ortodoksipappi isä Johannes Lahtela seisoo meren rannalla Helsingissä kädet levitettyinä ja katse kohti taivasta
Arki & ihmiset

Isä Johannes Lahtela kärsi itse riippuvuudesta, mutta nyt hän auttaa muita "synnin ammattilaisena"

Isä Johannes Lahtela on paitsi pappi ja kirjailija, myös raitistunut alkoholisti. Nyt hän on laatinut Suomen ortodoksiselle kirkolle ensimmäisen addiktio-ohjeistuksen.
16.05.2022 - 12:37 | Teksti: Maria Ojanen, Vlada Wahlstén, Susanna Somppi | Kuva: Esko Jämsä
ortodoksipappi isä Johannes Lahtela seisoo meren rannalla Helsingissä kädet levitettyinä ja katse kohti taivasta

Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisesta työstä vastaava pappi ja kirjailija Johannes Lahtela on laatinut arkkipiispa Leon siunauksella Suomen ortodoksiselle kirkolle ensimmäisen addiktio-ohjeistuksen.

Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa hengellisen työn tekijöitä, erityisesti pappeja, kohtaamaan ja tunnistamaan erilaiset riippuvuudet, ja ohjaamaan addiktoituneet henkilöt oikean avun piiriin. Tarvittaessa myös seurakuntalaiset voivat tutustua ohjeistukseen ja hakeutua avun piiriin. Ohjeistuksessa on tunnistamisen avuksi kuvaus addiktioista sekä kymmenen kysymystä riippuvuussairauden tunnistamiseksi.

– Erilaiset riippuvuussairaudet, addiktiot, ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti. Alkoholismi on yleisin riippuvuussairaus Suomessa, mutta muun muassa myös peli-, huume- ja seksiaddiktiot näkyvät arjessamme, isä Johannes sanoo.

Riippuvuussairauteen voi liittyä paljon häpeää ja salailua. Isä Johannes kertoo olevansa itsekin addikti, alkoholisti, ja myös tämän vuoksi hänen on helppoa samaistua ja tukea toisia riippuvuussairauksista kärsiviä.

Addiktit tarvitsevat toisia addikteja toipuakseen. Toipumisprosessi on elämänmittainen hengellinen matka. Addikti ei koskaan parane riippuvuussairaudestaan, ja hän tarvitsee säännöllistä hoitoa koko loppuelämänsä ajan. Käymällä säännöllisesti vertaistuki-ryhmissä ja noudattamalla 12 askeleen hengellistä toipumisohjelmaa ihminen pystyy pidättäytymään riippuvuudestaan – "yhden päivän kerrallaan", korostaa isä Johannes ja kiteyttää:

– Addiktille hengellisyys on elämän ja kuoleman kysymys.

Isä Johannes on käsitellyt addiktiota myös esikoiskirjassaan Samuli – pimeydestä valoon. Sen kantava teema on alkoholismi, jota sekä isä Johannes että hänen ystävänsä Samuli Edelmann sairastavat. Heitä yhdistää moni muukin asia: lapsuus taiteilijaperheessä, näyttelijäopinnot ja -ura sekä ortodoksisuus. Molemmat miehet löysivät ortodoksisen kirkon, kun raitistuminen oli alkanut. Toisiinsa he tutustuivat vertaistukiryhmässä.

Ortodoksipappi Johanes Lahtela nojaa puiseen ulkoseinään
– Erilaiset riippuvuussairaudet, addiktiot, ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti. Alkoholismi on yleisin riippuvuussairaus Suomessa, mutta muun muassa myös peli-, huume- ja seksiaddiktiot näkyvät arjessamme, isä Johannes sanoo.

– Pitkäaikaistutkimusten mukaan lopputulokset ovat parempia sellaisissa alkoholistien vertaistukiryhmissä, joissa ihminen kohtaa jonkin korkeamman voiman. Toki Jumalasta puhuminen herättää myös vastustusta, eivätkä kaikki raitistuneet alkoholistit löydä mitään korkeampaa voimaa elämäänsä. Sairautensa myöntäneistä alkoholisteista valitettavasti vain muutama prosentti pääsee kiinni pysyvään raittiuteen, mutta jokaisen tällaisen ihmisen puolesta täytyy olla iloinen, olipa hän löytänyt Jumalansa tai ei, isä Johannes miettii.

Myös hengellinen sairaus

Omakohtaisten kokemustensa vuoksi isä Johanneksella onkin pappina erityisen paljon jaettavaa ja annettavaa aiheesta. Vuonna 2016 valmistunut käytännöllisen teologian gradukin käsitteli alkoholismia hengellisenä sairautena.

– En ole ortodoksisen kirkon pappi siksi, että minulla olisi siihen jotenkin erittäin hyvät ominaisuudet, vaan juuri päinvastoin. Olen synnin ammattilainen, jolla on runsaasti kokemusta virheiden tekemisestä, himoista ja niistä vapautumisesta. Me ihmiset olemme veljiä ja sisaria virheissämme, kaikki yhtä keskeneräisiä. Koen elämäntehtäväkseni tehdä tämän keskeneräisyyden näkyväksi myös omassa työssäni.

