitä itsekin olen kokenut. Tunteet ovat kulkeneet hämmennyksestä epävarmuuteen, turhautumisesta kiukkuun siitä, että eikö tämä korona ikinä lopu. Yksittäisen rajatun kriisin sijaan on ollut pitkä, näivettävä aika, jonka lopusta ei voi olla varma.”

Haastava aika nostaa ihmismielessä esille myös helposti elämän vanhoja traumoja ja pelkoja. Niille tulee pysähtyneessä tyhjyydessä tilaa, olipa kyseessä sitten pandemian tai esimerkiksi yksinäisyyden tai syrjäytymisen aiheuttama eristyneisyys.

”Kehotan seurakuntalaisia etsimään erilaisia yhteyden kanavia ja pitämään niitä yllä. Niiden kautta pysyy yllä kokemus siitä, että kuitenkin olemme yhdessä. Toivon, etteivät ihmiset eristyisi ja jäisi aivan yksin, vaan kokisivat yhteisön olemassaolon tavalla tai toisella.”

Kesällä ulkojumalanpalveluksia

Kirkon jumalanpalvelusten striimaukset ovat kantaneet pyhän äärelle. Pastoraalinen kohtaava seurakuntatyö on jatkunut turvallisuussuositukset huomioiden.

Välillä kirkon tiukat rajoitukset ovat synnyttäneet mielipahaa. Miksi kauppakeskukset voivat olla auki ja kirkot eivät?

”Linja on kuitenkin varmasti pelastanut ihmishenkiä. Se ei ole pikku juttu. Rajanveto ei ole ollut yliampuvaa. Sama haaste jatkuu rajoitusten purkamisessa. Askel kerrallaan.”

Luonnollisesti myös isä Tuomas toivoo pandemiatilanteen hellittävän niin, että jumalanpalvelukset avautuvat kaikelle kansalle ilman minkäänlaisia rajoituksia. Striimaus ei täysin korvaa yhdessä jaettua rukousta. Onneksi kesä ja nykyinen tartuntatilanne näyttäisi mahdollistavan ulkojumalanpalvelukset.

”Ulkona koemme korostuneesti yhteyttä koko maailmaan ympärillä. Jumalanpalvelus on näkyvillä kaikille. Tämä on varmasti pandemiasta jäämässä plussan puolelle. Myös uudet ihmiset ovat päässet näin kurkistamaan jumalanpalveluselämäämme kirkon ohi kulkiessaan. Samoin on tapahtunut striimausten kohdalla.”

Isä Tuomas pohtii sitä, kuinka tärkeää on muistaa, että pandemia-aika on ollut mahdollisuus löytää tuttuja asioita uudella tavalla, löytää niiden piiriin uusia ihmisiä. Myös kirkkaita hetkiä on koettu tänä aikana. Ehkä osa niistä paljastuu vasta myöhemmin.

"Jälkikäteen näemme matkan päästä, mitä kaikkea oikein tapahtui, mitä opimme ja koimme, miten olemme rikastuneet.”

Muutos-sanan voi isä Tuomaksen mukaan liittää melkein mihin tahansa elämän ilmiöön. Silloin elämä avautuu uudesta näkökulmasta.

Kallonen muistuttaa siitä, kuinka kirkossa on suurempi muutospotentiaali kuin poliittisissa ideologioissa. Sen soisi avautuvan ihmisille entistä enemmän.

”On hyvä tuoda esille muutoksen mahdollisuutta. Muutoksen ei tarvitse olla ahdas, syyllisyyden ajama matka, vaan se voi olla iloinen ja niin mieltä kuin sydäntä keventävä, jopa kaunis elämän asia.”

Muutos voi joskus näyttäytyä pelottavana, mutta kirkko voi tarjota siihen kirkkaan, valoisan ymmärryksen ja ulottuvuuden. Muutos voi viedä kohti hyvää.

”Tämän pandemia-ajan siunaus voi olla se, että meitä opetetaan kollektiivisesti kohtaamaan kriisejä. Opimme toimimaan yhdessä Jumalan kunniaksi kaikkien yhteiseksi hyväksi”, sanoo isä Tuomas.