Omien vajavaisuuksien myöntäminen on Lahtelan mukaan vapauttavaa, sillä silloin pätemisen tarve katoaa ja tilalle astuu kokemus yhteenkuuluvuudesta ja rakkaudesta. Helppoa omien heikkouksen myöntäminen ei silti ole. Tähän liittyy myös nykyisen keskustelukulttuurin kärjistyminen, mikä harmittaa Lahtelaa. Huomio kiinnittyy monessa asiassa epäolennaisiin yksityiskohtiin.

– Monesti tärkeintä tuntuu olevan se, että on oikeassa – mieluiten vielä niin, että myös muut huomaavat sen. Asianhan pitäisi olla täysin päinvastoin, ja moni konflikti ratkeaisi helpommin, kun osaisimme myöntää keskeneräisyytemme. Tätä harjoittelen itsekin joka päivä. Kyllä minun on riitatilanteissa vaikea myöntää olevani väärässä.

– En ole ortodoksisen kirkon pappi siksi, että minulla olisi siihen jotenkin erittäin hyvät ominaisuudet, vaan juuri päinvastoin. Olen synnin ammattilainen, jolla on runsaasti kokemusta virheiden tekemisestä, himoista ja niistä vapautumisesta. Me ihmiset olemme veljiä ja sisaria virheissämme, kaikki yhtä keskeneräisiä.

Isä Johannes aloitti 1.12. viime vuonna Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen työn pappina. Hänestä on upeaa, ettei papin työssä tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan kaikki tärkeä löytyy Kirkon traditioista ja pyhien kirjoituksista.

– Niissähän riittää opiskeltavaa koko loppuelämäksi. Hengellinen traditio tuo myös turvallisuuden tunteen: ei tarvitse pärjätä yksin. Samaa turvaa tuo säännöllinen jumalanpalveluselämä, jossa yhteisö kannattelee yksilöä.

Haasteena on kuitenkin se, miten saada Kirkon ydinsanoma lähemmäs tämän päivän ihmisiä. Lahtelan vastaus ongelmaan on kokemuksellisuus, josta esikoiskirja on hyvä esimerkki. Pöytälaatikkoon kertyi myös tekstejä Athokselle tehdyistä pyhiinvaellusmatkoista, ja vastikään ilmestyi yhdessä Annina Holmbergin kanssa koottu Pää pilvissä, kiviä kengissä -kirja.

Isä Johanneksen esikoiskirja on vahvasti kokemuksellinen kuvatessaan alkoholistin ajatusmaailmaa. Lahtela korostaa, ettei tarkoitus ole yleistää kaikkien alkoholistien ajattelevan juuri näin tai kokevan kuvatunlaisia asioita.

– Ei ole olemassa yhtä tiettyä alkoholistia. Alkoholismilla on monta ilmenemismuotoa, ja sairautta yhtä monenlaista kuin sen sairastajaakin. Kirja on auttanut monia sanoittamaan vaikeasti nimettäviä tunteita, ja olen todella iloinen tällaisesta palautteesta, jota lukijoilta on tullut. Alkoholismihan on sairaus, joka koskettaa mitä suurimmassa määrin myös sairaan lähipiiriä.

Lahjat Jumalan käyttöön

Raitistumisen lisäksi isä Johannekselle läheinen teema on kilvoittelu, josta hän puhuu mielellään. Hänen puheissaan vertautuvat raittiin alkoholistin ja toisaalta myös ortodoksisen elämäntavan vaatimat uhraukset. Kummassakin tärkeää on jostain luopuminen ja oman halun hillitseminen.

– Kilvoittelu vaatii päivittäistä treeniä, eikä siinä tulla koskaan valmiiksi. Ihmisen on uudistettava hengellinen kuntonsa joka päivä – eilisen treenillä ei tee seuraavana päivänä mitään. Siksi päivittäinen rukouselämä on niin tärkeää.

On myös kummallisen paljon helpompaa havaita puutteet läheisen ihmisen kilvoittelussa kuin omassaan. Jokaisen tulisi kuitenkin kilvoitella voimiensa mukaan, vaikkapa toisen ihmisen palvelemisessa. Isä Johannes ottaa oman parisuhteensa tästä esimerkiksi.

– Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä nyt 18 vuotta, ja suhteen alkuaikoina tuli ajateltua enemmän sitä, mitä minä tästä hyödyn ja mitä minä saan. Nykyään pyrin keskittymään siihen, mitä annettavaa minulla on puolisolleni, ja miten voisin palvella häntä.

Isä Johannes haluaa kuitenkin varoa liiallista innokkuutta omien kokemustensa julistamisesta toisille, sillä ortodoksisen kirkon perusluonne on pikemmin ylistävä kuin käännyttävä.

– Jokaisen on löydettävä oma hengellinen polkunsa ja oma tapansa palvella Jumalaa ja kanssaihmisiä. Ei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa tapaa.

 

Pääkuva ylhäällä: Isä Johannes Lahtela pitää Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa viikoittaista addiktiopäivystystä.

Juttu on julkaistu aiemmin Aamun Koiton printtilehdessä syksyllä 2021. Nyt se päivitettiin ja julkaistaan myös verkossa isä Johanneksen laatiman kirkkomme ensimmäisen addiktio-ohjeistuksen myötä.